The Game muistelee tarkalleen sitä hetkeä, jolloin hän vannoi lähtevänsä pois Comptonista.
”I was fuckin’ five times Platinum and still getting in shoot-outs in my neighbourhood”, hän pauhaa. ”Asia, joka muutti elämäni, oli se, kun luoti meni poikani turvaistuimen läpi ja olin juuri menossa taloon hakemaan häntä ja laittamaan hänet autoon. Auton istuimessa oli luodinreikä siinä, missä hänen päänsä olisi ollut. Sinä päivänä muutin pois Comptonista ja hankin asunnon Beverly Hillsistä.”
Lähes 20 vuotta myöhemmin räppäriveteraani puhuu kotonaan Calabasasissa, Los Angelesin tähtien täyttämässä esikaupungissa, jonka asukkaisiin lukeutuvat Kanye West ja Kim Kardashian. Comptonista Calabasasiin päästäkseen on viljeltävä sellaista uraa, jota The Game eli Jayceon Terrell Taylor on nauttinut vuonna 2005 ilmestyneestä menestyksekkäästä debyyttialbumistaan ”The Documentary”, joka sisälsi aikakautta määrittelevän 50 Centin yhteistyön ”Hate It Or Love It”.
Taylor, joka aikoinaan tunnettiin siitä, että hän räppää mustelmaisia totuuksia nuorekkaalla anteliaisuudella, täytti 40 vuotta viime vuonna. Tämä virstanpylväs sai hänet selvästi mietteliäälle tuulelle, ja samaan aikaan julkaistiin ”Born 2 Rap”, hänen menestyksekäs yhdeksäs albuminsa.
Viisikymmentäviisi kappaletta sisältävällä levyllä yhdistyy taitavasti räppärin tavaramerkiksi muodostunut länsirannikon soul modernimpaan trap-soundiin. Se on sekä voittokierros että selkeäsilmäinen katsaus taaksepäin tarinalliselle uralle, ja se punoo klassisia sampleja – kuten Junior M.A.F.I.A.:n ”Get Money” – rapin vanhemman valtiomiehen vaikeasti saavutettujen havaintojen ympärille. Hän hämmästelee hiphopin voimaa ja kohtaa oman haurautensa elegisessä ”West Side” -kappaleessa: ”Ain’t no ’S’ on my chest… Born in the trenches with the crack.”
Kuukausi ennen julkaisua The Game paljasti Instagramissa, että ”Born 2 Rap” olisi hänen ”viimeinen albuminsa”. Miten niin?
”I been in the game a little while, man”, hän pauhaa puhelimeen. ”Näiden klassikkoalbumien kokoaminen vaatii paljon energiaa, aikaa ja rakkautta. Laadukkaan musiikin kokoamisessa on paljon liikkuvia palasia. Nykyään minulla ei ole enää sitä aikaa. Lapseni vanhenevat ja ovat aktiivisempia elämässään. Haluan vain rentoutua.”
Sen sijaan hän on päättänyt seurata mentorinsa Dr. Dre:n jalanjälkiä ja ryhtyä hiphop-moguliksi, joka rekrytoi ja tuottaa uusia kykyjä oman levy-yhtiönsä Prolific Recordsin kautta. ”Haluan tehdä saman kuin Dre teki Aftermathin kanssa. Löydät Snoop Doggsit, Eminemit, 50 Centsit, The Gamesit ja Kendrick Lamarit. Dr. Dre ei tee virheitä. Kaikki, jotka hän on laittanut eturiviin, ovat vitun supertähtiä.”
Nyt kolmen lapsen isänä The Game on välttänyt kohtalon, joka voi kohdata vanhempia artisteja, eikä romantisoi omaa kukoistustaan nousevien lahjakkuuksien kustannuksella. Hän pitää kiinni ”koodista”: ”I ain’t got not nothing against new hip hop / I fuck with all you n*ggas.” ”Mulla ei ole mitään uutta hip hopia vastaan / I fuck with all you n*ggas.” Viimeisimmällä albumillaan ”Kamikaze” tuolloin 45-vuotias Eminem vuodatti halveksuntaa nykyisille räppäreille, kuten Lil Pumpille ja Lil Yachtylle, jotka löysivät mainetta SoundCloudista. The Game on myötämielisempi.
