Kohtaus elokuvasta Vampyyri, 1913
Varhaiset elokuvavampyyrit muun muassa Robert G. Vignolan ohjaamassa elokuvassa Vampyyri (The Vampire, 1913) eivät olleet epäkuolleita verenimeviä riivaajia vaan ”vampyyreja”. Tällaisia kohtalokkaita naisia inspiroi Rudyard Kiplingin vuonna 1897 kirjoittama runo ”Vampyyri”. Runo oli kirjoitettu eräänlaisena kommenttina Philip Burne-Jonesin naisvampyyria esittävälle maalaukselle, joka oli esillä samana vuonna. Kiplingin runon sanat: … , joka kuvaa vieteltyä miestä, käytettiin elokuvan A Fool There Was (1915) otsikkona, jossa Theda Bara näyttelee kyseistä ”vampyyriä”, ja runoa käytettiin elokuvan mainonnassa.
Ykkösadaptaatio kuolemattomasta aristokraatista oli epäilemättä unkarilainen näytelmäelokuva Drakula halála (Károly Lajthay, 1921), jota nykyään pidetään kadonneena elokuvana.
Aito yliluonnollinen vampyyri on mukana merkkiteoksessa Nosferatu (1922 Saksa, ohjannut F. W. Murnau, 1922), jonka pääroolissa on Max Schreck kammottavana kreivi Orlokina. Kyseessä oli Bram Stokerin Draculan lisensoimaton versio, joka perustui niin tarkasti romaaniin, että kuolinpesä haastoi oikeuteen ja voitti, ja kaikki kopiot määrättiin tuhottavaksi. Eurooppalainen tutkijaryhmä restauroi sen huolellisesti vuonna 1994 viidestä säilyneestä kopiosta, jotka olivat välttyneet tuhoamiselta. Vampyyrin tuhoaminen elokuvan loppukohtauksessa auringonvalon eikä perinteisen sydämen lävistävän seipään avulla vaikutti suuresti myöhempiin elokuviin, ja siitä tuli hyväksytty osa vampyyritarinaa.
Seuraava vampyyrilegendan klassikkokäsittely oli Bram Stokerin romaaniin Dracula perustuvan näyttämönäytelmän adaptaatio, Universalin Dracula (1931), jonka pääroolissa kreivi Draculana oli Bela Lugosi. Lugosin esitys oli niin suosittu, että hänen unkarilaisesta aksentistaan ja huikaisevista eleistään tuli ominaisuuksia, jotka nykyään yleisesti liitetään Draculaan. Viisi vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen Universal julkaisi Draculan tytär (1936) -elokuvan, joka on suora jatko-osa ja alkaa heti ensimmäisen elokuvan lopusta. Toinen jatko-osa, Draculan poika (Son of Dracula), jota tähditti Lon Chaney Jr. seurasi vuonna 1943. Huolimatta kreivin näennäisestä kuolemasta vuoden 1931 elokuvassa kreivi palasi elämään vielä kolmessa Universalin elokuvassa 1940-luvun puolivälissä: Frankensteinin talo (1944) ja Draculan talo (1945) – molemmissa pääosassa John Carradine – sekä Abbott ja Costello tapaavat Frankensteinin (1948). Vaikka Lugosi oli näytellyt vampyyria kahdessa muussa elokuvassa 1930- ja 1940-luvuilla, vasta tässä viimeisessä elokuvassa hän esitti kreivi Draculaa valkokankaalla toisen (ja viimeisen) kerran.
Dracula reinkarnoitui uudelle sukupolvelle Hammer Films -sarjassa, jossa kreivin roolissa oli Christopher Lee. Ensimmäisessä näistä elokuvista, Draculassa (1958), nimihenkilön näyttävä kuolema auringonvalolle altistumisen vuoksi vahvisti tätä Nosferatussa elokuvassa ensimmäistä kertaa käyttöön otettua vampyyritarinan osaa ja teki siitä lähes aksiomaattisen seuraavissa elokuvissa. Lee palasi Draculan rooliin kahta lukuun ottamatta kaikissa seitsemästä jatko-osasta. Uskollisempi sovitus Stokerin romaanista ilmestyi Francis Ford Coppolan ohjaamana elokuvana Bram Stoker’s Dracula (1992), jossa tosin myös kreivi Dracula samaistettiin pahamaineiseen keskiaikaiseen balkanilaiseen hallitsijaan Vlad III keihäänkärjeksijään.
