DISCUSSION
Kohtauksia esiintyy 0,5 %:lla synnyttäjistä ja 22,2 %:lla ennenaikaisista lapsista, vaikka sikiön kohtaukset ovat hyvin harvinaisia (4-7). Vastasyntyneiden kohtauksia pidetään tärkeinä neurologisten sairauksien ennustetekijöinä, ja ennuste riippuu useista tekijöistä (8). Synnynnäiset poikkeavuudet, asfyksia, tooniset kouristukset, epänormaali EEG ja ensimmäisen elinvuorokauden aikana saadut kouristukset aiheuttavat huonomman ennusteen kuin myöhään alkaneet kouristukset (8). Kohtaukset kohdussa saattavat liittyä huonoimpaan lopputulokseen (9).
Koska on yhä enemmän näyttöä siitä, että suuri osa vastasyntyneen neurologisista toimintahäiriöistä saa alkunsa synnytyksen alkuvaiheessa, on odotettavissa, että kyseisen toimintahäiriön käyttäytymishäiriö saattaa esiintyä myös ennen syntymää (10, 11). Riippumatta siitä, mikä on vamman erityinen mekanismi, vastasyntyneiden kohtaukset ovat tärkeitä virstanpylväitä arvioitaessa riskiä lasten myöhemmille seurannaisvaurioille, jotka vaihtelevat epilepsiasta kehityshäiriöihin.
Joitakin raportteja on esitetty reaaliaikaisella ultraäänitutkimuksella tai raskaana olevan äidin havaitsemien, kohtauksen kaltaisten sikiön liikkeiden synnytystä edeltävästä diagnostiikasta (2, 3). Useimmissa näistä tapauksista kohtausaktiivisuus ilmeni sikiön raajojen selvänä, nopeana myoklonisena nykimisenä (2, 3). Joissakin tapauksissa oli rakenteellisia keskushermoston epämuodostumia, geneettisiä oireyhtymiä, joihin liittyi raajojen liikerajoituksia, tai vaikea kasvun rajoittuminen (2, 12). Sikiön kouristuskohtausten yleisin syy on synnynnäinen poikkeavuus, pääasiassa keskushermostossa (2).
Sikiön kouristuskohtausten synnytystä edeltävän diagnoosin avuksi ei ole laadittu erityisiä kriteerejä. Skupski ym. raportoivat kaksi kohtauksen kaltaisten liikkeiden ominaispiirrettä: 1) toistuva, episodimainen liike, jonka kesto vastaa kohtausjaksoa, ja 2) liikkeen säännöllisyys, jonka taajuus vastaa kohtausaktiivisuutta (12).
Sikiön liikkeet edustavat neuraalista aktiivisuutta, ja ne ovat erinomainen keino arvioida sikiön hermoston toimintahäiriöitä sekä synnytyksen jälkeistä toimintaa, koska neuraalinen toiminta on jatkumoa synnytystä edeltävästä elämänvaiheesta synnytyksen jälkeiseen elämään (13). Siksi on kohtuullista olettaa, että sikiön hermostollinen toimintahäiriö on läsnä syntymän jälkeen.
Tässä tapauksessa äiti havaitsi sikiön kohtausaktiivisuuden ensimmäisen kerran 28 raskausviikolla, minkä jälkeen se dokumentoitiin hyvin ultraäänitutkimuksella. Ja kohdunsisäinen epänormaali liike jatkui syntymän jälkeen. Reaktiivinen NST ja postnataalinen ABGA viittasivat siihen, että sikiön kohtaus ei liittynyt synnytystä edeltävään hypoksiaan tai asidoosiin. Myöskään synnytyksen jälkeinen aivojen kuvantamistutkimus ei paljastanut poikkeavia löydöksiä. Syystä riippumatta lapsen lopputulos vaikuttaa vaikealta.
Vähän aiemmin raportoidut tapaukset ja oma tapauksemme viittaavat siihen, että sikiökohtauksen ennuste on huono (2). On kuitenkin huomionarvoista, että raportoidut tapaukset edustavat todennäköisesti vakavaa ääripäätä, ja saattaa olla olemassa laaja kirjo kohdunsisäisiä kouristuksia, joiden ennuste on suotuisampi (3). Sikiön liikkeiden huolellinen tutkiminen on välttämätöntä ennusteen ennustamiseksi ja tietoon perustuvan päätöksenteon helpottamiseksi. Lisäksi sikiön liikkeiden seuranta voi antaa vihjeitä ennen syntymää alkavien vastasyntyneiden kouristuskohtausten syy-yhteyksistä.
Ultraäänitutkimuksen käyttö sikiön epänormaalien liikkeiden, mukaan lukien sikiön kouristuskohtausten, diagnosoimiseksi voi valmistaa vanhempia ja lääkäreitä paremmin neurologisesti heikentyneen vastasyntyneen synnytykseen. Lisäksi ultraäänitutkimus voi antaa näyttöä siitä, että epänormaali käyttäytyminen edeltää synnytystoimenpidettä, mikä vähentää synnytyslääkärin oikeudellista riskiä. On myös tärkeää tehdä yksityiskohtaisia aivojen kuvantamistutkimuksia sikiön kohtausten yhteydessä, jotta voidaan ymmärtää etiologia ja ennustaa uusiutumisriski.