”En vihaa ketään, joka parantaa elämäänsä”, hän sanoo. ”Aina kun on olemassa taho, joka antaa underground-artisteille ja uusille artisteille mahdollisuuden tehdä nimeä itselleen, se on mahtavaa. Kaikki nämä lapset saavat uskomattomia tilaisuuksia näyttää, että he ovat mahtavia ja että heillä on lahjakkuutta lisätä hienoja lisäyksiä siihen, mikä on jo ennestään uskomaton genre.”
Mutta häntä hämmentävät tietyt nykyhiphopin osa-alueet: ”Ainoa haittapuoli on se, että niitä on niin paljon – miten niitä voi arvostaa? Ihan kuin ne korvaisivat toisensa joka vitun päivä. Heti kun innostun yhdestä artistista, tämä menee vankilaan, tämä tulee esiin, pidän tästä, sitten tämä katoaa, tämä uusi tyyppi tulee esiin…”
Hän kehuu myös Eminemiä, joka julkaisi yllättäen 11. albuminsa ”Music To Be Murdered By” vain muutama päivä haastattelumme jälkeen: ”Se, mitä ihailen eniten Eminemissä, on hänen tahtonsa pysyä pelinsä huipulla. Hänen pitkäikäisyytensä – pelkästään se, että hän on ollut olemassa niin kauan. Ainoa räppäri, joka on yhä olemassa ja jolla on samat taidot ja joka on yhä pelinsä huipulla, on Lil Wayne.”
Marshall Mathers oli mukana ”We Ain’t” -kappaleella, uhmakkaalla kappaleella, joka ilmestyi ”The Documentary” -lehdellä ja jossa The Game huudahti: ”Soita Dre puhelimeen äkkiä – sano hänelle, että Em tappoi minut juuri omilla jutuillani!”.”
”Tuohon aikaan olin tähdenlento”, hän myöntää, ”vaikka näin hänet joka toinen päivä, koska olimme molemmat Aftermathin palveluksessa. Olin vain tämä vaatimaton poika Comptonista. Haluaisin mielelläni päästä takaisin Eminemin seuraan, kun olisin huipputasolla ja sellainen kuin olen nyt. Tiedän, että pystyn pitämään pintani, enkä todellakaan kuolisi omiin juttuihini.”
Onko Eminem-yhteistyö siis ainoa asia, joka saattaisi houkutella The Gamen pois eläkkeeltä?
”Ehkä Eminem- tai Jay-Z-yhteistyö – kumpikin heistä tekisi sen minulle.”
Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä paljon puhuttiin The Gamen jengiyhteyksistä – tästä johtui myös läheltä piti-tapaaminen ampumisessa kotonaan Comptonissa. Väkivalta ja kilpailu olivat osa hänen elämäänsä pitkälle hänen kaupallisesti menestyksekkään rap-uransa aikana. Vaikka he loivat yhdessä kaksi valtavaa hittiä – ”How We Do” ja ”Hate It Or Love It” – hän ja 50 Cent riitelivät yli vuosikymmenen ajan. Tyypilliseen tapaan se alkoi pienestä (50:n albumin ’The Massacre’ julkaisupäivä osui yhteen The Gamen debyytin julkaisupäivän kanssa), mutta vuosien mittaan se mutantui ja vääristyi vaikuttaen tärkeämmältä kuin mitä se todellisuudessa oli.
The Game lopetti vihanpidon vuonna 2016 kertomalla yleisölle strippiklubilla Los Angelesissa: ”Minä vittuilen 50:lle. Mitä tapahtui, se paska oli 12 vuotta sitten”. Oliko helpotus vihdoin lopettaa nuo demonit?
”Ah, tunsin itseni nössöksi”, hän myöntää. ”Mutta tarkoitan, että se olen vain minä. Jossain vaiheessa minä ja 50 halusimme todella tappaa toisemme. Minulla oli syvä viha häntä kohtaan ja hänellä oli syvä viha minua kohtaan. Meidän olisi kirjaimellisesti pitänyt olla toinen versio Biggiestä ja Tupacista. Meidän molempien olisi pitänyt kuolla siihen riitaan. Siellä oli paljon vaarallista paskaa meneillään. Ammuskelimme toisiamme, ryhmämme ampuivat toisiamme. Se oli näköpiirissä. Ammuskeltiin ja ihmisiä puukotettiin. Se meni jopa laajemmaksi kuin 50 ja minä ja meidän seurueemme – se oli meidän fanejamme. Fanit joutuivat valitsemaan ja heidät jaettiin ja jopa he tappelivat.”
