Kanonisissa evankeliumeissa ei ole mainintaa Veronikan ja hänen huntunsa tarinasta. Lähimpänä on ihme nimeltä mainitsemattomasta naisesta, joka parani koskettamalla Jeesuksen vaatteen helmaa (Luuk. 8:43-48). Apokryfikirjallisessa Nikodeemusevankeliumissa hänen nimensä on Berenikē tai Beronike (Koinē kreikaksi Βερενίκη). Nimi Veronika on tämän muinaisen makedonialaisen nimen latinalaistaminen. Tarinaa tarkennettiin myöhemmin 1100-luvulla lisäämällä siihen, että Kristus antoi hänelle kankaalla olevan kuvan itsestään, jolla hän myöhemmin paransi keisari Tiberiuksen. Tämän yhdistäminen ristin kantamiseen kärsimyksessä esiintyy vasta noin vuonna 1380 kansainvälisesti suositussa teoksessa Meditations on the life of Christ.
Jossain vaiheessa tarinaan liitettiin reliikki. Roomassa vuonna 1436 vieraillut espanjalainen ritari Pedro Tafur kuvaa vuoden 1454 matkakertomuksessaan Pyhän Pietarin kirkossa seuraavaa:
Oikealla puolella on pienen tornin korkuinen pylväs, ja siinä on pyhä Veronika. Kun se aiotaan asettaa näytteille, kirkon kattoon tehdään aukko ja lasketaan alas puinen arkku tai kehto, jossa on kaksi papistoa, ja kun he ovat laskeutuneet alas, arkku tai kehto nostetaan ylös, ja he ottavat suurimmalla kunnioituksella Veronikan esiin ja näyttävät sen kansalle, joka kokoontuu sinne sovittuna päivänä. Usein käy niin, että palvojat ovat hengenvaarassa, niin paljon heitä on ja niin suuri tungos.”
Hän ei kuitenkaan nimenomaan sano todistaneensa itse tätä pyhäinjäännöksen esittämistä.
Joidenkin akateemisten lähteiden mukaan Pyhän Veronikan legenda on saanut toisenlaisen alkuperän: että Jeesuksen kasvojen kuvaa kantava kangas tunnettiin latinaksi nimellä vera icon (”todellinen kuva”), ja että tämä reliikin nimi tulkittiin väärin pyhimyksen nimeksi. Katolinen tietosanakirja vuodelta 1913 kirjoittaa:
Usko aitojen Kristuksen kuvien olemassaoloon liittyy vanhaan legendaan Edessan kuningas Abgarista ja apokryfiseen kirjoitukseen, joka tunnetaan nimellä ”Mors Pilati” (”Pilatuksen kuolema”). Jotta Roomassa voitaisiin erottaa näistä kuvista vanhin ja tunnetuin, sitä kutsuttiin nimellä vera icon (todellinen kuva), josta yleiskielessä tuli pian ”Veronica.” Näin sitä nimitetään useissa bollandistien mainitsemissa keskiaikaisissa teksteissä (esim. eräässä vanhassa Augsburgin messukirjassa on messu ”De S. Veronica seu Vultus Domini” – ”Pyhä Veronica eli Herran kasvot”), ja Westminsterin Matteus puhuu Vapahtajan kuvan jäljennöksestä, jota kutsutaan Veronicaksi: ”Effigies Domenici vultus quae Veronica nuncupatur” – ”Herran kasvojen jäljennös, jota kutsutaan Veronicaksi”. Vähitellen kansan mielikuvitus sekoitti tämän sanan jonkun henkilön nimeksi ja liitti siihen useita legendoja, jotka vaihtelevat maittain.
Viittaus Abgariin liittyy itäisen kirkon vastaavaan legendaan, Edessan tai Mandylionin kuvaan.
Encyclopædia Britannica kertoo legendasta näin:
Eusebius kertoo Historia Ecclesiastica -teoksessaan (vii 18), kuinka Kesarean Filippissä asui nainen, jonka Kristus paransi verenpurkaumasta (Matt. 9:20-22). Legenda ei viivytellyt antamalla evankeliumin naiselle nimeä. Lännessä hänet samaistettiin Betaniasta kotoisin olevaan Marttaan; idässä häntä kutsuttiin Berenikeksi tai Beronikeksi, ja tämä nimi esiintyy niinkin varhaisessa teoksessa kuin ”Acta Pilati”, jonka vanhin muoto on peräisin neljänneltä vuosisadalta. Veronica-nimen mielikuvituksellinen johtaminen sanoista Vera Icon (eikon) ”todellinen kuva” juontaa juurensa Gervase of Tilburyn (fl. 1211) ”Otia Imperialia” -teokseen (iii 25), jossa hän sanoo: ”Est ergo Veronica pictura Domini vera” (suomennettuna: ”Veronica on siis todellinen kuva Herralle”).”)
Veronica mainittiin Ranskan Toursissa eläneen karmeliittanunna Pyhän Pietarin Marian raportoimissa Jeesuksen näyissä, ja hän aloitti Jeesuksen pyhien kasvojen hartauden. Vuonna 1844 sisar Marie kertoi, että näyssä hän näki Veronikan pyyhkivän hunnullaan sylkeä ja mutaa Jeesuksen kasvoilta matkalla Golgatalle. Hän sanoi, että pyhäinhäväistykset ja rienaukset lisäävät nykyään sylkeä ja mutaa, jonka Veronica pyyhki pois tuona päivänä. Pyhän Pietarin Marian mukaan Jeesus kertoi hänelle näyissään, että hän toivoi pyhien kasvojensa hartautta hyvitykseksi pyhäinhäväistyksestä ja jumalanpilkasta. Jeesuksen Kristuksen hyvitystekoja verrataan siis Veronikan pyyhkimiseen Jeesuksen kasvoilta.
Jeesuksen pyhien kasvojen hartauden hyväksyi lopulta paavi Leo XIII vuonna 1885. Veronikan muistopäivää vietetään 12. heinäkuuta.