Istut rauhallisesti istuimellasi bussissa, ja jostain syystä käytävää vastapäätä istuva henkilö keskittyy intensiivisellä katseella jalkoihisi. Laitoitko jotenkin kaksi eri kenkää jalkaasi, kun ryntäsit ulos kotoa? Ei, tarkistat ja huomaat, että kenkäsi sopivat täydellisesti yhteen.
Ehkä juokset kuntosalin juoksumatolla, etkä voi olla tuntematta, että vieressäsi oleva henkilö tarkkailee (ja tuomitsee?) sinua. Tuo tuijotetuksi tulemisen tunne syntyy lähes huomaamatta, eikä ole edes selvää, mistä tiedät olevasi toisen henkilön visuaalisen fiksaation kohteena. Samalla tavalla ehkä sinä itse olet se, joka tuijottaa. Mikä saa sinut haluamaan tuijottaa ihmisiä, jotka ovat näennäisesti tietoisen kontrollisi ulkopuolella?
Lontoon yliopiston Hannah Scottin ja kollegoiden uusi tutkimus (2018) perustuu ajatukseen, että ihmiset tuijottavat, koska ”kasvot ja erityisesti silmät antavat paljon hyödyllistä ei-sanallista tietoa henkilön henkisestä tilasta”. Silmät sisältävät ”sosiaalisesti merkityksellistä tietoa”, he selittävät edelleen, sillä kun näkee, mitä ihmiset katsovat, saa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä he saattavat ajatella. Kuten esimerkki kengistä osoittaa, ihmiset eivät kuitenkaan tuijota vain silmiin, kun he katsovat sinua.
Britannialaiset kirjoittajat toteavat, että ihmiset tuijottavat myös toisten huulia saadakseen lisää kontekstuaalisia vihjeitä siitä, mitä he tarkoittavat puhuessaan. Jos tunnet, että jonkun katseet keskittyvät suuhusi puhuessasi, se ei välttämättä tarkoita, että hän haluaa suukon; se voi johtua siitä, että hän ei itse asiassa kuule sinua kovinkaan hyvin. Ihmiset saattavat myös katsoa käsiisi, jos käytät eleitä puhuessasi, tai ehkä he yrittävät tajuta, miten teet sen, mitä sinä teet. Se henkilö, joka tarkkailee sinua bussissa, saattaa tarkkailla sinua pelaamassa videopeliä mobiililaitteellasi tai virkkaamassa huivia. Ehkä sinulla on jokin taito, jonka tämä henkilö haluaa oppia. Jos tuo henkilö tarkkailee jalkojasi, se saattaa auttaa sinua miettimään, milloin sinun on noustava ylös, jotta ehdit pois bussista tulevalle pysäkille.
Scottin ym. tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä ihmiset katsovat, kun joku toinen kommunikoi. Katsovatko he puhujan kasvoja ja erityisesti silmiä? Vai katsovatko kuuntelijat puhujan käsien eleitä saadakseen tietoa? Entä jos he katsovat, kun joku suorittaa käsin tehtävää? Katsovatko he silloin kyseisen henkilön käsiä?
Toisin sanoen kirjoittajat ehdottavat, että ihmiset lukevat kehonkieltäsi saadakseen irti mahdollisimman paljon tietoa, ja he suuntaavat katseensa siihen kehon osaan, joka antaa tätä tietoa. Yksi syy siihen, miksi taikurit pystyvät huijaamaan sinua, kirjoittajat huomauttavat myös, on se, että he pystyvät ohjaamaan huomiosi pois heidän käsistään saamalla sinut katsomaan heidän kasvoihinsa samalla, kun he jatkavat verbaalista puhettaan. Harhauttaminen on avain monien yleisten kortti- ja kolikkotemppujen onnistumiseen, kuten saatat kokemuksesta tietää.
