Tuomioistuin vahvisti tuomiossaan Roe v. Wade570 oikeuden yksityiselämän suojaan, jota suojaa Due Process Clause ja joka sisältää naisen oikeuden päättää, haluaako hän synnyttää lapsen vai ei. Näin tehdessään tuomioistuin lisäsi dramaattisesti yksityisyyden suojaan liittyvän lainsäädännön oikeudellista valvontaa kumoamalla aborttiin liittyvien lakien osia käytännössä kaikissa osavaltioissa, District of Columbiassa ja territorioissa. Saavuttaakseen tämän tuloksen tuomioistuin suoritti ensin pitkän historiallisen tarkastelun aborttia koskevista lääketieteellisistä ja oikeudellisista näkemyksistä ja totesi, että nykyaikaiset aborttikiellot olivat suhteellisen uutta tuotantoa eikä niillä siten ollut historiallista perustaa, joka olisi voinut suojata ne perustuslailliselta valvonnalta.571 Tämän jälkeen tuomioistuin totesi, että sana ”henkilö”, sellaisena kuin sitä käytettiin due process -lausekkeessa ja muissa perustuslain säännöksissä, ei käsittänyt syntymättömiä, joten syntymättömät jäivät vaille liittovaltion perustuslaillista suojaa.572 Lopuksi tuomioistuin ilmoitti lyhyesti, että ”Neljännentoista lisäyksen käsite henkilökohtaisesta vapaudesta ja valtion toiminnan rajoituksista” sisältää ”oikeuden henkilökohtaiseen yksityisyyteen tai takuun tietyistä yksityisyyden alueista tai vyöhykkeistä ”573 ja että ”hänen oikeutensa yksityisyyteen … on riittävän laaja kattaakseen naisen päätöksen raskauden keskeyttämisestä tai keskeyttämättä jättämisestä”.”574
Merkittävää oli myös se, että tuomioistuin piti tätä yksityisyyden suojaa koskevaa oikeutta ”perustavanlaatuisena” ja katsoi tasavertaista suojelua koskevissa oikeudenkäynneissä esiintyvää tiukkaa tarkastelustandardia soveltaen, että Due Process Clause -lauseke edellytti, että kaikki tämän oikeuden rajoitukset on perusteltava ainoastaan ”pakottavalla valtion edulla” ja että ne on laadittava kapeasti siten, että ne ilmaisevat ainoastaan kyseessä olevat valtion oikeutetut intressit.575 Arvioidessaan osavaltioiden mahdollisia intressejä tuomioistuin hylkäsi perustelut, jotka liittyivät moraalin edistämiseen ja naisten suojelemiseen aborttien lääketieteellisiltä vaaroilta, koska ne eivät saaneet tukea asiakirjoista ja koska kyseiset lait eivät palvelleet niitä. Lisäksi katsottiin, että valtion etua suojella sikiön elämää rajoittaa yhteiskunnallisen yksimielisyyden puuttuminen siitä, milloin elämä alkaa. Kaksi pätevää valtion etua kuitenkin tunnustettiin. ”Valtiolla on tärkeä ja oikeutettu etu säilyttää ja suojella raskaana olevan naisen terveyttä … sillä on vielä toinenkin tärkeä ja oikeutettu etu suojella ihmiselämän mahdollisuuksia. Nämä edut ovat erillisiä ja erillisiä. Kummankin merkitys kasvaa sitä mukaa, kun nainen lähestyy raskauden loppua, ja jossain vaiheessa raskautta kummastakin tulee ”pakottava”. ”576
