Roomalainen tykistö

Roomalaisen tykistön aseet olivat keskeisessä asemassa Rooman armeijan menestyksessä vuosisatojen ajan, ja niitä käytettiin erityisesti piirityssodankäynnissä sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Pääasiassa kiinteissä asemissa tai laivoissa käytetyt koneet, jotka tunnettiin yleisesti nimellä ballistae, saattoivat ampua pultteja tai raskaita kiviä useiden satojen metrien päähän lävistääkseen reikiä vihollisen linnoituksiin, runnoakseen laivoja ja aiheuttaakseen tuhoa vastapuolen joukkojen riveissä.

Carthage Under Siege
by The Creative Assembly (Copyright)

Ballista – Alkuperä, kehitys & Käyttö

Roomalaiset kehittivät jatkuvasti vääntöaseita, jotka olivat ilmestyneet ensimmäisen kerran 4. vuosisadalla eaa. Kreikassa. Kaksi päätyyppiä olivat katapeltēs oxybelēs, joka ampui pultteja, ja lithobolos, joka ampui kiviä, molemmat yli 300 metrin etäisyydelle (kuten nykyaikaiset täysikokoiset jäljennökset osoittavat). Roomalaiset kehittivät näitä koneita tehokkaammiksi, vakaammiksi ja liikkuvammiksi ja käyttivät parempia materiaaleja ja suunnittelun parannuksia yhä suuremman kantaman ja tarkkuuden saavuttamiseksi. Ei-torsiokatapultteja ei kuitenkaan koskaan korvattu kokonaan, ja ne pysyivät hyödyllisenä lisänä roomalaisten mahtavassa asevalikoimassa.

Poista mainos

mainos

Tykistöaseita, jotka ampuivat pultteja tai kiviä (tai molempia), käytettiin pitämään puolustajat poissa valleilta samalla kun käytettiin pässejä, rakennettiin piiritysramppeja tai siirrettiin torneja paikoilleen, jotta voitiin murskata puolustajien linnoitukset. Raskaammat ohjukset saattoivat myös murtaa puolustusmuurit ja mahdollistaa joukkojen tunkeutumisen kaupunkiin. Ballistoja voitiin käyttää myös mielikuvituksellisemmin, esimerkiksi sijoittamalla ne piiritystornien yläkerroksiin tai laivojen kannelle. Koska nämä koneet olivat kuitenkin niin raskaita ja niiden tulinopeus oli suhteellisen hidas, niitä käytettiin pääasiassa kiinteästi sijoitettuina aseina eikä liikkuvina aseina kenttätaisteluissa. Pattereiksi sijoitettuina ja mahdollisuuksien mukaan korkealla sijaitsevilla paikoilla ne pystyivät kuitenkin antamaan tuhoisan tulituksen vihollisen asemiin, ja niiden on täytynyt olla pahaenteinen näky, kun ne raahattiin puolustajien asemien ulottuville.

Rooman kiviä heittävä Carroballista
by Pearson Scott Foresman (Public Domain)

The Carroballista, Scorpio & Cheiroballistra

Rooman vääntökatapultti (catapulta) -laitteet muistuttivat tyypillisesti rakenteeltaan ristipyssyä, ja niissä oli puinen tai vielä paremmin metallinen runko (capitulum), joka koostui varresta, vinssistä ja jalustasta. Kaksi karvasta tai paremminkin eläimen jänteestä valmistettua köysikierukkaa (nervi torti), jotka oli koteloitu metalloituun laatikkoon ja jotka olivat kireällä, toimivat jousina, jotka vapautuessaan antoivat laitteen varren (bracchia) käyttövoiman. Ballistaeista oli monia erilaisia versioita, ja köyden kireys saatettiin saada aikaan myös pyörittämällä käsipiikkejä, vinssejä, hihnapyöriä tai hammasrattaita. Tekniset käsikirjat, joissa oli kalibrointikaavoja ja standardimittataulukoita vääntökatapultin muodostaneille eri osille, ilmestyivät ensimmäisen kerran noin vuonna 270 eaa., ja ne osoittavat, että sodankäynnistä oli tullut tiede, jossa teknologiset edistysaskeleet toivat usein voiton.

