Rooliteorian mukaan ihmisen käyttäytymistä ohjaavat sekä yksilön että muiden ihmisten odotukset. Odotukset vastaavat erilaisia rooleja, joita yksilöt suorittavat tai toteuttavat jokapäiväisessä elämässään, kuten sihteeri, isä tai ystävä. Useimmilla ihmisillä on esimerkiksi ennakkokäsityksiä sihteerin rooliodotuksista, joihin voi kuulua puhelimeen vastaaminen, tapaamisten sopiminen ja hoitaminen, paperitöiden arkistointi ja muistioiden kirjoittaminen. Näitä rooliodotuksia ei odotettaisi ammattilaisjalkapalloilijalta…
Ihmisillä on yleensä monia rooleja ja he hallitsevat niitä. Roolit koostuvat joukosta sääntöjä tai normeja, jotka toimivat käyttäytymistä ohjaavina suunnitelmina tai piirustuksina. Roolit määrittelevät, mihin tavoitteisiin on pyrittävä, mitä tehtäviä on suoritettava ja mitä suorituksia vaaditaan tietyssä skenaariossa tai tilanteessa. Roolien teorian mukaan huomattava osa havaittavasta, jokapäiväisestä sosiaalisesta käyttäytymisestä on yksinkertaisesti sitä, että henkilöt toteuttavat roolejaan, aivan kuten näyttelijät toteuttavat roolejaan näyttämöllä tai pallopelaajat roolejaan kentällä. Rooliteoria on itse asiassa ennakoiva. Se merkitsee sitä, että jos meillä on tietoa tietyn aseman (esim. sisar, palomies, seksityöntekijä) rooliodotuksista, voidaan ennustaa merkittävä osa kyseistä asemaa hoitavien henkilöiden käyttäytymisestä.
Lisäksi rooliteorian mukaan käyttäytymisen muuttaminen edellyttää roolien muuttamista; roolit vastaavat käyttäytymistä ja päinvastoin. Sen lisäksi, että roolit vaikuttavat voimakkaasti käyttäytymiseen, ne vaikuttavat myös uskomuksiin ja asenteisiin; yksilöt muuttavat uskomuksiaan ja asenteitaan vastaamaan roolejaan. Esimerkiksi henkilö, jota ylennystä yrityksen johtotehtävään ei ole huomioitu, saattaa muuttaa uskomuksiaan johtamisen hyödyistä vakuuttamalla itselleen, ettei hän halunnut lisävastuuta, joka asemaan olisi liittynyt.
Monien rooliteoreetikoiden mielestä rooliteoria on yksi vakuuttavimmista yksilön käyttäytymistä ja sosiaalista rakennetta yhdistävistä teorioista. Roolit, jotka ovat osittain sosiaalisen rakenteen sanelemia ja osittain sosiaalisen vuorovaikutuksen sanelemia (ks. jäljempänä esitetyt kaksi lähestymistapaa), ohjaavat yksilön käyttäytymistä. Yksilö puolestaan vaikuttaa rooleihin liittyviin normeihin, odotuksiin ja käyttäytymiseen. Ymmärrys on vastavuoroinen ja didaktinen.
Rakenteellis-funktionaalinen näkökulmaEdit
Funktionalistisessa lähestymistavassa rooli nähdään joukkona odotuksia, joita yhteiskunta asettaa yksilölle. Sanattoman konsensuksen perusteella tiettyjä käyttäytymistapoja pidetään sopivina ja toisia sopimattomina. Esimerkiksi lääkärin on sopivaa pukeutua melko konservatiivisesti, kysyä useita henkilökohtaisia kysymyksiä terveydentilasta, koskettaa ihmistä tavoilla, jotka normaalisti olisivat kiellettyjä, kirjoittaa reseptejä ja osoittaa enemmän huolta asiakkaidensa henkilökohtaisesta hyvinvoinnista. Myös sähköasentajat tai kauppiaat voivat osoittaa huolta asiakkaidensa hyvinvoinnista, mutta jos he alkavat kosketella asiakkaitaan, erityisesti siellä missä lääkäreiden koskettaminen on sallittua, he joutuvat vaikeuksiin; he ovat astuneet rooliinsa liittyvien normien ulkopuolelle.
Funktionalistisessa käsityksessä rooli on yksi tärkeistä tavoista, joilla yksilön toimintaa säännellään sosiaalisesti: roolit luovat säännönmukaisia käyttäytymismalleja ja siten tietynlaista ennustettavuutta, joka paitsi mahdollistaa yksilöiden tehokkaan toiminnan, koska he tietävät, mitä he voivat odottaa muilta, myös antaa sosiologille mahdollisuuden tehdä yleistyksiä yhteiskunnasta. Ryhmä toisiinsa kytkeytyviä rooleja luo yhdessä sosiaalisen instituution: esimerkiksi laki-instituutio voidaan nähdä monien roolien yhdistelmänä: poliisi, tuomari, rikollinen ja uhri.
