Comb Jellies voi esiintyä valtavina määrinä, ja niiden tiedetään ajoittain vaikuttavan kalastukseen, koska ne syövät kalojen mätimunia ja poikasia (vastakuoriutuneita ja nuoria kaloja).
Mnemiopsis leidyi on yleinen Pohjois-Amerikan Atlantin puoleisella rannikolla, jossa se tavallisesti ruokailee copepodeja ja monien eri merieläinten toukkia. Näihin muihin lajeihin kuuluvat muun muassa osterien toukat, ja se kerääntyy joskus niin valtaviin määriin, että sillä on kielteinen vaikutus osterisatoon.
Mielenkiintoisempaa on, että se istutettiin vahingossa Mustaanmereen 1980-luvun alkupuolella, jossa sen populaatioiden määrä räjähti massiivisesti – millä oli katastrofaaliset seuraukset Mustanmeren kalastusteollisuudelle. Se levisi myös Marmaranmerelle ja – 1990-luvun lopulla – Kaspianmerelle.
Vuonna 1999 Mustaanmereen tunkeutui toinen ctenofori. Tällä kertaa se kuului luokkaan Nuda Beroe ovata. Viimeisen noin vuoden aikana Mustanmeren meriympäristö on alkanut elpyä Mnemiopsis leidyin nopean vähenemisen vuoksi. Tämä johtuu siitä, että Mustallamerellä Beroe ovata ruokkii lähes yksinomaan Mnemiopsis leidyitä.
Jotkut kampahyytelölajit pystyvät hehkumaan heikosti fosforisoivalla valolla. Yleensä tämä on nähtävissä vain yöllä.
Venus-hyytelö (Cestus veneris) on yksi suurimmista tunnetuista lajeista. Sen ruumis on 8 cm leveä mutta 150 cm pitkä, ja se pystyy uimaan vedessä käärmeen kaltaisella liikkeellä. Se nähdään kuitenkin usein yöllä roikkumassa liikkumatta vedessä, ja se näkyy vihertävän kullanvärisen fosforesenssinsa ansiosta. Merimiehet ovat kutsuneet sitä aikoinaan merimiekaksi.
Tyynellämerellä elävän Eulampetia pancerina -lajin toukat loisevat salpeilla, kuten Salpa fusiformiksella. Se porautuu salpin pehmeään vartaloon ja syö verisoluja. Se kuitenkin poistuu salpin kehosta, kun se on kasvanut, ja elää aikuisena normaalia ei-parasiittista elämää.
Vuonna 1908 ensimmäinen sessiili (johonkin muuhun kiinnittyneenä elävä) ctenofora löydettiin Grönlannin rannikon vuonosta. Sen nimi oli Tjallfiella tristoma, ja se elää kiinnittyneenä Umbellula lindahlii -merikynään noin 530 metrin syvyydessä.
Kaikki ktenoforat ovat lihansyöjiä: Tentaculata-luokan jäsenet syövät erilaisia otuksia, joita ne pyydystävät ympäröivästä merestä, ja Nuda-luokan jäsenet syövät yksinomaan muita ktenoforia.
Tentaculata-luokalla on kaksi lonkeroa, joilla puolestaan on alilonkeroita pitkin toista sivua. Näissä lonkeroissa on erityisiä tarttuvia (tahmeita) soluja, joita kutsutaan ”kolloblasteiksi”. Nämä kolloblastit auttavat kiinnittämään saaliseläimiä lonkeroihin, jotka sitten vedetään eläimen suun yli, jotta saalis voidaan syödä.
Luokassa Nuda ei ole lonkeroita, mutta niiden kellonmuotoisessa rungossa on erittäin suuri suu. Ne näyttävät onttoilta ja voivat itse asiassa syödä itseään suurempia saaliita. Niiden nielussa on koukkuja, joiden avulla ne voivat pitää kiinni saaliistaan, ja rauhasia, jotka erittävät myrkkyä, joka lamauttaa saaliinsa. Yli puolet tunnetuista kampahyytelölajeista kuuluu luokkaan Nuda.
Kampahyytelön anatomia
Ctenophoran ruumis koostuu kahdesta solukerroksesta, joita kutsutaan nimillä ”Epidermis” ja ”Gastrodermis”. Niiden välissä on huonosti määritelty kolmas kerros, jota kutsutaan nimellä ”Mesoglea”. Kammihyytelöä ei ole.
Kammihyytelön ulkopinnalla on kahdeksan riviä värekarvoja, joita kutsutaan nimellä ’Costa’.
Eläin käyttää niitä uidakseen ja säilyttääkseen oikean suunnan vedessä. Aktiivinen ohjattu liike on kuitenkin pystysuoraa – joko ylös- tai alaspäin vedessä. Sivusuunnassa (sivusuunnassa) litistyneet lajit (kuten Tentaculata-sukuun kuuluva Cestum-suku) pystyvät uimaan myös nauhamaisen ruumiinsa aaltoilun avulla, samoin kuin costensa avulla.
Vähemmistö lajeista on pallomaisia, ja niillä on suu ruumiin toisessa navassa ja peräaukko toisessa. Suolisto kulkee suoraan näiden kahden välissä. Erilaiset kanavat lähtevät mahalaukusta ja ulottuvat costaan ja muihin eläimen ruumiinosiin.
Sulatus on sekä solunulkoista että solunsisäistä, ja jätteet ulostetaan (poistetaan) sekä suun että peräaukon kautta. Kaasujen vaihtoon ei ole erityisiä elimiä, vaan se tapahtuu koko kehon pinnalla. Myöskään verenkiertojärjestelmää ei ole.
Ctenoforilla ei ole aivoja, mutta niillä on niin sanottu subepidermaalinen hermoverkko, mikä tarkoittaa, että niillä on ulkokuoren alla kulkeva hermoverkko. Nämä hermot ovat keskittyneet eniten costan alapuolelle ja lonkeroiden tyviin.
Pääaistielin on statokysta, joka sijaitsee ”apikaalisesti” – lähellä peräaukkoa. Tämä elin havaitsee ja seuraa eläimen pystysuoraa asentoa ja mahdollistaa siten sen pystyssä pysymisen.
Kampameleenilla tiedetään olevan myös joitakin kemiallisia aistielimiä suunsa ympärillä. Nudat käyttävät kemikaaleja havaitakseen muiden ctenophorien läsnäolon ympäröivässä vedessä.
Kampamellukoiden lisääntyminen
Kaikki ctenophorat ovat hermafrodiittisia eli niillä on sekä uroksen että naaraan lisääntymiselimet. Hyvin harvat lajit voivat lisääntyä suvuttomasti.
Munasolut ja siittiöt irtoavat veteen ja hedelmöittymisen jälkeen kehittyy soikea toukka, jota kutsutaan Cydippid-toukaksi. Tämä vapaasti uiva toukka kasvaa useimmilla lajeilla luonnollisesti uudeksi kampahyytelöksi. Sivusuunnassa litistyneissä lajeissa, kuten Cestumissa, tapahtuu eräänlainen metamorfoosi.
Loppuajatuksia
Nyt toivottavasti tämä johdatus kampameduusojen fosforisoivaan maailmaan on ollut mielenkiintoinen!
Vielä nyt haluaisit tutustua lamppukuoriin.
- Tekijä
- Viimeiset viestit
- Cephalopoda: Records & Facts About These ”Head Footed” Wonders – January 25, 2021
- Gastropod Predators & Defenses: Mitkä eläimet syövät etanoita? – 15. tammikuuta 2021
- Gastropodien elintavat 101: Missä etanat oikeasti elävät? – 12. tammikuuta 2021
Jaa kautta: