Kun perustuslakikokouksen edustajat kokoontuivat vuonna 1787 keskustelemaan siitä, minkälainen hallintomuoto Yhdysvalloilla tulisi olla, Euroopassa ei ollut nykyaikaisia demokratioita, joista he olisivat voineet ottaa mallia. Demokraattisimmat hallintomuodot, joihin kukaan valmistelukunnan jäsenistä oli henkilökohtaisesti törmännyt, olivat Amerikan alkuperäiskansojen hallintomuodot. Erityisen kiinnostava oli irokeesien konfederaatio, jonka historioitsijat ovat väittäneet vaikuttaneen merkittävästi Yhdysvaltain perustuslakiin.
Mitä todisteita on olemassa siitä, että valtuutetut tutkivat intiaanien hallituksia? Niistä on kuvauksia kolmiosaisessa käsikirjassa, jonka John Adams kirjoitti konventtia varten ja jossa kartoitettiin erityyppisiä hallituksia ja ajatuksia hallituksesta. Mukana oli eurooppalaisia filosofeja, kuten John Locke ja Montesquieu, joita Yhdysvaltain historian oppikirjat ovat jo pitkään pitäneet perustuslaillisina vaikuttajina, mutta mukana oli myös Irokeesien konfederaatio ja muita alkuperäiskansojen hallituksia, jotka monet valtuutetut tunsivat henkilökohtaisen kokemuksen kautta.
”Cherokee-päälliköt söivät päivällistä Jeffersonin isän kanssa Williamsburgissa, ja sitten pohjoisella alueella oli tietysti tämä Philadelphian vuorovaikutus Delawaren ja irokeesien kanssa”, sanoo Kirke Kickingbird, lakimies, Kiowa-heimon jäsen ja Lynn Kickingbirdin kanssa kirjoittaja, joka on kirjoittanut teoksen Intiaanit ja Yhdysvaltojen perustuslaki: A Forgotten Legacy.
Kickingbird sanoo, että koska Yhdysvalloilla oli kauppa- ja diplomaattisuhteita intiaanihallitusten kanssa, on Kickingbirdin mukaan sama kuin sanoisi: ”Jukra, en tiennyt, että saksalaiset ja ranskalaiset tunsivat toisensa.”
LUE LISÄÄ: How the US Constitution Has Changed and Expanded Since 1787
Similarities and Differences Between the Iroquois Confederacy and the US Constitution
Irokeesien konfederaatio ei ollut millään tavalla Yhdysvaltain perustuslain tarkka malli. Se tarjosi kuitenkin jotain, mitä Locke ja Montesquieu eivät voineet: todellisen esimerkin joistakin poliittisista käsitteistä, joita perustuslain laatijat halusivat ottaa käyttöön Yhdysvalloissa.
Irokeesien konfederaatio juontaa juurensa useiden vuosisatojen takaa, siitä, kun Suuri Rauhantekijä perusti sen yhdistämällä viisi kansakuntaa: mohawkit, onondagat, cayugat, oneidat ja senecat. Noin vuonna 1722 Tuscarora-kansa liittyi irokeeseihin, jotka tunnetaan myös nimellä Haudenosaunee. Yhdessä nämä kuusi kansakuntaa muodostivat monivaltiohallituksen säilyttäen samalla oman yksilöllisen hallintonsa.
Tämä pinottu hallintomalli vaikutti perustuslain laatijoiden ajatteluun, sanoo Donald A. Grinde, Jr., Buffalon yliopiston transnationaalien tutkimusten professori, Yamasee-kansan jäsen ja Bruce E. Johansenin kanssa yhdessä kirjoittanut teoksen Exemplar of Liberty: Native America and the Evolution of Democracy.
Perustuslain laatijat ”viittaavat irokeesien ja muiden intiaanien hallituksiin esimerkkeinä”, hän sanoo. ”Avioliitosta ja avioerosta huolehditaan suoraan kylässä; se ei ole asia, johon kansallisella hallituksella tai päälliköillä on tekemistä. Jokaisella heimolla saattaa olla omat asiansa, mutta Irokeesien konfederaatiossa on kyse… yhdistymisestä keskinäisen puolustuksen kautta, ja se hoitaa ulkoisia asioita.”
Kuuden kansakunnan päälliköt olivat perinnöllisiä hallitsijoita, mitä perustuslain laatijat halusivat välttää, kun otetaan huomioon heidän epäkohtansa Britannian kuningas Yrjö III:n kanssa. Silti perustuslain laatijat ”pyrkivät lainaamaan irokeesihallinnon piirteitä, joiden avulla he pystyivät vakiinnuttamaan kansan suvereniteetin laajoilla maantieteellisillä alueilla, koska he eivät löytäneet Euroopasta hallituksia, joilla olisi ollut näitä piirteitä”, kirjoittavat Grinde ja Johansen kirjassaan Exemplar of Liberty.
Hiawathaa pidetään alkuperäisamerikkalaisessa perimätiedossa irokeesien konfederaation perustajana.
Classic Image / Alamy
Kongressi tunnustaa virallisesti irokeesien vaikutuksen
Se seikka, että moni perustuslakien laatijoista haki inspiraationsa alkuperäisväestön hallituksilta, ei estänyt heitä pitämästä alkuperäisväestöä vähempiarvoisena. Tämä epäjohdonmukaisuus käy ilmi Benjamin Franklinin kirjeestä vuodelta 1751, jossa hän kuvailee, että 13 siirtokunnan olisi muodostettava ”vapaaehtoinen liitto”, joka olisi samanlainen kuin irokeesien liitto:
”Olisi hyvin outoa, jos kuusi tietämätöntä savolaiskansaa kykenisi laatimaan suunnitelman sellaisesta liitosta ja kykenisi toteuttamaan sen sellaisella tavalla, että se on säilynyt vuosisatoja ja vaikuttaa purkamattomalta; mutta samanlainen liitto olisi mahdoton toteuttaa kymmenelle tai tusinalle englantilaisille siirtokunnille, joille se on tarpeellisempi ja edullisempi ja joiden ei voida olettaa tarvitsevan yhtäläistä ymmärrystä omista eduistaan”.”
Yhdysvaltojen ennakkoluulot ja väkivalta intiaaneja kohtaan ovat saattaneet osaltaan hämärtää perustuslain laatijoiden kiinnostusta heidän hallituksiaan kohtaan. Yleinen tietoisuus tästä yhteydestä lisääntyi kuitenkin vuoden 1987 kaksisatavuotisjuhlan tienoilla, jolloin vietettiin perustuslain 200-vuotisjuhlaa.
”Oren Lyons, joka oli irokeesien konfederaation uskovainen, meni senaatin intiaaniasioita käsittelevään erityiskomiteaan ja otti tämän aiheen esille”, Grinde sanoo. ”Sitten menin Washingtoniin ja todistin senaatin intiaaniasioiden erityiskomitealle.”
Tämä motivoi komitean puheenjohtajaa, havaijilaista Daniel Inouea, auttamaan kongressia hyväksymään vuonna 1988 päätöslauselman, jossa tunnustetaan virallisesti irokeesien konfederaation vaikutus Yhdysvaltain perustuslakiin. Tämän tunnustuksen lisäksi päätöslauselmassa vahvistettiin uudelleen ”intiaaniheimojen ja Yhdysvaltojen välinen jatkuva, perustuslaissa vahvistettu hallitusten välinen suhde” – alkuperäiskansojen ja niiden hallitusten legitiimiyden ja suvereniteetin tunnustaminen.