Valkoinen taloKatso kaikki tämän artikkelin videot
Marraskuun 4. päivänä 2008 lähes kaksi vuotta kestäneen kampanjan jälkeen amerikkalaiset valitsivat 44. presidentikseen Illinoisin senaattorin Barack Obaman. Tulos oli historiallinen, sillä Obamasta, Yhdysvaltain ensimmäisen kauden senaattorista, tuli 20. tammikuuta 2009 virkaan astuessaan maan ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti. Hän oli myös ensimmäinen istuva Yhdysvaltain senaattori, joka voitti presidentinvaalin sitten John F. Kennedyn vuonna 1960. Kun äänestysprosentti oli korkein neljään vuosikymmeneen, Obama ja Delawaren senaattori Joe Biden kukistivat republikaanien ehdokkaat Arizonan senaattorin John McCainin, joka pyrki Yhdysvaltain historian vanhimmaksi ensimmäiselle presidenttikaudelle valituksi presidentiksi, ja Alaskan kuvernöörin Sarah Palinin, joka pyrki maan historian ensimmäiseksi naispuoliseksi varapresidentiksi, ja saivat lähes 53 prosenttia äänistä.
Ympäri vuorokauden jatkuva uutiskierto ja blogien yleistyminen keinona levittää tietoa (sekä tosiasioihin perustuvaa että virheellistä) kehystivät kilpailua molempien kampanjoiden pyrkiessä hallitsemaan kerrontaa. McCainin kampanja yritti maalata Obaman naiiviksi, kokemattomaksi poliittiseksi kevytkenkäiseksi, joka istuisi alas Kuuban, Iranin ja Venezuelan amerikkalaisvastaisten hallintojen johtajien kanssa ilman ennakkoehtoja, ja väitti Obamaa pelkäksi julkkikseksi, jolla ei ole juurikaan sisältöä (McCainin kampanja esitti mainoksen, jossa Obamaa verrattiin Britney Spearsiin ja Paris Hiltoniin), leimasi hänen ajatuksensa sosialistisiksi (haukkui erityisesti Obaman veropolitiikkaa ja hyökkäsi Obaman ”Joe the Plumberille” antaman kommentin perusteella, jonka mukaan hän pyrkisi ”levittämään vaurautta”) ja hyökkäsi hänen yhteyksiään Bill Ayersiin, joka oli ollut mukana perustamassa Weathermen-ryhmää, joka teki pommi-iskuja 1960-luvulla. Ayers, joka vuonna 2008 toimi Chicagon Illinoisin yliopiston professorina ja jota McCainin kampanja kutsui jatkuvasti ”katumattomaksi kotimaiseksi terroristiksi”, asui muutaman korttelin päässä Obamasta Chicagossa, tuki hänen uudelleenvalintakampanjaansa Illinoisin senaattiin ja toimi Obaman kanssa köyhyyden vastaisessa lautakunnassa vuosina 1999-2002. Obama vähätteli tuttavuuttaan Ayersin kanssa ja tuomitsi Ayersin toiminnan ”vastenmieliseksi”, mutta huomautti nopeasti, että tämä toiminta oli tapahtunut 40 vuotta sitten, kun ehdokas oli kahdeksanvuotias. Lisäksi sähköpostiviestien ja muiden väitteiden perusteella, joita ei koskaan todistettu, pieni mutta silti merkittävä osa yleisöstä uskoi virheellisesti Obaman (joka on harjoittava kristitty) olevan muslimi. Puolustautuakseen hyökkäyksiä vastaan Obaman kampanja otti ennennäkemättömän askeleen ja perusti ”Fight the Smears” -verkkosivuston, jonka tarkoituksena on ”torjua ’vihamieliset’, ’ilkeät’ ja ’epätoivoiset’ robocall-puhelut ja postitukset”. Obaman kampanja puolestaan yritti kyseenalaistaa McCainin omapäisen persoonan ja vähentää hänen vetovoimaansa riippumattomien äänestäjien keskuudessa sitomalla hänet kaikissa mahdollisissa tilanteissa presidentti George W. Bushiin, jonka suosio oli kaikkien nykyaikaisten presidenttien alhaisimpia, ja lähettämällä mainoksia, joissa näitä kahta näytettiin syleilemässä ja joissa toistettiin usein, että McCain äänesti 90 prosenttia ajasta Bushin hallinnon kanssa. Obaman kampanja pyrki myös pitämään McCainia ”ailahtelevana”, mikä oli usein toistettu syyte, jonka jotkut väittivät olevan viitteellinen viittaus McCainin ikään, sillä hän olisi vanhin koskaan ensimmäiselle presidenttikaudelle vihittävä henkilö.
Syksyn kampanjaa käytiin myös maata syyskuussa koetelleen finanssikriisin taustalla, kun maailmanmarkkinat kärsivät raskaita tappioita, jotka vaikuttivat vakavasti monien amerikkalaisten eläkesäästöihin ja nostivat talouden äänestäjien huolenaiheiden kärkeen paljon Irakin sodan ja terrorismin vastaisen sodan ohi. Syyskuun 19. päivän ja lokakuun 10. päivän välisenä aikana Dow Jones Industrial Average -indeksi putosi 26 prosenttia 11 388:sta 8 451:een. Samaan aikaan luottomarkkinoiden likviditeetti supistui voimakkaasti maailmanlaajuisesti, mikä johtui osittain subprime-luottokriisistä, jonka seurauksena Yhdysvaltain hallitus myönsi hätälainoja useille amerikkalaisille yrityksille ja useat suuret rahoituslaitokset joutuivat konkurssiin tai myyntiin. Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen johto reagoi tähän hyväksymällä (epäonnistuneen ensimmäisen yrityksen jälkeen) Emergency Economic Stabilization Act -lain, jolla pyrittiin estämään romahduksen jatkuminen ja pelastamaan talous.