”Joten kyllä, sen riidan taltuttaminen oli luultavasti paras asia minulle ja hänelle. Olen iloinen, että teimme sen. Riitoja ei yleensä murskata ennen kuin joku murhataan. Sellaista se vain on siellä, mistä minä tulen.”
Yhdistyneessä kuningaskunnassa kaksi sen tunnetuinta räppäriä, Wiley ja Stormzy, ovat hiljattain nähneet oman pikkuruisen taistelunsa. He vaihtoivat diss-kappaleita sen jälkeen, kun edellinen vihjasi jälkimmäisen myyneen itsensä tekemällä yhteistyötä Ed Sheeranin kanssa. Kävi ilmi, että The Game, brittiräpin tutkija, on hyvin tietoinen tilanteesta.
”Pidän molemmista”, hän sanoo. ”Mutta Stormzy ei myy itseään – hän vain kohottaa itseään. Ihmisille pitää antaa tilaa kasvaa. Ne ajat, jolloin piti valehdella itselleen, että olet se, joka olit alussa, ovat menneet. Ei ole rehellistä sivuuttaa omia saavutuksiaan. Jos teet aaltoja ja kiipeät ylöspäin musiikissa ja elämässä, miksi kenenkään pitäisi vihata sitä? Sinun pitäisi onnitella siitä.”
Hän viittaa nyrkkeilijä Floyd Mayweatherin surullisenkuuluisaan 49-0 voittotilastoon, joka on eräänlainen Pyhä Graalin malja kehässä. ”Se on kuin sanoisi Floydille: ’No hitto, myit itsesi, olet 49 ja 0’ ja lähettäisi hänet takaisin aikaan, jolloin hän otteli pienissä kasinoissa noin 400 ihmisen edessä. Pitäisikö hänen mennä taaksepäin? Ei, hän näyttää puoli miljardia dollaria, ketjuja ja 90 miljoonaa vitun Bentleytä ja kohoaa ihmisenä.”
”Meidän on lopetettava tämä rapu tynnyrissä -mentaliteetti, joka sanoo, että kaikkien on pysyttävä varattomina. Et voi pysyä ikuisesti huppumiehenä. Jos tekee niin, näemme mitä niille tyypeille tapahtuu. Heidät murhataan tai vangitaan. Sanotaan, että Stormzy jatkaa rahan tienaamista, mutta pysyy köyhällä asuinalueella, josta hän on kotoisin. Joku ampuu tai puukottaa hänet, tai joku, jolla on vähemmän kuin hänellä, ryöstää hänet.”
Hänen äänensä on tavallista kovaäänisempi. ”Miksi vitussa me vihataan jonkun evoluutiota? Sinun täytyy hemmetin lähellä uhrata elämäsi pysyäksesi siinä vanhassa mielentilassa ja ollaksesi se ihminen, joka olit.”
Jos hän kuulostaa tässä erityisen panostavalta, se johtuu siitä, että hänen viisautensa on korjattu katkerasta kokemuksesta. The Gamen läheinen ystävä Nipsey Hussle oli menestyvä ja vaikutusvaltainen räppäri, jonka hyväntekeväisyys toi hänelle pyhimyksen aseman kotikaupungissaan Crenshaw’ssa, Etelä-Los Angelesissa, jossa hän avasi oman vaatekaupan, Marathon Clothingin. 33-vuotias ammuttiin kuoliaaksi liikkeen ulkopuolella viime vuonna.
”Joka aamu ensimmäinen ajatukseni on Nip”, Game kertoo. ”Minulla on hänestä patsas huoneessani, jonka on tehnyt dope-taiteilija Afrikasta. Heti kun herään, sanon sille sanani ja ristin sydämeni. Nipsey oli kansan mestari. Hänellä oli samaa kuin Martin Luther Kingillä ja Malcolm X:llä.”
Nipsey Hussle esiintyy postuumisti ”Born 2 Rap” -kappaleella ”Welcome Home”. Tässä hän ja The Game kuvaavat elämäntyyliä, jossa heillä on ”20 miljoonaa dollaria”, mutta käyttäytyvät ”rikki”, ja Hussle räppää traagisesti: ”Probably die up in these streets but I survive through my name.”
