The SteelDriversin uusi laulaja Kelvin Damrell ymmärtää jo nyt, mikä on yhtyeen kantava voima. 12-vuotisjuhlavuottaan viettävän yhtyeen upouusi albumi Bad For You on ilmestynyt
”Et voisi soittaa kappaleitamme, jos et olisi intohimoinen sitä kohtaan, mitä teet”, kotoisin Bereasta Kentuckysta. ”Se ei kuulostaisi ollenkaan oikealta, missään bändin asemassa. Keskitason harmoniaosuudesta kovimmin soitettuihin kitarariffeihin ja kovimmin soitettuun viuluun, se ei kuulostaisi läheskään yhtä hyvältä kuin se kuulostaa, jos et rakastaisi sitä, mitä teet, ja soittaisi niin suurella intohimolla kuin pystyt.”
Bad For You -albumilla Damrell astuu rooliin, jonka aikoinaan täyttivät Gary Nichols ja Chris Stapleton yhtyeen ensimmäisellä albumilla sen jälkeen, kun yhtye oli voittanut Grammy-palkinnon vuonna 2015 ilmestyneellä albumilla The Muscle Shoals Recordings. Kaikki viisi SteelDriveriä – Richard Bailey, Damrell, Mike Fleming, Tammy Rogers (jonka tytär löysi Damrellin YouTubesta) ja Brent Truitt – kutsuivat BGS:n juttusille.
Kelvin, kauanko olit ollut bändissä, kun menitte studioon?
Kelvin: Hyvänen aika, kauanko siitä nyt on? Liityin bändiin lokakuussa 2017. Odotin vain niin innolla levyn julkaisupäivää, että olin unohtanut, kun menimme sisään.
Mike: Hänen piti mennä ensin boot campille. Bluegrass boot camp! Meidän piti viedä hänet pois Kentuckysta. Hän lensi ensimmäistä kertaa lentokoneella. Näit meren ensimmäistä kertaa, eikö niin? Jätit paljon tavaroita lojumaan. Kävit lentokentillä veitsien kanssa, vaikka ei olisi pitänyt. Mutta kuuntele, se oli hyvä! Me kaikki aloimme viihtyä toistemme kanssa, ja tarvitsimme aikaa vain tunteaksemme sen, ja siihen pisteeseen päästiin.
Kelvin: Kun liityin bändiin, olin todella epävarma siitä, mitä oli tekeillä, minun asemastani. Olin päässyt mukaan bändiin, mutta Brent sanoi minulle, että tarvitsemme pari kuukautta nähdäksemme, miten sovimme yhteen. Luulin, että hän vain sanoi niin, mutta se oli totta. Vaihdoimme ajoneuvoja melko säännöllisesti ja ajoin eri ihmisten kanssa. Katsoimme todella, miten sovimme yhteen, ennen kuin teimme lopullisen päätöksen siitä, pitäisimmekö minut vai palaisinko takaisin nuohoamaan savupiippuja.
Kappaleessa ”Bad For You” on niin hieno groove. Lähetitte sen ensimmäisenä singlenä ja nimesitte albumin sen mukaan. Mikä siinä kappaleessa on sinulle erityistä?
Brent: Minulle se sopi täydellisesti tähän bändiin. Se oli biisi, joka iski minuun heti alusta alkaen. Se kiteyttää soundin. Se on todella särmikäs, ja me olemme hieman bluegrassin särmikkäällä puolella.
Mike: Se oli yksi vahvimmista biiseistä, mitä tulee tuollaiseen fiilikseen. Se on kuin ”Täällä ollaan!” -tyyppinen biisi. Tiedäthän, ”Varo!” Tapa, jolla Kelvin lauloi sen, Tammy sanoi hänelle: ”Laula se kuin rock ’n’ roll -laulaja.”
Kelvin: Olin melkein tunteellinen, kun soitimme sen ensimmäistä kertaa. Ihan oikeasti, se on totuus. Ensimmäisenä iltana, kun debytoimme sen, sen jälkeen kun soitimme sen viimeisen ison nuotin, olin melkein tulla hieman tunteelliseksi, koska tuntui kuin jotain olisi vihdoin toteutumassa minun asemani suhteen bändissä. Olin tehnyt kaikkia muita juttuja, jotka laulullisesti kuuluivat Garylle ja Chrisille, ja nyt tämä kuuluu laulullisesti minulle pääroolissa. Ja se kolmiosainen harmonia! Kaikki siinä oli hyvää, ja se todella sai minut liikuttumaan.
Olen iloinen, että mainitsit harmonian, koska se on todella tärkeä osa tätä bändiä, josta ei puhuta tarpeeksi – siitä, miten hyvin pystyt yhdistämään nuo äänet.
Tammy: Kiitos. Mutta olet aivan oikeassa, mielestäni se on aina ollut todella vahva puoli bändissä. Se on tämä rock ’n’ roll -laulaja ja tämä todella vahva kolmiosainen harmonia, joka tulee kertosäkeessä. Tämän albumin kirjoittajan näkökulmasta ajattelin sitä paljon ja sitä, miten se oli edelleen iso osa soundia, ja pitää se johdonmukaisena, koska uskon, että se erottaa meidät toisistamme.
Brent: Livenä ajattelen yhtä tai kahta kappaletta, jotka päättyvät siihen, että laulukolmikko tekee yksinään swellin ja taipuu nuottiin, ja yleisö rakastaa sitä joka kerta. Se on iso osa bluegrassia, ylipäätään, mutta se on iso osa myös meidän musiikkiamme.