Koska lääketieteelliset tiedot osoittivat, että raskaudenkeskeytys ennen ensimmäisen raskauskolmanneksen loppua on suhteellisen turvallista, sillä kuolleisuus on pienempi kuin normaalissa synnytyksessä, ja koska sikiöllä ei ole kykyä merkitykselliseen elämään äidin kohdun ulkopuolella, tuomioistuin katsoi, että valtiolla ei ole ”pakottavaa etua” ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, ja että ”hoitava lääkäri voi vapaasti päättää potilaansa kanssa neuvoteltuaan ilman valtion sääntelyä, että potilaan raskaus olisi hänen lääketieteellisen arvionsa mukaan keskeytettävä”.”577 Keskimmäisellä raskauskolmanneksella naiselle aiheutuva vaara kasvaa, ja siksi valtio voi säännellä aborttimenettelyä ”siltä osin kuin sääntely liittyy kohtuudella äidin terveyden säilyttämiseen ja suojeluun”, mutta sikiö ei edelleenkään kykene selviytymään kohdun ulkopuolella, eikä varsinaista päätöstä raskaudenkeskeytyksestä näin ollen voida muulla tavoin estää.578 ”Mitä tulee valtion tärkeään ja oikeutettuun etuun mahdollisesta elämästä, ”pakottava” piste on elinkelpoisuuden kohdalla. Näin on siksi, että sikiöllä on silloin oletettavasti kyky merkitykselliseen elämään äidin kohdun ulkopuolella. Valtion sääntelyllä, jolla suojellaan sikiön elämää elinkelpoisuuden jälkeen, on siten sekä loogiset että biologiset perusteet. Jos valtio on kiinnostunut suojelemaan sikiön elämää elinkelpoisuuden jälkeen, se voi mennä niin pitkälle, että se kieltää abortin kyseisenä aikana, paitsi jos se on välttämätöntä äidin elämän tai terveyden säilyttämiseksi.”579
Näin ollen tuomioistuin päätteli, että ”(a) noin ensimmäisen raskauskolmanneksen loppua edeltävän vaiheen osalta aborttipäätös ja sen toteuttaminen on jätettävä raskaana olevan naisen hoitavan lääkärin lääketieteellisen harkinnan varaan; (b) noin ensimmäisen raskauskolmanneksen loppua seuraavan vaiheen osalta valtio voi edistääkseen äidin terveyttä koskevaa etuaan halutessaan säännellä raskaudenkeskeyttämistoimenpidettä tavoilla, jotka liittyvät kohtuudella äidin terveyteen; (c) elinkelpoisuuden jälkeisen vaiheen osalta valtio edistääkseen intressiään ihmiselämän mahdollisuuteen voi halutessaan säännellä ja jopa kieltää raskaudenkeskeytyksen lukuun ottamatta tapauksia, joissa se on asianmukaisen lääketieteellisen arvion mukaan tarpeen äidin elämän tai terveyden säilyttämiseksi.”
Lisäksi tuomioistuin kumosi rinnakkaistapauksessa kolme menettelysäännöstä, jotka liittyivät lakiin, joka salli joitakin abortteja.580 Näissä säännöksissä edellytettiin, että abortti on suoritettava yksityisen akkreditointijärjestön hyväksymässä sairaalassa, että sairaalan henkilökunnan aborttikomitea on hyväksynyt toimenpiteen ja että suorittavan lääkärin harkinta on vahvistettava kahden muun laillistetun lääkärin suorittamalla riippumattomalla potilaan tutkimuksella. Näiden säännösten ei katsottu olevan perusteltuja äidin terveyttä koskevan valtion edun vuoksi, koska ne eivät liittyneet kohtuullisesti tähän etuun.581 Sen sijaan lauseke, jonka mukaan abortin tekeminen on rikos, paitsi jos se perustuu lääkärin ”parhaaseen kliiniseen arvioon siitä, että abortti on välttämätön”, pidettiin voimassa, koska se ei ollut epämääräinen, ja sen katsottiin lisäksi hyödyttävän aborttia hakevia naisia sillä perusteella, että lääkäri saattoi käyttää parasta kliinistä arviointikykyään kaikkien asiaan liittyvien olosuhteiden valossa.582 .
