Patologiseen valehteluun liittyvät kirjoitukset ilmestyivät psykiatrisessa kirjallisuudessa ensimmäisen kerran yli sata vuotta sitten, ja niille on annettu nimiä kuten ”pseudologia fantastica” ja ”mytomania”, ja niitä on usein käytetty vaihdellen. On vallalla yksimielisyys siitä, että saksalainen lääkäri tohtori Anton Delbruck kuvasi patologisen valehtelun käsitteen ensimmäisenä vuonna 1891 julkaistuaan kertomuksen viidestä potilaastaan.
Pitkästä tutkimushistoriasta huolimatta patologista valehtelua ei ole sisällytetty sen enempää Amerikan psykiatriyhdistyksen diagnostiikka- ja tilastokäsikirjaan (Diagnostic and Statistical Manual, DSM-5) kuin Maailman terveysjärjestön kansainväliseen tautiluokituskirjaluokitukseensakaan (ICD-10). Ainoa maininta patologisesta valehtelusta DSM:ssä on yhteydessä faktahäiriöön (jota käsitellään jäljempänä), Monet psykologit ja psykiatrit kuitenkin väittävät, että se on erillinen psykiatrinen häiriö, kuten monet aiheesta viimeisten kahden vuosikymmenen aikana julkaistut artikkelit osoittavat.
Hyvin yksinkertaistettuna patologisella valehtelulla viitataan henkilöön, joka valehtelee lakkaamatta. Tohtori Charles Dike ja hänen kollegansa Journal of the American Academy of Psychiatry and Law -lehden vuoden 2005 numerossa määrittelevät sen kuitenkin seuraavasti: ”vääristely, joka on täysin suhteeton suhteessa mihinkään havaittavaan päämäärään, voi olla laaja-alaista ja hyvin monimutkaista, ja se voi ilmetä vuosien tai jopa koko eliniän ajan ilman selvää mielenvikaisuutta, heikkomielisyyttä tai epilepsiaa”.”
On kuitenkin olemassa muitakin psykiatrisia sairauksia (kuten ihmiset, joilla on manipuloiva persoonallisuus), jotka voivat myös harjoittaa patologista valehtelua osana laajempaa käyttäytymis- ja oirekokonaisuutta. Itse asiassa käydään paljon keskustelua siitä, onko tämä käyttäytyminen todella erillinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus vai ilmeneekö se tyypillisesti muiden tunnustettujen psykologisten ja/tai psykiatristen tilojen liitännäisenä. Dr. Dike ja kollegat toteavat seuraavaa:
”Patologiset valehtelijat voivat uskoa valheisiinsa siinä määrin, että ainakin muiden silmissä uskomus voi vaikuttaa harhaluuloiselta; heillä on yleensä hyvä arvostelukyky muissa asioissa; on kyseenalaista, onko patologinen valehtelu aina tietoinen teko ja hallitsevatko patologiset valehtelijat aina valheitaan; ulkoinen syy valehtelulle (esim. rahallinen hyöty) puuttuu usein, ja sisäinen tai psykologinen päämäärä, jonka vuoksi he tekevät niin, pysyy monesti epäselvänä; patologisessa valehtelussa valheet ovat usein suunnittelemattomia ja melko impulsiivisia; patologisesta valehtelijasta voi tulla valheidensa vanki; patologisen valehtelijan haluttu persoonallisuus voi voittaa todellisen persoonallisuuden; patologinen valehtelu voi joskus liittyä rikolliseen käyttäytymiseen; patologinen valehtelija voi tunnustaa tarinoidensa valheellisuuden ainakin osittain, kun häntä haastetaan tarmokkaasti; patologisessa valehtelussa valehteleminen voi usein näyttää olevan itsetarkoitus. On kuitenkin ilmeistä, että mikään yksittäinen patologisen valehtelijan kuvaileva taulukko ei ratkaise kaikkia patologisen valehtelun ilmiön herättämiä nosologisia ja etiologisia kysymyksiä.” (s.344)
Dike ja kollegat jatkoivat sitten luettelemalla laajan joukon psykiatrisia sairauksia, jotka on yhdistetty patologiseen valehteluun, yrittäen kontekstualisoida sitä, miten valehtelukäyttäytyminen ilmenee näissä tunnetuissa sairauksissa. Luettelo psykologisista ja psykiatrisista tiloista sisälsi: (i) harhaanjohtaminen, (ii) konfabulaatio, (iii) Ganserin oireyhtymä, (iv) fiktiivinen häiriö, (v) rajatilapersoonallisuushäiriö, (vi) epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, (vii) histrioninen persoonallisuushäiriö. Näihin kolmeen viimeksi mainittuun häiriöön patologinen valehtelu liittyy kiistatta eniten. Seuraavassa kuvataan lyhyesti kunkin näistä sairauksista johtuvat oireet ja asiayhteys tohtori Diken ja hänen kollegoidensa esittämällä tavalla:
- Valehtelu: Kyseessä on tahallinen valehtelu, jossa henkilö liioittelee törkeästi tai valehtelee täysin fyysisistä ja/tai psyykkisistä oireista. Toisin kuin ”arkkityyppiset” patologiset valehtelijat, malingerit ovat tyypillisesti motivoituneita kertomaan valheita tiettyä tarkoitusta varten, kuten saadakseen taloudellista korvausta, välttääkseen työnteon, välttääkseen asepalveluksen, välttääkseen rikosoikeudellisen syytteen jne.
- Konfabulaatio: Tämä on tapa, jossa ihmiset valehtelevat lakkaamatta peittääkseen erityisten muistinmenetystilojen (esim. elimellinen muistinmenetys) aiheuttamat muistihäiriöt. Arkkityyppisillä patologisilla valehtelijoilla tila on psykologista (eikä orgaanista) alkuperää.
