”Ehdotan uutta lähestymistapaa mielisairauksiin ja mielenterveysongelmiin. Tämän lähestymistavan tarkoituksena on suurelta osin käyttää liittovaltion resursseja osavaltioiden, paikallisten ja yksityisten toimien edistämiseen. Toteutuessaan riippuvuus vankeinhoidollisen eristämisen kylmästä armosta korvautuu yhteisön huolenpidon ja kyvykkyyden avoimella lämmöllä. Ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen korostaminen korvataan haluttomalla kiinnostuksella sulkea potilaat laitokseen kuihtumaan.”
— John F. Kennedy
Erikoisviesti kongressille mielisairauksista ja mielenterveysongelmista
5. helmikuuta 1963
Tämä ansaitusti kuuluisa puhe johti amerikkalaisen perheen uudenlaiseen vastuunkantoon – tarkemmin sanottuna tarpeeseen pitää huolta veljistämme ja siskoistamme, joilla on psyykkinen sairaus tai vammaisuus. On lähes mahdotonta lukea tätä puhetta 50 vuotta myöhemmin pohtimatta sen muotoa ja sisältöä, käytännöllisyyttä ja runollisuutta sekä presidentti Kennedyn suhdetta vammaiseen siskoonsa Rosemaryyn.
Nuori John Kennedy vei Rosemaryn tansseihin ja sai hänet tuntemaan olonsa kotoisaksi muiden pukeutuneiden teinien joukossa. Presidenttinä Kennedy vaati kattavia kunnallisia terveyskeskuksia, jotka tukisivat kehitysvammaisia jäseniään hoitavia perheitä ja antaisivat heille mahdollisuuden ”palautua hyödylliseen elämään”. On selvää, että hänen suhteensa siskoonsa, Kennedy-tytöistä vanhimpaan, vaikutti syvästi siihen mieheen, joka John F. Kennedystä tulisi.
Kennedyn suunnitelma
Ennen Kennedyn puheesta seurannutta vuoden 1963 The Community Mental Health Act of 1963 -lakia monet kehitysvammaiset amerikkalaiset lähetettiin mielisairaaloihin. Tähän Kennedy viittasi puhuessaan ”huostaanotetusta eristämisestä”. Näissä mielisairaaloissa ei ollut juurikaan mahdollisuuksia terapiaan tai rakentavaan toimintaan. Suurimmaksi osaksi niiden tarkoituksena oli ylläpitää ”yhteisön normeja” yksinkertaisesti pitämällä mielisairaita ihmisiä poissa silmistä. Hoito- ja asumisstandardit vaihtelivat suuresti osavaltioittain, eikä liittovaltion valvontaa ollut käytännössä lainkaan.
Kennedy ehdotti mielenterveyshuoltoa varten kolmiosaista suunnitelmaa, jonka ytimessä olivat kattavat kunnalliset mielenterveyskeskukset. Näiden keskusten kehittäminen, joita oli saatavilla lähes jokaisessa kunnassa jokaisessa osavaltiossa, ei niinkään perustunut liittovaltion määräyksiin ja sääntöjen laatimiseen kuin käytettävissä olevan liittovaltion rahoituksen kannustamiseen. Ajatuksena oli, että osavaltiot kehittävät sellaiset yhteisölliset mielenterveyskeskukset, jotka sopivat parhaiten niiden omiin tarpeisiin maantieteellisen saatavuuden, laitos- ja avohoitopalvelujen yhdistelmän, ammattihenkilöstön sijoittamisen ja muiden tekijöiden osalta.