Roen jälkeen useat osavaltiot yrittivät rajoittaa tämän vasta löydetyn oikeuden käyttöä esimerkiksi vaatimalla puolison tai vanhempien suostumusta abortin tekemiseen.583 Tuomioistuin kuitenkin katsoi, että (1) puolison suostumuksen vaatiminen oli valtion yritys delegoida naisen ja hänen lääkärinsä päätökseen veto-oikeus, jota valtio ei itse voinut käyttää,584 (2) että mikään merkittävä valtion etu ei oikeuttanut yleisen vanhempien suostumusta koskevan vaatimuksen asettamista edellytykseksi sille, että naimaton alaikäinen saa abortin raskauden ensimmäisten 12 viikon aikana,585 ja (3) että rikosoikeudellinen säännös, jonka mukaan hoitavan lääkärin on noudatettava kaikkea huolellisuutta ja huolellisuutta sikiön elämän ja terveyden säilyttämiseksi elinkelpoisuusvaiheesta riippumatta, oli ristiriidassa Roen kanssa.586 Tuomioistuin piti voimassa säännökset, joissa edellytettiin naisen kirjallista suostumusta aborttiin ja varmistettiin, että suostumus on tietoinen ja vapaaehtoisesti annettu, ja tuomioistuin piti voimassa myös kansanterveydellisistä syistä tapahtuvaa pakollista raportointia ja kirjanpitoa koskevan velvoitteen, johon sisältyi riittävät takeet luottamuksellisuudesta. Toinen säännös, joka kielsi yleisimmin käytetyn aborttimenetelmän käytön 12 ensimmäisen raskausviikon jälkeen, julistettiin perustuslain vastaiseksi, koska toisen yhtä turvallisen menetelmän puuttuessa sitä ei voitu pitää kohtuullisena äidin terveyden suojeluna ja koska se sen sijaan esti suurimman osan raskaudenkeskeytyksistä 12 ensimmäisen raskausviikon jälkeen.587
Muissa Roe:ta soveltavissa päätöksissä tuomioistuin kumosi joitakin vaatimuksia ja piti toiset voimassa. Vaatimus, jonka mukaan kaikki ensimmäisen raskauskolmanneksen jälkeen tehtävät raskaudenkeskeytykset on tehtävä sairaalassa, mitätöitiin, koska se oli ”raskas ja tarpeeton taakka naisten mahdollisuudelle käyttää suhteellisen edullista, muutoin helposti saatavilla olevaa ja turvallista raskaudenkeskeytysmenetelmää”.”588 Tuomioistuin katsoi kuitenkin, että osavaltio voi vaatia, että abortit on tehtävä sairaaloissa tai luvan saaneissa poliklinikoissa, kunhan lupavaatimukset eivät ”poikkea hyväksytystä lääketieteellisestä käytännöstä”.589 Erilaiset ”tietoon perustuvaa suostumusta” koskevat vaatimukset kumottiin, koska ne puuttuivat lääkärin harkintavaltaan ja koska niillä pyrittiin pikemminkin estämään aborttien tekeminen kuin tiedottamaan raskaana olevalle naiselle hänen päätöksestään 590 . Tuomioistuin mitätöi myös 24
tunnin odotusajan naisen kirjallisen, tietoon perustuvan suostumuksen jälkeen.591
Toisaalta tuomioistuin piti voimassa vaatimuksen, jonka mukaan klinikka-aborteissa poistettu kudos on toimitettava patologin tutkittavaksi, koska samat vaatimukset asetettiin sairaalassa tehtäville aborteille ja lähes kaikille muille sairaalassa tehtäville leikkauksille.592 Tuomioistuin piti myös voimassa vaatimuksen, jonka mukaan toisen lääkärin on oltava läsnä elinkelpoisuuden saavuttamisen jälkeen tehdyissä aborteissa avustamiseksi sikiön hengen pelastamisessa.593 Lisäksi tuomioistuin kieltäytyi laajentamasta Roe-oikeutta siten, että se velvoittaisi osavaltioita maksamaan abortit vähävaraisille, koska se katsoi, ettei asianmukainen oikeudenkäynti eikä yhtäläinen suojelu edellytä hallitusta käyttämään julkisia varoja tähän tarkoitukseen.594
Yhtäläistä suojelua koskevaa keskustelua julkiseen rahoitukseen liittyvässä asiassa on syytä tarkastella lähemmin, koska sillä on merkitystä myöhempien tapausten kannalta. Yhdenvertaista suojelua koskeva kysymys nousi esiin, koska julkisia varoja annettiin käytettäväksi vähävaraisten henkilöiden sairaanhoitoon, mukaan lukien synnytykseen liittyvät kustannukset, mutta ei abortteihin liittyviin kustannuksiin. On myönnettävä, että syrjintä, joka perustuu epäilyttävään ryhmään, kuten vähävaraisiin, ei yleensä edellytä tiukkaa tarkastelua. Heräsi kuitenkin kysymys siitä, vaikuttaako tällainen erottelu oikeuteen tehdä abortti ja olisiko sitä näin ollen tutkittava tarkemmin. Tuomioistuin hylkäsi tämän väitteen ja käytti rationaalista perustetta koskevaa testiä todeten, että abortin saamisen esteenä oleva tila – varattomuus – ei ollut hallituksen luoma tai pahentama.
Tähän päätelmään päätyessään tuomioistuin katsoi, että vaikka valtion luoman esteen ei tarvitse olla ehdoton ollakseen kielletty, sen on vähintään ”rasitettava kohtuuttomasti” oikeutta raskauden keskeyttämiseen. Tuomioistuin katsoi, että julkisten varojen jakaminen normaaliin synnytykseen liittyvän valtion edun edistämiseksi ei muodosta ehdotonta estettä oikeuden saamiselle eikä rasita sitä kohtuuttomasti.595 Mielenkiintoista tässä ratkaisussa on se, että ”kohtuuttoman rasitteen” vaatimus sai uuden merkityksen, kun tuomioistuin alkoi kyseenalaistaa Roen laajuutta ja jopa laillisuutta.
