Ensimmäinen Saapasjalkakissa-lisäosa on avattu! Voit hankkia sen täältä: Epätodennäköisiä sankareita.
Puss in Boots on ollut ulkona jo muutaman päivän, joten tapamme mukaan haluan vilkaista alkuperäistä satua. Kuten useimmat muutkin sovittamani sadut, Saapasjalkakissa on vanhempi satu, jota on kerrottu suullisesti ennen kuin kirjailijat ottivat sen käyttöönsä. Giovanni Straparolan, italialaisen kirjailijan, katsotaan laatineen Saapasjalkakissan vanhimman version. Hän sisällytti sen kirjaan Straparolan hauskat yöt, joka julkaistiin noin vuonna 1550. Meille tutuin versio on kuitenkin Charles Perrault’n vuonna 1697 julkaisema ranskalainen tarina. Puss in Boots on tarinan englanninkielinen nimi, mutta muut versiot olivat nimeltään ou le Chat Botte, Cagliuso ja Master Cat. (Hauska fakta, kirjassani jotkut arcainialaiset kyläläiset kutsuvat Kissaa ”Mestarikissaksi!”)
Perraultin tarina alkaa myllärin kolmesta pojasta, jotka jakavat isänsä perinnön. Vanhin poika saa myllyn, toinen poika saa aasin ja kolmas saa perheen kissan. Kolmas poika ei juurikaan miellytä lukijaa, sillä saatuaan kissan hän istuu alas ja itkee valittaen, kuinka säälittävä hänen perintönsä on. Hän päättää suullisesti syödä kissansa ja tehdä sen nahasta muhvin ennen kuolemaansa.
Kissa kuuli kaiken tämän ja sanoi, koska se oli ilmeisesti paljon fiksumpi kuin juntti, joka sen peri, että jos kolmas poika antaisi sille pussin ja teettäisi sille kengät, se metsästäisi ja huolehtisi siitä, ettei kolmas poika näe nälkää. Sen sijaan, että kolmas poika olisi järkyttynyt puhuvasta kissasta, hän antaa kissalle kengät, vaikka ei usko, että kissa saisi mitään arvokasta saalista.
Kissa lähtee kenkien kanssa liikkeelle, nappaa jäniksen ja toimittaa sen kuninkaan palatsiin. Se puhuu suoraan kuninkaalle ja kertoo, että hänen isäntänsä, Carabasin mestari – nimen se keksi juuri sillä hetkellä – lähettää jäniksen lahjaksi pöytäänsä. Kuningas ilahtuu ja lähettää kissan matkaan kiitoksineen.
Koska puhuvalla kissalla on suuri kunnianhimo ja kaukonäköisiä suunnitelmia, se jatkaa riistalahjojen antamista kuninkaalle noin kahden tai kolmen kuukauden ajan. Silloin kissa kuulee, että kuningas ja hänen tyttärensä – maan kaunein prinsessa – aikovat lähteä ajelulle. Kissa pyytää räkäistä isäntäänsä kylpemään lammessa, joka on lähellä polkua, jonka ohi kuningas ja hänen tyttärensä ajavat. Kolmas poika tekee niin kuin häntä käsketään – ja vakuutan teille, että tarinassa korostetaan suurella vaivalla, ettei poika kyseenalaistanut kissaa lainkaan – ja kissa piilottaa vaatteensa.
Kun kuningas ajaa ohi, kissa huutaa: ”Apua! Apua! Lordi Carabasin markiisi on hukkumassa”. Kuningas katsoo ulos ja tunnistaa kissan, joten hän pysäyttää vaunut. Kissa selittää, että kun hänen herransa oli kylpemässä, roistot varastivat hänen vaatteensa, vaikka kissa yritti estää heitä. Kuningas lähettää palvelijan hakemaan kolmannelle pojalle vaatteita, jotka poika pukee päälleen. Kappas vain, kun kolmas poika on pukeutunut yhtä hienosti kuin kuningas, hän näyttää uskomattoman upealta! (Minusta on virkistävää, että ainoa todellinen myönteinen luonteenpiirre, jonka Perrault antoi kolmannelle pojalle – sen lisäksi, että hän on tarjouksentekijä, oletan – on se, että hän oli komea. Kerrankin naishahmo ei ole ainoa nätti mutta typerä typerys!)) Kolmas poika näyttää niin komealta, että prinsessa rakastuu häneen. (Huomautus: sanoin, ettei hän ollut ainoa kaunis mutta tyhmä typerys.) Kuningas pyytää kolmatta poikaa / yhtäkkiä tittelin saanutta Carabasin markiisia liittymään hänen ja tyttärensä seuraan heidän ajomatkalleen. Kolmas poika suostuu.
