’Troija’ on naurettavan epätarkka, ja tässä on syy

Käsikirjoittamista opiskelleena ymmärrän hyvin, että pyrittäessä mukauttamaan kirjaa elokuvaksi on tehtävä tiettyjä myönnytyksiä. Kirjalliset vivahteet visualisoidaan, romaaninomaiset juonikaaret puristetaan raikkaaseen kolminäytöksiseen rakenteeseen, ja tietyt hahmot on yksinkertaisesti tarkoitettu leikattaviksi (RIP, Peeves). On kuitenkin joitakin elokuvia, jotka ottavat villejä, selittämättömiä ja anteeksiantamattomia vapauksia lähdemateriaaliinsa puhtaasti Hollywoodin vuoksi – ja ehkäpä kaikkein törkein näistä, ainakin minun mielestäni, on vuonna 2004 ilmestynyt Troija, jossa on komeat miehet aseissa. Kyllä, jopa nahkakilpien ja vilpittömästi valitettavien hiustenleikkausten lisäksi Homeroksen Ilias-elokuvan elokuvasovitus oli niin räikeän typerän epätarkka, että se herättää minussa vihaa vielä 10 vuotta myöhemmin. Sen vuosikymmenen takaisen vuosipäivän kunniaksi käytämme siis hetken, jotta voisimme vielä kerran haukkua joitakin hämmentävimpiä muutoksia, joita tähän klassiseen sotatarinaan on tehty (samalla kun yritämme parhaamme mukaan olla kuluttamatta näppäimistöjämme interrobangien takia).

Patroklos oli Akhilleuksen ”serkku” hänen rakastajansa sijaan

Vaikka Patroklosin ja Akhilleuksen suhdetta ei koskaan kuvata eksplisiittisesti Iliaksessa, muut teokset, kuten Platon ja Aisklyos, kuvaavat hahmoja rakastavaisina – eikä Homeros todellakaan tee mitään estääkseen tätä tulkintaa. Itse asiassa Patroklosin kuolema Hektorin käsissä on tärkein motiivi Akhilleuksen myöhemmälle surun sävyttämälle tappokuurille, hänen kiistanalaiselle epäkunnioitukselle Hektorin ruumista kohtaan ja lopulta, kuten ennustettiin, hänen kuolemalleen. Elokuvassa käsikirjoittajat päättivät kuitenkin nostaa Akhilleuksen ja vangitun papittaren Briseiksen (hei, Rose Byrne!) suhteen ”olen vihainen, koska Agamemnon haluaa viedä hänet pois” -asenteesta ”sukulaissielujen väliseksi tuomioksi tuomituksi rakkaudeksi” samalla kun Patroklos alennettiin ”serkun” rooliin. Ja voi pojat, he todella lyövät sen kotiin joka kerta, kun hänestä edes vihjataan: ”Ai, tarkoitatko hänen serkkuaan?” ”Niin, hänen serkkuaan.” ”Ovatko he kuitenkin serkkuja?” ”Todellakin, tuo Patroklos on hänen serkkunsa. Ehdottomasti, sataprosenttisesti serkkuja.” Se on pohjimmiltaan elokuvantekijöiden versio antiikin kreikkalaisesta ”no homo.”

Tämä muutos on tietysti erityisen ärsyttävä, koska se on juonellisesti täysin epälooginen – se laimentaa Akhilleuksen kostonhimoisen tuskan rakastajansa menettämisestä ”Graah!”. Perus perheuskollisuus!” – ja lisäksi sitä muutettiin selvästi homofobisten sensoreiden rauhoittamiseksi, jotka pelkäsivät, että kahden miehen välinen seksuaalinen sivujuoni ei toimisi Peoriassa. Heidän suhteensa vivahteiden jättäminen olisi luonut paljon vahvemman motivaation Akilleksen vihalle, ja lisäksi se olisi antanut biseksuaalille hahmolle erinomaista näkyvyyttä, muistuttanut testosteronihypetetyille teinimarkkinoille, että queer-miehet osaavat käyttää miekkaa yhtä hyvin (tai tässä tapauksessa paremmin) – ja mikä tärkeintä, olisimme luultavasti nähneet Brad Pittin pussailevan Garret Hedlundin kanssa, mikä, öh, kyllä.

