Quincy Delight Jones, Jr., jonka ystävät tuntevat nimellä ”Q”, syntyi Chicagon South Sidella. Kymmenvuotiaana hän muutti isänsä ja äitipuolensa kanssa Bremertoniin, Washingtoniin, Seattlen esikaupunkiin. Hän rakastui musiikkiin ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä ja kokeili lähes kaikkia koulun bändin soittimia ennen kuin päätyi trumpettiin. Kun Quincy oli vasta teini-ikäinen, hän ystävystyi kolme vuotta vanhemman paikallisen laulaja-pianistin kanssa. Hänen nimensä oli Ray Charles. Nuorukaiset perustivat combon ja saivat lopulta pieniä klubi- ja hääkeikkoja.
Nuori trumpetisti sai 18-vuotiaana stipendin Berklee College of Musiciin Bostoniin, mutta jätti opinnot äkillisesti kesken, kun hän sai tarjouksen lähteä kiertueelle bändinjohtaja Lionel Hamptonin kanssa. Työskentely Hamptonin kanssa johti työhön freelance-sovittajana. Jones asettui asumaan New Yorkiin, jossa hän kirjoitti 1950-luvun ajan kappaleita Tommy Dorseylle, Gene Krupalle, Sarah Vaughanille, Count Basielle, Duke Ellingtonille, Dinah Washingtonille, Cannonball Adderleylle ja vanhalle ystävälleen Ray Charlesille.
Vuoteen 1956 mennessä Quincy Jones esiintyi trumpetistina ja musiikillisena johtajana Dizzy Gillespien yhtyeen kanssa ulkoministeriön sponsoroimalla Lähi-idän ja Etelä-Amerikan kiertueella. Pian paluunsa jälkeen hän levytti ensimmäisen oman levynsä bändinjohtajana ABC Paramount Recordsille.
Vuonna 1957 Quincy asettui Pariisiin, jossa hän opiskeli sävellystä Nadia Boulangerin ja Olivier Messiaenin johdolla ja työskenteli musiikillisena johtajana Mercury Recordsin ranskalaisen jakelijan Barclay Disquesin palveluksessa. Harold Arlenin jazz-musikaalin Free and Easy musiikillisena johtajana Quincy Jones lähti jälleen tien päälle. Euroopan kiertue päättyi Pariisissa helmikuussa 1960. Jones perusti Arlenin show’n muusikoiden kanssa oman big bandin, johon kuului 18 artistia ja heidän perheensä. Euroopan ja Amerikan konsertit kohtasivat innostuneen yleisön ja loistavat arvostelut, mutta konserttitulot eivät kyenneet elättämään näin suurta yhtyettä, ja yhtye hajosi jättäen johtajansa pahasti velkaantuneeksi.
Kun Mercury Recordsin johtajalta Irving Greeniltä saatu henkilökohtainen laina auttoi ratkaisemaan hänen taloudelliset vaikeutensa, Jones siirtyi New Yorkiin levy-yhtiön musiikilliseksi johtajaksi. Vuonna 1964 hänet nimitettiin Mercury Recordsin varatoimitusjohtajaksi, ensimmäisenä afroamerikkalaisena, joka oli tällaisessa johtotehtävässä valkoisten omistamassa levy-yhtiössä.
Samana vuonna Quincy Jones käänsi huomionsa toiselle musiikilliselle alueelle, joka oli pitkään ollut mustilta suljettu – elokuvamusiikin maailmaan. Ohjaaja Sidney Lumetin kutsusta hän sävelsi musiikin elokuvaan The Pawnbroker.
The Pawnbrokerin menestyksen jälkeen Jones jätti Mercury Recordsin ja muutti Los Angelesiin. Sidney Poitierin tähdittämän The Slender Thread -elokuvan musiikin jälkeen hän oli jatkuvasti kysytty säveltäjä. Hänen elokuvasävellyksiinsä seuraavien viiden vuoden aikana kuuluivat Walk Don’t Run, In Cold Blood, In the Heat of the Night, A Dandy in Aspic, MacKenna’s Gold, Bob and Carol and Ted and Alice, The Lost Man, Cactus Flower ja The Getaway. Tähän mennessä hän on säveltänyt musiikin 33 suureen elokuvaan.