Vaikka tuomioistuin nimenomaisesti vahvisti Roe v. Wade -tapauksen vuonna 1983,596 sen vuonna 1989 tekemä päätös asiassa Webster v. Reproductive Health Services597 merkitsi rajoituksen alkua. Webster piti voimassa abortteja säätelevän Missourin lain kaksi näkökohtaa: kielto käyttää julkisia tiloja ja työntekijöitä sellaisten aborttien tekemiseen, jotka eivät ole välttämättömiä äidin hengen pelastamiseksi, ja vaatimus, jonka mukaan lääkärin on ennen abortin tekemistä sikiölle, jonka hänellä on syytä uskoa saavuttaneen 20 raskausviikon iän, määritettävä sikiön todellinen elinkelpoisuus598 . Tämä perääntyminen näkyi myös kahdessa vuonna 1990 käsitellyssä tapauksessa, joissa tuomioistuin vahvisti sekä yhden että kahden vanhemman ilmoitusvelvollisuuden.599
Webster paljasti kuitenkin kahtiajaon tuomioistuimen suhtautumisessa Roe v. Wade -tuomioon. Ylituomari Rehnquistin moniarvoisessa lausunnossa, johon tuomarit White ja Kennedy yhtyivät kyseisessä osassa, suhtauduttiin erittäin kriittisesti Roe:een, mutta siinä ei katsottu olevan aihetta kumota sitä. Sen sijaan moniarvoisella lähestymistavalla pyrittiin vesittämään Roe soveltamalla lievempää tarkastelustandardia. Moniarvoinen mielipide katsoi esimerkiksi, että elinkelpoisuuden testausta koskeva vaatimus oli pätevä, koska se ”edistää hyväksyttävästi valtion etua mahdollisen ihmiselämän suojelemiseksi”.600 Tuomari O’Connor kuitenkin yhtyi lopputulokseen perustuen näkemykseensä, jonka mukaan vaatimus ei aiheuttanut ”kohtuutonta rasitusta” naisen oikeudelle tehdä abortti, kun taas tuomari Scalia vaati omassa mielipiteessään, että Roe olisi kumottava kokonaan. Näin ollen, kun tuomioistuimen enemmistö myöhemmin mitätöi Minnesotan menettelyn, jossa vaadittiin molempien vanhempien ilmoittamista ilman oikeudellista ohitusta, se teki niin, koska se ”ei kohtuullisesti edistänyt mitään valtion oikeutettua etua”.601
Roeta ei kohdattu suoremmin Websterin tapauksessa, koska elinkelpoisuuden testaamista koskeva vaatimus, sellaisena kuin enemmistö sitä luonnehti, ainoastaan väitti valtion etua potentiaalisen ihmiselämän suojelemisessa elinkelpoisuuden saavuttamisen jälkeen, eikä näin ollen asettanut kyseenalaiseksi Roen trimesterikehysjärjestelmää.602 Kuitenkin enemmistö tuomareista näytti olevan valmis hylkäämään tiukkoja trimesterikehysjärjestelyjä. Moniarvoinen mielipide väitti, että valtiolla on pakottava intressi suojella ihmiselämää koko raskauden ajan, ja hylkäsi ajatuksen siitä, että valtion intressi ”syntyisi vasta elinkelpoisuushetkellä”.603 Tuomari O’Connor toisti näkemyksensä, jonka mukaan raskauskolmanneksen aikainen lähestymistapa on ”ongelmallinen”.604 Ja kuten edellä mainittiin, tuomari Scalia olisi luopunut Roesta kokonaan.