Funktionalistisessa näkökulmassa roolit ovat suhteellisen joustamattomia ja enemmän tai vähemmän yleisesti hyväksyttyjä. Vaikka tunnustetaankin, että eri roolit ovat vuorovaikutuksessa keskenään (opettaja ja oppilas) ja että roolit määritellään yleensä suhteessa toisiin rooleihin (lääkäri ja potilas tai äiti ja lapsi), funktionalistisella lähestymistavalla on suuria vaikeuksia ottaa huomioon roolien vaihtelevuus ja joustavuus, ja sen on vaikea ottaa huomioon valtavia eroja tavassa, jolla yksilöt käsittävät eri roolit. Äärimmilleen vietynä funktionalistinen lähestymistapa johtaa siihen, että rooleista tulee joukko staattisia, puoliksi maailmanlaajuisia odotuksia, jotka yhtenäinen, muodoton yhteiskunta on asettanut. Roolien ja normien (tai kulttuurin) välisestä erosta tulee siten steriili.
Funktionalistista lähestymistapaa on kritisoitu sen staattisesta roolikäsityksestä. Siitä huolimatta se on edelleen peruskäsite, jota opetetaan edelleen useimmilla johdantokursseilla ja jota pidetään edelleen tärkeänä.
Huomionarvoista on, että tämä käsitys on siirtynyt akateemisesta keskustelusta yleiseen käyttöön. On tullut tavaksi puhua tietyistä rooleista ikään kuin ne olisivat todellakin kiinteitä, kaikkien hyväksymiä ja kiistattomia (esim. opettajan rooli tai vanhemman rooli). Tässä arkikäytössä roolia käytetään lähes aina normatiivisessa merkityksessä tarkoittaen, että tämä on opettajan tai vanhemman tai jopa kokonaisen instituution asianmukaista käyttäytymistä.
Interaktionistinen näkökulmaEdit
Interaktionistinen roolin määritelmä on sujuvampi ja hienovaraisempi kuin funktionalistinen näkökulma. Tässä käsityksessä rooli ei ole kiinteä tai määrätty, vaan jotain, josta neuvotellaan jatkuvasti yksilöiden välillä.
Yksi Meadin tavoista selittää ajatusta rooleista oli käyttää lasten kehitysmallia. Meadin mukaan lapset omaksuvat rooleja minän kehityksessä. Tällöin he käyvät läpi kolme vaihetta:
- valmisteluvaihe – imeväisikäinen imitoi merkityksettömästi; omaksuu rooleja, mutta ei ymmärrä, mitä ne ovat
- leikkivaihe – varsinaista roolien leikkimistä tapahtuu; mutta ei yhtenäistä käsitystä minästä
- leikkivaihe – minän loppuunsaattamisvaihe; lapsi löytää itsensä; joutuu vastaamaan samanaikaisiin rooleihin; yksilö voi toimia tietyllä johdonmukaisuudella erilaisissa tilanteissa, koska hän toimii sisäistämiensä yleistettyjen odotusten ja määritelmien mukaisesti
Aikuiset ovat tietysti leikkivaiheen takana, mutta omaksuvat edelleen rooleja ja muokkaavat niitä ihmissuhdevuorovaikutuksessa. Tämä näkyy helpoimmin kohtaamisissa, joissa on huomattavaa epäselvyyttä. Oletetaan esimerkiksi, että henkilö X:llä on ystävä, joka on myös lakimies; kutsumme häntä nimellä Y. Jos X lähestyy Y:tä ystävänä, mutta pyytää sitten oikeudellista neuvoa, tämä pakottaa Y:n joko vaihtamaan rooleja kokonaan tai yhdistämään roolit väliaikaisesti. Kunnes Y päättää toimintatavastaan, rooliepäselvyys on olemassa.
” Henkilön tulisi olla fyysisesti, sosiaalisesti ja henkisesti vahva”.
Muita lähestymistapojaEdit
- rakenteellinen – kiinnitetään vähän huomiota normeihin; huomio keskittyy sosiaalisiin rakenteisiin, jotka ymmärretään vakaiksi organisaatioiksi, jotka koostuvat joukoista henkilöitä (joita kutsutaan sosiaalisiksi asemiksi tai statuksiksi), jotka jakavat samoja, kaavamaisia käyttäytymismalleja (rooleja).
- organisaatio – keskitytään sosiaalisiin järjestelmiin, jotka ovat ennakkoon suunniteltuja, tehtäväkeskeisiä ja hierarkisia; roolien oletetaan tällaisissa organisaatioissa liittyvän tunnistettuihin sosiaalisiin asemiin ja syntyvän normatiivisten odotusten perusteella
- kognitiivinen rooliteoria – keskittyy rooliodotusten ja käyttäytymisen välisiin suhteisiin
(mukaillen Biddle 1986)