Minä tarkoitan, älkää viitsikö – sanokaa minulle, ettei kaikessa tuossa ”sparrauksessa” ole jotain vakavaa jännitettä…

Helen ei koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi Spartassa – paitsi, että hän oli syntynyt siellä

Tämä on toki aika pieni juttu, mutta turhauttava, jo pelkästään siksi, että se on niin turhaa. Jos jätetään huomiotta se tosiasia, että kenen tahansa näytteleminen Helenaksi on ongelmallista – koska hänen pitäisi olla Kaunein nainen, joka on koskaan elänyt, eikä yksikään näyttelijä voi realistisesti täyttää näitä vaatimuksia, ei edes erinomaisen ihana Diane Kruger – käsikirjoittajat päättivät selittää hänen motivaationsa sille, että hän yhtäkkiä pakeni meren yli prinssi Parisin (AKA, pentunaamainen Orlando Bloom) kanssa, antamalla hänelle melankolisen monologin siitä, kuinka ”Sparta ei koskaan ollut kotini – vanhempani lähettivät minut sinne, kun olin 16-vuotias, menemään naimisiin Menelaoksen kanssa.”

Johon huokaisin äänekkäästi ”Ei”: Helenan vanhemmat olivat Spartan kuningas ja kuningatar, ja hän valitsi Menelaoksen kosijoiden joukosta, johon kuuluivat kaikki kelvolliset miehet koko maassa – pohjimmiltaan kuin tooga-asuinen Bachelorette. Itse asiassa sopimus, jonka Odysseus pakotti kaikki Helenan kosijat vannomaan tässä nimenomaisessa kokoontumisessa – että he kaikki yhdistäisivät voimavaransa ja taistelisivat kaikkia vastaan, jotka yrittäisivät varastaa Helenan – on Troijan sodan alkusysäys. Mutta ei: Elokuvaversiossa hän on surkea lapsimorsian, joka on naimisissa tunteettoman ääliön kanssa, ja Agamemnon lähtee sotaan lähinnä siksi, että häntä huvittaa.

Ja Menelaoksesta puheen ollen…

Menelaos kuolee, mikä, vain, ei

Ne teistä, jotka muistavat Odysseianne, muistavat ehkä kohtauksen, jossa Odysseuksen poika Telemakos piipahtaa Spartassa parikymmentä vuotta sodan jälkeen katsomassa Menelaosta ja Helenaa, jotka kertovat hänelle hienoja tarinoita isästään. Näin ei tietenkään voi tapahtua, jos Menelaos oli jo Hektorin puukottama sen jälkeen, kun Paris oli jänistänyt heidän kaksintaistelussaan – ja niinhän elokuvassa valitaankin.

Silloin Agamemnon kuolee, mikä ?!?!?!?!?!?!?!?!?!

Vaikka yleisö varmasti selviäisi ilman tuota pientä kiertotietä Odysseuksen pitkän kotimatkan tarinassa, se, että elokuvantekijät päättivät puukottaa Agamemnonia vatsaan viimeisen huipentavan taistelun aikana, mitätöi käytännössä kokonaisen näytelmäsarjan – Aiskhyloksen Oresteian, tarinan Agamemnonin paluusta kotimaahansa, Agamemnonin murhasta hänen vaimonsa ja tämän rakastajan toimesta ja hänen poikansa sitä seuranneesta kostosta. Toki katsojille voi olla hetkellisesti tyydyttävää katsoa, kun yksi tarinan pääpahiksista suolistetaan – ja Brian Cox rokkaa ilkeän kuolinkohtauksen – mutta se on halpaa katarsista, joka tuntuu ansaitsemattomalta jopa elokuvan vääristyneessä maailmassa ja jää lopulta epätarkkuudestaan johtuvan butthurtin jalkoihin.

Siis hitto vieköön. Aivan kuin se, että meidät pakotetaan katsomaan sitä Eric Banan takaraivossa olevaa rotanpesää, ei olisi riittänyt.

Kuvat: Warner Bros. Pictures

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.