Tällöin kissa juoksee vaunujen edellä ja käskee eri maanviljelijöitä kertomaan kuninkaalle, että maat kuuluvat Carabasin markiisille. Jos he eivät sano näitä sanoja, kissa lupaa pilkkoa heidät kuin jauhelihan. (Bonus! Kisu uhkaa pilkkoa Kinzigin lapset jauhelihaksi kunnianosoituksena tälle kuuluisalle lauseelle). Joko kissa on paljon pelottavampi kuin miltä se kuulostaa, tai sitten talonpojat ovat järkyttyneitä kissasta, joka osaa kaunopuheisesti ranskaa, joten he kertovat kuninkaalle juuri niin kuin kissa on käskenyt. Kolmannella pojalla on sen verran järkeä, että hän on samaa mieltä siitä, mitä he sanovat, ja hän ylpeilee maan tuottavuudella.
Kissa ja vaunut juoksevat eteenpäin, kunnes he saavuttavat komean linnan. Kissa, joka juoksee edelleen edellä, saavuttaa sen ensimmäisenä. Linnassa asuu uskomattoman rikas örkki, joka omistaa kaikki ne maat, joita kissa vaati isännälleen. Tarinassa ei kerrota, onko jättiläinen hyvä vai paha, vaan kerrotaan vain, että kissa oli ennen kaiken tämän alkamista nähnyt vaivaa saadakseen tietää maasta, jättiläisestä ja jättiläisen epätavallisesta kyvystä muuttaa muotoaan. Kissa käy keskustelun, joka muistuttaa Gabriellen ja jättiläisen välistä keskustelua, ja pyytää jättiläistä muuttumaan leijonaksi. Hirviö tekee niin ja pelästyttää kissan pahasti. Kun jättiläinen palaa normaaliin muotoonsa, kissa haastaa hänet muuttumaan pieneksi eläimeksi, kuten rotaksi tai hiireksi. Hirviö muuttuu hiireksi, ja kissa hyppää sen kimppuun ja syö sen.
Kun kissa on lopettanut hirviön, saapuvat kuningas ja komea, mutta silti tyhmä kolmas poika. Kuningas päättää leikkiä Kultakutria ja kävelee linnaan tietämättä, kuka siellä asuu. Kissa juoksee heitä tervehtimään ja toivottaa heidät tervetulleiksi Carabasin markiisin linnaan. He järjestävät juhlat, ja kuninkaalle nostetaan malja. Juodessaan hän panee merkille Carabasin markiisin omaisuuden koon ja huomaa, kuinka ihastunut hänen tyttärensä on. Hän sanoo kolmannelle pojalle: ”On oma vikasi, jos sinusta ei tule vävyäni”. Kolmas poika suostuu iloisesti ja menee samana päivänä naimisiin prinsessan kanssa. Kissasta tulee herra, eikä hän enää koskaan jahtaa hiiriä, paitsi omaksi huvikseen.
Tässä on alkuperäinen tarina! Seuraavassa postauksessa tarkastelemme tässä tarinassa esitettyjä eri teemoja. Siitä tulee kiehtova aihe, sillä Saapasjalkakissa on erilainen kuin mikään muu sovittamani tarina, koska päähenkilö – kolmas poika – ei ansaitse kaikkea, mitä hänelle annetaan. Kiitos lukemisesta, Mestarit, toivottavasti nautitte ylimääräisestä!