Nashvillen lauluntekijäEdit
Armeijasta lähdettyään Miller matkusti Nashvilleen aloittamaan musiikkiuransa. Hän tapasi Chet Atkinsin, joka pyysi häntä kuulemaan laulua ja lainasi hänelle kitaran, koska Miller ei omistanut sellaista. Hermostuneena Miller soitti kitaraa ja lauloi kappaleen kahdella eri äänensävyllä. Atkins kehotti häntä palaamaan myöhemmin, kun hänellä on enemmän kokemusta. Miller löysi töitä Nashvillen Andrew Jackson -hotellin portsarina, ja hänet tunnettiin pian ”laulavana portsarina”. Lopulta Minnie Pearl palkkasi hänet soittamaan viulua bändiinsä. Sitten hän tapasi George Jonesin, joka esitteli hänet Starday Records -levy-yhtiön musiikkijohtajille, jotka järjestivät hänelle koesoiton. Johtajat olivat vaikuttuneita ja järjestivät Jonesin kanssa nauhoitussession Houstoniin. Jones ja Miller kirjoittivat yhdessä kappaleet ”Tall, Tall Trees” ja ”Happy Child.”
– Roger Miller
Naimisiin mentyään ja tultuaan isäksi Miller jätti musiikkiuransa sivuun ryhtyäkseen palomieheksi Amarillossa, Texasissa. Päivisin palomiehenä hän esiintyi iltaisin. Miller kertoi nähneensä palomiehenä vain kaksi tulipaloa, yhden ”kanakopissa” ja toisen, jonka hän ”nukkui läpi”, minkä jälkeen osasto ”ehdotti, että… etsisi muuta työtä”. Miller tapasi Ray Pricen, ja hänestä tuli hänen Cherokee Cowboysinsa jäsen. Hän palasi Nashvilleen ja kirjoitti kappaleen ”Invitation to the Blues”, jonka coveroi Rex Allen ja myöhemmin Ray Price, jonka levytys oli country-listan kolmossija. Tämän jälkeen Miller teki sopimuksen Tree Publishingin kanssa 50 dollarin viikkopalkalla. Hän kirjoitti Ernest Tubbille kappaleen ”Half a Mind”, Faron Youngille kappaleen ”That’s the Way I Feel” ja ensimmäisen listaykkösensä ”Billy Bayou”, jonka Jim Reeves levytti yhdessä kappaleen ”Home” kanssa. Milleristä tuli yksi 1950-luvun suurimmista lauluntekijöistä. Bill Anderson totesi myöhemmin, että ”Roger oli lahjakkain ja vähiten kurinalainen henkilö, jonka voi kuvitella”, ja viittasi Millerin Tree Publishingin pomon Buddy Killenin yrityksiin pakottaa hänet saamaan kappaleen valmiiksi. Hän oli tunnettu siitä, että hän antoi repliikkejä pois, mikä yllytti monia Nashvillen lauluntekijöitä seuraamaan häntä, sillä Killenin mukaan ”kaikki, mitä hän sanoi, oli potentiaalinen laulu.”
LevytysuraEdit
Miller solmi levytyssopimuksen Decca Recordsin kanssa vuonna 1958. Hän sai parikseen laulaja Donny Lytlen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi nimellä Johnny Paycheck, kanssa Millerin kirjoittaman kappaleen ”A Man Like Me” ja myöhemmin ”The Wrong Kind of Girl”. Kumpikaan näistä honky-tonk-tyylisistä kappaleista ei päässyt listoille. Hänen toinen singlensä levy-yhtiön kanssa, jonka B-puolella oli ”Jason Fleming”, ennakoi Millerin tulevaa tyyliä. Tienatakseen rahaa Miller lähti Faron Youngin bändin kiertueelle rumpaliksi, vaikka hän ei ollut koskaan rummuttanut. Tänä aikana hän teki levytyssopimuksen Chet Atkinsin kanssa RCA Victorilla, jolle Miller levytti vuonna 1960 kappaleen ”You Don’t Want My Love” (tunnetaan myös nimellä ”In the Summertime”), joka merkitsi hänen ensiesiintymistään country-listoilla ollen korkeimmillaan sijalla 14. Seuraavana vuonna hän teki vielä suuremman vaikutuksen murtautumalla top 10:een singlellään ”When Two Worlds Collide”, jonka hän kirjoitti yhdessä Bill Andersonin kanssa. Miller kuitenkin kyllästyi pian laulujen kirjoittamiseen, erosi vaimostaan ja aloitti juhlimisen, joka toi hänelle lempinimen ”villi lapsi”. Hänet pudotettiin levy-yhtiöltä ja hän alkoi harjoittaa muita harrastuksia.