Lontoon yliopiston tutkimukseen osallistuneet 72 opiskelijaa katsoivat kolmea videota (noin kaksi minuuttia kutakin), jotka vaihtelivat miesnäyttelijöiden toiminnan mukaan. Tutkijat nauhoittivat opiskelijoiden silmänliikkeitä, kun he katselivat, kuinka näyttelijä joko katsoi suoraan katsojaan pitäessään monologia (ilman monia käsiliikkeitä), puhui keittäessään teetä tai suoritti taikurirutiinin, jossa sekä puhe että käsien liikkeet aktiivisesti harhauttivat huomiota tempusta. Tutkijat myös vaihtelivat äänen läsnäoloa tai puuttumista näyttelijän esityksen aikana.
Monologitilanteessa, olipa ääni läsnä tai ei, osallistujat viettivät suurimman osan ajasta katsoen näyttelijän kasvoja, mutta eivät hänen käsiään. Päinvastainen kuvio ilmeni teenvalmistustehtävässä, kuten myös taikurirutiinissa. Lisäksi tarkasteltaessa vain sitä aikaa, jolloin näyttelijä katsoi suoraan ruudulle (noin 48 prosenttia videosta), osallistujat katsoivat enemmän silmiin kuin suuhun, jos samaan aikaan soi ääni. Ilman ääntä monologitilanteessa katsojat näyttivät yrittävän tulkita, mitä näyttelijä sanoi, katsomalla hänen suunsa liikkeitä. Katsojilla ei ollut systemaattisia silmä-suu-eroja, kun näyttelijät suorittivat joko manuaalista tai musiikkitehtävää. Jos näyttelijä kuitenkin katsoi suoraan ruudulle suorittaessaan manuaalista tehtävää, katsojat kiinnittyivät hänen kasvoihinsa.
Tekijät päättelivät, että toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa on väitetty, ei ole olemassa yleistä ennakkoasennoituneisuutta siihen, että katsottaisiin jonkun toisen henkilön kasvoja, kun siihen annetaan mahdollisuus. Ainoa kerta, kun ihmiset yrittävät lukea kasvoja, on jos henkilö puhuu. Jos henkilö tekee jotakin muuta, katsojan katseen vetää puoleensa se ruumiinosa, joka liikkuu. Kuten kirjoittajat toteavat, ”käsillämme näyttää olevan yhtä tärkeä rooli ihmisten huomion suuntaamisessa kuin silmillämme.” Jos henkilö kuitenkin katsoo suoraan katsojaa suorittaessaan käsillä tehtävää, katsoja vastaa samalla tavalla ja katsoo henkilön kasvoja (minkä vuoksi taikurit puhuvat niin paljon). Kun jonkun katse kohdistuu sinuun, silloin taipumuksesi on tuijottaa takaisin ”sanattomana kuittauksena”. Katsomalla jotakuta, joka katsoo sinua, tulee siis nonverbaalisen viestinnän keskeinen osa-alue.
On siis luonnollista tuijottaa jotakuta, varsinkin jos henkilö puhuu hiljaa tai tekee jotakin mielenkiintoista, jota voit katsella. Se, mikä saa tuijotettavan henkilön tuntemaan olonsa epämukavaksi, näyttäisi siis olevan epäsuhta tilanteen sopivuuden ja sen välillä, tarjoaako se loogisen perustan tuijottamiselle. Tuntuu oudolta joutua jonkun laimentamattoman huomion kohteeksi, jos et itse aloita katsekontaktia tai jos et tee käsilläsi tai jaloillasi mitään erityistä, joka ansaitsisi suoranaista tuijottamista. Tuijotuskilpailu voi olla hauskaa, jos se on leikkiä, jota molemmat pelaavat, mutta se voi olla äärimmilleen menevää, jos osallistut siihen vastentahtoisesti.
Yhteenvetona voidaan todeta, että tuijottaminen on luonnollinen osa jokapäiväistä viestintää. Jos olet rehellisesti tekemässä jotain mielenkiintoista tai jos luulet, että sinua ei helposti kuulla (ja haluat kuulla), älä hermostu, jos toinen katsoo suoraan sinuun. Samoin on vältettävä tekemästä toista ihmistä epämukavaksi olemalla itse tuijottaja. Ole tietoinen siitä, mitä katseesi tekee, ja nonverbaalinen viestintäsi on paljon antoisampaa.