Soundtrack-äänitteiden tyyppejä ovat:
- Musikaalielokuvien soundtrackit ovat musiikkiteatterin elokuvaversioita varten; niissä keskitytään ensisijaisesti lauluihin
(Esimerkkejä: Grease, Singin’ in the Rain) - Elokuvapartituurit esittelevät elokuvien ensisijaisesti instrumentaalisia musiikillisia teemoja ja taustamusiikkia
(Esimerkkejä: The Wizard of Oz, Psycho) - Elokuvissa, jotka sisältävät sekä orkestraalista elokuvamusiikkia että poplauluja, molemmat musiikkityypit
(Esimerkkejä: Shrek-sarja) - Albumit suosituista lauluista, joita kuunnellaan kokonaan tai osittain ei-musiikillisten elokuvien taustamusiikkina
(Esimerkkejä: Uneton Seattlessa, Kun Harry tapasi Sallyn…) - Videopelien soundtrackit julkaistaan usein pelin julkaisun jälkeen, ja ne koostuvat yleensä pelin tasojen teema- ja taustamusiikista, valikoista, otsikkoruuduista, mainosmateriaalista (esim. kokonaiset kappaleet, joista pelissä käytettiin vain osia), leikkausnäytöistä ja toisinaan pelissä käytetyistä äänitehosteista
(Esim: Esimerkkejä: Sonic Heroes, The Legend of Zelda: Ocarina of Time) - Albumit, jotka sisältävät sekä musiikkia että dialogia elokuvasta, kuten vuoden 1968 Romeo ja Julia tai The Wizard of Oz -elokuvan ensimmäinen aito soundtrack-albumi.
Vuoden 1937 Walt Disneyn animaatioelokuvan Lumikki ja seitsemän kääpiötä soundtrack oli ensimmäinen kaupallisesti julkaistu elokuvan soundtrack. Se julkaistiin RCA Victor Recordsin toimesta useilla 78 RPM-levyillä tammikuussa 1938 nimellä Songs from Walt Disney’s Snow White and the Seven Dwarfs (with the Same Characters and Sound Effects as in the Film of the That Title), ja sitä on sittemmin laajennettu ja uudelleenjulkaistu lukuisia kertoja.
Ensimmäinen live-action-musikaalielokuva, jolle julkaistiin kaupallinen soundtrack-albumi, oli MGM:n vuonna 1946 tekemä elokuvaelämäkertalevy Show Boat -elokuvasäveltäjästä, Jerome Kernistä, nimeltään Till the Clouds Roll By. Albumi julkaistiin alun perin neljän 10-tuumaisen 78-rpm-levyn sarjana. Levyn ensimmäiseen painokseen sisältyi vain kahdeksan kappaletta elokuvasta. Jotta kappaleet saatiin mahtumaan levysivuille, musiikkimateriaalia piti muokata ja manipuloida. Tämä tapahtui ennen nauhan olemassaoloa, joten levytuottajan oli kopioitava pätkiä kuvauspaikalla käytetyiltä soittolevyiltä ja kopioitava ne sitten levyltä toiselle lisäämällä siirtymiä ja ristiintaulukoita, kunnes lopullinen master oli valmis. Sanomattakin on selvää, että se oli useiden sukupolvien päässä alkuperäisestä, ja äänenlaatu kärsi siitä. Toistotallenteet nauhoitettiin tarkoituksella hyvin ”kuiviksi” (ilman kaikua), koska muuten ääni kuulostaisi suurissa elokuvateattereissa liian ontolta. Tämä sai nämä albumit kuulostamaan litteiltä ja laatikkomaisilta.
TerminologiaEdit
MGM Records kutsui näitä ”original cast albumeiksi” Deccan Broadway-show cast albumien tyyliin lähinnä siksi, että levyillä oleva materiaali ei lukittu kuvaan, mikä loi suurimman eron `Original Motion Picture Soundtrack’, joka, joka tiukimmassa merkityksessään sisältäisi musiikkia, joka lukittuisi kuvaan, jos kotikäyttäjä soittaisi toista rinnakkain, ja `Original Cast Soundtrack’, joka tiukimmassa merkityksessään viittaisi alkuperäisen elokuvan näyttelijäkaartin elokuvamusiikin studiotallenteisiin, joita oli kuitenkin muokattu tai järjestetty uudelleen ajallisesti ja sisällöllisesti ja jotka eivät lukittuisi kuvaan.
Todellisuudessa soundtrack-tuottajat ovat kuitenkin edelleen epäselviä tämän erottelun suhteen, ja nimikkeet, joissa levyn musiikki lukittuu kuvaan, saatetaan merkitä OCS:ksi ja levyn musiikkia, joka ei lukitu kuvaan, voidaan kutsua OMPS:ksi.
Lausetta ”äänitetty suoraan ääniraidalta” käytettiin jonkin aikaa 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla erottamaan materiaalia, joka lukittuu kuvaan, materiaalista, joka ei lukitu kuvaan (lukuun ottamatta vaihtoehtoisia mastereita ja vaihtoehtoisia lauluja tai sooloja), mutta jälleen osittain siksi, että monet ”filmitallenteet” koostuivat itse asiassa useista eri yrityksistä, jotka editoitiin yhteen masterin muodostamiseksi, tämäkin termi muuttui ajan mittaan epäselväksi ja epämääräiseksi, kun tapauksissa, joissa elokuvassa käytettyä master-takea ei voitu löytää sellaisenaan (ilman M&E:tä), tilalle sisällytettiin edellä mainitut vaihtoehtoiset masterit ja vaihtoehtoiset lauluäänet ja soolosoolot, jotka voitiin löytää.