Lukuisten myöhäisillan komediashow’ssa esiintymisten jälkeen Miller päätti, että hänellä saattaisi olla mahdollisuus Hollywoodissa näyttelijänä. Rahapulassa hän teki sopimuksen nousevan Smash Records -levy-yhtiön kanssa ja pyysi levy-yhtiöltä 1600 dollaria käteisenä vastineeksi 16 puolen äänittämisestä. Smash suostui ehdotukseen, ja Miller esitti ensimmäisen sessionsa yhtiölle alkuvuodesta 1964, jolloin hän levytti hitit ”Dang Me” ja ”Chug-a-Lug”. Molemmat julkaistiin sinkkuina, ja ne olivat country-listoilla sijoilla 1 ja 3. Molemmat menestyivät hyvin Billboard Hot 100 -listalla sijoilla 7 ja 9. Kappaleet muuttivat Millerin uraa, vaikka ensimmäinen oli Millerin säveltämä vain neljässä minuutissa. Myöhemmin samana vuonna hän levytti 15:nneksi tulleen hitin ”Do-Wacka-Do” ja pian sen jälkeen uransa suurimman hitin ”King of the Road”, joka nousi Country- ja Adult Contemporary -listojen kärkeen ja oli Billboard 100 -listan sijalla 4. Se oli myös Yhdistyneen kuningaskunnan singlelistan ykkönen yhden viikon ajan toukokuussa 1965. Kappaleen innoittajina olivat Chicagossa sijaitseva kyltti, jossa luki ”Trailers for Sale or Rent”, ja kulkuri, joka törmäsi Milleriin Boisen lentokentällä, mutta Miller tarvitsi kuukausia kirjoittaakseen kappaleen, joka sai kultasertifikaatin toukokuussa 1965 myytyään miljoona kappaletta. Se voitti lukuisia palkintoja ja tuotti samana kesänä 160 000 dollarin rojaltishekin. Myöhemmin samana vuonna Miller teki hittejä kappaleilla ”Engine Engine No. 9”, ”Kansas City Star” (Top Ten -countryhitti vuonna 1965 paikallisesta television lastenohjelmapersoonasta, joka mieluummin pysyisi menestyksensä turvassa Kansas Cityssä kuin ryhtyisi suuremmaksi tähdeksi – tai riskeeraisi epäonnistumisen Omahassa) ja ”England Swings” (aikuisten nykyaikainen ykköshitti). Vuoden 1966 hän aloitti hitillä ”Husbands and Wives, keskitempoisella valssilla, joka pohtii avioliittoihin vaikuttavia asioita.”