Todistus keskimääräisen hiphop-fanin ennakkoluulottomuudesta on se, että The Game on säilyttänyt taiteellisen uskottavuutensa samalla, kun hän on julkaissut kaupallista materiaalia. Sori, Wiley, mutta Ed Sheeran avaa ja päättää uusimman albuminsa. The Gamen mukaan suffolkilaislaulaja ei omista älypuhelinta, mikä tekee hänestä vaikeasti tavoitettavan miehen.
”Siistiä Edissä on se, että sinun on melkein palattava vanhaan Englantiin ja lähetettävä sanansaattaja hevosen selässä saadaksesi hänet kiinni”, hän sanoo. ”Kestää viisi päivää päästä perille, hän lukee sen ja kestää viisi päivää saada vitun vastaus. Mutta kun hän saa sen ja vastaa, vastaus on aina kyllä.”
Tosiasiassa kävi ilmi, että gangsta-räppäri The Game on brittiläisten laulajien suuri fani: hän rakastaa Sheerania, Sam Smithiä ja Adelea. Hän on aiemmin sanonut, että hänen lempipaikkansa kuunnella musiikkia on autossa. On aika herkullista kuvitella hänet ajamassa moottoritiellä ja pauhaamassa Sam Smithin melodramaattista Bond-teemaa ”Writing’s On The Wall”. No, eihän valtavirtamusiikin suhteen voi olla snobisti, kun hiphopista on tullut yksiselitteisesti maailman hallitsevin kulttuurivoima. Ennakoiko The Game koskaan, että näin kävisi?
”En usko, että kukaan olisi voinut ennakoida, että musiikki on sitä, mitä se on nyt”, hän vastaa. ”Paitsi Jimmy Iovine. Vuoden 2005 alussa hän oli ainoa, joka sanoi: ’Musiikki on menossa jonnekin muualle – se ei ole enää CD-levyillä, vaan muistitikuilla, ja ihmiset suoratoistavat musiikkia 10 vuoden päästä.’ Me sanoimme: ”Mitä vittua striimaus on?”. Jimmy Iovine on kuin vitun Ozin velho.”
SoundCloud on tarjonnut hiphopille runsaasti lahjakkuuksia, mutta kaipaako The Game mitään vanhoilta huonoilta ajoilta, jolloin hän oli tuntematon räppäri, joka poltti CD-mixtapeja ja jakoi niitä kadulla?
”Kyllä kaipaan”, hän sanoo. ”Koska se tuo esiin myllytyksen ja kovuuden ja tekee sinusta todella sen, kuka olet artistina. Se on se henkilö ja prosessi, johon ihmiset rakastuivat. Kaipaan sitä koko ajan. Kaipaan sitä, kun minun täytyi todella panostaa siihen, että joku tulisi faniksi. Niin kuin todella antaa sen heille, tiedäthän?”
Kaikista voitoistaan huolimatta SoundCloud-räppiä on varjostanut tragedia, sillä valtavan vaikutusvaltaiset näyttämön titaanit XXXTentacion ja Juice WRLD kuolivat 20- ja 21-vuotiaina. Edellinen murhattiin vuonna 2018, jälkimmäinen sai yliannostuksen viime kuussa. Sekä hiphopin veteraanina että 16-vuotiaan Harlem-pojan isänä, voiko The Game saada mitään tolkkua näistä tuhoisista menetyksistä?
”Uusi kulttuuri tuntuu samalta kuin silloin, kun Biggie ja Tupac kuolivat”, hän vastaa raskaasti. ”Kenen tahansa menettäminen hiphopissa. Nate Doggin menettäminen. Eazy E:n menettäminen. Olen ollut elossa kaikkien niiden aikana. Sitä on surullinen, se loukkaa tunteita, ei halua nähdä sitä tapahtuvan, mutta ymmärtää elämän prosessin. Näillä huumeilla ja sosiaalisen median houkutuksilla on erilainen rooli ihmisten ennenaikaisissa kuolemissa kuin 90-luvulla.”
Kuten useimmat ihmiset, The Game pelkää sosiaalisen median vääristäneen käsityksiämme todellisesta elämästä ja uskoo Instagramin saaneen hallitsemattoman huumeidenkäytön näyttämään normaalilta ja auttaneen räppäreitä liioittelemaan varallisuuttaan ja levittämään olinpaikkansa, mikä melkeinpä kutsuu hyökkääjiä ryöstämään heidät. Tämä saa pelottoman gangsteriräppärin kuulostamaan huolestuneelta 40-vuotiaalta kolmen lapsen isältä, mutta hän ei myöskään ehkä ole täysin väärässä.
