Systematics: John Edwards Holbrook kuvasi alun perin nimellä Coluber dekayi vuonna 1836 Massachusettsista, New Yorkista ja Louisianasta saatujen yksilöiden perusteella. Trapido (1944) rajasi tyyppipaikan Massachusettsiin ja Schmidt (1953) Cambridgeen, Massachusettsiin. Baird ja Girard (1853) käyttivät tästä lajista ensimmäisen kerran Storeria-sukua, ja kaikki Virginian kirjallisuuden kirjoittajat ovat käyttäneet yhdistelmää Storeria dekayi. Pyron ym. (2016, Zool. J. Linn. Soc. 177: 937-949) käyttivät korkean läpivirtauksen molekyylidataa havaitakseen Storerian sisällä kahdeksan lajitason kladia, mutta valitsivat tunnistettavaksi vain neljä kladia (kolme Yhdysvalloissa), jotka morfologia vahvisti. He päättelivät, että alalajeja ei tunnusteta.
Väritys ja kuviointi: Vartalon ja pyrstön selkäpuoli vaaleanruskeasta tai harmaasta tummanruskeaan tai lähes mustaan, jossa on pituussuuntainen sarja pieniä, parittaisia mustia täpliä; täplien väliin jäävä alue on muuta vartaloa vaaleampi muodostaen ruskehtavan keskimmäisen selkäjuovan joillakin yksilöillä; vaihteleva määrä täpliä (2 – 22 paria), jotka on yhdistetty toisiinsa ohuella mustalla poikkiviivalla; sivusuunnassa olevat suomut ovat kärkisävyltään mustanvalkoisen värisiä muodostaen joillakin yksilöillä ruututaulukkomaisen kuvion; vatsapuoli kermanvärisestä harmaaseen ja yleensä kuvioimaton; vatsanpään suomujen reunoilla on yhdestä muutamaan pientä mustaa pistettä tai tumman pigmentin aluetta; pään selkäpuoli vaaleanruskeasta tummanruskeaan (jotkut ovat säilöntäaineessa mustia), ja ohimoläpän suomuilla on lyhyt pitkittäinen musta raita; yläluomilla on yhdestä useampaan tummaa pystysuoraa raitaa tai niissä on vaihteleva määrä tummaa pigmenttiä; leuat ja sisäluomilla kermanväriset ja kuvioimattomat; pää tylppä.
Hämmentävä laji: Tämä laji voidaan sekoittaa useisiin muihin pieniin Virginian käärmeisiin. Virginia valeriae -käärmeellä voi olla selkäpuolella pieniä mustia täpliä, mutta sillä on sileät suomut. Haldea striatula -käärmeellä on kiilamaiset suomut ja siltä puuttuvat selkäpuolen täplät. Molemmilla näillä lajeilla on terävämpi pää kuin S. dekayilla. Diadophis punctatus -lajin aikuiset yksilöt ovat tasaisen harmaita tai lähes mustia, ja niillä on silmiinpistävä kaulus; aikuisilla ja nuorilla yksilöillä on sileät suomut. Tantilla coronata on tasaisen ruskea, ja sillä on musta pää ja kaulassa musta kaulus. Thamnophis sirtalis -lajilla on selvä keskimmäinen selkäjuova, selänpuoleinen ruutukuvio, jonka täplät esiintyvät useammassa kuin yhdessä suomussa, ja pidempi pää. Sukulaislajin Storeria occipitomaculata vatsapuoli on punertava, ja aikuisilla ja nuorilla yksilöillä on 3 vaaleaa täplää kaulan poikki.
Geografinen vaihtelu: Keskimääräinen vatsanpuoleisten suomujen lukumäärä oli samankaltainen Virginiassa eri fysiografisilla alueilla vaihdellen 121,9 ± 4,0 (116-130, n = 34) pohjoisen Piedmontin ja 124,0 ± 3,5 (119-131, n = 18) eteläisen Coastal Plainin välillä. Pohjoisen Piedmontin alueella (45,8 ± 5,4, 40-61, n = 34) subcaudalien keskimääräinen lukumäärä oli hieman pienempi kuin muualla osavaltiossa (keskiarvot vaihtelivat 49,5 ± 4,5 ja 50,6 ± 5,7 välillä). Vastaavasti ventrals + subcaudals -lukumäärät Pohjois-Piedmontin populaatioissa (167,7 ± 5,5, 158-186, n = 34) olivat alhaisemmat kuin muualla osavaltiossa (keskiarvot vaihtelivat 172,5 ± 4,2 ja 174,4 ± 3,5 välillä). Alhaiset asteikkoluvut olivat tyypillisimpiä Fairfaxin piirikunnasta peräisin olevalle S. dekayi -lajille. Trapido (1944) osoitti, että S. dekayi -lajin levinneisyysalueella oli vain vähän eroja suomujen ja morfometrioiden välillä.
