Ylpeys ja ennakkoluulo, selitetty kahdella kaaviolla

Tänä päivänä vuonna 1813 Jane Austen julkaisi Ylpeys ja ennakkoluulo -romaaninsa, joka on hänen tunnetuin romaaninsa ja yksi englantilaisen kirjallisuuden suurimmista teoksista.

Ytimeltään Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo rakkaustarinan Elizabeth Bennetistä ja herra Darcysta, joiden molempien on voitettava ennakkoluulonsa voidakseen päätyä yhteen. Koko romaanin ajan molemmat hahmot oppivat purkamaan ylpeytensä ja ennakkoluulonsa, jotta he voivat hyväksyä toisen hyvän luonteen.

Austenin romaani sijoittuu maailmaan, jossa sekä odotuksilla että maineella on merkitystä. Austen kohdistaa satiirisen katseensa tähän valmiuteen arvioida toisen luonnetta sosiaalisen aseman perusteella. Itse asiassa ennen kirjan julkaisemista sen työnimi oli ”Ensivaikutelmat”, mikä viestii entistäkin voimakkaammin Austenin aikomuksesta asettaa kyseenalaiseksi ne, jotka arvostelevat pelkästään luokkatapahtumien perusteella.

Elizabethin ja Darcyn luonteenmatkat

Elizabeth, toinen viidestä sisaresta, on älykäs nuori nainen, jonka taipumus tehdä äkkinäisiä arvioita estää häntä näkemästä Darcya sellaisena kuin hän todella on. Se, että hän kuulee Darcyn kuvaavan hänen ulkonäköään ”siedettäväksi, mutta ei tarpeeksi komeaksi”, ei todellakaan auta hänen vaikutelmaansa miehestä. Darcylla on varallisuutta ja sosiaalista vaikutusvaltaa, jota Elizabethin perheellä ei ole, mikä ei auta Elizabethia siinä, ettei hän ole halukas antamaan Darcylle etua epäilyksistä. Mutta lopulta, kun Elizabeth tutustuu paremmin Darcyn käytökseen ja motiiveihin, hän alkaa uskoa, että Darcy on kaiken kaikkiaan hyvä tyyppi.

Tätä kehitystä jäljittävät vaaleanpunaiset pisteet yllä olevassa LitVisualsin luomassa kaaviossa. Vaaleanpunaiset pisteet kuvaavat Elizabethin ylpeyden tasoa, siniset herra Darcyn ennakkoluuloja. Romaanin alussa Elizabethin ylpeys on varmasti havaittavissa, vaikkakaan ei yhtä suuri kuin Darcyn oman ennakkoluuloisuuden taso. Kun Elizabeth arvioi Darcyn tekoja ymmärtämättä täysin hänen motiivejaan, hänen ylpeytensä kasvaa.

Se saavuttaa huippunsa, kun hän hylkää Darcyn kosinnan, jolloin hän vuodattaa osan virheellisistä äkkipikaisista arvioista, joita hän on tehnyt Darcystä. Elizabeth nostaa Darcya vastaan kaksi syytettä: hän yritti erottaa hänen sisarensa Janen tämän rakastajasta (ja Darcyn parhaasta ystävästä) Bingleystä, ja hän kohteli viehättävää konstaapeli Wickhamia hyvin huonosti.

Vasta kun Darcy myöhemmin lähettää Elizabethille kirjeen, jossa hän selittää motiivejaan, Elizabeth alkaa katua omia ennakkoluulojaan. Kyllä, hän yritti katkaista Janen romanssin Bingleyn kanssa, mutta hän selittää sen johtuneen osittain siitä, että Darcy pelkäsi, ettei Jane oikeasti rakastanut häntä. (Hän rakastaa, hän on vain hyvin ujo.) Ja mitä Wickhamiin tulee, upseerilla on hämärä menneisyys, ja Darcy yritti suojella Elizabethin perhettä.