Kolme vuotta myöhemmin tuomioistuin kuitenkin vetosi stare decisis -periaatteisiin vahvistaakseen uudelleen Roen ”olennaisen kannan”, vaikka se oli tähän mennessä hylännyt trimesterilähestymistavan ja hyväksynyt tuomari O’Connorin ”kohtuuttoman taakan” testin ja Roen ”olennaisen kannan”.605 Tuomioistuimen mukaan Planned Parenthood of Southeastern Pennsylvania v. Casey -tapauksessa606 oikeudella aborttiin on kolme osaa. ”Ensinnäkin tunnustetaan naisen oikeus valita abortti ennen elinkelpoisuuden saavuttamista ja saada se ilman valtion tarpeetonta puuttumista siihen. Ennen elinkelpoisuutta valtion intressit eivät ole riittävän vahvoja tukemaan abortin kieltämistä tai merkittävän esteen asettamista naisen tosiasialliselle oikeudelle valita toimenpide. Toiseksi vahvistetaan valtion valta rajoittaa abortteja sikiön elinkelpoisuuden jälkeen, jos laki sisältää poikkeuksia naisen henkeä tai terveyttä vaarantavia raskauksia varten. Ja kolmantena on periaate, jonka mukaan valtiolla on raskauden alusta lähtien oikeutettuja intressejä suojella naisen terveyttä ja lapseksi mahdollisesti tulevan sikiön elämää.”
Tämä Roen olennaisten seikkojen uudelleenmuotoilu, jossa tunnustetaan valtion oikeutettu intressi suojella sikiön elämää koko raskauden ajan, poisti väistämättä jäykän raskauskolmanneksen analyysin, joka salli lähes mitään sääntelyä ensimmäisellä raskauskolmanneksella. Elinkelpoisuus merkitsi kuitenkin edelleen ”varhaisinta ajankohtaa, jolloin valtion etu sikiön elämästä on perustuslain mukaan riittävä oikeuttamaan ei-terapeuttisten aborttien lainsäädännöllisen kiellon ”607 , mutta vähemmän raskaita säännöksiä voitiin soveltaa ennen elinkelpoisuutta. ”Nyt on kyse”, kolmen tuomarin moniääninen mielipide väitti, ”naisen oikeudesta tehdä lopullinen päätös, ei oikeudesta olla eristettynä kaikilta muilta sitä tehdessään”. Säännökset, joilla luodaan ainoastaan rakenteellinen mekanismi, jonka avulla valtio … voi ilmaista syvää kunnioitusta syntymättömän lapsen elämää kohtaan, ovat sallittuja, jos ne eivät ole olennainen este naisen valinnanvapauden käyttämiselle.” Näin ollen, jollei kohtuutonta rasitusta aiheudu, valtiot voivat hyväksyä toimenpiteitä, ”joiden tarkoituksena on suostutella valitsemaan synnytys abortin sijasta”.”608
Casey kuitenkin kumosi aiemmat päätökset, joilla kumottiin tietoon perustuva suostumus ja 24 tunnin odotusaika.609 Ottaen huomioon valtion oikeutetut intressit suojella syntymättömän lapsen elämää ja mahdollisen äidin terveyttä ja soveltaen ”kohtuuttoman taakan” analyysia kolmen tuomarin moniääninen mielipide katsoi, että nämä vaatimukset ovat sallittuja.610 Tuomioistuin vahvisti myös lisävaatimuksen, jonka mukaan alle 18-vuotiaiden naisten on saatava toisen vanhemman suostumus tai turvauduttava oikeudelliseen kiertoteitse.
Toisaalta tuomioistuin611 erotti Pennsylvanian aviopuolisolle ilmoittamista koskevan säännöksen kohtuuttomaksi rasitteeksi naisen oikeudelle valita abortti. ”Valtio ei saa antaa miehelle sellaista määräysvaltaa vaimoonsa nähden, jota vanhemmat käyttävät lapsiinsa nähden” (ja jota miehet käyttivät vaimoihinsa common law’n mukaan).612 Vaikka oli olemassa poikkeus, joka koski naista, joka uskoi, että ilmoittaminen aviomiehelleen aiheuttaisi hänelle ruumiillista vahinkoa, tämä poikkeus ei ollut riittävän laaja kattaakseen muut väkivaltaisen vastatoimen muodot, esimerkiksi psykologisen uhkailun, lapsille aiheutuvan ruumiillisen vahingon tai taloudellisen puutteen. Vaatimus, jonka mukaan vaimon on ilmoitettava asiasta miehelleen, vaikka hän pelkää tällaista pahoinpitelyä, rajoittaisi kohtuuttomasti vaimon vapautta päättää, synnyttääkö hän lapsen.
