Musiikkiduon toisena puoliskona oleminen on äärimmäinen tasapainoilu. Luovat kiistat voimistuvat, lievät erimielisyydet paisuvat lumipallona ylitsepääsemättömiksi erimielisyyksiksi, ja toinen teistä unohtaa aina ostaa vessapaperia. Moni muusikko ei haluaisi olla siinä tilanteessa. Symbioosi ei ole heidän luonnollinen elinympäristönsä. Niiden parien kohdalla, jotka menestyvät, tulokset ovat kuitenkin usein näyttäviä.
Viimeisen kolmenkymmenen vuoden suurimmat duot vaihtelevat etelän kärähtäneestä hiphopista indie-vivahteiseen brittirockiin ja ranskalaiseen duoon, joka todella tykkää pukeutua kuin hipsteri C-3PO. Nämä parit ovat tehneet legendojaan yhdessä. Hyvät duot päästävät sinut kurkistamaan kollektiiviseen psyykeensä; loistavat eivät anna sinun nähdä saumoja.
1. Outkast
”The South got somethin’ to say” kirjoitetaan Outkastin muistokirjoitukseen, kun Andre 3000 – a.k.a. 3 Stacks a.k.a. Possum Aloysius Jenkins – ja Big Boi – a.k.a. Daddy Fat Sax a.k.a. Sir Lucious Left Foot – vihdoin laskevat mikrofoninsa. Kun Dre lausui nuo sanat vuoden 1995 Source Awards -gaalassa, etelä hehkui sen jälkeen, kun se oli jäänyt huomiotta lähes vuosikymmenen ajan itärannikon ja länsirannikon rap-akselin dominoinnin ansiosta. Savannahista kotoisin oleva kaksikko varmisti, että ihmiset tiesivät, että jotain tapahtui Mason-Dixonin eteläpuolella, ja tuki sitä jokaisella julkaisemallaan albumilla, aina silkkisestä ATLiensistä Stankonian orkestraaliseen funkiin.
2. Daft Punk
Ei ole väliä, kuulitko Daft Punkin kappaleen ensimmäisen kerran Kansasin kolkkoissa opiskelijayhdistysten kellareissa vai hikisissä varastobileissä esi-yuppie-Williamsburgissa (tai CBGB:ssä, jossa kaikki pitivät sitä hulluna) – tiesit, että halusit vain tanssia. Guy-Manuel de Homem-Christo ja Thomas Bangalter toivat tuon erikoisen ranskalaisen housen – joka on oikeastaan kimalteleva sekoitus eurodiskoa ja Chicagon kotimaista deep housea – valtavirtaan kappaleilla kuten ”One More Time” ja ”Harder Better Faster Stronger”, kahdella tarttuvalla (ja kaikkialla läsnä olevalla) tanssikappaleella, jotka ovat yhä yleisön suosiossa bar mitzvahista Berliiniin.
3. Eric B. and Rakim
Ajattele Eric B:tä ja Rakimia siltana kahden hiphopin aikakauden välillä: Toisella puolella ovat alkuperäiset tarinankertojat, jotka yhdistivät tarinankerronnan ja flow’n amerikkalaisen kaupungin suulliseksi historiaksi. (Ajattele Grandmaster Flashia, Kurtis Blow’ta ja Sugarhill Gangia.) Toisella puolella asuvat sanoittajat: Nas, Biggie, Tupac. Sanoittajilla oli pakkomielle kielen ja metaforan voimasta, ja he puristivat sanoitukset timanttisen tiheiksi tangoiksi koko 90-luvun ajan. Ilman Eric B:n ja Rakimin uraauurtavia Paid in Full- ja Don’t Sweat the Technique -kappaleita emme näkisi Illmaticia tai Ready to Diea. Kaksikon tuotanto oli vaatimatonta, mutta heidän paikkaansa hiphopin kaanonissa ei voi kiistää, varsinkaan kun ottaa huomioon, että Rakim osasi tämän jo 18-vuotiaana.
4. White Stripes
On hassua, että kirjoitettuaan vuosikausia yhä monikerroksisempia ja monimutkaisempia kappaleita Jack White tullaan muistamaan eniten yksinkertaisesta kuuden sävelen riffistä. ”Seven Nation Army” ei ole kaksikon paras kappale – sen saavat ”300 MPH Torrential Outpour Blues” tai ”Hello Operator” – mutta Meg Whiten sotarummussa ja Jackin kitaran syvässä jyskytyksessä on karua kauneutta. (Kyllä, kumma kyllä, se on kitara, ei basso.) Jopa kertosäe vaikuttaa myrskytuulelta teekupissa verrattuna grungy-bluesiin, jota fanit odottavat kaksikolta. Mutta mikään muu lähihistorian bändi ei ansaitse paikkaa rockin kaanonissa enempää kuin White Stripes, eikä millään muulla bändillä ole parempaa tunnuskappaletta.