Brent, miten kuvailisit SteelDriversin soundia?
Brent: Minulle henkilökohtaisesti? Se on jyrkkää, karheaa bluegrassia. With a lot of soul.
Tammy: Ajattele Rolling Stonesia, jos he soittaisivat bluegrass-soittimilla. Se olemme me.
Mike: Blues/rock ’n’ roll -laulajan kanssa. … Se on intensiivistä! Olen väsynyt settimme jälkeen. Se on treeniä. Pidämme tunnetta ja intensiteettiä yllä aika paljon, mutta hellitämme välillä ja teemme kivan biisin.
Tällä levyllä teillä on se hitaampi hetki ”I Choose You” -kappaleessa, joka tuo esiin toisen puolen bändistä.
Tammy: Joo, meillä on aina ollut sellainen biisi tai kaksi. Ensimmäisellä levyllä ”Heaven Sent” on aina ollut yksi kysytyimmistä ja suosituimmista kappaleistamme, ja siinä on se hieno, helppo, rullaava fiilis. Kutsumme sitä hippitanssiksi. Ja kun kirjoitimme Thomm Jutzin kanssa ”I Choose You” -kappaleen, halusin ehdottomasti mennä musiikillisesti sinne, että siinä olisi sama fiilis. Mutta se on silti hyvin vakava sanoitus, vaikka sillä on tavallaan positiivinen viesti. Siinä on paljon syvyyttä ja merkitystä.
Richard, onko sinulla suosikkikappaletta tällä albumilla?
Richard: Hmm… ”Forgive.”
Mitä pidät siitä kappaleesta?
Richard: Pidän siitä, mitä soitin sillä.
Tammy: Näetkö, kaikki on kiinni banjosta! Me vitsailemme siitä, mutta ihmiset rakastavat banjoa!
Mike: Siinä on mahtava groove.
Brent: Se on myös yksi suosikkikappaleistani.
Kelvin: Se on funky. Se on kuin ”Bad For You” olisi rock ’n’ roll ja ”Forgive” olisi funky!
Kelvin, mitä kuuntelit noin kolme vuotta sitten, ennen kuin liityit bändiin?
Kelvin: Kolme vuotta sitten minulla oli todella suuri Cinderella-potku. Olen vieläkin sillä potkulla. Kuuntelen edelleen pääasiassa rock ’n’ rollia, kun olen yksin autossani ajamassa tuntikausia.
Valmistauduitko bändissä bluegrass-fanien rehellisyyteen ja siihen, miten he kertovat mielipiteensä?
Kelvin: Olin valmis siihen jo ennen kuin aloitin! Tiesin, kuinka suuri kannattajakunta heillä oli. Tiesin, kuinka paljon ihmiset rakastivat Garya. Tiedän kuinka paljon ihmiset rakastivat Chrisiä. Ja olin valmis siihen – valmistauduin siihen, että ihmiset sanoisivat: ”Tämä tyyppi on perseestä. Te tarvitsette jonkun toisen.” Luulen, että kaksi kertaa koko sinä aikana, kun olen ollut bändissä. Se on ollut hienoa – koska odotin sitä jokaisella keikalla!
Tammy, tuleeko sinne nuoria naisia kertomaan, miten siistiä on nähdä nainen lavalla?
Tammy: Joo, se on todella mahtavaa ja arvostan sitä todella paljon. Koska kun minä kasvoin, hyvin harvat naiset soittivat, ja ne, jotka soittivat, olivat yleensä basisteja. Äiti saattoi olla tuolla takana hakkaamassa bassoa tai jotain. Siinä sukupolvessa oli hyvin vähän naispuolisia roolimalleja minulle. Oli pari – muistan Lynn Morrisin soittaneen ja Laurie Lewisin soittaneen muutama vuosi ennen minua noissa piireissä. Ei monia countrymaailmassa. Olin suuri Mother Maybelle -fani, ja osittain siksi, että hän soitti kitaraa. Se kiehtoi minua lapsena.
Ja nyt minua seuraavassa sukupolvessa on uskomattoman lahjakkaita naisia – ei vain laulajia, vaan myös soittajia. Se on ilmiömäistä, hyppäys minun ja Alison Brownin ikäisistä Sierra Hulliin, joka on nero mandoliinilla, ja Kimber Ludikeriin ja kaikkiin rakastamiimme Della Mae -tyttöihin, ja Molly Tuttle on aivan mahtava kitaristi. Sara Watkins, I’m With Her, Sarah Jarosz … se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Jos olen millään tavalla vaikuttanut johonkin noista soittajista, olen syvästi otettu.
Mitä haluaisit bluegrass-fanien tietävän tästä uudesta levystä?
Tammy: Olemme innoissamme siitä, että pääsemme tänä vuonna ulos, ja soitamme monissa erilaisissa paikoissa. Emme soita enää kovin monilla perinteisillä bluegrass-festivaaleilla, mutta toivon, että ihmiset kuulevat musiikin ja näkevät edelleen sen langan, joka siinä on. Aiheet, joista päätämme laulaa, eivät ole niin siistittyjä kuin muutamat muut jutut, mutta minulle se on vain toinen puoli musiikista, ja uskon, että toivottavasti viemme sitä eteenpäin ja kannamme soihtua.
Kuvan luotto: Anthony Scarlatti