Tapaustutkimuksen muotoilu määräytyy paljolti luonnostaan tutkijoille sen mukaan, millä alalla he toimivat. Kokoonpanotutkimuksissa tutkijat työskentelevät tyypillisesti laadullisesta, kuvailevasta näkökulmasta. Fyysikot sen sijaan lähestyvät tutkimustaan kvantitatiivisemmasta näkökulmasta. Silti tutkimusta suunnitellessaan tutkijoiden on tehtävä selväksi, mitä kysymyksiä halutaan tutkia ja mistä teoreettisesta näkökulmasta he lähestyvät tapausta. Seuraavassa luetellaan kolme yleisimmin omaksuttua teoriaa:
Individuaaliset teoriat
Näissä keskitytään ensisijaisesti tietyn kohteen yksilölliseen kehitykseen, kognitiiviseen käyttäytymiseen, persoonallisuuteen, oppimiseen ja vammaisuuteen sekä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.
Organisaatioteoriat
Näissä keskitytään byrokratioihin, instituutioihin, organisaatiorakenteeseen ja -toimintoihin tai organisaation suorituskyvyn erinomaisuuteen.
Sosiaaliset teoriat
Näissä keskitytään kaupunkikehitykseen, ryhmäkäyttäytymiseen, kulttuuri-instituutioihin tai markkinatoimintoihin.
Esimerkkejä
Kahta esimerkkiä tapauskohtaisista tapaustutkimuksista käytetään johdonmukaisesti läpi koko tämän luvun. Ensimmäinen, Berkenkotterin, Huckinin ja Ackermanin (1988) tuottama tutkimus, tarkastelee ensimmäisen vuoden jatko-opiskelijan aloittamista akateemisen kirjoittamisen ohjelmassa. Tutkimuksessa käytetään osallistuvan havainnoijan ja kielellisen tiedonkeruun tekniikoita arvioitaessa opiskelijan tietämystä asianmukaisista diskurssikonventioista. Käyttämällä tutkittavasta nimimerkkiä Nate tutkimus pyrki pikemminkin valottamaan yksittäistä kokemusta kuin yleistämään aloittelevien akateemisten kirjoittajien kokemuksia kollektiivisesti.
Esimerkiksi Berkenkotterin, Huckinin ja Ackermanin (1988) tutkimuksessa kerrotaan, että tutkijat ovat kiinnostuneita tieteenalayhteisöistä. Ensimmäisessä kappaleessa he kysyvät, mikä muodostaa jäsenyyden tieteenalayhteisössä ja miten jäsenyyden saavuttaminen saattaa vaikuttaa kirjoittajan tekstien ymmärtämiseen ja tuottamiseen. Kolmannessa kappaleessa he toteavat, että tutkijoiden on neuvoteltava väitteistään ”alaerikoisalansa hyväksytyn tiedon ja metodologian kontekstissa”. Seuraavassa kappaleessa he kysyvät: ”Miten lukutaito hankitaan? Minkä prosessin kautta noviisit saavat yhteisön jäsenyyden? Ja mitkä tekijät joko tukevat tai estävät oppilaita oppimasta tarvittavia kielellisiä käyttäytymismalleja?” Tämä johdantokappale päättyy kappaleeseen, jossa tutkimuksen tekijät väittävät, että tutkimuksen aikana koehenkilö Nate onnistuu siirtymään ”taitavasta noviisista” akateemisen diskurssiyhteisön aloittavaksi jäseneksi ja että hänen teksteissään on havaittavissa kielellisiä muutoksia, jotka osoittavat tämän siirtymän. Seuraavassa luvussa kirjoittajat tekevät selväksi ne sosiolingvistiset teoreettiset ja metodologiset oletukset, joihin tutkimus perustuu (1988). Näin lukijalla on hyvä käsitys kirjoittajien teoreettisesta taustasta ja tutkimuksen tekemisen tarkoituksesta jo ennen kuin se on eksplisiittisesti ilmaistu tutkimuksen neljännellä sivulla. ”Tarkoituksenamme oli tutkia koulutuskontekstin vaikutuksia yhden jatko-opiskelijan tekstien tuottamiseen, kun hän kirjoitti eri kursseilla ja eri tiedekunnan jäsenille lukuvuoden 1984-85 aikana.” Tutkimuksen tavoitteena oli siis tutkia ajatusta siitä, että kirjoittajat on vihittävä kirjoittajayhteisöön ja että tämä vihkiminen muuttaa tapaa, jolla kirjoitetaan.
Toinen esimerkki on Janet Emigin (1971) tutkimus kahdestoista luokkalaisten ryhmän säveltämisprosessista. Tässä tutkimuksessa Emig pyrkii vastaamaan kysymykseen, mitä itselle tapahtuu koulutuksellisten ärsykkeiden seurauksena akateemisen kirjoittamisen kannalta. Tapaustutkimuksessa käytettiin muun muassa protokolla-analyysin, nauhoitettujen haastattelujen ja diskurssianalyysin kaltaisia menetelmiä.
Janet Emigin (1971) tutkimuksessa kahdeksan kahdestoista-luokkalaisen kirjoittajaryhmän sommitteluprosessista esitettiin neljä erityistä hypoteesia:
- Kahdestoista-luokkalaiset kirjoittajat harjoittavat kahta sommittelun tapaa: refleksiivistä ja ekspansiivista tapaa säveltää tekstiä.
- Näitä eroavaisuuksia on mahdollista selvittää ja luonnehtia siten, että kirjoittajat saavat säveltää ääneen sommitteluprosessiaan.
- Kirjoitusprosessia ohjaa joukko implisiittisiä tyyliperiaatteita.
- Kahdennentoista luokan kirjoittajilla laaja kirjoittaminen tapahtuu pääasiassa koulun sponsoroimana toimintana, tai refleksiivinen, itsensä sponsoroimana toimintana.
Tässä tutkimuksessa pääasiallinen ero on vanhempien, yläkoululaisten oppilaiden keskuudessa vallitsevien kahden säveltämisen tavan välillä. Erottelut ovat:
- refleksiivinen tila, joka keskittyy kirjoittajan ajatuksiin ja tunteisiin.
- ekstensiivinen tila, joka keskittyy viestin välittämiseen.
Emig hahmottelee myös tutkimusta ohjanneet erityiskysymykset raporttia edeltävän kirjallisuuskatsauksensa alkusivuilla.