Kulttuurinen pääoma
Vaikka hän ei pitänyt itseään marxilaisena sosiologina, Karl Marxin teoriat vaikuttivat vahvasti Bourdieun ajatteluun. Marxin vaikutus näkyy ehkä selvimmin Bourdieun teoriassa kulttuurisesta pääomasta. Bourdieu väitti Marxin tavoin, että pääoma muodostaa sosiaalisen elämän perustan ja sanelee ihmisen aseman yhteiskuntajärjestyksessä. Sekä Bourdieun että Marxin mielestä mitä enemmän pääomaa ihmisellä on, sitä voimakkaampi asema hänellä on yhteiskuntaelämässä. Bourdieu kuitenkin laajensi Marxin ajatuksen pääomasta taloudellisen tason ulkopuolelle ja kulttuurin symbolisemmalle alueelle.
Bourdieun käsite kulttuurinen pääoma viittaa kokoelmaan symbolisia elementtejä, kuten taitoja, makua, ryhtiä, asentoa, vaatetusta, maneereja, aineellisia omaisuuksia, pätevyyskirjoja jne. jotka ihminen hankkii kuulumalla tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Samankaltaisten kulttuurisen pääoman muotojen jakaminen muiden kanssa – esimerkiksi sama elokuvamaku tai tutkinto Ivy League -koulusta – luo tunteen kollektiivisesta identiteetistä ja ryhmäasemasta (”kaltaisemme ihmiset”). Bourdieu huomauttaa kuitenkin myös, että kulttuurinen pääoma on merkittävä sosiaalisen eriarvoisuuden lähde. Tiettyjä kulttuurisen pääoman muotoja arvostetaan enemmän kuin toisia, ja ne voivat auttaa tai estää sosiaalista liikkuvuutta yhtä paljon kuin tulot tai varallisuus.
Bourdieun mukaan kulttuurista pääomaa on kolmessa muodossa – ruumiillistettuna, esineellistettynä ja institutionalisoituna. Oma aksentti tai murre on esimerkki ruumiillistuneesta kulttuuripääomasta, kun taas luksusauto tai levykokoelma ovat esimerkkejä esineellistyneestä kulttuuripääomasta. Institutionalisoituneessa muodossaan kulttuurinen pääoma viittaa todistuksiin ja pätevyyksiin, kuten tutkintoihin tai titteleihin, jotka symboloivat kulttuurista pätevyyttä ja auktoriteettia.
Habitus
Habitus on yksi Bourdieun vaikutusvaltaisimmista mutta moniselitteisimmistä käsitteistä. Se viittaa kulttuurisen pääoman fyysiseen ruumiillistumiseen, niihin syvään juurtuneisiin tapoihin, taitoihin ja dispositioihin, joita meillä on elämänkokemuksemme ansiosta. Bourdieu käytti usein urheilumetaforia puhuessaan habituksesta ja viittasi siihen usein ”pelituntumana”. Aivan kuten taitava baseball-pelaaja ”vain tietää”, milloin lyödä 95 mailia tunnissa nopeaa palloa ajattelematta sitä tietoisesti, jokaisella meistä on ruumiillistunut ”tuntuma” sosiaalisiin tilanteisiin tai ”peleihin”, joihin joudumme säännöllisesti. Oikeissa tilanteissa tottumuksemme antaa meille mahdollisuuden navigoida menestyksekkäästi sosiaalisissa ympäristöissä. Jos esimerkiksi vartuit kovassa, rikollisuuden runtelemassa naapurustossa Baltimoressa, sinulla on todennäköisesti katu-älyä, jota tarvitaan selviytyäksesi väkivaltaisista yhteenotoista tai välttyäksesi väkivaltaisilta välienselvittelyiltä, hankkiaksesi töitä ja rahaa naapurustossa, jossa on erittäin vähän työpaikkoja, ja välttyäksesi poliisivalvonnalta tai häirinnältä. Jos kuitenkin olisit yksi niistä harvoista onnekkaista naapurustossasi, jotka pääsevät yliopistoon, huomaisit luultavasti, että nämä samat taidot ja valmiudet eivät ole hyödyllisiä – ja ehkä jopa haitallisia – menestyksellesi uudessa sosiaalisessa tilanteessasi.
Habitus ulottuu myös kulttuuriesineiden, kuten taiteen, ruuan ja vaatteiden, ”makuun”. Yhdessä tärkeimmistä teoksistaan, Distinction, Bourdieu liittää ranskalaisten kansalaisten taidemakua heidän sosiaaliseen luokka-asemaansa ja väittää painokkaasti, että esteettinen herkkyys muotoutuu kulttuurisesti juurtuneen habituksen mukaan. Yläluokan yksilöillä on esimerkiksi hienon taiteen maku, koska he ovat altistuneet hienolle taiteelle ja harjaantuneet arvostamaan sitä jo hyvin varhaisesta iästä lähtien, kun taas työväenluokan yksilöt eivät yleensä ole päässeet käsiksi ”korkeaan taiteeseen” eivätkä näin ollen ole viljelleet hienon taiteen ”peliin” sopivaa habitusta. Bourdieu totesi usein, että habitus oli niin syvään juurtunut, että ihmiset usein luulivat pelituntumaa luonnolliseksi eikä kulttuurisesti kehittyneeksi. Tämä johtaa usein sosiaalisen eriarvoisuuden oikeuttamiseen, koska (virheellisesti) uskotaan, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan taipuvaisia elämän hienompiin asioihin, kun taas toiset eivät.
Kenttä
Bourdieun käsityksen ”pelituntumasta” rinnalle tuli hänen teoriansa itse pelistä. Bourdieu ymmärsi sosiaalisen maailman jakautuvan erilaisiin erillisiin käytäntöjen areenoihin tai ”kenttiin”, kuten taide, koulutus, uskonto, laki jne. joilla kullakin on omat ainutlaatuiset sääntönsä, tietämyksensä ja pääomamuotonsa. Vaikka kentät voivat toki olla päällekkäisiä – esimerkiksi koulutus ja uskonto ovat päällekkäisiä monissa uskonnollisissa korkeakouluissa ja yliopistoissa Yhdysvalloissa – Bourdieu pitää kutakin kenttää suhteellisen itsenäisenä toisistaan. Kullakin kentällä on omat asemansa ja käytäntönsä sekä kamppailunsa asemasta, kun ihmiset ottavat pääomansa käyttöön lunastaakseen vaatimuksia tietyllä sosiaalisella alueella. Esimerkiksi taiteessa Bourdieu huomasi, että jokainen taiteilijasukupolvi pyrki kumoamaan heitä edeltäneiden taiteilijoiden vakiintuneet asemat, ja seuraava ”avantgardististen” taiteilijoiden sukupolvi, joka tavoitteli omaa vaikutusvaltaista asemaansa alalla, kritisoi heitä. Aivan kuten pesäpallo- tai jalkapallokenttä, sosiaaliset kentät ovat paikkoja, joissa ihmiset kamppailevat asemasta ja pelaavat voittaakseen.