Joskus tarvitaan taukoa nykyajan hulluudesta, ja siksi juhlimme tällä viikolla BonAppetit.comissa nostalgisia ruokia.
Kun olin lapsi New Yorkin Buffalon esikaupunkialueella, isoäitini valmistautui jokaiseen juhlaan samalla tavalla. Kun munakoisoperunat paistuivat uunissa ja katkarapumousse hyytyi jääkaapissa, hän tyhjensi kokonaisen tiiliskiven sateenkaarisorbettia kauha kerrallaan jättimäiseen lasiseen boolimaljaan ja kaatoi päälle kahden litran pullon dollarikaupan inkivääriolutta. Kun inkiväärijuoma valui pyöreiden kauhojen päälle, sorbetti paisui tuonpuoleiseksi pastellinsävyiseksi poreiluksi, ja inkiväärijuoma, joka oli seisonut ruokakomerossa huoneenlämmössä, muuttui jääkylmäksi ja maitomaiseksi. Hän asetti kulhon viereen sopivan lasikauhan ja joitakin boolimaljoja, ja tästä tyylikkäästä kristallin ja vaahdon kaleidoskoopista tulisi kahvipöydän keskipiste ja illan virallinen lastenjuoma.
Kuva: Alex Lau
Booli on tavallaan root beer floatin kaukainen serkku – tai ehkä kaukainen täti, joka ei koskaan poistu talosta ilman paksua kerrosta vaaleanpunaista huulipunaa ja virheettömän höyhenpeitteistä tukkaa. Mutta toisin kuin root beer float, joka sai alkunsa 1890-luvun limsalähteistä, sateenkaarisorbettiboolin historia on jokseenkin salaperäinen.
Sateenkaarisorbetti itsessään keksittiin 1950-luvulla Pennsylvaniassa, kun eräs Sealtest Dairies -meijerin työntekijä keksi suuttimen, joka täyttäisi pahvipurkin kolmella eri sorbetin makuvaihtoehdolla samanaikaisesti. Sorbetti, jonka muistan elävimmin lapsuudestani, oli sekoitus keinotekoisia appelsiini-, lime- ja vadelmamakuja, mutta ”sateenkaari” on aika tulkinnanvarainen. Baskin-Robbins myy edelleen appelsiinilla, vadelmalla ja ananaksella maustettua versiota. Hedelmäisen kolmivärisen aineen käytön alkuperää booliin on vaikeampi jäljittää. Cooks.com-sivuston hakusanalla ”sherbet punch” saadaan 1 160 tulosta, joista jokainen on pieni muunnelma muistamastani reseptistä, ja joskus siihen on lisätty hedelmäpaloja, 7-Upia tai limonadia. Joissakin resepteissä inkiväärioluen tilalle on vaihdettu tuoppi vodkaa tai pullo samppanjaa.
Kun kysyin äidiltäni hiljattain, mistä konsepti on peräisin, hän ei muistanut varmasti, mutta sanoi: ”Se oli juuri sellainen resepti, jota näkyi kirkon keittokirjoissa koko ajan.” Tuli mieleeni, että Pinterest saattaa olla lähimpänä kirkon keittokirjaa nykyään. Sen lisäksi, että Pinterest on informaatioajan oma jättimäinen leikekirja, unelmataulu ja ostoslista, se on myös yksi luotettavimmista tavoista, jolla yritteliäät, samanhenkiset matriarkat voivat vaihtaa nokkelia lounasreseptejä. Kun kirjoitin hakupalkkiin ”sherbet punch”, esiin ilmestyi kokonainen kukoistava alakulttuuri, jonka peitenimiä olivat ”Pond Punch” (lammen lietteen värinen ja koristeltu kelluvilla kumiankoilla), ”Mr. Frog Floats” (jaettu yksittäisiin annoksiin, jotka näyttävät hajoavilta sammakoilta, ks. yllä) ja ”Baby Shower Punch (pojalle)” (jossa sininen Havaijin booli antaa koko kulholle sarjakuvamaisen kylpyammeen tunnelman, ks. alla). Paula Deenillä on jopa oma DayGlo-vihreä versionsa.
Huolimatta siitä, että juoma on yleistynyt internetissä, en ole törmännyt serbetbooliin kasvotusten reiluun 20 vuoteen. Missä olen mennyt pieleen? Milloin päätin vaihtaa sen helmeilevät neonvärit Haagen-Dazsin ja Halo Topin haaleisiin neutraaleihin sävyihin? Milloin pelasin pois sen muovisen sitruksisen aromin viiden ainesosan ”kahvin” ja ”Tahitin vaniljan” lähentelyyn?
Ja silti olen tässä, aikuinen, jolla on boolimalja ja Instagram-tili. Miksi en hakisi kolmen dollarin hintaista sateenkaarisorbettia ja tervehtisi ystäviä hedelmäisellä, nostalgisella, vaahtoavalla serbet-champanja-boolilla, kun he saapuvat juhliini? Miksi juoda yksiväristä, kun voi juoda tekniväristä?