Elokuvassa seurataan tapahtumia ja vastoinkäymisiä, joita Yhdysvaltain armeijan 77. jalkaväkidivisioonan (”Vapaudenpatsas”) yhdeksän komppaniaa, noin 550 miestä, kärsi, kun ne olivat joutuneet täysin eristyksiin ja saksalaisjoukkojen saartamiksi lyhyen matkan päähän Argonnen metsässä. Joukkoja johti majuri Charles W. Whittlesey, jota komentajansa kuvailivat halventavasti ”newyorkilaiseksi asianajajaksi”. Pataljoona oli osa kolmiosaista hyökkäystä saksalaisten linjojen läpi. Pataljoona uskoi toisen amerikkalaisjoukon olevan sen oikealla sivustalla ja ranskalaisjoukko sen vasemmalla sivustalla tietämättä, että molemmat olivat vetäytyneet. Pataljoona menetti yhteyden päämajaan. Whittlesey lähetti useita juoksijoita päämajaan, mutta kukaan heistä ei palannut. Hän joutui lopulta turvautumaan kirjekyyhkyihin yhteydenpidossa. Piirityksen aikana amerikkalainen tykistö alkoi ampua saksalaisten asemia metsässä amerikkalaisten hurratessa. Tykistö alkoi kuitenkin pudota amerikkalaisten linjalle ja tappoi lukuisia miehiä omien joukkojen tulituksessa. Whittlesey lähettää kyyhkysen päämajaan viestin, jossa kerrotaan, että heidän oma tykistönsä osui heihin, ja sanoo: ”Taivaan tähden, lopettakaa se”. Päämaja saa viestin ja lopettaa tulituksen. Tapauksen todistaessaan saksalaiset hyökkäävät hämmentyneiden amerikkalaisten joukkojen kimppuun, mutta amerikkalaiset torjuvat heidät kiivaassa taistelussa ja vetäytyvät takaisin juoksuhaudoilleen.
Monien päivien ja lukuisten torjuttujen hyökkäysten jälkeen amerikkalaiset sinnittelevät yhä, vaikka heidän tarvikkeensa ovat epätoivoisesti vähissä, mikä pakottaa heidät käyttämään uudelleen sidetarpeita ja muita lääkintätarvikkeita sekä ottamaan ruokaa kuolleilta sotilailta. Saksalaiset ottavat kiinni kaksi amerikkalaista, joista toinen on haavoittunut, ja alkavat käyttää heitä yrittäessään neuvotella Whittleseyn kanssa. Vammaton vanki, luutnantti Leak, saa hyvää kohtelua saksalaiselta upseerilta, joka puhuu sujuvasti englantia asuttuaan useita vuosia Amerikassa. Hän yrittää vakuuttaa luutnantille, että toivoa ei ole, mihin amerikkalainen vastaa: ”Vastassanne, majuri, on joukko New Yorkin mick-, dago-, polakki- ja juutalaisgangstereita: He eivät koskaan antaudu.” Myöhemmin toinen amerikkalainen suostuu lopulta viemään saksalaisilta Whittleseylle viestin, jossa kehotetaan antautumaan, kun hänen vangitsijansa sanoo haluavansa pelastaa ihmishenkiä. Saksalaiset lähettävät hänet sitten saksalaisen sotilaan saattamana valkoisen lipun kanssa takaisin amerikkalaisten linjalle viestin kanssa. Whittlesey vastaa heittämällä lipun takaisin saksalaisia kohti. Amerikkalaiset pitävät edelleen pintansa hellittämättömistä hyökkäyksistä ja vähäisistä tarvikkeista huolimatta.
Lopulta amerikkalainen lentäjä lähetetään etsimään joukkoja, ja hän lentää suoraan heidän asemiensa yli. Tajutessaan, että kyseessä on amerikkalainen kone, amerikkalaiset pitävät meteliä yrittäessään saada lentäjän huomion. Saksalaiset valmistautuvat ampumaan konetta, mutta heidän komentajansa käskee heitä olemaan ampumatta, koska jos lentäjä tiesi saksalaisten sijainnin, hän tiesi myös amerikkalaisten sijainnin. Lentäjä löytää amerikkalaiset ja antaa heille merkin, ja saksalaiset alkavat tulittaa häntä. Lentäjä haavoittuu vakavasti, mutta onnistuu ympyröimään sijainnin kartalleen ja suunnistamaan takaisin lentokentälle, mutta laskeutuessaan hän on kuollut. Tukikohdan miehet näkevät hänen karttansa ja vievät sen takaisin päämajaan. Kuuden päivän kuluttua amerikkalaisten linjoille saapuu vihdoin vahvistuksia. Saksalaiset vetäytyvät viidennen päivän jälkeen. Kenraalimajuri Robert Alexander saapuu autolla ja kertoo Whittleseylle, että ”kaikille on luvassa kiitoksia ja ylennyksiä”. Whittlesey on raivoissaan epäonnistumisesta, ja häntä suututtaa entisestään Alexanderin vaatimus siitä, että heidän kärsimänsä tappiot olivat ”hyväksyttäviä tappioita”. Alexander paljastaa, että pataljoonan pito saksalaisten linjan keskellä mahdollisti amerikkalaisten murtautumisen koko linjan läpi. Alexander tarjoutuu viemään Whittleseyn autollaan takaisin päämajaan, mihin Whittlesey vastaa: ”Se ei ole hyväksyttävää, sir. Jään miesteni luokse.”