Varhain aamulla 26. huhtikuuta 1986 neljäs reaktori räjähti Tshernobylin ydinvoimalassa Ukrainassa. 34 vuotta myöhemmin Tšernobylin radioaktiivisuus kiertää yhä. Onnettomuudesta vapautuneet pitkäikäiset radionuklidit merkitsevät sitä, että katastrofi jatkuu vielä vuosikymmeniä.
Maastopalot alkoivat 3. huhtikuuta poikkeuksellisen kuuman, kuivan ja tuulisen sään vuoksi. Ne ovat nyt suurimmat Tshernobylin suojavyöhykkeellä koskaan mitatut tulipalot. Euroopan suurimpiin kuuluvalla luonnonvaraisella alueella kestää vuosia toipua.
Olen seurannut näitä maastopaloja Greenpeacen Venäjän metsätiimin ja globaalin kartoituskeskuksen kanssa niiden alkamisesta lähtien. Satelliittikuvat osoittavat, että Tšerbobylin suojavyöhykkeestä on tähän mennessä palanut arviolta 57 000 hehtaaria. Se on 22 prosenttia suojavyöhykkeen kokonaispinta-alasta.
Tätä kirjoittaessani, kolme viikkoa tulipalojen alkamisen jälkeen, ainakin kolme suurinta paloa palaa edelleen. Yksi niistä sijaitsee lähellä vanhan ydinvoimalan aluetta, vain 4 kilometrin päässä sarkofagista. Sadat huonosti varustautuneet palomiehet ja metsänhoitajat yrittävät parhaillaan saada Pohjois-Ukrainan paloja hallintaan.
Tuuli on kantanut osan savusta asutuimmille alueille. Huhtikuun 16. päivänä savupilvet aiheuttivat savusumua 250 kilometrin päässä Kiovassa, ja vaikka ne eivät ylittäneetkään normeja, havaittiin tavallista korkeampia radioaktiivisuuspitoisuuksia. Savu ja tuhka ovat ylittäneet myös rajat: Norjan säteily- ja ydinturvallisuusviranomainen rekisteröi ilmassa olevan cesium-137:n pitoisuuksien pienen nousun Norjassa.
Tesium-137:n ja muiden radionuklidien lisääntynyt aktiivisuus ilmassa voi johtaa syöpäsairauksien lisääntymiseen. Se, joka haistaa tulipalon, voi myös hengittää näitä radioaktiivisia aineita.
Mahdollisesti vaaralliset radionuklidit kulkeutuvat siis kyllä palosumun mukana. Tämä johtuu siitä, että vuodesta 1986 lähtien metsiin on kertynyt radioaktiivisuutta, joka on keskittynyt lähinnä puuhun ja ylempiin maakerroksiin. Siksi saastuneilla alueilla lähistöllä asuvat kylän asukkaat ovat menettäneet oikeutensa käyttää metsää seuraavien 300 vuoden ajan. Tšernobylin ydinvoimalaa ympäröivä ”eristysvyöhyke” on edelleen – 34 vuotta myöhemmin – voimakkaasti cesium-137:n, strontium-90:n, amerikium-241:n, plutonium-238:n ja plutonium-239:n saastuttama. Plutoniumhiukkaset ovat kaikkein myrkyllisimpiä: niiden arvioidaan olevan noin 250 kertaa haitallisempia kuin cesium-137:n.
Tulipalo vapauttaa näitä hiukkasia ilmaan, jossa tuuli voi kuljettaa niitä pitkiä matkoja ja lopulta laajentaa radioaktiivisen saastumisen rajoja. Tällä hetkellä ei ole tietoja siitä, kuinka paljon ydinmateriaalia on kulkeutunut ilmakehään näiden tulipalojen vuoksi, joten emme tiedä, kuinka kauas ne ovat kulkeutuneet. On mahdollista, että suurin osa radionuklideista laskeutuu eristysvyöhykkeelle ja lähialueelle, koska ne ovat raskaita hiukkasia.
Tiedämme aiemmista (pienemmistä) tulipaloista, jotka tapahtuivat alueella vuonna 2015, että tutkijat havaitsivat vapautuneen 10,9 TBq cesium-137:ää, 1,5 TBq strontium-90:tä, 7,8 GBq plutonium-238:aa, 6,3 GBq plutonium-239:ää, 9,4 GBq plutonium-239:ää ja 29,7 GBq amerikium-241:ää. On selvää, että luvut ovat tänä vuonna suuremmat.
Tulipalojen läheisyydessä palomiehet ja paikalliset asukkaat altistuvat sekä savun hengittämisen että säteilyn aiheuttamille riskeille. Kiovan kaltaiset kaupungit altistuvat lyhyellä aikavälillä savun hengittämisen terveysvaikutuksille ja pidemmällä aikavälillä sisäisen säteilyn vaaralle paikallisilta markkinoilta ostettujen saastuneiden marjojen, sienien ja maidon kautta. Kukaan ei ole immuuni sille, että radioaktiivisia tuotteita pääsee heidän koteihinsa.
Tshernobylin seuraukset ovat yhä läsnä. Ihmiset ovat edelleen vaarassa; he ovat alttiina ja taistelevat etulinjassa. Metsäpalot saastuneilla alueilla ovat suuri ongelma Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä, jossa virallisten tietojen mukaan 5 miljoonaa ihmistä asuu edelleen saastuneilla alueilla. Näitä tulipaloja sattuu lähes joka vuosi.
Venäjän Greenpeacen sammutusryhmä on auttanut useita kertoja sammuttamaan tulipaloja saastuneilla alueilla. Tänä vuonna palomiehemme eivät ole voineet mennä paikan päälle auttamaan koronaviruspandemian vuoksi.
Nämä metsäpalot rasittavat hätätilaministeriötä, joka on jo valmiiksi terveyskriisin keskellä. Tämä osoittaa, että muut hätätilanteet voivat kärjistyä ydinvoimaan liittyvien onnettomuuksien vuoksi – tilanne, johon meillä on vain vähän tai ei lainkaan vaikutusvaltaa.
Ydinvoimaan liittyviä riskejä itsessään pahentaa läpinäkyvyyden puute: tulipalojen alkaessa ensimmäiset viralliset selvitykset vähättelivät palavia alueita noin 600 kertaa. Salailu oli yksi syy siihen, miksi Tshernobylin onnettomuus vuonna 1986 oli niin vakava: myöhemmin oikeudessa vahvistettiin, että edes Tshernobylin voimalan johtajalle ei ollut kerrottu Leningradin ydinvoimalassa vuonna 1975 tapahtuneesta onnettomuudesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, mitä reaktorissa 4 tapahtui.
Tshernobyl on uhka vielä monien sukupolvien ajan.
Rashid Alimov, on Greenpeace Venäjän ydinvoima-aktivisti.