Erillinen vampyyrielokuvien alalaji, joka viime kädessä sai innoituksensa Le Fanun teoksesta ”Carmilla”, tutki lesbovampyyri-aiheita. Vaikka Draculan tytär -elokuvassa se vihjattiin, ensimmäinen avoimesti lesbovampyyri oli Roger Vadimin elokuvassa Verta ja ruusuja (1960). Selkeämpää lesbosisältöä tarjottiin Hammerin Karnstein-trilogiassa. Ensimmäinen näistä, Ingrid Pittin ja Madeline Smithin tähdittämä The Vampire Lovers (1970), oli suhteellisen suoraviivainen uudelleenkerronta LeFanun novellista, mutta siinä oli avoimempaa väkivaltaa ja seksuaalisuutta. Myöhemmät tämän alalajin elokuvat, kuten Vampyyrit (Vampyres, 1974), muuttuivat vielä selvemmiksi seksin, alastomuuden ja väkivallan kuvauksissaan.
Alkaen elokuvasta Abbott ja Costello tapaavat Frankensteinin (Abbott and Costello Meet Frankenstein, 1948) vampyyri on usein ollut komedian aiheena. Roman Polanskin The Fearless Vampire Killers (1967) oli merkittävä genren parodia. Muita laadultaan vaihtelevia komediallisia käsittelyjä ovat muun muassa Vampira (1974), jossa David Niven näyttelee rakastunutta Draculaa, Love at First Bite (1979), jossa George Hamilton näyttelee George Hamiltonia, My Best Friend Is a Vampire (1988), Innocent Blood (1992), Buffy the Vampire Slayer (1992), Dracula: Dead and Loving It (1995), jonka Mel Brooks ohjasi Leslie Nielsenin kanssa, ja viime aikoina Taika Waititin ja Jemaine Clementin pilkallinen dokumenttielokuva What We Do in the Shadows (2014).
Toinen kehityskulku joissakin vampyyrielokuvissa on ollut siirtyminen yliluonnollisesta kauhusta tieteisfiktiivisiin selityksiin vampirismista. The Last Man on Earth (1964, ohjaaja Sidney Salkow), The Omega Man (1971 US, ohjaaja Boris Sagal) ja kaksi muuta elokuvaa perustuivat Richard Mathesonin romaaniin I Am Legend. Niissä selitetään, että tilalla on luonnollinen syy. Vampirismi selitetään eräänlaisena viruksena David Cronenbergin Rabidissa (1976) ja David Blythin ohjaamassa Red-Blooded American Girl -elokuvassa (1990) sekä rajoitetusti Blade-trilogiassa.
Rotu on ollut toinen teema, josta esimerkkinä blaxploitaatioelokuva Blacula (1972) ja sen jatko-osa Huuto Huuto Huuto Huuto.
Vampyyri, niin mies- kuin naispuolinenkin, on Béla Lugosin Draculasta (1931) lähtien yleensä kuvattu houkuttelevana seksisymbolina, vaikka se on aina edustanut intohimoa ja halua. Christopher Lee, Delphine Seyrig, Frank Langella ja Lauren Hutton ovat vain muutamia esimerkkejä näyttelijöistä, jotka ovat tuoneet vampyyrin esittämiseen suurta seksikkyyttä. Viime aikoina vampyyrielokuvien implisiittiset seksuaaliset teemat ovat muuttuneet paljon avoimemmiksi, ja ne ovat huipentuneet sellaisiin elokuviin kuin Gayracula (1983) ja The Vampire of Budapest (1995), jotka ovat kaksi pornografista vampyyrielokuvaa, joissa on vain miehiä, sekä Lust for Dracula (2005), joka on pehmopornografinen, vain lesboja edustava sovitus Bram Stokerin romaanista.