- Ganserin oireyhtymä (GS): GS on harvinainen dissosiatiivinen häiriö (vain 101 kirjattua tapausta koskaan), jolle on ominaista, että sairastuneet antavat kysymyksiin järjettömiä vastauksia (ja siitä käytetään monia muita nimiä, kuten ”nonsense syndrome” ja ”balderdash syndrome”). Toisin kuin arkkityyppisten patologisten valehtelijoiden monimutkaiset ja joskus fantastiset tarinat, GS:ää sairastavien valheet ovat hyvin yksinkertaisia ja likimääräisiä.
- Fiktiivinen häiriö (FD): FD on psyykkisiin ja/tai fyysisiin oireisiin liittyvien valheiden ja/tai liioittelujen tarkoituksellista käyttöä yksinomaan sairaan henkilön roolin omaksumiseksi (tunnetaan aiemmin nimellä Münchausenin oireyhtymä). Sen sijaan arkkityyppinen patologinen valehtelija ei halua vaikuttaa sairaalta muiden ihmisten silmissä.
- Borderline-persoonallisuushäiriö (BPD): BPD on tila, jossa ihmisillä on pitkäaikaisia epävakaita ja/tai turbulentteja tunnemalleja. Patologinen valehtelu ja vilpillisyys ovat BPD:n keskeisiä piirteitä, ja valheita kerrotaan tyypillisesti henkilökohtaisen hyödyn tai mielihyvän vuoksi. BPD-potilailla on kuitenkin tyypillisesti ristiriitaisia näkemyksiä itsestään, eikä heillä ole johdonmukaista itseidentiteettiä. Impulssikontrollin puute voi helpottaa vääristymiä ja valheita.
- Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö (APD): APD on tila, jossa sairastuneella on pitkäaikainen malli manipuloida, käyttää hyväksi tai loukata muiden oikeuksia (ja on usein rikollinen). APD:tä sairastavat valehtelevat usein toistuvasti ja johdonmukaisesti pelkästään henkilökohtaisen tyydytyksen vuoksi. Vaikka APD:tä sairastavat ovat usein patologisia valehtelijoita, arkkityyppisillä patologisilla valehtelijoilla on harvoin häiriintynyt antisosiaalinen persoonallisuus.
- – Histrioninen persoonallisuushäiriö (HPD): HPD:tä sairastavat toimivat erittäin emotionaalisesti ja dramaattisesti kiinnittääkseen huomiota itseensä. He valehtelevat usein keinona tehostaa ja/tai helpottaa dramaattista ja huomionhakuista käyttäytymistään. Sen sijaan arkkityyppiset patologiset valehtelijat eivät hae jatkuvasti huomiota.
Yllä olevan luettelon perusteella on ilmeistä, että patologisen valehtelun oire voi esiintyä joissakin mielenterveyden häiriöissä (esim. FD, BPD), ja sitä voitaisiin kutsua sekundaariseksi patologiseksi valehteluksi. On kuitenkin paljon epäselvempää, voiko sitä esiintyä tunnetusta psykiatrisesta häiriöstä riippumatta ja voidaanko sitä pitää primaarisena patologisena valehteluna. Toisin kuin muut edellä kuvatut valehtelun muodot, tohtori Diken mukaan patologinen valehtelu näyttää olevan suunnittelematonta ja impulsiivista. Kaikista spekulaatioista huolimatta asiasta tiedetään vielä suhteellisen vähän, vaikka sen uskotaankin vaikuttavan yhtä lailla miehiin ja naisiin ja puhkeavan myöhäisnuoruudessa. Luotettavia esiintyvyyslukuja ei ole, vaikka eräässä tutkimuksessa arvioitiin, että yksi tuhannesta nuorisorikoksen uusijasta kärsi siitä.
Biologisella ja neurologisella tasolla tohtori J.G. Modellin ja kollegoiden Journal of Neuropsychiatry and Clinical Neurosciences -lehdessä julkaisemassa artikkelissa kerrottiin tapauksesta, joka koski patologista valehtelijaa, jolle tehtiin aivokuvaus. Tulokset osoittivat, että hänen tilaansa liittyi oikean hemithalamuksen toimintahäiriö. Tämä tuki talamuksen ja siihen liittyvien aivoalueiden oletettua roolia käyttäytymisen ja kognition moduloinnissa.
Tohtori Y. Yangin ja kollegoiden British Journal of Psychiatry -lehdessä vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa raportoitiin eroja aivojen rakenteessa patologisten valehtelijoiden ja kontrolliryhmien välillä. Patologisilla valehtelijoilla havaittiin suhteellisen laajalle levinnyttä valkoisen aineen lisääntymistä (noin neljänneksestä kolmannekseen enemmän kuin kontrolliryhmillä), ja kirjoittajat ehdottivat, että tämä lisääntyminen saattaa altistaa joitakin henkilöitä patologiselle valehtelulle.
Mielenterveysjärjestelmän parissa työskentelevien on kiinnitettävä huomiota patologiseen valehtelemiseen, jotta he voivat tiedottaa oikeusalan ammattilaisille siitä, pitäisikö patologiset valehtelijat saattaa vastuuseen käyttäytymisestään. Sillä, ovatko patologiset valehtelijat tietoisia kertomistaan valheista, on merkittäviä vaikutuksia oikeuspsykiatrian käytäntöön. Tohtori Diken mukaan se voi auttaa määrittämään, miten tuomioistuin suhtautuu patologisiin valehtelijoihin, jotka antavat valheellisen todistuksen valan alla.