Kun ajattelen vangitsevaa ääntä, ajattelen ääntä, joka kiinnittää välittömästi huomioni missä tahansa tilanteessa. Ensimmäinen ajatukseni oli Tom Waitsin ääni. Hänen äänensä ei kuitenkaan ole valtavirran mukaansatempaava siinä mielessä, että se olisi vetoava, positiivinen tai kaunis ääni. Sen sijaan väitän, että Waitsin ääni on vangitseva, koska kuulija kokee epämiellyttävää läheisyyttä kuunnellessaan hänen kurkkumaista, karheaa ääntään yhdistettynä hänen tuottamaansa hämärään, aavemaiseen tunnelmaan.
Tom Waits on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä ja esiintyjä. Hän on tunnetuin gutturaalisesta, karheasta äänestään. Hän korostaa tätä raastavaa ääntään monissa kappaleissaan vaihtamalla modaalisesta, raastavasta äänestä lauluääniin. Tämä karhean äänen ja lauluäänen yhdistelmä saa hänet kuulostamaan murisevalta monissa kappaleissaan. Lisäksi kuulija saattaa jopa tuntea Waitin äänen tunkeutuvaksi, sillä monissa hänen sanoituksissaan kuuluu sisinää, mikä antaa vaikutelman, että hän puhuu tai laulaa hyvin lähellä kuulijaa. Tämä läheisyys saa kuulijan tuntemaan olonsa epämukavaksi, sillä Waitsin ääni on muriseva ja levoton, ja hän laulaa yleensä synkistä, luonnosmaisista tai levottomuutta herättävistä aiheista. Tämä aavemaisen, voimakkaan ja läheiseltä vaikuttavan äänen tunkeutuminen vangitsee kuulijan, ja se on myös se, mikä tekee Waitsin äänestä näin ollen vangitsevan äänen.
Yllä olevassa linkissä Tom Waits laulaa ”Hell Broke Luce” albumiltaan Bad as Me. Tämä kappale on esimerkki Waitsin äänestä, ja siinä hän käyttää monia edellä kuvattuja lauluominaisuuksia kuulijan hämmentämiseksi. Näin ollen hän kiinnittää kuulijan huomion ja muuttuu vangitsevaksi ääneksi.