Sconces voidaan sijoittaa sekä rakennusten sisä- että ulkoseiniin. Esimodernissa käytössä näissä pidettiin yleensä kynttilöitä ja soihtuja. Historiallisesti kynttilänjalat valmistettiin 1600-luvulta lähtien usein hopeasta tai messingistä, ja 1700-luvulla käyttöön tulivat posliini ja ormolu. Kynttilän liekin valoa vahvistettiin usein heijastavan taustalevyn avulla. Kannattimien avulla kynttilä pidettiin turvallisella etäisyydellä seinästä.
Nykyaikaisia sähkövalaisinvalaisimia käytetään usein eteisissä tai käytävillä antamaan sekä valaistusta että kiinnostuksen kohteen pitkälle käytävälle. Valaisimien korkeus käytävässä on yleensä 3/4 seinän etäisyydestä lattiasta kattoon mitattuna, ja seinällä olevien valaisimien välinen etäisyys on yleensä yhtä suuri kuin valaisimien etäisyys lattiasta, usein vuorotellen käytävän sivuilla.
Valaisimet asennetaan tyypillisesti pareittain tai muina moninkertaisina yksikköinä tasapainon aikaansaamiseksi. Niitä voidaan käyttää kehystämään oviaukkoja tai reunustamaan käytävää. Kääntyvät lampetit sijoitetaan usein sängyn viereen antamaan työvalaistusta lukemista varten.
Joissain englantilaisissa yliopistoissa slangisanaa sconce käytettiin ilmaisemaan jotakin korjaavaa toimenpidettä, jonka tarkoituksena oli valistaa erehtyvää opiskelijaa. Ks. E. R. Eddisonin (1930) kääntämä Egil’s Saga -versio, jonka mukaan rangaistuksena saattoi olla ”ottaa alkoholijuoma alas yhdessä”.