Hän varaa jopa jonkin verran myötätuntoa hiphopin hylkiölle 6ix9inelle, joka liittyi jengiin löydettyään kaupallisen menestyksen ilmeisessä uskottavuuden tavoittelussaan. 23-vuotias istuu kahden vuoden tuomiota kiskonnasta, aseista ja huumeista.
”Tunnen huonoa omaatuntoa 6ix9inen puolesta, koska hänellä ei ole kyse siitä elämästä, mutta hän istuu vankilassa teeskenneltyään olevansa jotain, mitä hän ei ollut”, Game sanoo. ”Hän olisi voinut valita toisenlaisen tien itselleen, mutta hän valitsi gangsta-paskan glorifioinnin. Hän halusi niin kovasti olla jengissä, ja tähän hän päätyi. Se on minusta surullista.”
Game on seurannut, kuinka hiphop on muuttunut ja keksinyt itsensä uudelleen, ja machomainen kerskailu on korvattu raa’alla haavoittuvuudella. Mutta vaikka hän on kotoisin eri aikakaudelta, hän on enemmän kuin kykenevä itsetutkiskeluun. Born 2 Rap -kappaleella hän myöntää, ettei ole enää kulttuurisen ajan hengen keskipisteessä, ja nykyään hän myöntää, että hänen elämänsä on ollut täynnä ikäviä tapahtumia (viime vuonna hän menetti oikeuden valittaa 7 miljoonan dollarin seksuaalisesta pahoinpitelystä, jonka tuominen NME:n tietoon on kielletty NME:ltä).
”En kadu mitään, enkä muuttaisi mitään urallani enkä elämässäni”, The Game sanoo. ”En poistaisi luodin arpia kehostani enkä muuttaisi sitä, millainen olen. Kaikki, mitä olen kokenut, on tehnyt minusta sen, mikä olen tänään – ja olen rakastunut siihen, kuka olen tänään. Tulin raakana ja hupparina ja minun täytyi tehdä virheitä ollakseni se henkilö, jonka kanssa puhut puhelimessa.”
Sentähden hän on niin ennakkoluuloton nuorten räppäreiden suhteen: ”Kun olin nuori, ihmiset kielsivät minua tekemästä sitä ja tätä, mutta en kuunnellut. Olisin voinut kuolla. Joten en voi ottaa pois kenenkään uran alkuvaiheessa tapahtuvaa myllytystä tai rankkuutta. Se olisi epäreilua.”
Viime kesänä hän järjesti ylenpalttiset syntymäpäiväjuhlat Harlemille, jonka elämä oli melkein ohi ennen kuin se oli alkanutkaan Comptonin ampumavälikohtauksen takia, kun hän oli vauva. Mitä The Game on oppinut häneltä?
”Harlem on opettanut minulle, miten olla mahtava perheenjäsen”, hän sanoo. ”Tuo on uskomaton isoveli. Olisin voinut olla parempi isoveli, mutta olin todella keskittynyt itseeni ja kaduille. Lapseni ihailevat häntä ikään kuin minua ei olisi ja hän olisi heidän isänsä.”
Vaikka The Game asuu yhä synnyinmaakunnassaan, hän on noussut korkeuksiin, joista moni saisi huimauksen. Hän on usein väittänyt, ettei pelkää mitään. Keski-iässä, kaikki tämä sotkuinen elämänkokemus takanaan ja hänen väitetysti lopettaessaan levytysuransa, onko se todella totta?
”Ainoa asia, jota pelkään, on se, etten näe lasteni saavuttavan täyttä potentiaaliaan”, hän vakuuttaa. ”Ja kun sanon sen, tarkoitan vain sitä, että he ovat aikuisia ja heillä on perheitä ja lapsia. Kun kaikki lapseni ovat siellä, missä haluavat olla, ja he ovat onnellisia aikuisina – sitten minä voin kadota. Minun ei tarvitse saavuttaa mitään muuta maan päällä, ja olen tyytyväinen menemällä konserttiin taivaalla.”
– The Gamen ’Born To Rap’ -kiertue saapuu Britanniaan 1. helmikuuta
.