Kuka oli eksoduksen farao?

Kerran aluksi pyydän anteeksi, että tämä viesti on ilmestynyt niin myöhään.

Kuten lupasin, tarkastellaan nyt sitä, mikä on kenties suurin pelastustapahtuma koko Vanhassa testamentissa – eksodusta. Exodus ei ole vain vanha Hollywood-elokuva, jossa Charlton Heston esitti Moosesta, vaan se oli historiaan perustuva tapahtuma, ja se kertoo kokonaisen kansan lunastuksesta, joka perustuu Jumalan Aabrahamille vuosisatoja aikaisemmin antamiin lupauksiin (ks. 1 Moos 12; 18; & 22).

Kuten monet kristityt tietävät, koko Vanha testamentti ennustaa ja ennakoi Kristusta tyypissä ja profetiassa. Raamatullinen Exodus ja pääsiäinen, molemmat viittaavat Kristukseen symbolisena ja todellisena pääsiäiskaritsana, jonka veri vuodatettiin kansan syntien sovittamiseksi ja kaikkien niiden lunastamiseksi, jotka uskovat – ei vain juutalaisten, vaan kaikkien, jotka uskovat. 64 miljoonan dollarin kysymys on kuitenkin se, mistä tiedämme, että Exodus todella tapahtui niin kuin Raamattu sanoo? Useimmat kristityt ottavat Raamatun kertomuksen todesta ja uskovat, että se tapahtui niin kuin Raamattu sanoo, mutta vain harvat voivat osoittaa Raamatun ulkopuolisia todisteita siitä, että se todella tapahtui. Ymmärrettävästi monet skeptikot ovat nopeita huomauttamaan, että mistään israelilaisten Egyptistä lähdöstä ei ole historiallista todistusaineistoa.

Sallikaa minun todeta tässä yhteydessä, että blogiartikkeli EI todellakaan ole paikka, jossa voi oppia kaiken, mitä on tiedettävä kaikista monitahoisista historiallisista ulottuvuuksista, mutta toivottavasti se antaa vastauksen joihinkin kysymyksiisi ja vastauksen niille, jotka kyseenalaistaisivat raamatullisen kirjoituksen.

Kuten olen todennut edellisessä kirjoituksessani, kronologia on avain muinaisen Israelin historian avaamiseen ja ymmärrykseemme siitä, miten Raamattuun kirjatut tapahtumat ovat samansuuntaisia Muinaisen Lähi-idän muiden kansojen historian kanssa. Jos oletamme väärän kronologisen päivämäärän raamatulliselle tapahtumalle, tulee hyvin vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi, paikantaa kyseinen tapahtuma menneisyyteen. Näin ei ole ainoastaan Raamatun patriarkkojen paikantamisessa, vaan myös maastamuuton, valloituksen tai Daavidin ja Salomon hallitseman israelilaisen valtakunnan löytämisessä arkeologisista tallenteista. Tosiasiassa tässä on suuri osa (mutta ei suinkaan kaikki) taistelusta, kun kyse on raamatullisen arkeologian keskusteluista

Exoduksen ajankohta

Vanhan testamentin historiallista ajanjaksoa käsittelevässä kirjassaan professori Eugene Merrill toteaa,

”Ulostulon, Israelin menneisyyden tärkeimmän tapahtuman, ajankohta on niin ratkaiseva koko muun tarinan kannalta, että on pakko pohtia jonkin verran ongelmaa, joka liittyy tuon ajankohdan ja mahdollisimman monen muun tärkeän ajankohdan selvittämiseen. On selvää, että Vanhassa testamentissa ei ole mitään ajanlaskentaa, joka viittaisi aikaan eKr. tai jKr. tai johonkin muuhun kiinteään ja Vanhan testamentin kirjoittajien tiedossa olevaan ajankohtaan, joten asia on monimutkaisempi kuin miltä se tavallisesti saattaa vaikuttaa.”

Useimmat kriittiset tutkijat ja arkeologit ajoittavat nykyään 2. Mooseksen kirjan kirjoittamisen noin Babylonian maanpakolaisuuden aikaan (noin 586 eaa.), ja he ovat tavallisesti sitä mieltä, että 2. Mooseksen kirja on etiologinen kertomus, jonka juutalaiset kirjurit loivat Babylonian vankeuden aikana antaakseen uskottavuutta ja tarkoituksenmukaisuuden tunnetta ahdingolleen. Sillä ei todellakaan ole mitään historiallista tai tosiasiallista perustaa. Mutta jos käytetään Raamatun omia sisäisiä viittauksia, jotka koskevat Exodusta, ajankohdan pitäisi olla ilmeinen. Toisaalla Merrill selittää:

”1. Kun. 6:1:n mukaan eksodus tapahtui 480 vuotta ennen Salomon temppelin perustusten laskemista. Tähän Salomo ryhtyi neljäntenä vuotenaan, vuonna 966 eKr., joten normaalin hermeneutiikan ja Raamatun kronologisten tietojen vakavasti otettavan arvioinnin mukaan maastamuutto tapahtui vuonna 1446 .”

