Kertakäyttömuovipussien kieltäminen on pieni, mutta kriittinen ensimmäinen askel kohti muovikriisin ratkaisemista. Kuva: ND700 via
Päivitetty 16. kesäkuuta 2020
Muovisaastekriisin torjuntapyrkimysten alkuvaiheessa paikalliset ja osavaltioiden hallitukset eri puolilla Yhdysvaltoja keskittyvät kertakäyttöisten muovipussien kieltämiseen. CLF on myös sitoutunut pussikieltojen säätämiseen jokaisessa Uuden Englannin osavaltiossa, ja se on käsitellyt aiemmissa blogikirjoituksissaan monia syitä, joiden vuoksi muovipussit pitäisi kieltää.
Kun nämä ponnistelut ovat päässeet vauhtiin, on kuitenkin ilmestynyt useita tutkimuksia, joissa on kyseenalaistettu pussikieltojen tehokkuus. Nämä tutkimukset – ja niiden uutisointi tiedotusvälineissä – aiheuttavat hämmennystä kuluttajien ja lainsäätäjien keskuudessa.
Haluamme oikaista asian, sillä muovipussikieltoja kritisoivissa tutkimuksissa ei oteta huomioon muovin laajempaa käyttöalaa – eikä niitä pidä käyttää tekosyynä sille, ettei pusseja pitäisi kieltää lainkaan.
Muovipussien hiilijalanjälki ja myrkyllisyys – molemmilla on väliä
Luettelo muovin vaaroista kertovista tutkimuksista ja raporteista näyttää pitenevän päivä päivältä – muoviongelmastamme on selvästi tullut kriisi. Muovin tuotanto, käyttö ja hävittäminen ovat kaikki haitallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle, sillä muovia harvoin kierrätetään tai edes kierrätetään. National Geographicin mukaan, jos muoviteollisuus olisi valtio, se olisi neljänneksi suurin hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja Kiinan, Yhdysvaltojen ja Intian jälkeen.
Jotkut väittävät silti, että muoviset ruokakassit eivät ole osa hiiliongelmaa. Ison-Britannian ympäristövirasto julkaisi vuonna 2011 raportin, jonka mukaan paperi-, uudelleenkäytettävien muovi- ja puuvillakassien hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin kertakäyttöisten muovikassien, kun otetaan huomioon niiden tuotanto, käyttö ja hävittäminen. Raportin mukaan puuvillakassia pitäisi käyttää 131 kertaa, jotta sen ilmastovaikutus olisi pienempi.
Raportissa ei kuitenkaan yritetä laskea muovin myrkyllisyyttä tai muovikassien roskaamisen vaaroja. Varmasti sen johtopäätös olisi erilainen, jos siinä otettaisiin huomioon:
- muovin tuotannon vaikutukset, kuten tuotantolaitosten Louisianan ja Länsi-Pennsylvianan pienituloisille ja värillisille yhteisöille vapauttamat syöpämyrkyt,
- muovipussien merieläimille, kuten valaille ja merikilpikonnille, aiheuttama tappava taakka,
- tai jätteenpolttolaitosten vapauttamat myrkylliset höyryt muovin polton yhteydessä.
Mikäli kertakäyttöisten muovipussien kieltoihin sisällytetään paperipusseista perittävät maksut, kuluttajat ottavat todennäköisemmin mukaan uudelleenkäytettäviä pusseja. Puuvillakassia voi käyttää tuhansia kertoja, ja sen voi jopa kompostoida, kun se on käytetty loppuun. Kun kaikki tämä otetaan huomioon, raportin keskittyminen pelkästään hiilianalyysiin on harhaanjohtavaa, koska muovin käyttö on aina myrkyllisempää ja saastuttavampaa kuin vaihtoehtojen käyttö.
Kiellot eivät ole täydellisiä, mutta ne toimivat silti
Sydneyn yliopiston tutkijan tuoreemmassa tutkimuksessa todettiin, että Kalifornian pussikielto johti paperipussien käytön maltilliseen kasvuun ja sai osan asiakkaista ostamaan paksumpia muovipusseja. Tutkimuksen mukaan nämä paksummat pussit ostettiin korvaamaan ilmaisten kertakäyttömuovipussien toissijainen käyttö roskakorien vuoraamiseen tai lemmikkieläinten jätösten keräämiseen. Painovertailuna tutkimuksessa todettiin, että 28,5 prosenttia pussikiellon myötä vähentyneestä muovista kompensoitiin siirtämällä kulutus muihin pusseihin.