Miller sai oman tv-ohjelman NBC:llä syyskuussa 1966. Se kesti 13 viikkoa, ja se päättyi tammikuussa 1967. Tänä aikana Miller levytti muiden lauluntekijöiden kirjoittamia kappaleita. Viimeinen hänen itse säveltämänsä hitti oli ”Walkin in the Sunshine”, joka nousi country- ja aikuisten nykyaikaisen musiikin listoilla sijoille 7 ja 6 vuonna 1967. Myöhemmin samana vuonna hän teki viimeisen top 10 -hittinsä matalalla coverilla Bobby Russellin kappaleesta ”Little Green Apples”. Seuraavana vuonna hän coveroi ensimmäisenä Kris Kristoffersonin ”Me and Bobby McGee” -kappaleen, joka nousi country-listalla sijalle 12. Vuonna 1970 Miller levytti albumin A Trip in the Country, joka sisälsi Millerin säveltämiä honky-tonk-tyylisiä standardeja, kuten ”Tall, Tall Trees”. Myöhemmin samana vuonna, kun Smash Records oli lopettanut toimintansa, Miller sai sopimuksen Columbia Recordsin kanssa, jolle hän julkaisi vuonna 1973 kappaleen Dear Folks: Sorry I Haven’t Written Lately. Myöhemmin samana vuonna Miller kirjoitti ja esitti kolme kappaletta Walt Disneyn animaatioelokuvassa Robin Hood kukkona ja minstrelinä Allan-a-Dale, mukaan lukien ”Whistle-Stop”, josta otettiin näytteitä suositun Hampster Dance -verkkosivuston käyttöön. Muut kappaleet ovat ”Oo-De-Lally” ja ”Not in Nottingham”. Hän antoi äänensä Speiltoelle, hevosen kertojalle Rankin/Bassin joulusarjassa Nestor the Long-Eared Christmas Donkey (Nestor the Long-Eared Christmas Donkey) vuonna 1977. Miller teki yhteistyötä Willie Nelsonin kanssa albumilla Old Friends. Albumin nimikappale perustui lauluun, jonka hän oli aiemmin säveltänyt perheelleen Oklahomassa. Kappale, jossa Ray Price lauloi vierailevana laulajana, oli Millerin uran viimeinen hitti, joka oli country-listan sijalla 19 vuonna 1982.
Myöhäinen uraEdit
Hän jatkoi levyttämistä eri levy-yhtiöille ja listasi muutamia kappaleita, mutta lopetti kirjoittamisen vuonna 1978, koska koki, että hänen ”taiteellisempia” teoksiaan ei arvostettu. Hän oli poissa viihdebisneksestä Vanhat ystävät -elokuvan julkaisun jälkeen vuonna 1981, mutta palasi takaisin saatuaan tarjouksen kirjoittaa Broadwayn partituuri musikaaliin, joka perustuu Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuihin. Vaikka Miller ei ollut lukenut romaania, hän hyväksyi tarjouksen huomattuaan, miten tarina toi hänet takaisin lapsuuteensa Oklahoman maaseudulla. Avauksen kirjoittaminen kesti puolitoista vuotta, mutta lopulta hän sai sen valmiiksi. Big River -niminen teos sai ensi-iltansa Eugene O’Neill -teatterissa New Yorkissa 25. huhtikuuta 1985. Musikaali sai loistavia arvosteluja, ja se sai seitsemän Tony-palkintoa, mukaan lukien Millerin ”paras musiikki”. Hän näytteli Huck Finnin isän Papin roolia kolme kuukautta Hollywoodiin lähteneen näyttelijä John Goodmanin poistuttua. Vuonna 1983 Miller näytteli dramaattisen roolin Quincy, M.E. -sarjan jaksossa, jossa hän esitti country and western -laulajaa, joka saa vakavia palovammoja kokaiinin ilmaisjakelussa.
Miller lähti Big River -elokuvan menestyksen jälkeen Santa Fehen asumaan perheensä kanssa. Hän oli mukana kirjoittamassa Dwight Yoakamin hittiä ”It Only Hurts When I Cry” tämän vuoden 1990 albumilta If There Was a Way ja toimitti taustalauluja. Kappale julkaistiin singlenä vuonna 1991, ja se nousi country-listan sijalle 7. Hän aloitti soolokitarakiertueen vuonna 1990, joka päättyi seuraavana vuonna keuhkosyöpädiagnoosin jälkeen. Hänen viimeinen esiintymisensä televisiossa tapahtui Minnie Pearlin erikoisvierailulla, joka esitettiin TNN-kanavalla 26. lokakuuta 1992, päivää Millerin kuoleman jälkeen.
25. kesäkuuta 2019 The New York Times Magazine listasi Roger Millerin satojen artistien joukkoon, joiden master-materiaalin kerrottiin tuhoutuneen Universalin tulipalossa vuonna 2008.