JOS tämä on oikea maastapoistumisajankohta, silloin meidän pitäisi teoriassa pystyä paikantamaan tuon tapahtuman arkeologisia jäännöksiä muinaisessa Egyptissä. Mutta ei niin nopeasti. Se, että meillä saattaa olla oikea päivämäärä, ei tarkoita, että egyptiläiset todisteet olisivat ilmeisiä. On esitettävä lisää kysymyksiä. Ennen kuin tarkastelemme joitakin näistä kysymyksistä, aloitetaan siitä, mikä on todennäköistä: Exoduksen faaraon henkilöllisyydestä. Kuka hän oli? Lisäksi, mitä tiedämme hänestä? Tämä saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta kysymykseltä, mutta se on hieman monimutkaisempi kuin voisi kuvitella.

Kuka oli Exoduksen farao?

Minusta on varsin mielenkiintoista, että Vanhan testamentin Exodus-kertomuksessa ei mainita faraon nimeä. Koska Mooses oli kirjoittaja, hän olisi varmasti voinut nimetä hänet. Miksi hän ei sitten nimennyt? Lyhyesti sanottuna uskon, että faraon nimeä ei mainita tarkoituksella. Koko Exodus-kertomuksen ajan farao joko vihjaa tai kysyy: ”Kuka on Herra, että minun pitäisi totella hänen ääntään päästääkseni Israelin menemään?”. Minä en tunne Herraa, enkä minä päästä Israelia menemään” (2. Moos. 5:2). Ironista, ehkä tarkoituksellista, on se, että me emme tiedä faraon nimeä, mutta me tiedämme Herran nimen (Jahve – ”MINÄ OLEN”). 2. Mooseksen kirjaa ei kirjoitettu ylistämään egyptiläistä faaraota (jota pidettiin ”jumalallisena jumalakuninkaana”), vaan Israelin Jumalaa.

Yul Brynner Ramesses I:n roolissa Cecil B. DeMillen vuonna 1956 ilmestyneessä eeppisessä elokuvassa ”Kymmenen käskyä”

Ylimääräinen ongelma Exoduksen tarkan faaraon määrittämisessä liittyy itse egyptologian sisäiseen väittelyyn. Väittely koskee oikeiden päivämäärien määrittämistä faaraoiden hallituskausille. Egyptin faaraoiden ajoitus on peräisin pääasiassa (vaikkakaan ei yksinomaan) 3. vuosisadalla eaa. egyptiläiseltä papilta & historioitsija Manetholta, joka teoksessaan Aegyptiaca (Egyptin historia) järjesti faaraoiden hallituskaudet kolmeenkymmeneen dynastiaan tai sukuun. Muinaiset egyptiläiset itse pitivät kirjaa ajasta tähtitieteellisen syklin mukaan, jota kutsuttiin Sothic-sykliksi. Yksi syy siihen, miksi monet tutkijat vaativat nykyään muinaisen Egyptin kronologian tarkistamista, on kysymys siitä, onko Sothic-sykli luotettava ajoitusmenetelmä vai ei. Lyhentääkseni hyvin pitkää ja monimutkaista tarinaa totean tässä, että pidän kiinni tarkistetusta kronologiasta, joka tekee pieniä korjauksia päivämääriin ja vaikuttaa näin ollen faaraon henkilöllisyyteen.

Vakiokronologian mukaan useimmat kriittiset tutkijat uskovat, että Ramses II (n. 1304-1236 eaa.) oli eksoduksen aikainen faarao. Ramses II:n tunnistamiseen eksoduksen faaraoksi liittyy kuitenkin monia ongelmia, joista yksi on se, että hän oli yksi muinaisen Egyptin pisimpään hallinneista kuninkaista. Kuten Merrill huomauttaa: ”Jos Ramseksen kuolema olisi tuonut Mooseksen takaisin Egyptiin, eksodus olisi tapahtunut vuoden 1236 jälkeen, mikä on liian myöhäinen ajankohta tyydyttääkseen ketään.” Mutta ehkä vielä tärkeämpää on se, että Egyptistä tai muinaisesta Kanaanista ei löydy mitään arkeologisia tai kirjoitusteknisiä todisteita, jotka sopisivat Raamatun kuvauksiin.

