Vesuvius, tulivuori lähellä Napolinlahtea Italiassa, on purkautunut yli 50 kertaa. Sen tunnetuin purkaus tapahtui vuonna 79 jKr, jolloin tulivuori hautasi muinaisen roomalaisen Pompeijin kaupungin paksun tuhkamaton alle. Eräs silminnäkijä kirjoitti, että pöly ”valui yli maan” kuin tulva ja peitti kaupungin ”pimeyteen… kuin suljettujen ja valaisemattomien huoneiden musta”. Kaksi tuhatta ihmistä kuoli, ja kaupunki oli hylättynä lähes yhtä monta vuotta. Kun joukko tutkimusmatkailijoita löysi paikan uudelleen vuonna 1748, he yllättyivät havaitessaan, että paksu pöly- ja rauniointikerros peitti Pompeijin suurimmaksi osaksi ehjänä. Hautautuneeseen kaupunkiin jääneet rakennukset, esineet ja luurangot ovat opettaneet meille paljon antiikin maailman jokapäiväisestä elämästä.
Elämää Pompeijissa
Kreikkalaiset uudisasukkaat tekivät kaupungista osan hellenististä vaikutuspiiriä 800-luvulla eaa. Itsenäisesti ajatteleva kaupunki joutui Rooman vaikutuksen alaiseksi 2. vuosisadalla eaa., ja aikanaan Napolinlahdesta tuli Campanian rantaviivasta nauttivien Rooman varakkaiden loma-ajanviettäjien nähtävyys.
Vuosisadan vaihteessa jKr. noin viiden kilometrin päässä vuorelta sijaitseva Pompeijin kaupunki oli Rooman etevimpien kansalaisten kukoistava lomakohde. Tyylikkäät talot ja taidokkaat huvilat reunustivat päällystettyjä katuja. Matkailijat, kaupunkilaiset ja orjat kävelivät sisään ja ulos pienissä tehtaissa ja käsityöläisten pajoissa, tavernoissa ja kahviloissa sekä bordelleissa ja kylpylöissä. Ihmiset kokoontuivat 20 000-paikkaiselle areenalle ja oleskelivat ulkoilmatoreilla ja toreilla. Tuon kohtalokkaan purkauksen aattona vuonna 79 jKr. tutkijat arvioivat, että Pompeijissa asui noin 12 000 ihmistä ja lähes yhtä paljon ympäröivällä alueella.
Vesuvius
Vesuviustulivuori ei tietenkään muodostunut yhdessä yössä. Vesuviustulivuori on osa Campanian tulivuorenkaarta, joka ulottuu Afrikan ja Euraasian mannerlaattojen yhtymäkohdassa Italian niemimaalla, ja se oli purkautunut tuhansia vuosia. Esimerkiksi noin vuonna 1780 eaa. epätavallisen voimakas purkaus (joka tunnetaan nykyään nimellä ”Avellinon purkaus”) ampui miljoonia tonneja ylikuumentunutta laavaa, tuhkaa ja kiviä noin 22 mailin päähän taivaalle. Tuo esihistoriallinen katastrofi tuhosi lähes kaikki kylät, talot ja maatilat 15 mailin säteellä vuoresta.
Tulivuoren ympärillä asuvat kyläläiset olivat jo pitkään oppineet elämään epävakaan ympäristönsä kanssa. Jopa sen jälkeen, kun Campanian aluetta vuonna 63 jKr. koetteli massiivinen maanjäristys – järistys, joka tiedemiehet ymmärtävät nyt, että se tarjosi varoitusmyrskyn tulevasta katastrofista – ihmiset kerääntyivät edelleen Napolinlahden rannoille. Pompeijissa oli vuosi vuodelta enemmän väkeä.
79 jKr.