On kuitenkin olemassa hyvin pieni alalaji, jonka uranuurtajana toimi Murnaun uraauurtava Nosferatu (1922), jossa vampyyrin kuvaus muistuttaa eurooppalaisen kansanperinteen kammottavaa olentoa. Max Schreckin Murnaun elokuvassa esittämän roolin kopioi Klaus Kinski Werner Herzogin uusintaversiossa Nosferatu the Vampyre (1979). Elokuvassa Vampyyrin varjo (Shadow of the Vampire, 2000) (ohjaaja E. Elias Merhige) Willem Dafoe näyttelee itse Max Schreckiä, mutta tässä elokuvassa Max Schreck esitetään todellisena vampyyrina. Stephen Kingin Salem’s Lot (1979) kuvaa vampyyrejä erityisesti pelottavina, yksinkertaisina olentoina, joilla ei ole erotiikkaa ja joiden ainoa halu on syödä toisten verta. Myös Subspecies-elokuvien päävampyyrissä Radussa on samankaltaisia esteettisiä vaikutteita, kuten pitkät sormet ja kynnet sekä yleisesti groteskit kasvonpiirteet. Tämäntyyppinen vampyyri esiintyy myös elokuvassa 30 Days of Night.
Tärkeä hahmo useimmissa vampyyrielokuvissa on vampyyrinmetsästäjä, jonka prototyyppi on Stokerin Abraham Van Helsing. Vampyyrien tappaminen on kuitenkin muuttunut. Siinä missä Van Helsing luotti vaarnaan sydämen läpi, John Carpenterin ohjaamassa Vampyyrit (1998) Jack Crowlla (James Woods) on raskaasti aseistettu joukko vampyyrinmetsästäjiä ja Buffy the Vampire Slayerissa (1992, ohjannut Fran Rubel Kuzui), käsikirjoittaja Joss Whedon (joka loi tv-sarjan Buffy the Vampire Slayer ja sen spin-offin Angel) liittää Tappajan, Buffy Summersin (elokuvassa Kristy Swanson, tv-sarjassa Sarah Michelle Gellar), Vartijoiden verkostoon ja antaa hänelle mystisesti yli-inhimillisiä voimia.
Dracula elokuvissa ja hänen perintönsäEdit
Elokuvien ylivoimaisesti tunnetuin ja suosituin vampyyri on kreivi Dracula. Pahaa kreiviä kuvaavia elokuvia on kuvattu vuosien varrella suuri määrä, ja osa niistä lukeutuu suurimpiin vampyyrikuvauksiin elokuvissa. Draculalla on tähän mennessä yli 170 elokuvaesitystä, mikä tekee hänestä kauhuelokuvien yleisimmin kuvatun hahmon; hänellä on myös eniten elokuvaesiintymisiä ylipäätään, vain Sherlock Holmes ohittaa hänet.
Christopher Lee esitti Draculaa yhdeksässä elokuvassa
Vampyyri-televisiosarjatMuokkaa
Live actionEdit
Yksi ensimmäisistä televisiosarjoista, joiden päähenkilönä oli vampyyri, oli vuonna 1964 valmistunut komediasarja The Munsters. Lily Munster ja isoisä (joka tunnettiin myös nimellä Vladimir Dracula, Transilvanian kreivi) ovat vampyyrejä.
The Munstersia seurasi vuonna 1966 goottilainen saippuaooppera Dark Shadows, jossa vastahakoinen vampyyri Barnabas Collins nousi päähenkilöksi.
Vuonna 1985 lapsille tehty televisiosarja Pieni vampyyri. Se kertoo vampyyrilapsi Rüdigerin ja hänen ihmisystävänsä Antonin seikkailuista.
Forever Knight (1992-1996) oli ensimmäinen vampyyri-dekkarisarja, jota seurasivat myöhemmin monet samankaltaiset sarjat, kuten Angel, Moonlight, Blood Ties ja Vampire Prosecutor.
Vuonna 1997 teini-ikäinen vampyyrisarja Buffy the Vampire Slayer nousi suosioon ympäri maailmaa. Buffy on teinityttö, joka saa tietää olevansa vampyyrintappaja. Hän huomaa myös tuntevansa vetoa vampyyriin.