Kaiken tämän epäselvyyden seurauksena termiä ”soundtrack” alettiin vuosien mittaan yleisesti käyttää mistä tahansa elokuvan äänitteestä, olipa se sitten otettu varsinaisesta elokuvan ääniraidasta tai äänitetty uudelleen studiossa aikaisemmin tai myöhemmin. Ilmaisua käytetään joskus virheellisesti myös Broadwayn äänitteistä. Vaikka joissakin tapauksissa on oikein kutsua ”soundtrackia” ”cast-tallenteeksi” (koska useimmissa tapauksissa se sisältää alkuperäisen elokuvan näyttelijäkaartin nauhoittamia esityksiä), ei ole koskaan oikein kutsua ”cast-tallennetta” ”soundtrackiksi”.”
Termin epämääräisyyteen vaikuttavat sellaiset hankkeet kuin The Sound of Music Live!, joka kuvattiin livenä lavasteissa NBC:n joulusesongin erikoisohjelmaa varten, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Kolme päivää ennen lähetystä julkaistu albumi sisälsi studiossa tehtyjä esinauhoituksia kaikista erikoisohjelmassa käytetyistä kappaleista, jotka alkuperäinen näyttelijäkaarti esitti, mutta koska albumin materiaalista vain orkesteriosuus on sama kuin erikoisohjelmassa käytetty materiaali (esim. laulu laulettiin livenä esinauhoitetun raidan päälle), tämä aiheuttaa samanlaisen teknisen ongelman, koska vaikka CD-levyn instrumentaalinen musiikkisänky lukittuu kuvaan, laulusuoritukset eivät lukitu, vaikka on mahdollista luoda täydellinen soundtrack-tallenne nostamalla laulusuoritukset DVD-levyltä, poistamalla CD-levyn vaihtoehtoiset laulumasterit ja yhdistämällä nämä kaksi.
MGM:n merkittävimpiin soundtrack-albumeihin kuuluvat elokuvien Good News, Easter Parade, Annie Get Your Gun, Singin’ in the Rain, Show Boat, The Band Wagon, Seven Brides for Seven Brothers ja Gigi soundtrack-albumit.
ElokuvapartituurialbumitEdit
Elokuvapartituurialbumit tulivat varsinaisesti suosituiksi vasta LP-levyjen aikakaudellakin, vaikkakin muutama ilmestyi 78-levyisinä. Alex Northin sävellys elokuvaversioon A Streetcar Named Desire vuodelta 1951 julkaistiin 10-tuumaisella LP-levyllä Capitol Recordsin toimesta, ja se myi niin hyvin, että levy-yhtiö julkaisi sen myöhemmin uudelleen 12-tuumaisen LP-levyn toisella puolella, jonka kääntöpuolella oli osa Max Steinerin elokuvamusiikista.
Steinerin sävellys elokuvaan Tuulen viemää (Gone with the Wind, Tuulista tuulista tuulista -elokuvaan) on levytetty useaan otteeseen, mutta elokuvan uusintafilmatisoinnissa vuonna 1967 MGM Records vihdoinkin julkaisi levyn kuuluisasta sävellyspätkästä nauhoittamana suoraan elokuvan elokuvan elokuvan äänitettä. Kuten elokuvan vuoden 1967 uusintajulkaisu, myös tämä versio musiikista oli keinotekoisesti ”parannettu stereoon”. Viime vuosina Rhino Records on julkaissut 2-CD-sarjan täydellisestä Tuulen viemää -musiikista, joka on restauroitu alkuperäiseen monoäänitykseensä.
Yksi kaikkien aikojen myydyimmistä elokuvamusiikeista oli John Williamsin musiikki elokuvasta Star Wars. Monet elokuvamusiikkialbumit katoavat elokuvien teatterilevitysten päätyttyä, ja joistakin on tullut erittäin harvinaisia keräilykohteita.
Levyllä mukana olevat koostetut elokuvamusiikkiraidatMuutos
Harvinaisissa tapauksissa koko elokuvan dialogiraita julkaistiin levyillä. Franco Zeffirellin vuonna 1968 valmistuneesta Romeo ja Julia -elokuvasta julkaistiin 4-LP-sarja, yksittäisenä LP-levynä, joka sisälsi musiikki- ja dialogipätkiä, sekä levynä, joka sisälsi vain elokuvan musiikkiraidan. Warner Bros Records julkaisi uraauurtavan elokuvan Who’s Afraid of Virginia Woolf? 2-LP-sarjan, joka sisälsi lähes koko elokuvan dialogin. RCA Victor julkaisi myös tupla-albumin, joka sisälsi käytännössä kaiken dialogin A Man for All Seasons -elokuvan ääniraidalta, Decca Records julkaisi tupla-albumin Man of La Mancha -elokuvasta ja Disney Music Group (entinen Buena Vista Records) julkaisi samanlaisen tupla-albumin The Hobbit -elokuvan ääniraidasta.