Kirjeen saatuaan Elizabethin ylpeyden taso alkaa tasaisesti laskea, ja se saavuttaa matalimman pisteen, kun hän saa selville, että Darcy auttoi Wickhamia menemään naimisiin Elizabethin sisaren Lydian kanssa. Tästä se lähtee pieneen nousuun ja päättyy lähes samalle tasolle, jolta se alkoi.

Vaikka Darcyn ennakkoluulojen taso laskee tasaisesti koko romaanin ajan. Kun hän näkee Elizabethin ensimmäistä kertaa tanssiaisissa – jolloin hän mumisee kommenttinsa ”siedettävä, mutta ei tarpeeksi komea” – hänen ennakkoluulojensa taso on huipussaan. Luokka on hänelle tärkeä, eikä hän ole kiinnostunut romanttisesta suhteesta jonkun kanssa, joka voisi tahrata hänen hienostuneen maineensa.

Mutta kuten missä tahansa hyvässä romanttisessa komediassa, Darcyn ennakkoluulot laskevat vähitellen, ja hänen muurinsa murtuvat hitaasti hänen tavattuaan ensimmäisen kerran tulevan rakastettunsa. Netherfieldin tanssiaisiin mennessä Darcy myöntää, että Elizabeth on ihastunut häneen enemmän kuin haluaisi.

Mutta vasta hänen kosinnassaan Elizabethille – joka on varmasti kirjan huipentuma – Darcyn ennakkoluulot saavat lopullisen iskun: Elizabeth hylkää hänet.

”Turhaan olen ponnistellut. Se ei kelpaa. Tunteitani ei voi tukahduttaa. Teidän on sallittava minun kertoa teille, kuinka kiihkeästi ihailen ja rakastan teitä.” Hän puhui hyvin, mutta sydämen tunteiden lisäksi oli muitakin tunteita, joita piti eritellä, eikä hän ollut kaunopuheisempi hellyyden kuin ylpeyden suhteen. Hänen aistimuksensa naisen alemmuudesta – siitä, että se oli alentavaa – niistä perheestä johtuvista esteistä, joita arvostelukyky oli aina vastustanut taipumusta, käsiteltiin lämmöllä, joka näytti johtuvan siitä seurauksesta, jota hän loukkasi, mutta oli hyvin epätodennäköistä, että se suositteli hänen hakemustaan.

Elisabethin hylkääminen Darcyn kosinnasta epäilemättä haavoittaa Darcyn ylpeyttä, mikä lienee hyvä asia, sillä se jatkuu jäljillä koko romaanin loppuosan ajan.

Herra Darcyn ja Elizabeth Bennetin suosio

Jotkut pitävät Ylpeyttä ja ennakkoluuloa nykyaikaisen romanttisen komedian edeltäjänä. Kun otetaan huomioon pakkomielteemme tätä genreä kohtaan, ei ole mikään ihme, että Austenin kirjaa on sovitettu vuosien varrella lukemattomia kertoja. Näyttämöteoksista ja piirretyistä aina samannimiseen korealaiseen alkuperäisdraamaan asti – kulttuuri, jolla on hallussaan suuri tarina, ei koskaan kaipaa siihen perustuvia adaptaatioita.

Kirjan kaksisatavuotisjuhlavuoden kunniaksi The Economist -lehti seurasi Darcyn ja Elizabethin mainintoja brittiläisissä kirjoissa ja aikakauslehdissä koko 1900-luvun ajan. Kuten näet, Elizabethin maininnat pysyvät melko tasaisina, luultavasti siksi, että hän on niin rakastettu ja kestävä hahmo. Hänhän on ”maailman rakkain”, kuten Jane Austen Society toteaa.

Darcyn nimeen on sen sijaan viitattu paljon epäjohdonmukaisemmin, ja se oli alhaisimmillaan naisten äänioikeuden ja toisen aallon feminismin aikana, kuten The Economist huomauttaa. Hahmo teki kulttuurisen paluun 90-luvun lopulla, millä lienee jotain tekemistä sen kanssa, että komea Colin Firth esiintyi märässä, läpinäkyvässä paidassa BBC:n minisarjassa.