True Blood (2008) keskittyy telepaattisen tarjoilijan Sookie Stackhousen seikkailuihin, joka rakastuu vampyyriin. Samana vuonna BBC:n Kolmosen sarjasta Being Human tuli suosittu Britanniassa. Siinä nähdään epäsovinnainen kolmikko vampyyri, ihmissusi ja aave, jotka jakavat asunnon Bristolissa.
Vuonna 2009 Vampyyripäiväkirjat (The Vampire Diaries) kertoi tarinan koulutyttö Elena Gilbertistä, joka rakastuu vampyyri Stefan Salvatoreen, mutta huomaa tuntevansa vetoa myös Stefanin veljeen Damon Salvatoreen.
The Strain (2014) perustuu Guillermo del Toron samannimiseen romaaniin.
AnimaatioEdit
Yksi ensimmäisistä animaatiosarjoista vampyyreille oli vuonna 1988 valmistunut sarja Count Duckula, joka oli Draculan parodia. Vuonna 1985 julkaistiin Vampire Hunter D:n ensimmäisen romaanin anime-elokuvasovitus suoraan videolle ja siitä tuli suosittu sekä Japanissa että Yhdysvalloissa, mikä sai aikaan kolmannen romaanin sovituksen myös suoraan videolle julkaistavaksi elokuvaksi Vampire Hunter D: Bloodlust vuonna 2000. Molemmat elokuvat ja romaanit, joihin ne perustuvat, kertovat samannimisestä D:stä, vampyyrinmetsästäjästä, joka on Draculan puoliksi vampyyri/puoliksi ihmispoika ja taistelee vampyyrejä vastaan vuonna 12 090 jKr. Vuonna 1997 Vampyyriprinsessa Miyu -animesarjasta tuli suosittu Japanissa, ja monet muut animet seurasivat sitä. Myöhemmin vuonna 2012 julkaistiin Hotel Transylvania, jota seurasi vuonna 2015 jatko-osa Hotel Transylvania 2 ja vuonna 2018 Hotel Transylvania 3: Kesäloma.
Toisessa japanilaisessa animesarjassa Rosario + Vampire yksi naispäähenkilöistä, Moka Akashiya, on vampyyri, jonka demoniset voimat on sinetöity hänen sisimpäänsä kaulan ympärillä olevalla rukousnauhan sinetillä. Sarja kuvaa myös muunlaisia kuvitteellisia hirviöitä, kuten noitaa ja lumimummoa.
Vampyyri-verkkosarjaEdit
Vuodesta 2001 lähtien vampyyrien verkkosarjoista tuli suosittuja ympäri maailmaa. Yksi ensimmäisistä web-sarjoista oli vuonna 2001 ilmestynyt sarja The Hunted. Se kertoo ryhmästä vampyyrintappajia, jotka ovat joutuneet vampyyrien puremiksi (mutta eivät vielä muuttuneet vampyyreiksi) ja yrittävät taistella verta imeviä vampyyrejä vastaan. The Huntedia seurasi 30 Days of Night: Blood Trails (2007) ja 30 Days of Night: Dust to Dust (2008), jotka perustuivat elokuviin 30 Days of Night ja 30 Days of Night: Dark Days. Vuonna 2009 MTV:n nettisarja Valemont seurasi Maggie Gracenia, joka päättää soluttautua Valemontin yliopistoon, koska hänen veljensä Eric on kadonnut. Pian hän saa selville, että yliopisto on täynnä vampyyrejä. Vuonna 2009 nettisarja I Heart Vampires keskittyy kahteen teini-ikäiseen vampyyrifaniin, jotka huomaavat, että vampyyrit ovat enemmän kuin todellisia. Vuonna 2011 Being Humanin spin-off Becoming Human julkaistiin verkossa. Se kertoo vampyyristä, ihmissudesta ja aaveesta, jotka menevät yhdessä kouluun ja yrittävät selvittää murhaa. Vuonna 2014 ilmestynyt vampyyrisarja Carmilla kertoo uudelleen tarinan vampyyri Carmilla Karnsteinista, joka opiskelee yliopistossa nykypäivänä ja rakastuu ihmistyttöön.