Televisiossa Quincy kirjoitti tunnusmusiikin Ironsideen (ensimmäinen syntetisaattoripohjainen televisiotunnusmusiikki), Sanford and Soniin ja Bill Cosby Show’hun. 1960- ja 70-luvut olivat Quincy Jonesille myös yhteiskunnallisen aktivismin vuosia. Hän oli merkittävä tukija tohtori Martin Luther King Jr:n Operation Breadbasket -hankkeelle, jolla pyrittiin edistämään sisäkaupunkien taloudellista kehitystä. Tohtori Kingin kuoleman jälkeen Quincy Jones toimi pastori Jesse Jacksonin People United to Save Humanity (PUSH) -järjestön johtokunnassa.
Jatkuva huolenaihe koko Jonesin uran ajan on ollut afroamerikkalaisen musiikin ja kulttuurin arvostuksen edistäminen. Tätä varten hän oli mukana perustamassa IBAMia (Institute for Black American Music). IBAM:n tapahtumien tuotot lahjoitettiin afroamerikkalaisen taiteen ja musiikin kansallisen kirjaston perustamiseen. Hän on myös yksi Chicagossa vuosittain järjestettävän Black Arts Festivalin perustajista. Vuonna 1973 Quincy Jones oli mukana tuottamassa CBS:n televisio-ohjelmaa Duke Ellington, We Love You Madly. Ohjelmassa esiintyivät muun muassa Sarah Vaughan, Aretha Franklin, Peggy Lee, Count Basie ja Joe Williams, jotka esittivät Ellingtonin musiikkia. Jones johti itse orkesteria. Elokuvasäveltäjä/aktivisti/tv-tuottaja ei kuitenkaan ollut hylännyt uraansa levy-artistina. Vuosina 1969-1981 hän levytti sarjan listoja räjäyttäviä, Grammy-palkittuja albumeja, joilla hienostunut jazz-sensibiliteetti yhdistyi R&B-grooveihin ja suosittuihin laulajiin. Näitä olivat Walking in Space, Gula Materi, Smackwater Jack ja Ndeda. Vuonna 1973 You’ve Got It Bad, Girl merkitsi hänen levydebyyttinsä laulajana. Sen seuraaja Body Heat myi yli miljoona kappaletta ja pysytteli listojen viiden kärjessä kuuden kuukauden ajan.
Tämä poikkeuksellinen putki meinasi päättyä äkillisesti elokuussa 1974, kun Jones sai lähes kuolemaan johtaneen aivojen aneurysman eli aivoihin johtavien verisuonten puhkeamisen. Kahden herkän leikkauksen ja kuuden kuukauden toipumisen jälkeen Quincy Jones palasi töihin uudella omistautumisella. Albumit Mellow Madness, I Heard That ja The Dude päättivät hänen sopimuksensa A&M Recordsin kanssa esiintyjänä, mutta uudet haasteet olivat vasta edessä.
Jones palasi takaisin studioon tuottamaan Michael Jacksonin ensimmäistä sooloalbumia Off the Wall. Sitä myytiin kahdeksan miljoonaa kappaletta, mikä teki Jacksonista kansainvälisen supertähden ja Quincy Jonesista Hollywoodin halutuimman levytuottajan. Kaksikko lyöttäytyi jälleen yhteen vuonna 1982 tehdäkseen Thrillerin. Siitä tuli kaikkien aikojen myydyin albumi, jota myytiin yli 30 miljoonaa kappaletta eri puolilla maailmaa, ja se tuotti kuusi ennennäkemätöntä Top Ten -singleä, muun muassa ”Billie Jean”, ”Beat It” ja ”Wanna Be Startin’ Somethin’.”
