VAROITUKSET
Suurentunut kuolleisuus iäkkäillä potilailla, joilla on dementiaan liittyvä psykoosi
Iäkkäillä potilailla, joilla on dementiaan liittyvä psykoosi ja joita hoidetaan antipsykoottisilla lääkkeillä, on suurentunut kuoleman riski. HALDOL-injektiota ei ole hyväksytty dementiaan liittyvää psykoosia sairastavien potilaiden hoitoon (ks. LYHYT VAROITUS).
Kardiovaskulaariset vaikutukset
HALDOLia saaneilla potilailla on raportoitu äkkikuolemia, QTc-intervallin pidentymistä ja Torsades de Pointes -tapauksia (ks. HALDOL-valmisteella hoidetut haittavaikutukset). Minkä tahansa HALDOL-valmisteen suositeltua suurempiin annoksiin ja HALDOLin laskimonsisäiseen antoon näyttää liittyvän QTc-intervallin pidentymisen ja Torsades de Pointesin suurempi riski. Myös QTc-väli, joka ylittää 500 sekuntia, liittyy suurentuneeseen Torsades de Pointes -riskiin. Vaikka tapauksia on raportoitu myös ilman altistavia tekijöitä, erityistä varovaisuutta on noudatettava hoidettaessa potilaita, joilla on muita QTc:tä pidentäviä tiloja (mukaan lukien elektrolyyttitasapainon häiriöt, lääkkeet, joiden tiedetään pidentävän QTc:tä, taustalla olevat sydämen poikkeavuudet, kilpirauhasen vajaatoiminta ja suvussa esiintyvä pitkä QT-aika -oireyhtymä). HALDOLI-INJEKTIOTA EI OLE HYVÄKSYTTY LASKIMOON ANNETTAVAKSI. Jos HALDOLia annetaan laskimoon, EKG:tä on seurattava QTc:n pidentymisen ja rytmihäiriöiden varalta.
Takykardiaa ja hypotensiota (mukaan lukien ortostaattinen hypotensio) on myös raportoitu satunnaisilla potilailla (ks. HAITTAVAIKUTUKSET).
Aivoverenkiertoon kohdistuvat haittavaikutukset
Kontrolloiduissa tutkimuksissa iäkkäillä dementiaan liittyvää psykoosia sairastavilla potilailla, joita hoidettiin joillakin antipsykooteilla, oli lisääntynyt (lumelääkkeeseen verrattuna) aivoverenkiertoon kohdistuvien haittavaikutusten riski (esim, aivohalvaus, ohimenevä iskeeminen kohtaus), mukaan lukien kuolemantapaukset. Tämän lisääntyneen riskin mekanismia ei tunneta. Suurentunutta riskiä ei voida sulkea pois HALDOLin, muiden antipsykoottien tai muiden potilasryhmien osalta. HALDOL-valmistetta on käytettävä varoen potilailla, joilla on aivoverenkiertoon liittyvien haittavaikutusten riskitekijöitä.
Tardive Dyskinesia
Oireyhtymä, joka koostuu mahdollisesti peruuttamattomista, tahdosta riippumattomista, dyskineettisistä liikkeistä, voi kehittyä potilailla, joita hoidetaan antipsykoottisilla lääkkeillä (ks. kohta MAHDOLLISET HAITTAVAIKUTUKSET). Vaikka oireyhtymän esiintyvyys näyttää olevan suurinta iäkkäillä, erityisesti iäkkäillä naisilla, on mahdotonta luottaa esiintyvyysarvioihin ennustettaessa antipsykoottisen hoidon alussa, mitkä potilaat todennäköisesti saavat oireyhtymän. Ei tiedetä, eroavatko antipsykoottiset lääkevalmisteet toisistaan siinä, voivatko ne aiheuttaa tardiivista dyskinesiaa.
Sekä tardiivisen dyskinesian kehittymisriskin että sen todennäköisyyden, että se muuttuu peruuttamattomaksi, uskotaan kasvavan sitä mukaa, kun hoidon kesto ja potilaalle annettujen antipsykoottisten lääkevalmisteiden kumulatiivinen kokonaisannos kasvavat. Oireyhtymä voi kuitenkin kehittyä, vaikkakin paljon harvemmin, suhteellisen lyhyiden hoitojaksojen jälkeen pienillä annoksilla.
Tardiivinen dyskinesia voi korjaantua osittain tai kokonaan, jos antipsykoottinen hoito lopetetaan. Antipsykoottinen hoito itsessään voi kuitenkin tukahduttaa (tai osittain tukahduttaa) oireyhtymän merkit ja oireet ja siten mahdollisesti peittää taustalla olevan prosessin. Oireiden tukahduttamisen vaikutusta oireyhtymän pitkäaikaiseen kulkuun ei tunneta.