Useiden osavaltioiden lakien hyväksyminen, joilla rajoitetaan niin sanottuja osittaisia abortteja, antoi tarkkailijoille tilaisuuden nähdä, johtaisiko ”kohtuutonta rasitusta” koskeva vaatimus itse asiassa todennäköisesti aborttioikeuden merkittävään rajoittamiseen. Asiassa Stenberg v. Carhart613 tuomioistuin tarkasteli Nebraskan lakia, jossa kiellettiin ”elävän syntymättömän lapsen osittainen vaginaalinen synnytys ennen syntymättömän lapsen tappamista ja synnytyksen loppuun saattamista”. Vaikka osavaltio väitti, että laki koski vain harvoin käytettyä toimenpidettä, jota kutsuttiin ”ehjäksi laajentamiseksi ja kaivamiseksi”, tuomioistuin katsoi, että lakia voitiin tulkita siten, että se kattoi paljon yleisemmän toimenpiteen ”laajentaminen ja kaivaminen”.614 Tuomioistuin totesi myös, että kieltoa näytti sovellettavan näillä toimenpiteillä suoritettaviin abortteihin koko raskauden ajan, mukaan lukien ennen sikiön elinkelpoisuuden saavuttamista, ja että ainoa poikkeus laissa sallittiin raskaudenkeskeytyksen salliminen, jos abortin suorittaminen oli välttämätön äidin elämän säilyttämiseksi.615 Näin ollen laki asetti kyseenalaiseksi sekä Caseyssä säilytetyn eron elinkelpoisuutta edeltävien ja elinkelpoisuuden jälkeisten raskaudenkeskeytysten välillä että Roen usein toistetun sanamuodon, jonka mukaan raskaudenkeskeytysrajoitusten on sisällettävä poikkeuksia tilanteisiin, joissa raskaana olevan naisen henki tai terveys on uhattuna.616 . Tuomioistuin kuitenkin vahvisti aiempien aborttipäätöstensä keskeiset periaatteet ja hylkäsi Nebraskan lain, koska sen mahdollinen soveltaminen raskaudenkeskeytystä edeltäviin abortteihin oli liian laajaa ja äidin henkeä uhkaavaa vaaraa koskeva poikkeus liian kapea.617
Vain seitsemän vuotta myöhemmin korkein oikeus kuitenkin ratkaisi Gonzales v. Carhart -tapauksen,618 joka, vaikkei muodollisesti kumonnutkaan Stenbergin päätöstä, näytti merkitsevän muutosta siinä, miten tuomioistuin analysoisi raskaudenkeskeytyksen rajoituksia. Merkittävintä on ehkä se, että Gonzales oli ensimmäinen tapaus, jossa tuomioistuin piti voimassa tiettyä aborttimenetelmää koskevan lakisääteisen kiellon. Gonzalesin tapauksessa tuomioistuin vahvisti äänin 5-4619 liittovaltion rikoslain, jossa kiellettiin sikiön ”tappaminen”, jos sikiö oli tarkoituksellisesti ”synnytetty … jos sikiö on pää edellä, koko sikiön pää on äidin ruumiin ulkopuolella, tai jos sikiö on perätilassa, mikä tahansa sikiön vartalon osa navan jälkeen on äidin ruumiin ulkopuolella”.”620 Tuomioistuin erotti tämän liittovaltion lain Nebraskan laista, jonka se oli kumonnut Stenberg-tuomiossa, ja katsoi, että liittovaltion lakia sovellettiin vain harvinaisemman ”ehjän laajentamisen ja kaivamisen” tahalliseen suorittamiseen. Tuomioistuin katsoi, että liittovaltion laki ei ollut perustuslain vastaisesti epämääräinen, koska siinä esitettiin ”anatomisia maamerkkejä”, jotka antoivat lääkäreille kohtuullisen mahdollisuuden tietää, mikä toiminta oli kielletty.621 Lisäksi katsottiin, että tietoisuutta koskeva vaatimus (sikiön toimittamisen näihin maamerkkeihin ennen sikiön kuolemaa on oltava tarkoituksellista) lieventää epämääräisyyteen liittyviä huolenaiheita622 .
