Julius Caesar syntyi vuonna 100 eKr. Hänen perheensä oli yksi Rooman tärkeimmistä. Useimpien aatelissyntyisten nuorten miesten tavoin Caesarista tuli Rooman armeijan upseeri.
Suetonius kirjoitti: ”Caesar oli erittäin taitava miekkailija ja ratsastaja… Jos Caesarin joukot antoivat periksi, hän kutsui ne usein henkilökohtaisesti koolle, tarttui yksittäisiä sotilaita kurkusta ja pakotti heidät kääntymään ympäri kohdatakseen vihollisen uudelleen… Hän vahvisti sotilaiden päiväpalkan kaksinkertaiseksi… ja antoi jokaiselle miehelle gallialaisen orjan.”
Caesarin ura oli vähällä päättyä, kun hän joutui 25-vuotiaana merirosvojen vangiksi. Sen sijaan, että hänet olisi tapettu, he vaativat lunnaita. Hänen perheensä maksoi rahat ja hänet vapautettiin. Caesar raivostui siitä, että häntä nöyryytettiin näin, ja muutaman ystävänsä kanssa hän onnistui löytämään merirosvot ja ristiinnaulitsemaan heidät kaikki. Myöhemmin hän kerskui, että hän oli varoittanut merirosvoja, että jos he päästäisivät hänet vapaaksi, hän tapattaisi heidät.
Caesarilla oli poliittisia ambitioita, ja kun hänet valittiin aediiliksi vuonna 65 eaa. hän käytti omaisuuden tarjoamalla gladiaattorikilpailuja roomalaiselle yleisölle. Hän oli nyt syvästi velkaantunut, mutta se auttoi häntä tulemaan tunnetuksi, ja vuonna 59 eaa. hänet valittiin konsuliksi.
Valtaan päästyään hän toi uuden lakiesityksen, joka tarjosi maata vanhoille sotilaille. Kun senaatti kieltäytyi hyväksymästä toimenpidettä, Caesar vei lakiesityksen kansankokoukseen. Tällä toimella hän sai armeijan ja Rooman kansan tuen. Se loi myös paljon voimakkaita vihollisia senaatissa, varsinkin kun hän turvautui siihen, että hän palkkasi miehiä pahoinpitelemään hänen kanssaan eri mieltä olevia senaattoreita.
Konsulikautensa päättyessä Caesarista tuli Rooman armeijan komentaja Narbonen Galliassa. Gallialaiset olivat erinomaisia ratsumiehiä ja kykenivät toisinaan voittamaan roomalaiset. Gallialaiset koostuivat kuitenkin joukosta pienempiä heimoja, joiden oli vaikea toimia yhdessä.
Caesar oli luottavainen siihen, että pitkällä aikavälillä hänen hyvin organisoidut joukkonsa pystyisivät kukistamaan Keski- ja Pohjois-Eurooppaa hallitsevat gallialaiset. Ensin hän kukisti helvetialaiset, jotka asuttivat nykyistä Sveitsiä. Sen jälkeen hän voitti Pohjois-Euroopassa asuneet gallialaiset. Saavutettuaan Englannin kanaalin vuonna 55 eaa. Caesar päätti hyökätä Britanniaan.
Caesarin sotaretki teki hänestä hyvin rikkaan. Rikkaudet, jotka hän oli ryöstänyt Pohjois-Euroopasta, olivat muuttaneet hänet syvästi velkaantuneesta miehestä monimiljonääriksi.
Voidakseen varmistaa, että kaikki tiesivät hänen sotilasvoitoistaan, Caesar kirjoitti kampanjoistaan kirjan ja julkaisi sen Roomassa. Senaatti huolestui hänen kasvavasta suosiostaan. Estääkseen Caesaria saamasta valtaa he nimittivät toisen kuuluisan roomalaisen sotilaan, Pompeiuksen, ottamaan maan vallan. Tämän jälkeen senaatti hyväksyi esityksen, jossa vaadittiin Caesarin vetäytymistä virasta.