5. The Chemical Brothers
The Chemical Brothers toi elektronisen musiikin stadioneille ja sai sen loistamaan. Yksi big beatin, tuon erityisen englantilaisen, kohoavan rockin ja synkän teknon yhdistelmän, perustajaperheistä, Tom Rowlands ja Ed Simons juoksivat kovaa vauhtia Britannian pop-listoilla albumeilla kuten Dig Your Own Hole ja funky Surrender. Heidän sormenjälkensä ovat kaikkialla pop-listoilla myös nykyään, kun elektronisesti sävytetystä rockista on tullut nopeasti sääntö. The Chemical Brothers heittää kaksikon varjon pidempään kuin yksikään muu kaksikko elektronisen musiikin historiassa, ja hyvästä syystä.
6. UGK
Voi olla hetkiä, jolloin artistien vaikutusta voi liioitella, mutta kiittäkää vain Bun B:tä ja edesmennyttä Pimp C:tä siitä, että räppärit ovat nousseet esiin Nappy Rootsista T.I.:iin ja A$AP Rockyyn. Houstonin siirappisen soundin kummisetät ovat ehkä tunnetuimpia Outkastin avustamasta hitistään ”Int’l Players Anthem”, mutta voitte olla varmoja, että heidän tuotantonsa on eteläisen hiphopin peruskalliota. Vuoden 1994 Super Tight ja vuoden 1996 Ridin’ Dirty loivat perustan Houstonista Atlantaan. Räppärit rakentavat yhä sen varaan.
7. Tegan and Sara
On bändejä, joilla on kulttimainetta, ja sitten on Tegan and Sara. Quinin kaksoset ovat luoneet kauniisti kuvioitua poppia 90-luvun lopusta lähtien ja saavuttivat valtavirran kriittisen suosion vuonna 2007 julkaistulla The Con -albumilla, jolla Teganin ja Saran kolisevat, ajavat rytmit pääsevät täyteen loistoonsa. (He olivat kuitenkin saavuttaneet popin yleistymisen jo vuonna 2004, kun he julkaisivat singlen ”Walking With a Ghost”, tarttuvan powerpop-kappaleen, jossa on helvetinmoinen koukku.) Heidän kiireettömyytensä ei kuitenkaan lopu musiikkiin; molemmat ovat tiiviisti mukana edistyksellisissä poliittisissa asioissa erityisesti LGBTQ-yhteisössä.
8. Gang Starr
Eric B:n ja Rakimin (nro 3 tällä listalla) lisäksi ei ole toista DJ:n ja MC:n komboa, joka yltää DJ Premieriin ja edesmenneeseen Guruun. Parivaljakko tuntui kehittyvän yhtä aikaa vuosien varrella, No More Mr. Nice Guy -levyn raa’asta, suorasta samplauksesta Moment of Truth -levyn pehmeisiin jazz- ja funk-kerroksiin. Kaksikon välinen kemia on niin vahva, että jopa silloin, kun Primo kääntää tahdin ja nostaa BPM:ää, Guru on aivan perässä nopeuttamassa flow’ta.
9. The Kills
Sekunnin ajan pieni boheemi kaupunginosa Lontoossa oli rock’n’rollin keskus. Camden, pieni, periskoopin muotoinen kaupunginosa lähellä kaupungin keskustaa, tarjosi kasvualustan artisteille Libertinesista Amy Winehouseen, ja kaiken tämän keskellä kotinsa löysi pari, joka oli hiljattain nimennyt itsensä uudelleen ”VV” ja ”Hotel”. Kills tunnetaan paremmin nimellä Alison Mosshart ja Jamie Hince, ja se tarjosi hitaasti palavaa, bluesmaista englantilaista indierockia, joka kuulosti yhtä lailla Sleater-Kinneylta ja My Bloody Valentinelta. Vaikka Camdenin rock-skenen roomalainen kynttilä on saattanut sammua, Kills loistaa yhä valoa.
10. Beach House
Kun Beach House julkaisi Bloomin vuonna 2012, oli selvää, että bändi oli vihdoin puhaltanut tuon taskukokoisen genren dream popin joksikin paljon suuremmaksi. Tämä oli planetaarion kokoista poppia, kappaleet kohosivat. Ja sitten, yhtä nopeasti kuin nuo kymmenen biisiä nousivat stratosfääriin, Beach House palasi takaisin horisonttiin. Karu Depression Cherry ja sen lähes välitön seuraaja Thank Your Lucky Stars edustivat paluuta Victoria Legrandin ja Alex Scallyn musiikillisille juurille, ja tuloksena on pari niukkaa, läpinäkymätöntä helmeä. Kaksikon kyky vaihtaa vaihteita näin taitavasti on jotain erityistä, ja olemme kaikki parempia sen ansiosta.