Hänen debyyttinsä elokuvantekijänä tapahtui vuonna 1985, kun hän oli mukana tuottamassa Steven Spielbergin sovitusta Alice Walkerin teoksesta The Color Purple. Elokuva sai 11 Oscar-ehdokkuutta ja esitteli Whoopi Goldbergin ja Oprah Winfreyn elokuvayleisölle.
Vuonna 1993 Quincy Jones ja David Salzman järjestivät konserttispektaakkelin ”An American Reunion” presidentti Bill Clintonin virkaanastujaisten kunniaksi. Nämä kaksi impresariota päättivät perustaa pysyvän kumppanuuden nimeltä Quincy Jones/David Salzman Entertainment (QDE), joka on yhteisyritys Time-Warner, Inc:n kanssa.
Yhtiö, jossa Jones toimii toisena toimitusjohtajana ja puheenjohtajana, kattaa multimediaohjelmat nykyistä ja tulevaa teknologiaa varten, mukaan lukien teatterielokuvat ja televisio. QDE julkaisee myös Vibe-lehteä ja tuotti suositun NBC-televisiosarjan Fresh Prince of Bel Air. Samaan aikaan Jones pyörittää omaa levy-yhtiötään Qwest Recordsia ja on puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Qwest Broadcastingissa, joka on yksi Yhdysvaltojen suurimmista vähemmistöjen omistamista yleisradioyhtiöistä. Koko 1990-luvun ajan hän tuotti edelleen menestyslevyjä, kuten Back on the Block ja Q’s Jook Joint.
Kaikkien aikojen eniten Grammy-ehdokkuuksia saanut artisti, yhteensä 80 ehdokkuutta ja 28 palkintoa, Quincy Jones on saanut myös Emmy-palkinnon, seitsemän Oscar-ehdokkuutta ja Academy of Motion Picture Arts and Sciences Jean Hersholt Humanitarian Award -palkinnon. Hänen elämästään ja urastaan kertoi vuonna 1990 kriitikoiden ylistämä Warner Bros. elokuva Listen Up: The Lives of Quincy Jones. Vuonna 2001 hän julkaisi teoksen Q: The Autobiography of Quincy Jones. The Complete Quincy Jones on runsaasti kuvitettu teos, joka sisältää pohdintoja hänen elämästään ja urastaan: My Journey & Passions, seurasi vuonna 2008. Kaksi vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen uuden albuminsa 15 vuoteen, Soul Bossa Nostra, jossa kuullaan nykypopin, R&B:n ja hiphopin artisteista koostuva tähtikaarti, jota Quincy Jones kutsuu ”perhejuhlaksi”. Vuonna 2013 hänet otettiin Rock and Roll Hall of Fameen.
Quincy Jones astui vuonna 2017 jälleen uudelle alalle lainaamalla nimensä uudelle pörssinoteeratulle sijoitusrahastolle (ETF), Quincy Jones Streaming Music, Media & Entertainment ETF:lle. Vident Investmentin alahallinnoima rahasto on ensimmäisiä, jotka lisensoivat taide- ja viihdemaailman tunnetun hahmon nimen houkutellakseen sijoittajia kukoistaville ETF-markkinoille.
Vuonna 2018 Quincy Jonesista tehtiin pitkä dokumenttielokuva hänen elämästään ja työstään – Quincy. Netflixin levittämän elokuvan käsikirjoitti ja ohjasi hänen tyttärensä, näyttelijä ja elokuvantekijä Rashida Jones, joka jatkaa isänsä taiteilijuuden ja yhteiskunnallisen aktivismin perintöä. Vuoden 2019 Grammy-gaalassa elokuva palkittiin vuoden parhaana musiikkielokuvana. Quincy Jones on nyt saanut 28 Grammy-palkintoa, enemmän kuin kukaan muu elossa oleva artisti.