Caesar reagoi käskemällä miehiään marssimaan Roomaan. Corfiniumissa vuonna 48 eaa. Caesar kukisti senaatille uskolliset joukot. Kun uutinen Caesarin voitosta saapui Roomaan, hänen vihollisensa pakenivat. Velleius raportoi: ”Caesar, joka oli voittanut kaikki vihollisensa, palasi Roomaan ja armahti kaikki ne, jotka olivat kannattaneet aseita häntä vastaan, mikä oli lähes uskomattoman antelias teko. Hän viihdytti kaupunkia upealla gladiaattorinäytöksellä, ratsuväen, jalkaväen ja jopa ratsastettujen elefanttien näennäisottelulla.”
Pompeius päätti vetäytyä Makedoniaan, jossa hän tiesi voivansa luottaa joukkojensa uskollisuuteen. Caesarin joukot, jotka olivat erittäin kokeneita gallialaisia vastaan tekemiensä sotaretkien jälkeen, olivat kuitenkin huomattavasti ylivoimaisempia kuin Pompeiuksen sotilaat, jotka eivät olleet taistelleet kahteentoista vuoteen. Sarjan tappioiden jälkeen Pompeius pakeni Egyptiin.
Pelästyneenä siitä, että Caesar hyökkäisi nyt Egyptiin, Ptolemaios XIII järjesti Pompeiuksen teloituksen 28. syyskuuta. Pompeiuksen pää lähetettiin Caesarille todisteeksi siitä, etteivät egyptiläiset suojelleet häntä. Kun Caesar saapui Aleksandriaan kaksi päivää myöhemmin, Ptolemaios esitteli hänelle Pompeiuksen katkaistun pään. Caesar kauhistui tätä Rooman johtavaan kansalaiseen kohdistunutta väkivallantekoa. Caesar reagoi valtaamalla Egyptin pääkaupungin.
Aluksi hän aikoi vaatia suuren rahasumman vastineeksi maasta poistumisesta. Egyptissä ollessaan Caesar tapasi kuitenkin maan 21-vuotiaan kuningattaren Kleopatran. Caesar, joka oli nyt 52-vuotias ja jo kolme kertaa aiemmin naimisissa, rakastui syvästi Kleopatraan. Voitettuaan kuningas Ptolemaios XIII:n Caesar palautti Kleopatran valtaistuimelle, ja hänen toinen nuorempi veljensä Ptolemaios XIV oli uusi kanssahallitsija.
23. kesäkuuta 47 eaa. Kleopatra synnytti lapsen, Ptolemaios Caesarin (lempinimeltään ”Caesarion”). Kleopatra väitti, että Caesar oli lapsen isä, ja toivoi hänen nimeävän pojan perillisekseen, mutta Caesar kieltäytyi ja valitsi sen sijaan veljenpoikansa Octavianuksen.
Kun Caesar palasi Roomaan, hän nimitti 300 kannattajaansa senaatin jäseniksi. Vaikka senaatti ja kansankokous kokoontuivat edelleen, Caesar teki nyt kaikki tärkeät päätökset. Vuoteen 44 eaa. mennessä Caesar oli tarpeeksi voimakas julistautuakseen elinikäiseksi diktaattoriksi. Vaikka Rooman johtajista oli aiemminkin tullut diktaattoreita kriisiaikoina, kukaan ei ollut ottanut itselleen näin paljon valtaa.
Koko joukko Caesarin ja hänen perheensä mukaan nimettyjä upeita rakennuksia pystytettiin. Satoja Caesaria esittäviä veistoksia, joista useimmat olivat vangittujen kreikkalaisten taiteilijoiden tekemiä, levitettiin ympäri Rooman valtakuntaa. Joissakin patsaissa väitettiin, että Caesar oli nyt jumala. Caesarista tuli myös ensimmäinen elävä mies, joka esiintyi roomalaisessa kolikossa. Jopa hänen syntymäkuukautensa Quintilis nimettiin hänen kunniakseen heinäkuuksi.