Näiden näkökohtien vuoksi antipsykoottisia lääkkeitä olisi määrättävä tavalla, joka todennäköisimmin minimoi tardiivisen dyskinesian esiintymisen. Krooninen antipsykoottinen hoito tulisi yleensä varata potilaille, jotka kärsivät kroonisesta sairaudesta, jonka 1) tiedetään reagoivan antipsykoottisiin lääkkeisiin ja 2) jolle ei ole saatavilla tai tarkoituksenmukaista antaa vaihtoehtoisia, yhtä tehokkaita mutta mahdollisesti vähemmän haitallisia hoitoja. Potilailla, jotka tarvitsevat kroonista hoitoa, on pyrittävä pienimpään annokseen ja lyhimpään hoidon kestoon, joka tuottaa tyydyttävän kliinisen vasteen. Hoidon jatkamisen tarve on arvioitava uudelleen määräajoin.
Jos antipsykootteja saavalla potilaalla ilmenee tardiivisen dyskinesian merkkejä ja oireita, lääkityksen lopettamista on harkittava. Jotkut potilaat saattavat kuitenkin tarvita hoitoa oireyhtymästä huolimatta.
Neuroleptinen pahanlaatuinen oireyhtymä (NMS)
Potentiaalisesti kuolemaan johtavaa oirekokonaisuutta, jota joskus kutsutaan neuroleptiseksi pahanlaatuiseksi oireyhtymäksi (NMS), on raportoitu antipsykoottisten lääkkeiden käytön yhteydessä (ks. kohta MAHDOLLISET HAITTAVAIKUTUKSET). NMS:n kliinisiä ilmenemismuotoja ovat hyperpyreksia, lihasjäykkyys, muuttunut psyykkinen tila (mukaan lukien katatoniset oireet) ja merkkejä autonomisesta epävakaudesta (epäsäännöllinen pulssi tai verenpaine, takykardia, diaforeesi ja sydämen rytmihäiriöt). Muita oireita voivat olla kohonnut kreatiinifosfokinaasi, myoglobinuria (rabdomyolyysi) ja akuutti munuaisten vajaatoiminta.
Tästä oireyhtymästä kärsivien potilaiden diagnostinen arviointi on monimutkaista. Diagnoosia tehtäessä on tärkeää tunnistaa tapaukset, joissa kliiniseen esitystapaan kuuluu sekä vakava lääketieteellinen sairaus (esim. keuhkokuume, systeeminen infektio jne.) että hoitamattomat tai riittämättömästi hoidetut ekstrapyramidaaliset oireet. Muita tärkeitä näkökohtia erotusdiagnoosissa ovat keskeinen antikolinerginen toksisuus, lämpöhalvaus, huumekuume ja primaarinen keskushermoston (CNS) patologia.
NMS:n hoidon tulisi sisältää 1) antipsykoottisten lääkkeiden ja muiden sellaisten lääkkeiden, jotka eivät ole välttämättömiä samanaikaisen hoidon kannalta, välitön lopettaminen, 2) intensiivinen oireenmukainen hoito ja lääketieteellinen seuranta ja 3) sellaisten samanaikaisten vakavien lääketieteellisten ongelmien hoitaminen, joita varten on saatavissa spesifisiä hoitoja. Komplisoitumattoman NMS:n erityisistä farmakologisista hoito-ohjelmista ei ole yleistä yhteisymmärrystä.
Jos potilas tarvitsee antipsykoottista lääkehoitoa NMS:stä toipumisen jälkeen, lääkehoidon mahdollista uudelleen aloittamista on harkittava huolellisesti. Potilasta on seurattava huolellisesti, koska NMS:n uusiutumista on raportoitu.
HALDOLin käytön yhteydessä on raportoitu myös hyperpyreksiaa ja lämpöhalvausta, jotka eivät liity edellä mainittuun oirekokonaisuuteen.
Neurologiset haittavaikutukset potilailla, joilla on Parkinsonin tauti tai Lewyn kappaleiden dementia
Potilailla, joilla on Parkinsonin tauti tai Lewyn kappaleiden dementia, on raportoitu lisääntynyttä herkkyyttä antipsykoottisille lääkkeille. Tämän lisääntyneen herkkyyden ilmenemismuotoja haloperidolihoidon yhteydessä ovat vaikeat ekstrapyramidaalioireet, sekavuus, sedaatio ja kaatumiset. Lisäksi haloperidoli saattaa heikentää levodopan ja muiden dopamiiniagonistien antiparkinsonvaikutuksia. HALDOL on vasta-aiheinen potilaille, joilla on Parkinsonin tauti tai Lewyn kappaleisiin perustuva dementia (ks. vasta-aiheet).
Yliherkkyysreaktiot
Haloperidoliin liittyvistä yliherkkyysreaktioista on raportoitu markkinoille tulon jälkeen. Näitä ovat anafylaktinen reaktio, angioedeema, eksfoliatiivinen ihottuma, yliherkkyysverisuonitulehdus, ihottuma, nokkosihottuma, kasvojen turvotus, kurkunpään turvotus, bronkospasmi ja laryngospasmi (ks. HAITTAVAIKUTUKSET). HALDOL on vasta-aiheinen potilaille, joilla on yliherkkyys tälle lääkkeelle (ks. vasta-aiheet).