Poiketen Stenbergin perusteluista tuomioistuin katsoi, että se, että liittovaltion laissa ei säädetty terveyspoikkeuksesta623 , oli perusteltua, koska kongressi oli todennut, että tällainen menettely ei ollut tarpeen äidin terveyden suojelemiseksi. Tuomioistuin totesi, että tuomioistuin on antanut ”osavaltioiden ja liittovaltion lainsäätäjille laajan harkintavallan säätää lakeja aloilla, joilla on lääketieteellistä ja tieteellistä epävarmuutta”, ja katsoi, että tällaista poikkeusta ei tarvittu ainakaan kasvotusten tapahtuvan muutoksenhaun yhteydessä, kun ”lääkärit ovat dokumentoidusti eri mieltä siitä, aiheuttaisiko lain kielto koskaan merkittäviä terveysriskejä naisille”.624 Tuomioistuin jätti kuitenkin avoimeksi sen mahdollisuuden, että yksittäistapauksissa voidaan edelleen esittää muutoksenhakuja soveltamisen perusteella.625
Kuten asiassa Stenberg, Gonzalesissa käsitelty kielto ulottui abortin suorittamiseen ennen kuin sikiö oli elinkelpoinen, mikä nosti suoraan esiin kysymyksen siitä, aiheuttaako laki ”kohtuuttoman rasitteen” oikeudelle saada abortti. Toisin kuin Stenbergin laki, Gonzalesin kielto rajoittui kuitenkin paljon harvinaisempaan ”ehjään laajentamiseen ja kaivamiseen”, eikä se näin ollen aiheuttanut samanlaista taakkaa kuin Nebraskan laki. Tuomioistuin katsoi myös, että rajoitukselle oli ”järkevä perusta”, mukaan lukien hallituksen intressit ilmaista ”ihmiselämän arvon kunnioittamista”, ”lääkärin ammatin koskemattomuuden ja eettisyyden suojelemista” ja ”sellaisen vuoropuhelun luomista, joka antaa parempaa tietoa poliittisille ja oikeudellisille järjestelmille, lääkärikunnalle, odottaville äideille ja koko yhteiskunnalle seurauksista, joita aiheutuu päätöksestä valita myöhäisabortti”.”626
Tuomioistuin käsitteli uudelleen kysymystä siitä, asettavatko tietyt rajoitukset ”huomattavan esteen” ennen elinkykyä tehtävää aborttia hakevien naisten tielle ja muodostavatko ne ”kohtuuttoman rasitteen” abortin saannille vuonna 2016 antamassaan ratkaisussa Whole Woman’s Health v. Hellerstedt.627 Asiassa Whole Woman’s Health oli kyse Teksasin laista, jossa edellytettiin, että 1) abortteja tekevillä tai niitä aiheuttavilla lääkäreillä on oltava aktiiviset sisäänpääsyoikeudet sairaalassa, joka sijaitsee enintään kolmenkymmenen kilometrin päässä aborttilaitoksesta, ja että 2) itse laitoksen on täytettävä Teksasin lain mukaiset ambulatorisia kirurgisia keskuksia koskevat vähimmäisvaatimukset.628 . Texas väitti, että nämä vaatimukset palvelivat useita naisten terveyteen ja aborttimenettelyjen turvallisuuteen liittyviä tarkoituksia, mukaan lukien sen varmistaminen, että naisilla on helppo pääsy sairaalaan, jos aborttimenettelyn aikana ilmenee komplikaatioita, ja että aborttilaitokset täyttävät tiukemmat terveys- ja turvallisuusstandardit.629
Tarkastellessaan Texasin lakia Whole Woman’s Health -tuomioistuin aloitti selventämällä taustalla olevaa ”kohtuuttoman taakan” standardia, joka vahvistettiin Caseyssä. Tuomioistuin totesi ensinnäkin, että asiaankuuluva Caseyn standardi edellyttää, että tuomioistuinten on suoritettava tasapainotesti sen määrittämiseksi, muodostaako laki perustuslain vastaisen rajoituksen abortin saannille, tarkastelemalla ”lain abortin saannille aiheuttamia rasitteita yhdessä kyseisten lakien tarjoamien etujen kanssa”.630 Näin ollen Whole Woman’s Health -laissa muotoiltu kohtuutonta rasitusta koskeva standardi edellyttää väistämättä, että tuomioistuinten on ”otettava huomioon lääketieteellisten etujen olemassaolo tai puuttuminen”, kun ne pohtivat sitä, muodostaako säännös kohtuuttoman rasitteen631 . Arvioidessaan aborttisääntelyä, jonka tarkoituksena on suojella naisen terveyttä, muutoksenhakutuomioistuin voi joutua tarkastelemaan tarkasti (1) uuden lain mukaisen suojan suhteellista arvoa verrattuna ennen lain voimaantuloa annettuun suojaan632 ja (2) vastaaviin lääketieteellisiin toimenpiteisiin