Seitsemäntoista vuotta tuon varoittavan maanjäristyksen jälkeen, joko elokuussa tai lokakuussa 79 jKr. (uudemmat todisteet viittaavat siihen, että purkaus tapahtui lokakuussa), Vesuvius purkautui jälleen. Räjähdys lähetti tuhkaa, hohkakiveä ja muita kiviä sekä polttavan kuumia vulkaanisia kaasuja niin korkealle taivaalle, että ihmiset näkivät sen satojen kilometrien päähän. (Kirjailija Plinius nuorempi, joka seurasi purkausta lahden toiselta puolelta, vertasi tätä ”epätavallisen kokoista ja epätavallisen näköistä pilveä” mäntyyn, joka ”nousi suureen korkeuteen eräänlaisen rungon varassa ja jakautui sitten oksien varaan”; nykyään geologit puhuvat tämäntyyppisestä tulivuorenpurkauksesta nimellä ”plinealainen purkaus”.”)
Jäähtyessään tämä jäännöstorni ajautui maahan: ensin hienorakeista tuhkaa, sitten kevyitä hohkakivi- ja muita kivilajeja. Se oli kauhistuttavaa – ”Uskoin menehtyväni maailman mukana”, Plinius kirjoitti, ”ja maailma minun mukanani” – mutta ei vielä tappavaa: useimmilla pompeijalaisilla oli runsaasti aikaa paeta.
Jäille, jotka jäivät paikalle, olosuhteet kuitenkin pahenivat pian. Kun tuhkaa putosi yhä enemmän ja enemmän, se tukki ilman, mikä vaikeutti hengittämistä. Rakennukset romahtivat. Sitten ”pyroklastinen aalto” – 100 mailin tuntivauhdilla tapahtuva ylikuumennetun myrkkykaasun ja jauhautuneen kiven aalto – syöksyi alas vuoren kylkeä ja nielaisi kaiken ja jokaisen tieltään.
Kun Vesuviuksen purkaus päättyi seuraavana päivänä, Pompeiji oli hautautunut miljoonien tonnien vulkaanisen tuhkan alle. Noin 2 000 pompeijialaista kuoli, mutta kaiken kaikkiaan purkaus tappoi jopa 16 000 ihmistä. Jotkut ihmiset ajelehtivat takaisin kaupunkiin etsimään kadonneita sukulaisiaan tai tavaroitaan, mutta paljon ei ollut enää löydettävää. Pompeji, samoin kuin naapurikaupunki Herculaneum ja useat alueen huvilat, oli vuosisatojen ajan hylätty.
Pompeijin uudelleen löytäminen
Pompeji säilyi suurimmaksi osaksi koskemattomana, kunnes vuonna 1748 joukko muinaisia esineitä etsiviä tutkimusmatkailijoita saapui Campaniaan ja ryhtyi kaivamaan. He huomasivat, että tuhka oli toiminut ihmeellisenä säilöntäaineena: Kaiken pölyn alla Pompeji oli lähes täsmälleen samanlainen kuin se oli ollut lähes 2 000 vuotta aiemmin. Sen rakennukset olivat ehjiä. Luurangot olivat jähmettyneet sinne, minne ne olivat pudonneet. Kaduilla oli arkisia esineitä ja taloustavaroita. Myöhemmin arkeologit löysivät jopa säilöttyjä hedelmäpurkkeja ja leipiä!
Monien tutkijoiden mukaan Pompeijin kaivauksilla oli suuri merkitys 1700-luvun uusklassisen herätyksen kannalta. Euroopan varakkaimmat ja muodikkaimmat perheet esittelivät raunioista löytynyttä taidetta ja esinejäljennöksiä, ja piirrokset Pompejin rakennuksista auttoivat muokkaamaan aikakauden arkkitehtuurisuuntauksia. Esimerkiksi varakkaat brittiläiset perheet rakensivat usein ”etruskihuoneita”, jotka jäljittelivät Pompeijin huviloiden huoneita.
Tänä päivänä Pompeijin kaivaukset ovat jatkuneet jo lähes kolme vuosisataa, ja tutkijat ja turistit ovat edelleen yhtä kiehtovia kaupungin aavemaisista raunioista kuin 1700-luvulla.
Satoja tunteja historiallista videomateriaalia on saatavilla kaupallisesti ilmaiseksi HISTORY Vaultin kautta. Aloita ilmainen kokeilujakso jo tänään.