Putoamiset
Motorista epävakautta, somnolenssia ja ortostaattista hypotensiota on raportoitu antipsykoottien, mukaan lukien HALDOLin, käytön yhteydessä, mikä voi johtaa kaatumisiin ja sen seurauksena murtumiin tai muihin kaatumisiin liittyviin vammoihin. Potilailla, erityisesti iäkkäillä, joilla on sairauksia, tiloja tai lääkkeitä, jotka voivat pahentaa näitä vaikutuksia, on arvioitava kaatumisten riski, kun antipsykoottista hoitoa aloitetaan, ja toistuvasti toistuvia annoksia saavien potilaiden osalta.
Käyttö raskauden aikana
Joille kissoille tai kaneille annettiin oraalisesti haloperidolia annoksina 0.5-7,5 mg/kg. jotka ovat noin 0,2-7 kertaa 20 mg/vrk:n suurimman suositellun ihmisannoksen (MRHD), joka perustuu mg/m2 ruumiinpinta-alaan, osoittivat lisääntynyttä resorptiota, heikentynyttä hedelmällisyyttä, viivästynyttä synnytystä ja pentukuolleisuutta. Rotilla tai kaneilla ei havaittu sikiön poikkeavuuksia näillä annoksilla.hiirillä, joille annettiin suun kautta haloperidolia annoksella 0,5 mg/kg, joka on noin 0,1 kertaa MRHD-arvo mg/m2 kehon pinta-alaan perustuen, on havaittu suulakihalkioita.
HALDOLilla (haloperidolilla) ei ole hyvin kontrolloituja tutkimuksia raskaana olevilla naisilla. On kuitenkin raportoitu raajojen epämuodostumatapauksia, joita on havaittu äidin käytettyä HALDOLia yhdessä muiden lääkkeiden kanssa, joilla epäillään olevan teratogeenista potentiaalia raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Näissä tapauksissa ei todettu syy-yhteyttä. Koska tällaiset kokemukset eivät sulje pois HALDOLin aiheuttamien sikiövaurioiden mahdollisuutta, tätä lääkettä tulisi käyttää raskauden aikana tai naisille, jotka todennäköisesti tulevat raskaaksi, vain, jos hyöty selvästi oikeuttaa mahdollisen sikiölle aiheutuvan riskin. Imeväisiä ei saa imettää lääkehoidon aikana.
Ei-teratogeeniset vaikutukset
Raskauden kolmannen kolmanneksen aikana antipsykoottisille lääkkeille (mukaan lukien haloperidoli) altistuneilla vastasyntyneillä on riski saada synnytyksen jälkeen ekstrapyramidaalisia ja/tai vieroitusoireita. Näillä vastasyntyneillä on raportoitu levottomuutta, hypertoniaa, hypotoniaa, vapinaa, somnolenssia, hengitysvaikeuksia ja ruokintahäiriöitä. Näiden komplikaatioiden vakavuus on vaihdellut; joissakin tapauksissa oireet ovat olleet itsestään rajoittuvia, mutta toisissa tapauksissa vastasyntyneet ovat tarvinneet tehohoitoyksikön tukea ja pitkittynyttä sairaalahoitoa.
HALDOLia saa käyttää raskauden aikana vain, jos mahdollinen hyöty oikeuttaa mahdollisen sikiölle aiheutuvan riskin.
HALDOLin ja litiumin yhteiskäyttö
Enkefalopatiaoireyhtymää (jolle on ominaista heikkous, letargia, kuume, vapina ja sekavuus, ekstrapyramidaalioireet, leukosytoosi, seerumin entsyymien, BUN:n ja paastoverensokerin kohoaminen) ja sitä seurannutta peruuttamatonta aivovauriota on esiintynyt muutamilla potilailla, joita on hoidettu litiumilla ja HALDOLilla. Syy-yhteyttä näiden tapahtumien ja litiumin ja HALDOLin samanaikaisen antamisen välillä ei ole osoitettu; tällaista yhdistelmähoitoa saavia potilaita on kuitenkin seurattava tarkoin neurologisen toksisuuden varhaisten merkkien varalta, ja hoito on lopetettava välittömästi, jos tällaisia merkkejä ilmenee.
Yleistä
Määrät keuhkoputkentulehdustapauksia, joista jotkut ovat johtaneet kuolemaan, ovat seuranneet antipsykoottisten lääkeaineiden, mukaan lukien HALDOLin, käyttöä. On esitetty, että sentraalisesta inhibitiosta johtuva letargia ja heikentynyt janontunne voivat johtaa dehydraatioon, hemokonsentraatioon ja heikentyneeseen keuhkotuuletukseen. Siksi jos edellä mainittuja merkkejä ja oireita ilmenee, erityisesti iäkkäillä, lääkärin on aloitettava korjaava hoito viipymättä.
Vaikka HALDOLin yhteydessä ei ole raportoitu, seerumin kolesterolipitoisuuden alenemista ja/tai iho- ja silmämuutoksia on raportoitu potilailla, jotka ovat saaneet kemiallisia lääkkeitä.