Remove Ads

Advertisement

Teknologian kehittyessä 2. vuosisadan alkupuolella eaa. tykistö muuttui yhä liikkuvammaksi, ja se toi antiikin sodankäyntiin uuden ja tappavan ulottuvuuden. Trajanuksen pylväässä Roomassa on reliefiveistoksia, jotka esittävät vaunuihin kiinnitettyjä carroballista pulttilaukaisevia aseita. Ne olivat parannus vanhempiin katapulteihin verrattuna, sillä niiden jousimekanismit oli sijoitettu kauemmaksi toisistaan, mikä antoi aseelle suuremman laukaisutarkkuuden. Lisäksi kokonaan rautainen runko teki koko laitteesta kevyemmän ja liikkuvamman ja mahdollisti sen, että varsi voitiin vetää vieläkin kauemmas taaksepäin, mikä lisäsi tehoa 25 prosenttia. Vegetius toteaa, että jokaisella legioonalla oli 55 carroballista, ja jokaisella legioonalla olikin omat tykistöasiantuntijansa, jotka paitsi ampuivat aseita myös valmistivat, korjasivat ja paransivat niitä.

Rooman ballista rekonstruktio
by Oren Rozen (GNU FDL)

Skorpioni oli pienempikokoinen yhden miehen käyttämä versio ballista, joka ilmestyi noin 1. vuosisadalla eaa. (Tosin hämmentävää kyllä, jotkut myöhemmät roomalaiset kirjoittajat käyttivät termiä skorpioni viittaamaan myös suuriin yksikätisiin katapulteihin). Sen pienempi koko, metallinen pää ja koverat käsivarret antoivat sille suuremman tarkkuuden ja voiman, joten taitavissa käsissä se pystyi ampumaan metallisia pultteja sellaisella voimalla, että se pystyi repimään kaksi vihollissotilasta kerralla läpi. 1. vuosisadalla jKr. toinen innovaatio oli cheiroballistra. Ase oli myös niin pieni, että sitä pystyi käyttämään vain yksi ampuja, mutta se valmistettiin lähes kokonaan metallista, myös aseet, mikä teki siitä säänkestävämmän ja riittävän tarkan, jotta kahden kuparilla päällystetyn jousen väliin voitiin lisätä tähtäinkaari.

Rakkaat historiaa?

Tilaa viikoittainen sähköpostiuutiskirjeemme!

”Villiaasi”

Kivenheittovälineitä oli eri kaliipereilla, joilla ammuttiin kiviä niinkin pienistä kuin 0,5 kilon painoisista kivistä aina 25 kilon painoisiin kiviin (joita käytettiin Jerusalemin piirityksessä vuonna 70 jKr). Vitruvius mainitsee vielä suurempia kivilaatuja, joista painavin oli massiivinen 163 kg. Kivien lisäksi roomalaisten sodankäynnissä on myös tietoja sytytysohjusten käytöstä, esimerkiksi Masadan piirityksessä vuosina 73-4 jKr. Kivenheittimillä oli kaksi muotoa – joko nuolia ampuvat laitteet tai suuret yksikätiset katapultit, jotka tunnettiin 4. vuosisadalla jKr. nimellä onager tai ”villi aasi” sen hirvittävän takaiskun vuoksi, mutta jotka itse asiassa ilmestyivät ensimmäisen kerran 2. vuosisadalla jKr. Ne olivat helpompia rakentaa kuin monimutkaisemmat kaksikätiset ballistat, mutta ne olivat myös epätarkempia, ja ne vaativat kahdeksan hengen miehistön ja erikoisrakenteisen tiilestä tai maasta tehdyn alustan, jolla saavutettiin jonkinlainen vakaus, kun laite laukaistiin ja 80 kilogrammaa painava kivi laukaistiin sen korista. Vegetius väittää, että jokaiseen legioonaan kuului kymmenen tällaista asetta. Nämä alkeellisemmat aseet olivat osoitus vääntötykistön yleisestä heikkenemisestä myöhemmässä valtakunnassa, ja kestäisi vielä monta vuosisataa, ennen kuin taistelukentällä nähtäisiin jälleen kerran yhtä hienostunutta ja tarkkaa tykistöä kuin roomalaiset olivat kyenneet käyttämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.