liittyviä terveyssäännöksiä633 . Toiseksi Whole Woman’s Health -päätöksessä hylättiin väite, jonka mukaan aborttisäädösten oikeudellinen tarkastelu muistuttaisi rationaalisten perusteiden tarkastelua, ja päädyttiin siihen, että tuomioistuimet eivät saisi jättää lainsäätäjiä huomiotta ratkaistessaan aborttisäädösten yhteydessä esiin tulevia lääketieteelliseen epävarmuuteen liittyviä kysymyksiä634 . Sen sijaan tuomioistuin totesi, että tarkistavat tuomioistuimet saavat antaa ”huomattavan painoarvon oikeudellisissa menettelyissä esitetyille todisteille ja argumenteille” arvioidessaan lainsäädäntöä kohtuuttoman taakan standardin mukaisesti huolimatta lainsäätäjän päinvastaisista johtopäätöksistä.635
Soveltaen näitä standardeja Whole Woman’s Health -tuomioistuin katsoi, että Teksasin vaatimusten väitetyt hyödyt olivat riittämättömät oikeuttamaan kiistanalaiset säännökset Caseyn ennakkotapauksen mukaisesti, kun otetaan huomioon sekä taakat, joita ne asettivat naisten abortin saannille, että tarjotut hyödyt.636 Tuomioistuin katsoi, ettei mikään asiakirja-aineistosta osoittanut, että tämä vaatimus ”edisti merkittävästi Texasin oikeutettua etua naisten terveyden suojelemiseksi” verrattuna Texasin aiempaan vaatimukseen, jonka mukaan aborttiklinikoilla oli oltava ”työjärjestely” sellaisen lääkärin kanssa, jolla on pääsyoikeudet.637 . Tuomioistuin hylkäsi erityisesti väitteen, jonka mukaan sisäänpääsyoikeuksia koskevat vaatimukset olivat perusteltuja ”ylimääräisen suojakerroksen” tarjoamiseksi väärinkäytöksiä ja vaarallisia aborttilaitoksia vastaan, koska tuomioistuin totesi, että ”määritellyt väärinkäyttäjät, jotka jo nyt jättävät huomiotta olemassa olevat säädökset ja turvallisuustoimenpiteet, tuskin vakuuttuvat turvallisista käytänteistä uudella säännöstön päällekkäisyydellä.”638 Tuomioistuin katsoi päinvastoin, että todistusaineisto viittasi siihen, että sisäänpääsyoikeuksia koskeva vaatimus asetti huomattavan esteen naisten abortin saannille, koska 1) vaatimuksen asettamisen ja useiden klinikoiden sulkemisen välillä oli ajallinen läheisyys sen jälkeen, kun vaatimus oli pantu täytäntöön;639 ja 2) vaatimuksen välttämätön seuraus oli, että aborttipalvelujen tarjoajilta evättiin tällaiset oikeudet syistä, joilla ei ollut ”mitään tekemistä lääketieteellisten menettelyjen suorittamisen kyvykkyyden kanssa”.”640 Tuomioistuimen mielestä tästä johtuvat laitosten sulkemiset, joiden tuomioistuin katsoi johtuvan ensimmäisestä kiistanalaisesta vaatimuksesta, merkitsivät lääkäreiden määrän vähenemistä, pidempiä odotusaikoja ja lisääntynyttä tungosta naisille jäljelle jääneissä laitoksissa, ja sulkemiset myös lisäsivät joidenkin naisten ajomatkoja aborttiklinikalle, mikä merkitsi kohtuutonta rasitusta.641 .
Vastaavasti Whole Woman’s Health -tuomioistuin katsoi kirurgisia keskuksia koskevan vaatimuksen osalta, että asiakirja-aineisto osoitti, että vaatimuksesta ”ei ole mitään hyötyä” lääkkeillä tehtyjen aborttien yhteydessä ja että se oli ”epäasianmukainen” kirurgisten aborttien osalta.642 Tuomioistuin huomautti myös, että aborttiasemia kohdeltiin epäyhdenvertaisesti muihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin, kuten paksusuolentähystyksiin, liittyvään kohteluun nähden, joihin todistusaineiston mukaan liittyi suurempia riskejä kuin abortteihin.643 Tuomioistuin katsoi aineiston osoittavan, että kirurgisia keskuksia koskeva vaatimus olisi myös vähentänyt aborttilaitosten määrää Teksasissa entisestään seitsemään tai kahdeksaan ja näin ollen rasittanut naisten mahdollisuuksia saada abortti samalla tavalla kuin sisäänpääsyoikeuksia koskeva vaatimus (esim, aiheuttanut tungosta, lisännyt ajomatkoja).644 Tuomioistuin kumosi lopulta nämä kaksi Teksasin lakiin sisältyvää säännöstä todeten, että kyseiset säännökset aiheuttivat kohtuuttoman taakan ”suurelle osalle” naisista, joille säännökset ovat ”todellinen” rajoitus.645