Sydneyn tutkimuksen lopputulos on, että Kalifornian pussikielto vähensi muovipussien kulutusta 71,5 prosenttia – valtava lasku. Se myös poisti 100 prosenttia näistä muovisista ruokakauppakasseista kierrätysjärjestelmästä, jossa ne sitoivat koneita ja lisäsivät kustannuksia. Kielto myös esti niitä roskaamasta asuinalueita ja ympäristöä.
Vaikka Sydneyn tutkimukseen viitataan pussikieltojen kritiikkinä, se osoittaa myös, miten onnistuneesti ne vähentävät muovipussien käyttöä. Tutkimus osoittaa myös, että kiellot eivät riitä muovikriisin lopettamiseen.
Pussikiellot ovat lähtökohta, eivät päämäärä
Muovi on aina väärä vaihtoehto. Se saastuttaa ja on myrkyllistä koko tuotantonsa ja käyttönsä ajan. Lisäksi se on tappava uhka meri- ja maaeläimille, ja se on aina poltettava tai haudattava, vaikka se olisi kierrätetty muutaman kerran. Vaikka pussikiellot eivät yksinään ratkaise muovikriisiä, ne auttavat muuttamaan muovin kulutustottumuksia ja saavat kuluttajat ja vähittäiskauppiaat suhtautumaan avoimemmin vaihtoehtoihin.
Sentähden CLF:n Zero Waste Project keskittyy pussikieltojen läpivientiin ja pyrkii samalla vähentämään muovin käyttöä kokonaisuutena – mukaan lukien kaikki hävitettäväksi tarkoitetut kertakäyttömuovit. Plastic Free New England -kampanjamme ilmentää tätä pyrkimystä – siirtyä kohti Uutta Englantia, jossa ei ole kertakäyttömuovivaihtoehtoja.
Kertakäyttömuovipussien kieltäminen on pieni, mutta ratkaiseva ensimmäinen askel muovikriisin ratkaisemiseksi. Pussikieltojen harkitsemisella ja hyväksymisellä on jo ollut ratkaiseva rooli siinä, että on kiinnitetty huomiota muovin haittoihin, ja se on saanut ihmiset tarkastelemaan muovinkulutustottumuksiaan.
Sentähden juhlimme viimeaikaisia voittoja Mainessa ja Vermontissa, joissa pussikiellot allekirjoitettiin juuri laiksi. Vermont meni jopa askeleen pidemmälle ja hyväksyi maan kattavimman muovilain. Osavaltiossa kiellettiin kertakäyttökassien lisäksi myös polystyreeni. Muovisia pillejä saa nyt vain pyynnöstä.
Nyt tarvitaan Massachusettsia, Rhode Islandia, Connecticutia ja New Hampshirea seuraamaan esimerkkiä. Joten saamme osavaltion laajuiset pussikiellot läpi, Uusi Englanti!
PÄIVITYS: COVID-19-pandemia on merkinnyt väliaikaista paluuta kertakäyttömuoviin – julkishallinnon virkamiehet ja yritykset eri puolilla Uutta Englantia ovat rajoittaneet uudelleenkäytettävien kahvikuppien käyttöä, lykänneet muovipussien käyttökieltoja ja kieltäneet väliaikaisesti uudelleenkäytettävien pussien käytön ruokakaupoissa. Nämä päätökset tehtiin kansanterveyden suojelemiseksi, mutta viime kuukausien aikana on tullut esiin seuraavia tosiasioita:
- Vetovoima, joka yhdisti COVID-19:n uudelleenkäytettäviin kasseihin, ei ollut kansanterveysviranomaiset vaan muoviteollisuus;
- Todisteet ja kansanterveysyhteisön lausunnot tekevät selväksi, ettei koronaviruksen tiedetä tarttuvan kosketuksen kautta mihinkään pintaan, mukaan lukien uudelleenkäytettäviin kasseihin;
- Jopa siinä tapauksessa, että koronavirus tarttuisi kosketuksen välityksellä, viruksella on pidempi elinaika muovissa kuin muussa materiaalissa.
Kertakäyttömuovin tuotanto, käyttö ja hävittäminen saastuttavat edelleen ympäristöä ja kehoamme. Monissa tapauksissa yhteisöt, jotka kärsivät muovin tuotantolaitosten ja polttolaitosten aiheuttamasta ilmansaasteesta – ensisijaisesti ympäristöoikeudelliset yhteisöt – ovat myös suuremmassa vaarassa sairastua COVID-19:een.
Mutta voimme suojella kansanterveyttä ja ympäristöä siirtymällä pois kertakäyttöisestä muovista ja siirtymällä uusiin järjestelmiin, jotka ovat turvallisempia ja kestävämpiä.