Venäjän vuoden 1905 vallankumous, kansannousu, joka vaikutti ratkaisevasti siihen, että tsaari Nikolai II saatiin vakuuttuneeksi pyrkimyksestä muuttaa Venäjän hallinto itsevaltiudesta perustuslailliseksi monarkiaksi. Useita vuosia ennen vuotta 1905 ja erityisesti nöyryyttävän Venäjän-Japanin sodan (1904-05) jälkeen erilaiset yhteiskuntaryhmät osoittivat tyytymättömyyttään Venäjän yhteiskunnalliseen ja poliittiseen järjestelmään. Heidän protestinsa vaihtelivat liberaalista retoriikasta lakkoihin ja sisälsivät opiskelijamellakoita ja terroristien salamurhia. Vapautusliiton koordinoimat pyrkimykset huipentuivat rauhanomaisten mielenosoittajien verilöylyyn Pietarin Talvipalatsin edustalla sijaitsevalla aukiolla verisenä sunnuntaina (9. tammikuuta 1905).
Pietarissa ja muissa suurissa teollisuuskeskittymissä seurasivat yleislakot. Nikolai vastasi helmikuussa ilmoittamalla aikovansa perustaa vaaleilla valitun edustajakokouksen neuvomaan hallitusta. Hänen ehdotuksensa ei kuitenkaan tyydyttänyt lakkoilevia työläisiä, talonpoikia (joiden kansannousut olivat leviämässä) eikä edes zemstvojen (paikallishallinnon elinten) ja ammattikuntien liberaaleja, jotka huhtikuuhun mennessä vaativat perustuslakia säätävän edustajakokouksen koolle kutsumista.
Kapina levisi keisarikunnan muihin kuin venäläisiin osiin, erityisesti Puolaan, Suomeen, Itämeren provinsseihin ja Georgiaan, jossa kansallismieliset liikkeet voimistivat sitä. Joillakin alueilla kapinaa vastustivat väkivaltaisesti vallankumouksenvastaiset mustat sadat, jotka hyökkäsivät sosialistien kimppuun ja järjestivät pogromeja juutalaisia vastaan. Mutta myös asevoimat liittyivät kapinan puolelle: Trans-Siperian rautatielinjan varrella sijaitsevat armeijan yksiköt mellakoivat, ja kesäkuussa taistelulaiva Potemkinin miehistö kapinoi Odessan satamassa.
Elokuun 6. päivänä annettu hallituksen asetus (19.8.), jolla ilmoitettiin neuvoa-antavan kokouksen vaalimenettelystä, kiihdytti entisestään mielenosoituksia, jotka kiihtyivät syyskuun ajan. Kapina saavutti huippunsa loka-marraskuussa. Lokakuun 7. päivänä (20.10.) alkanut rautatielakko kehittyi nopeasti yleislakoksi useimmissa suurissa kaupungeissa.
Ensimmäinen lakkokomiteana toimiva työläisneuvosto eli neuvostoliitto perustettiin Ivanovo-Vosnesenskiin; toinen, Pietarin neuvostoliitto, perustettiin 13. lokakuuta (26. lokakuuta). Se johti aluksi yleislakkoa; mutta sosialidemokraattien, erityisesti menshevikkien, liityttyä siihen, se sai vallankumouksellisen hallituksen luonteen. Samanlaisia neuvostoja järjestettiin Moskovassa, Odessassa ja muissa kaupungeissa.
Lakon laajuus sai Nikolai lopulta toimimaan. Sergei Juljevitš Witten neuvosta hän antoi lokakuun manifestin (17. lokakuuta 1905), jossa luvattiin perustuslaki ja vaaleilla valitun lainsäätäjän (duuman) perustaminen. Hän teki Witten myös uuden ministerineuvoston puheenjohtajaksi (eli pääministeriksi).
Nämä myönnytykset eivät vastanneet radikaalin opposition vaatimuksiin kansalliskokouksesta tai tasavallasta. Vallankumoukselliset kieltäytyivät antamasta periksi; jopa liberaalit kieltäytyivät osallistumasta Witten hallitukseen. Jotkut maltilliset olivat kuitenkin tyytyväisiä, ja monet työläiset, jotka tulkitsivat lokakuun manifestin voitoksi, palasivat työpaikoilleen. Tämä riitti murtamaan opposition koalition ja heikentämään Pietarin neuvostoa.
Marraskuun lopussa hallitus pidätti neuvoston puheenjohtajan, menshevikki G.S. Hruštalev-Nosarin, ja 3. joulukuuta (16.12.) valloitti sen rakennuksen ja pidätti Leon Trotskin ja muita. Mutta Moskovassa kutsuttiin koolle uusi yleislakko; barrikadeja pystytettiin, ja kaduilla käytiin taisteluita ennen kuin vallankumous kukistettiin. Suomessa järjestys palautettiin poistamalla joitakin epäsuosittuja lakeja, mutta erityisiä sotilasretkikuntia lähetettiin Puolaan, Baltian maakuntiin ja Georgiaan, jossa kapinoiden tukahduttaminen oli erityisen veristä. Vuoden 1906 alkuun mennessä hallitus oli saanut Trans-Siperian rautatien ja armeijan takaisin hallintaansa, ja vallankumous oli periaatteessa ohi.
Kapina ei onnistunut korvaamaan tsaarin itsevaltiutta demokraattisella tasavallalla eikä edes kutsumaan koolle perustuslakia säätävää kokousta, ja useimmat vallankumousjohtajat pidätettiin. Se pakotti kuitenkin keisarillisen hallinnon toteuttamaan laajoja uudistuksia, joista tärkeimmät olivat perustuslakina toimineet peruslait (1906) ja duuman perustaminen, joka edisti laillisen poliittisen toiminnan ja puolueiden kehitystä.