Mutta älkää olko epätoivoisia! Pienellä salapoliisityöllä; lähtökohtana noin vuosi 1446 eKr. ja Egyptin 18. dynastian tuntemuksella on mahdollista selvittää Exoduksen kirjassa esiintyvän faaraon todennäköinen henkilöllisyys. Mielenkiintoista on, että on olemassa noin kolme faaraota, joiden elämä on samansuuntainen ja vuorovaikutuksessa VT:n Exodus-kertomuksen kanssa: (1) farao, joka antoi määräyksen tappaa esikoiset; (2) Israelin sortoa harjoittava farao ja (3) itse varsinaisen Exodus-tapahtuman farao. Tilan vuoksi tarkastelemme ensimmäistä ja viimeistä.

Faarao, joka antoi määräyksen tappaa juutalaisten esikoislapset

Bibliatekstistä löytyvien kronologisten näkökohtien perusteella on hyvin mahdollista, että Amenhotep I oli se faarao, joka antoi 2. Mooseksen kirjeen 1:15-16:ssa mainitun määräyksen tappaa kaikki miespuoliset heprealaiset. Kun tarkastelemme tarkemmin tätä aikaväliä Egyptin historiassa, huomaamme myös, että Amenhotep I:n pojalla Thutmosella I:llä (1528-1508 eaa.) oli tytär nimeltä Hatšepsut. Hatšepsut tunnetaan melko hyvin historiallisista ja arkeologisista lähteistä, ja hänellä itsellään on hyvin mielenkiintoinen tarina. Varmistaakseen itselleen kuninkaalliset perintöoikeudet Hatsepsut meni naimisiin velipuolensa Thutmosen II:n kanssa. Kun Thutmosai II kuoli ennenaikaisesti, Hatsepsut otti faaraon roolin yhdessä nuoremman (miespuolisen) veljenpoikansa (& poikapuoli) Thutmosai III:n kanssa. Kuten William Murnane huomauttaa: ”Vaikka Hatsepsut ei syrjäyttänyt veljenpoikaansa, hän esitti samantasoisen kuninkaallisen valta-aseman kuin veljenpoikansa, ja vanhemmaksi tulleena koregenttinä hänellä oli aikalaismuistomerkeissä etusija tämän asemaan nähden.” Hänen ja nuoremman Thutmosen III:n yhteishallitsijakaudella Egyptissä elettiin vaurauden ja suuren rakentamisen aikaa. Yksi tunnetuimmista rakennelmista, joka on säilynyt nykyään, on kuningattaren kuolintemppeli (jota kutsutaan myös nimellä Deir el-Bahari), joka sijaitsee Kuninkaiden laaksossa.

Deir el-Bahari eli Hatsepsutin temppeli, joka sijaitsee Luxorin lähellä Egyptissä (Wikipedia)

On hyvin mahdollista, että nuorempana tämä rohkea nuori kuningatar oli se, joka veti Mooseksen Niilistä (2. Moos. 2:5-10). Toisena ironisena piirteenä Haatshepsutin sanotaan olevan yksi ensimmäisistä naisista antiikin historiassa, joista olemme hyvin tietoisia. Jos hän on faaraon tytär, joka pelasti Mooseksen Niilistä vastoin isoisänsä Amenhotep I:n määräystä, tuntuu sopivalta, että hänet muistetaan sekä Egyptin että Raamatun historiassa.

Exoduksen faarao

Viimeiseksi pohdimme raamatullisen eksoduksen kuuluisan faaraon henkilöllisyyttä. Edellä esitetyn keskustelun johtopäätösten perusteella ja jos Egyptin historian tarkistettu kronologia pitää paikkansa, Amenhotep II:n (1450-1425 eaa.) on oltava raamatullisen eksoduksen faarao. Merrill tarkentaa:

Meille Amenhotep II:n tunnistamista eksoduksen faaraoksi tukee kaksi muuta näkökohtaa. Ensinnäkin, vaikka useimmat 18. dynastian kuninkaat asuivat pääasiallisesti Thebassa, kaukana israelilaisten eteläpuolella suistoalueella, Amenhotep oli kotonaan Memphisissä ja ilmeisesti hallitsi sieltä käsin suurimman osan ajasta. Näin hän oli lähellä Gosenin maata, ja Mooses ja Aaron pääsivät helposti hänen luokseen. Toiseksi parhaan käsityksen mukaan Amenhotepin valta ei siirtynyt hänen vanhimmalle pojalleen vaan nuoremmalle pojalleen Thutmoselle IV. Tähän viittaa ainakin Memphiksen läheltä Suuren sfinksin juurelta löydetty niin sanottu unistela.