Yhteisölähtöisen hoidon painottaminen on edelleen amerikkalaisen mielenterveydenhuoltojärjestelmän ytimessä tähän päivään asti. Presidentti Kennedy ehdotti myös toimia, joilla parannettaisiin hoitoa osavaltioiden laitoksissa, lisättäisiin mielisairauksia koskevaa tutkimusta ja lisättäisiin alan ammattilaisten ja henkilökunnan koulutusta. ”Psyykkisesti jälkeenjääneiden” osalta – itse termiä ei enää käytetä, mikä on toinen vahva esimerkki siitä, miten ympäristö on muuttunut – presidentti ehdotti ennaltaehkäisyn lisäämistä, yhteisöllisiä hoitokeskuksia ja lisätutkimuksia mielenterveysongelmien syistä ja hoidosta.
Mielenterveyden edistyminen
Senaattori Edward Kennedy ja hänen poikansa kansanedustaja Patrick Kennedy, jotka ovat presidentin veli ja veljenpoika, ajantasaistivat vuonna 2008 vuoden 1963 säädetyn yhteisön mielenterveyslainsäädännön (The Community Mental Health Act of 1963 of the Community Mental Health Parity and Addiction Equity Act) mielenterveyden yhdenvertaisuutta ja riippuvuuksien yhdenvertaisuutta edistävällä laitoslainsäädöksellä (The MHPAEA). Laissa edellytetään, että sairausvakuutusyhtiöt kohtelevat mielenterveys- ja/tai päihdehäiriöitä samalla tavalla kuin muita sairauksia.
Pyysimme Patrick Kennedylta kommenttia siitä, miten mielenterveyshuollon maailma on muuttunut hänen setänsä puheen jälkeen. Hän vastasi:
”Presidentti Kennedy antoi meille hienon vision siitä, mitä voisi olla, kun hän ehdotti ja allekirjoitti Community Mental Health Act -lain vuonna 1963. Kun matkustan nykyään ympäri maata, kuulen mielisairaudesta, riippuvuudesta tai kehitysvammaisuudesta kärsiviltä ihmisiltä, joita presidentti Kennedyn heidän elämäänsä ja heidän perheidensä elämään tuoma toivo ja lupaus virittää. Meidän on kuitenkin myönnettävä, että vision toteuttamisessa oli puutteita ja että sen lupauksen pirstaleinen toteuttaminen antoi liian monille ihmisille mahdollisuuden jäädä pimentoon. Liian monet ihmiset eivät saaneet tarvitsemaansa apua. Liian monista tuli kodittomia tai he jäivät yhteiskuntamme ulkopuolelle.
”Pariteettilaki, jota olin mukana tukemassa vuonna 2008, ja kohtuuhintaista hoitoa koskeva laki (Affordable Care Act) antavat meille uudet välineet ja uuden tilaisuuden tehdä sitä, mitä presidentti Kennedy tarkoitti. Meidän on kuitenkin pidettävä itsemme ja toisemme tilivelvollisina niiden täytäntöönpanosta. Uskon, että jos me kaikki työskentelemme yhdessä – mielenterveys-, päihde- ja I/DD-yhteisöt (kehitysvamma- ja kehitysvammayhteisöt) – voimme saavuttaa ne tavoitteet, jotka setäni hahmotteli viisikymmentä vuotta sitten.”
Voitamme nähdä, miten tämä yhteisöllinen lähestymistapa on muuttanut maailmaa omilla asuinalueillamme. Kadulla, jolla tämä kirjoittaja asuu, on mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille tarkoitettu avohoitokoti ja autetun asumisen laitos. Kerran, kun teinit ahdistivat erästä autetun asumisen laitoksen asukasta, näin keski-ikäisen naisen pysäyttävän autonsa, nousevan ulos ja ylittävän vilkkaasti liikennöidyn kadun vain tervehtiäkseen miestä lämpimästi ja kysyäkseen, miten hän voi. Teinit ymmärsivät viestin ja ajoivat pois. Tämä on John F. Kennedyn 50 vuotta sitten pitämän puheen perintö.
Löydä koko mielisairauksia ja kehitysvammaisuutta koskeva erikoisviesti John F. Kennedyn presidentin kirjastosta ja museosta. Lue lisää vuoden 1963 Community Mental Health Act -laista National Council for Behavioral Health -järjestöstä.