Miten saimme vaalikollegion?
Perustajaisät perustivat vaalikollegion perustuslakiin osittain kompromissina kongressiäänestyksellä tapahtuvan presidentinvaalin ja pätevien kansalaisten kansanäänestyksellä tapahtuvan presidentinvaalin välillä. Termi ”vaalilautakunta” ei kuitenkaan esiinny perustuslaissa. Perustuslain II artiklassa ja 12. lisäyksessä viitataan ”valitsijoihin”, mutta ei ”vaalilautakuntaan”.
Sen vuoksi, että vaalilautakuntaprosessi on osa Yhdysvaltain perustuslain alkuperäistä suunnittelua, olisi tarpeen hyväksyä perustuslain muutos tämän järjestelmän muuttamiseksi.
12. lisäyksen ratifiointi, äänioikeuden laajentaminen ja se, että osavaltiot käyttävät kansanäänestystä päättääkseen, ketkä nimitetään valitsijoiksi, ovat kaikki muuttaneet prosessia merkittävästi.
Vuosien varrella on esitetty monia erilaisia ehdotuksia presidentinvaaliprosessin muuttamiseksi, kuten suorat valtakunnalliset vaalit vaalikelpoisten äänioikeutettujen toimesta, mutta kongressi ei ole hyväksynyt yhtäkään niistä, ja ne ei ole toimitettu osavaltioiden ratifioitavaksi perustuslain muutoksena. Yleisimmän perustuslain muutostavan mukaan muutosta on ehdotettava kahden kolmasosan enemmistöllä kongressin molemmissa kamareissa, ja kolme neljäsosaa osavaltioista on ratifioitava se.
Mitä ehdotuksia on tehty vaalikollegion muuttamiseksi?
Viitelähteiden mukaan kongressissa on viimeisten 200 vuoden aikana tehty yli 700 ehdotusta vaalikollegion uudistamiseksi tai poistamiseksi. Vaalikollegion muuttamista koskevia perustuslain muutosehdotuksia on tehty enemmän kuin mitään muuta aihetta koskevia ehdotuksia. American Bar Association on kritisoinut vaalikollegiota ”vanhanaikaiseksi” ja ”epäselväksi”, ja sen kyselytutkimuksen mukaan 69 prosenttia asianajajista kannatti sen lakkauttamista vuonna 1987. Politiikan tutkijoiden keskuudessa tehdyt kyselytutkimukset ovat kuitenkin kannattaneet valitsijakollegion säilyttämistä. Mielipidetutkimukset ovat osoittaneet, että amerikkalaiset kannattivat sen lakkauttamista 58 prosentin enemmistöllä vuonna 1967, 81 prosentin enemmistöllä vuonna 1968 ja 75 prosentin enemmistöllä vuonna 1981.
Kannatuksiin valitsijakorkeakoulujärjestelmän elinkelpoisuudesta voi vaikuttaa suhtautuminen kolmansiin puolueisiin. Kolmannet puolueet eivät ole pärjänneet hyvin valitsijakuntajärjestelmässä. Esimerkiksi kolmannen puolueen ehdokkaat, joilla oli alueellista vetovoimaa, kuten kuvernööri Thurmond vuonna 1948 ja kuvernööri Wallace vuonna 1968, saivat valitsijamiesääniä etelässä, mutta kumpikaan heistä ei päässyt lähellekään haastamaan vakavasti suurimman puolueen voittajaa, vaikka he ovatkin saattaneet vaikuttaa vaalien kokonaistulokseen.
Viimeisin kolmannen puolueen tai sirpalepuolueen ehdokkaana vahvasti pärjännyt ehdokas oli Theodore Roosevelt vuonna 1912 (edistysmielinen puolue, joka tunnettiin myös nimellä härkäpeurapuolue (Bull Moose Party). Hän sijoittui kauas toiseksi valitsijamies- ja kannatusäänissä (saaden 88 valitsijamiesääntä 266:sta, jotka tuolloin tarvittiin voittoon). Vaikka Ross Perot voitti 19 prosenttia kansanäänistä koko maassa vuonna 1992, hän ei voittanut yhtään valitsijamiesääntä, koska hän ei ollut erityisen vahva missään osavaltiossa. Vuonna 2016 Libertaristisen puolueen ehdokas Gary Johnson pääsi ehdolle kaikissa 50 osavaltiossa ja District of Columbiassa, mutta ei myöskään voittanut yhtään valitsijamiesääntä.
Jokaisella ehdokkaalla, joka voittaa enemmistön tai enemmistön kansanäänestyksestä koko maassa, on hyvät mahdollisuudet voittaa valitsijamieskollegiossa, mutta mitään takeita ei ole (ks. vuosien 1824, 1876, 1888, 2000 ja 2016 vaalitulokset).
Mistä löydän presidentin valitsijamieskollegion nimiä ja äänioikeusrekisterin kaikista aiemmista presidentinvaaleista aina vuoteen 1789 asti?
OFR:llä ei ole tiedossaan kattavaa keskitettyä lähteitä.
Tällä sivustolla luetellaan linkkejä presidentinvaaleihin liittyville osavaltioiden verkkosivustoille. Maryland on julkaissut internetissä valitsijamiestensa nimet ja äänestystulokset.
Kuinka monta kertaa Yhdysvaltain senaatti on valinnut varapresidentin?
Kerran. Vuoden 1836 presidentinvaaleissa varapresidentin valinta ratkaistiin senaatissa. Martin Van Burenin varapresidenttiehdokas Richard M. Johnson jäi yhden äänen verran vaalikollegion enemmistöstä. Varapresidenttiehdokkaat Francis Granger ja Johnson kävivät 12. lisäyksen mukaisen toisen kierroksen senaatissa, jossa Johnson valittiin 33 äänellä 17 ääntä vastaan.