Biologia: Dekayn ruskokäärmeet ovat maalla eläviä, salamyhkäisiä ja niitä tavataan harvoin avomaalla. Ne ovat yöeläimiä, mutta niitä tavataan useimmiten pintaesineiden, kuten lautojen, kaikenlaisten roskien, tukkien ja kivien alla. Niiden mikrohabitaattia voidaan kuvailla maaperän humuskerrokseksi. Elinympäristöihin kuuluvat lehtipuumetsät, lehtipuu-mänty-sekametsät, mäntymetsät, niityt, hylättyjen maatalousmaiden varhaiset sukkessiovaiheet, metsämaat ja kaupunkialueet. Näitä käärmeitä tavataan usein roskien alla ja pihojen puutarhoissa. Niitä on löydetty enemmän ihmisen häiritsemiltä alueilta kuin luonnollisilta elinympäristöiltä. Ne ovat aktiivisia pääasiassa 13. maaliskuuta ja 20. lokakuuta välisenä aikana (museotiedot), vaikka tätä käärmettä on löydetty vuoden jokaisena kuukautena (kaksi on löydetty helmikuussa). Noble ja Clausen (1936) tutkivat S. dekayin kerääntymiskäyttäytymistä ja totesivat, että sitä esiintyy kaikkina vuodenaikoina, mutta erityisesti talvihorroksessa. Talvehtimispaikkoja ovat muun muassa muurahaispesät ja hylättyjen jyrsijöiden kolot. Virginiasta ei ole raportoitu yli kahden yksilön ryhmittymiä.
S. dekayi käyttää Virginiassa ensisijaisesti etanoita ja maanmatoja. Wright ja Wright (1957) huomasivat, että tämä käärme söi etanoita, hyönteisiä, pieniä puusammakoita ja kaloja. S. dekayin tunnettuja saalistajia Virginiassa ovat vapaana liikkuvat kotikissat (Mitchell ja Beck, 1992) ja pohjoinen puuvillasuu (Agkistrodon piscivorus). Ernst ja Barbour (1989b) listasivat pohjoisen mustakilpikonnat (Coluber constrictor), kuningaskäärmeet ja maitokäärmeet (Lampropeltis spp.), virginialaisrailoja (Rallus limicola), tukkakoskeloita (Lanius ludovicianus), punarintoja (Turdus migratorius), punahaukkoja (Buteo lineatus), supikoiria (Procyon lotor), raidallisia haisunäätä (Mephitis mephitis), näätäeläimiä (Mustek spp.) ja opossumeja (Didelphis virginiana). Linzey ja Clifford (1981) mainitsivat, että konnat (Anaxyrus spp.) syövät poikasia, mutta eivät toimittaneet havaintoja.
Storeria dekayi on elinkykyinen. Virginiassa pienin mittaamani sukukypsä uros oli 150 mm SVL ja pienin naaras 175 mm SVL. Parittelua ei ole havaittu Virginiassa, mutta Ernst ja Barbour (1989b) totesivat sen tapahtuvan maaliskuun lopusta toukokuuhun. He totesivat myös, että tiineysaika oli 105-113 päivää. Kosiskelun ja parittelun on kuvannut Nobel (1937, toistettu artikkelissa Ernst ja Barbour, 1989b). Virginia-naaraat synnyttivät 3-26 poikasen pentueen (keskiarvo = 10,8 ± 4,3, n = 26). Yhdeksän pentueen syntymäajat olivat 22. heinäkuuta – 30. elokuuta, ja ne jakautuivat suunnilleen tasaisesti näiden kahden kuukauden kesken. Fitch (1970) sekä Ernst ja Barbour (1989b) raportoivat syntymäajankohdiksi 6.7.-14.9. ja pentuekoiksi 3-41 eri puolilta lajin levinneisyysaluetta. Dekay’s Brownsnakes näyttää olevan runsaampi Itä-Virginiassa kuin vuoristossa. Clifford (1976) havaitsi Amelian piirikunnassa neljän vuoden aikana 5 S. dekayi -käärmettä 278 käärmeestä. Martin (1976) löysi yhden käärmeen 545 käärmeestä, jotka havaittiin Blue Ridge Parkwaylla ja Skyline Drivella kolmen vuoden aikana. Uhlerin ym. (1939) George Washingtonin kansallismetsästä tutkimista 885 käärmeestä yksikään ei ollut S. dekayi. Tämän käärmeen populaatioekologiaa on tutkittu vähän. Nobel ja Clausen (1936) totesivat, että New Yorkin populaation käärmeet liikkuivat jopa 402,5 metriä ja kasvoivat 0-146 mm yhden kauden aikana. Pennsylvaniassa sijaitsevalta 2 hehtaarin pellolta löydettiin kerran yhteensä 603 yksilöä (Ernst ja Barbour, 1989b).
Huomautuksia: Muita yleisiä nimiä Virginiassa ovat DeKay’s snake (Hay, 1902; Carroll, 1950) ja ground snake (Dunn, 1936).
Suojelu ja hoito: Tätä käärmettä tavattiin ennen yleisesti kaupungeissa hylättyjen tonttien ja roskakasojen ympärillä. Näiden alueiden puhdistamisen ja torjunta-aineiden käytön kaikkialla Virginiassa (jotka tappavat tämän käärmeen ravinnonlähteet) uskotaan vähentäneen monia populaatioita. Tunnustaminen erityistä huolta aiheuttavaksi lajiksi ei ole perusteltua, mutta sen määrän ilmeinen väheneminen edellyttää jatkuvaa tarkkailua. Hoitovaihtoehtoja ovat muun muassa metsäroskien elinympäristön luominen kaupunkipuistoihin ja kaupunkialueille sekä petoeläinten, kuten kotikissojen, torjunta.