Proboskidea, (järjestys Proboscidea), mikä tahansa nisäkkäiden ryhmästä, johon kuuluvat norsut ja niiden sukupuuttoon kuolleet sukulaiset, kuten mammutit ja mastodonit. Vaikka nykyään elossa on vain kolme elefanttilajia, yli 160 sukupuuttoon kuollutta proboskidealajia on tunnistettu jäänteistä, joita on löydetty kaikista maanosista Australiaa ja Etelämannerta lukuun ottamatta. Useimpia näistä kutsuttiin gomphotheroiksi, jotka kuuluivat eri heimoon kuin norsut. Norsut ja mammutit kuuluvat molemmat ainoaan elossa olevaan proboscidea-sukuun, Elephantidae.
Encyclopædia Britannica, Inc.
Norsujen suvussa Aasian norsut (suku Elephas) ja mammutit (suku Mammathus) ovat läheisempää sukua toisilleen kuin afrikanorsut (suku Loxodonta) kummallekaan. Molekyylitutkimukset ovat vahvistaneet morfologiset tutkimukset, jotka ovat jo pitkään viitanneet tähän. Vuonna 2010 tehty mitokondriaalista DNA:ta käyttävä tutkimus viittaa siihen, että afrikanorsut erosivat Aasian norsu-mammutti-linjasta 4,2-9 miljoonaa vuotta sitten ja jakautuivat sitten metsä- ja savannilajeiksi noin 2,5-5,6 miljoonaa vuotta sitten. Tämän myöhemmän ajanjakson aikana Aasian norsut erosivat mammutista. Pohjois-Amerikassa 10 000 vuotta sitten asti vaeltaneet mastodontit ovat kaukaisempaa sukua ja kuuluvat erilliseen sukuun, Mammutidae.
Anthony Mercieca-Root Resources/Encyclopædia Britannica, Inc.
Elefanteilla, mastodoneilla ja mammuteilla on kaikilla yläetuhampaat, jotka työntyvät kallosta esiin syöksyhampaina. Ensimmäisillä proboskidealaisilla oli kuitenkin kolme pientä etuhammassarjaa kummassakin leuassa. Moeritheriumilla, noin 35 miljoonaa vuotta sitten eläneellä tapiirin kokoisella nisäkkäällä, oli ylä- ja alahampaat, jotka edustivat varhaisvaihetta proboscidien syöksyhampaiden kehityksessä. Joillakin proboskidealaisilla, joita kutsutaan ”lapiohampaiksi”, kehittyi pari pitkää ja leveää alahammasta, joita käytettiin kaivamiseen. Monilla, kuten gomphotheresilla, oli ylä- ja alahammaspari, kun taas toisilla oli syöksyhampaat vain alaleuassa.
Courtesy of the American Museum of Natural History, New York
Varhaisimmat proboscidat ajoittuvat myöhäispaleoseenikaudelle (61-54,8 miljoonaa vuotta sitten) Koillis-Afrikassa. Ne olivat olkapäästä katsottuna alle metrin pituisia, eikä niillä ollut runkoa. Koska runko on valmistettu pehmytkudoksesta, joka ei fossiilisoidu, paleontologiset todisteet siitä saadaan norsun kallosta, jossa on aukko (ulkoinen naris) alhaalla otsassa, josta runko alkaa. Yleensä nisäkkäillä ulkoinen naris sijaitsee lähellä suun etuosaa, kun taas norsuilla naris on laajentunut, syventynyt ja sijaitsee korkeammalla ja kauempana takana. Toinen tärkeä osoitus rungon olemassaolosta on silmäkuopan alapuolella oleva laajentunut aukko (silmäkuopan alapuolinen kanava), jonka kautta veri- ja imusuonet sekä hermot kulkevat ravitsemaan ja hermottamaan runkoa. Korotetun ja suurentuneen ulkoisen naariksen ja suurentuneen silmäkanavan yhdistelmä tulkitaan osoitukseksi siitä, että sukupuuttoon kuolleella lajilla on saattanut olla runko. Kallojen, joissa on yksittäinen nariaukko, on arveltu innoittaneen myytin kykloopista.
Encyclopædia Britannica, Inc.
Nisäkkäiden läheisimpiä sukulaisia eläviä nisäkkäitä ovat manaatit ja dugongit – merinisäkkäitä, jotka kuuluvat järjestöön Sirenia. Proboskidealaiset ja sirenialaiset luokitellaan yhdessä tetyterialaisiksi, viitaten muinaiseen Tethysin mereen, josta molempien ryhmien oletetaan saaneen alkunsa. Maalla lähin proboskidean sukulainen on hyrax (järjestys Hyracoidea), pieni jyrsijän kaltainen eläin Afrikassa ja Lounais-Aasiassa. Tethytheria ja Hyracoidea ryhmitellään yhdessä Uranotheria-ryhmäksi.