Muut Raamatun ulkopuoliset kirjoitusnäytteet antavat meille kuvan siitä, millainen Amenhotep oli. Alfred J. Hoerthin

mukaan

Amenhotep II oli nuoruudessaan kuuluisa urheilija, ja hän jätti useita kertomuksia fyysisistä kyvyistään (ANET 243-45). Esimerkiksi kirjattiin, että kukaan muu ei ollut tarpeeksi vahva vetämään hänen jousensa. Eräänä päivänä hän testasi kaksisataa jäykkää jousipyssyä ja alkoi sitten ratsastaa vaunuillaan sarjan kuparisia maalitauluja ympäri, joista kukin oli noin kolmen tuuman paksuinen. Tarinan mukaan jokainen laukaus osui maaliin, ja nuolet putosivat maalitaulujen takaosien läpi.

Näiden ja muiden uhmakkuuden ja sotilaallisen kyvykkyyden piirteiden lisäksi on ymmärrettävää, miksi Mooses ei halunnut kohdata faraota niin kuin Jumala oli häntä käskenyt. Kuitenkin, kun tarina eteni 2. Mooseksen kirjassa ja Herra Jumala lähetti kymmenen vitsausta Amenhotep II:lle, luemme, että tämä ”paadutti sydämensä” Jumalaa ja juutalaisten vapauttamista vastaan. Tämä näennäisen hyväntahtoinen toteamus – ”faaraon sydämen paaduttaminen” – on myös argumentti Raamatun kertomuksen aitoudelle. Jos (tai koska) Mooses oli Pentateukin kirjoittaja ja hänellä oli ensikäden tietoa egyptiläisestä kulttuurista ja uskonnosta, hän olisi varmasti ymmärtänyt, että ”sydämen paaduttaminen” ei ollut hyvä asia. Näin sanotaan egyptiläisessä kuolleiden kirjassa (Anin papyrus). Tämä asiakirja oli uskonnollinen teksti, jossa kuvataan, mitä tuonpuoleisessa elämässä tapahtui egyptiläisen uskonnon mukaan. Kuoleman jälkeen Anubis (manalan jumala) punnitsi faaraon sydämen vaa’alla ma’atin eli totuuden sulkaa vasten. Raskaan sydämen tai paatuneen sydämen (eli itsepäisen/ylpeän sydämen) omaaminen olisi tuominnut faaraon kuolemanjälkeisessä elämässä. Mielenkiintoista on, että useimmat muinaiset egyptiläiset muumiot (erityisesti faaraot) on löydetty haudattuna pyhien rihkamakorujen ja skarabeusten (lantakuoriaisten) kanssa, jotka on valmistettu kullasta tai muista materiaaleista, ja ne olisi asetettu sydämen päälle suojelemaan sitä kuolemanjälkeisessä elämässä. Näihin skarabeuksiin oli kaiverrettu loitsuja Kuolleiden kirjasta.

Tässä voisi mainita niin paljon muutakin, mutta kuten yllä olevasta keskustelusta näkee, tämä on vain jäävuoren huippu (kuten sanotaan) todisteista raamatullisen eksoduksen puolesta. On itse asiassa paljon enemmän sisäisiä tekstuaalisia ja kirjallisia todisteita siitä, että Exodus-kertomus on aito, mutta tila ja aika eivät salli niiden tarkastelua tässä. Yksityiskohtaisempaa tietoa varten suosittelen kahta parasta tietämääni lähdettä, jotka ovat useimpien ihmisten saatavilla: (1) John D. Curridin Ancient Egypt and the Old Testament ja (2) Israel Egyptissä: The Evidence for the Authenticity of the Exodus Tradition by James K. Hoffmeier.

Luulempa, että on varmaan turvallista sanoa, että monet raamatunskeptikot vaativat näyttäviä todisteita, ja näyttäviä todisteita saattaa olla tulossa. Tutkimus tällä kiehtovalla alalla jatkuu ja uusia löytöjä tehdään joka vuosi. Yksi asia, jonka voin sanoa varmuudella, on se, että toistaiseksi egyptiläinen todistusaineisto, kun se oikein ymmärretään, on sopusoinnussa raamatullisen aineiston kanssa. Jopa meidän pitäytymisemme uudessa kronologiassa on akateemisen kunnioitettavuuden ja ortodoksisuuden rajoissa.

Viimeisessä blogissani tästä aiheesta (joka toivottavasti ei tule olemaan näin pitkä!) tarkastelemme muita todisteita Exoduksesta sekä todisteita Kanaanin sotilaallisesta valloituksesta Joosuan johdolla.