Taloudellisen kriisin vaikutus oli dramaattinen, ja se muutti syyskuun alussa mielipidemittauksissa McCainin ja Palinin välisen pienen johtoaseman Obaman ja Bidenin tasaiseksi johtoasemaksi. Obaman johtoasemaa tuki entisestään hänen esiintymisensä kolmessa presidentinvaalikeskustelussa, ja mielipidemittausten mukaan hän oli kaikkien kolmen väittelyn voittaja. Sekä väittelyissä että rahoituskriisiin antamassaan vastauksessa Obama sai yleisöltä pisteitä vakaudesta ja viileydestä (jota hänen arvostelijansa luonnehtivat etäisyydeksi). Siinä missä McCain ilmoitti syyskuussa keskeyttävänsä kampanjansa muutamaksi päiväksi palatakseen Washingtoniin käsittelemään finanssikriisiä ja ehdotti ensimmäisen väittelyn lykkäämistä, Obama esiintyi enemmän kulissien takana ja vaati väittelyn järjestämistä sanomalla: ”Presidentin työhön tulee kuulumaan useamman kuin yhden asian hoitaminen kerralla”. Obamaa auttoi myös hänen päätöksensä jättäytyä liittovaltion rahoitusjärjestelmän ulkopuolelle, mikä olisi rajoittanut hänen kampanjansa kulutusta 84 miljoonaan dollariin. McCainin kampanja kritisoi tätä päätöstä vedoten Obaman vuonna 2007 täyttämään kyselylomakkeeseen, jossa hän lupasi pysyä julkisen rahoitusjärjestelmän piirissä; Obama kuitenkin puolusti päätöstä väittäen, että samassa asiakirjassa hän vaati suunnitelmaa, joka edellyttäisi, että ”molempien suurten puolueiden ehdokkaiden on sovittava aselevosta varainkeruuseen, palautettava liikaa rahaa lahjoittajilta ja pysyttävä julkisen rahoitusjärjestelmän piirissä parlamenttivaaleissa”, ja että jos hän voittaisi demokraattisen puolueen ehdokkuuden, hän ”tavoittelisi aggressiivisesti republikaanien ehdokkaan kanssa sopimusta julkisesti rahoitettujen parlamenttivaalien säilyttämiseksi”. Obaman kampanjan päätös kannatti, sillä se houkutteli yli kolme miljoonaa lahjoittajaa ja keräsi pelkästään syyskuussa huikeat 150 miljoonaa dollaria, minkä ansiosta kampanja pystyi käyttämään huomattavasti enemmän rahaa kuin McCainin kampanja taisteluosavaltioissa ja ostamaan 30 minuuttia prime-time-televisioaikaa kuusi päivää ennen vaaleja (yli 33 miljoonaa amerikkalaista katsoi Obaman mainosvideon).
Kampanja herätti valtavaa innostusta, ja miljoonat uudet rekisteröidyt liittyivät äänioikeusrekistereihin (tosin McCainin kampanja väitti, että monet heistä olivat rekisteröityneet laittomasti sen jälkeen, kun esiin oli tullut väitteitä, joiden mukaan useat alemman tulotason perheiden puolesta lobbaavan etujärjestön ACORN:n palkkaamat työntekijät olivat toimittaneet väärennettyjä ilmoittautumisia). McCain järjesti eri puolilla maata lukuisia townhall-kokouksia, joissa osallistujat saivat esittää kysymyksiä ehdokkaalle. Jotkin näistä kokouksista joutuivat kuitenkin tiedotusvälineiden tarkastelun kohteeksi, kun jotkut kuulijat arvostelivat Obamaa kiivaasti. Obaman mielenosoitukset keräsivät jatkuvasti suuria väkijoukkoja – muun muassa noin 100 000 ihmistä St. Louisissa lokakuun puolivälissä – ja kymmenet tuhannet ihmiset tulivat usein paikalle katsomaan Palinin esiintymistä (kampanja oli tarjonnut tiedotusvälineille vain rajoitetun pääsyn Palinin luo). Vaikka jotkut kommentaattorit, myös konservatiiviset, kyseenalaistivat hänen valmiutensa varapresidentin ja presidentin tehtäviin, hän osoittautui valtavan suosituksi: varapresidenttiväittelyä seurasi ennätykselliset 70 miljoonaa amerikkalaista, ja hänen esiintymisensä Saturday Night Live -ohjelmassa, jonka Tina Fey oli pilkannut häntä useita kertoja aiemmin, saavutti ohjelman korkeimmat katsojaluvut neljääntoista vuoteen.
Vuoden 2008 esivaalikampanja oli myös historiallinen. Demokraattien puolella kenttä kaventui nopeasti Barack Obaman ja Hillary Clintonin väliseksi. Molemmat ehdokkaat tavoittelivat presidenttiehdokkuutta – Obama oli ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti ja Clinton ensimmäinen naispresidentti. Obaman ja Clintonin välillä käydyssä, toisinaan katkerassa kilpailussa Obama saavutti niukimman voiton. Republikaanien kampanja tuotti yllättävän voittajan, John McCainin. Monet asiantuntijat olivat kesällä 2007 kirjoittaneet McCainin pois, koska hänen kampanjansa oli horjumassa, kun taas monet muut olivat voidelleet Rudy Giulianin ennakkosuosikiksi. Giuliani ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan yhtään osavaltiota esivaaleissa, ja McCain voitti Mitt Romneyn ja Mike Huckabeen vahvat haasteet helposti.