Caesar alkoi käyttää pitkiä punaisia saappaita. Koska antiikin kuninkailla oli tapana käyttää samanlaisia saappaita, alkoi levitä huhuja, että Caesar aikoi tehdä itsestään kuninkaan. Caesar kiisti nämä syytökset, mutta Rooman kansa, joka inhosi voimakkaasti kuningasjärjestelmää, alkoi huolestua Caesarin tavasta hallita poliittista elämää.
Kleopatra, Ptolemaios XIV ja Caesarion vierailivat Roomassa kesällä 46 eaa. He yöpyivät yhdessä Caesarin maalaistaloista. Senaatin jäsenet paheksuivat Kleopatran ja Caesarin suhdetta, osittain siksi, että Caesar oli jo naimisissa Calpurnia Pisoniksen kanssa. Toiset vastustivat sitä, että hän oli ulkomaalainen. Cicero ei pitänyt hänestä moraalisista syistä: ”Hänen (Kleopatran) kävelytapansa… hänen vaatteensa, hänen vapaa puhetapansa, hänen syleilynsä ja suudelmansa, hänen rantajuhlansa ja illanistujaisensa osoittavat hänet huoraksi.”
Myöhemmin Plutarkhos yritti selittää, miksi jotkut miehet pitivät häntä viehättävänä: ”Hänen varsinainen kauneutensa, sanotaan, ei ollut sinänsä merkittävä… mutta hänen persoonansa viehätysvoima, joka yhdistyi hänen keskustelunsa viehätysvoimaan… oli jotakin lumoavaa. Oli ilo kuunnella pelkästään hänen ääntään, jolla hän monijousisen soittimen tavoin pystyi siirtymään kielestä toiseen, niin että vain harvat kansat tarvitsivat tulkkia… mikä oli sitäkin yllättävämpää, koska useimmat hänen edeltäjistään eivät juuri vaivautuneet opettelemaan egyptin kieltä.”
Kaesar yritti saada kansan täyden tuen ilmoittamalla aikomuksestaan johtaa sotaretkeä parthialaisia vastaan. Monet kuitenkin epäilivät, oliko viisasta yrittää kasvattaa Rooman valtakunnan kokoa. He uskoivat, että olisi parempi keskittyä järjestelemään sitä, mitä jo oli.
Huhut alkoivat levitä, että Caesar aikoi tehdä itsestään kuninkaan. Plutarkhos kirjoitti: ”Se, mikä teki Caesarista vihatun, oli hänen intohimonsa olla kuningas”. Caesar kiisti nämä syytökset, mutta Rooman kansa, jolla oli voimakas vastenmielisyys kuninkuusjärjestelmää kohtaan, alkoi huolestua siitä, miten Caesar teki kaikki päätökset. Jopa hänen ystävänsä valittivat, ettei hän ollut enää halukas kuuntelemaan neuvoja. Lopulta joukko senaattoreita päätti tappaa Caesarin.
Jopa jotkut Caesarin läheisimmistä ystävistä olivat huolissaan siitä, ettei hän halunnut kuunnella neuvoja. Lopulta 60 miehen ryhmä, johon kuului Marcus Brutus, jonka huhuttiin olevan yksi Caesarin aviottomista pojista, päätti salamurhata Caesarin.
Senaatissa tehtiin suunnitelmat salamurhan toteuttamiseksi vain kolme päivää ennen kuin Caesarin oli määrä lähteä Partiaan. Kun Caesar saapui senaattiin, joukko senaattoreita kokoontui hänen ympärilleen. Publius Servilius Casca puukotti häntä takaapäin. Caesar katsoi ympärilleen ja pyysi apua, mutta nyt muut ryhmäläiset vetivät tikarinsa esiin. Yksi ensimmäisistä miehistä, jotka Caesar näki, oli Brutus, ja hänen kerrotaan julistaneen: ”Sinä myös, poikani”. Caesar tiesi, että oli turha vastustaa, ja hän veti togansa päänsä yli ja odotti viimeisiä iskuja.