DISCUSSION
S. aureus on yleinen patogeeni, jota esiintyy sekä yhteisössä että sairaaloissa. Se on kuitenkin suhteellisen harvinainen virtsatieinfektion aiheuttaja väestössä , vaikka S. aureuksen eristäminen virtsanäytteistä on usein toissijaista muualla ilmenevän stafylokokkibakteremian vuoksi. S. aureus on merkittävin patogeeni infektioiden kokonaismäärällä mitattuna, ja se on tärkeä nosokomiaalinen patogeeni, jonka tarttuvuus nosokomiaalisesti on suuri. Tätä vaikeuttaa metisilliinille vastustuskykyisen S. aureuksen yleistyminen (2 prosentista vuonna 1974 jopa 64 prosenttiin vuonna 2002) sairaalainfektioiden isolaattien joukossa, mikä on samankaltaista kuin tutkimuksemme tulokset, joissa havaittiin MRSA-infektioiden lisääntyminen (kuvio 2). 1).
Metisilliinille resistentin Staphylococcus aureuksen (MRSA) infektioiden lisääntyminen vuosina 2004-2009. Lisäksi kaavioon on rajattu eksponentiaalinen trendi (musta viiva).
Viimeisten 20 vuoden aikana MRSA on noussut tärkeäksi nosokomiaalisen bakteremian aiheuttajaksi, ja MRSA-infektioiden ilmaantuvuus on lisääntynyt merkittävästi. Metisilliiniresistenssi on lisäriskitekijä, joka lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta potilailla, joilla on hankittuja S. aureus -infektioita . Suurin osa MRSA:n aiheuttamista virtsatieinfektioista on HA-MRSA-infektioita. Yleensä nämä potilaat ovat oireettomia, mutta heikentyneessä yleistilassa oireinen MRSA-infektio voi huonontaa potilaan tilaa huomattavasti ja vaatia hoitoa.
Elinajanodotteen kasvaessa potilaat, joilla on virtsaamisongelmia, pysyviä katetreja ja rajoitettu liikuntakyky, tarvitsevat varovaisuutta MRSA:n lähteiden määrittämisessä . Tässä tutkimuksessa löysimme MRSA:ta 89,7 %:lta (n=218) potilaista, joilla oli katetri. Infektioprosentti potilailla, joilla oli kiinteä katetri, oli 76,1 % (n=185), ja 13,6 % (n=33) oli potilaita, joilla oli virtsakatetri teho-osastolla. Katetriin liittyvän infektion tiheys oli noin 18 päivää. Näistä infektioista 10,3 % (n=25) oli virtsanäytteissä.
MRSA-infektion kliininen esitys on usein epäspektaakkelimainen, koska potilaat ovat oireettomia. Usein MRSA-positiiviset viljelmät löydetään pysyvien katetrien rutiinivaihdon yhteydessä, eikä hoitoa tarvita. Lisäksi virtsan MRSA:n ja muista paikoista, kuten verenkierrosta, peräisin olevan MRSA:n oireenmukainen kliininen erottaminen toisistaan on vaikeaa. Tässä tapauksessa hoito on kuitenkin tarpeen MRSA:n lähteestä riippumatta. Tehohoitopotilailla, joilla oli oireinen MRSA-infektio, oli yhdeksässä tapauksessa (27,3 %) septikemia, joka johtui virtsatieinfektiosta yhdistettynä muihin enterobakteereihin. Näillä potilailla tarvittiin antibioottiyhdistelmähoitoa. Kaikissa yhdeksässä tapauksessa gentamysiini oli yksi osa yhdistelmää; toinen osa riippui bakteeriviljelyn tuloksesta. Potilailla oli kuumetta, veren tulehdusparametrit olivat koholla ja yleiskunto oli huomattavasti heikentynyt. Näillä potilailla kaikki laitteet pyritään poistamaan mahdollisimman pian.
Potilailla, joilla on MRSA:n aiheuttama bakteremia, positiivinen virtsaviljely johtuu tyypillisesti nousevasta infektiosta tai hematogeenisesta leviämisestä. MRSA:n positiivista virtsaviljelyä ennustavia tekijöitä ovat muun muassa kiinteät katetrit, virtsateiden tukkeutuminen ja leikkaus.
Ha-MRSA:sta poiketen CA-MRSA:n virtsatieinfektioissa esiintyy kliinisiä oireita, kuten dysuriaa ja pollakisuriaa. CA-MRSA:ta sairastavasta 5,7 %:sta tutkimusväestöstä ei löytynyt muuta MRSA-lähdettä kuin virtsanäyte. Mahdollisia syitä yhteisöperäisten infektioiden lisääntymiseen ovat (1) MRSA:n leviäminen sivusuunnassa sairaalasta yhteisöön MRSA-diagnoosin saaneilta kotiutetuilta potilailta ja (2) hoidon keskeyttäminen ja puuttuvat seurantatutkimukset. Monet MRSA-kannat ovat usein monille antibiooteille resistenttejä . Aiempien tutkimusten mukaan MRSA-infektiot liittyvät pitkittyneeseen sairaalahoitoon ja lisääntyneeseen kuolleisuuteen verrattuna metisilliinille herkän S. aureuksen aiheuttamiin infektioihin. Tällaisia vertailuja saattaa häiritä se, että MRSA-infektioita sairastavilla potilailla esiintyy enemmän liitännäissairauksia, vaikka MRSA-infektioita sairastavien potilaiden hoitovaihtoehdot ovat rajalliset. Yksi vaihtoehto on selektiivinen suonensisäinen hoito, koska muut yleiset suun kautta otettavat mikrobilääkkeet, mukaan lukien fluorokinolonit ja kolmannen polven kefalosporiinit, ovat tehottomia MRSA:ta vastaan.
Tässä tutkimuksessa luonnehdimme MRSA:n epidemiologiaa virtsaviljelyjen perusteella sairaalahoitoon pääsyn ensimmäisten 24 tunnin aikana. MRSA-bakteriurian esiintyvyys sairaalaan tullessa lisääntyi tutkimusjakson aikana. Odotetusti MRSA osoitti täydellistä resistenssiä merkittävälle määrälle mikrobilääkkeitä koko tutkimuksen ajan. Tämä oli yleisempää usein käytettyjen antibioottien, kuten aminopenisilliinin, kefalosporiinien, karbapeneemien, penisilliini G:n, β-laktamaasien ja isoksatsolyylipenisilliinin, kohdalla.
Laajakirjoisten mikrobilääkkeiden laaja-alainen käyttö ja joidenkin aineiden rajallinen teho ovat aiheuttaneet voimakasta valikoitumispaineita sairaalaympäristössä. Siksi resistenttien grampositiivisten patogeenien, erityisesti MRSA:n, uudelleen ilmaantuminen on yhä suurempi huolenaihe .
MRSA:ta on vaikea hävittää potilailta, joilla on pysyviä katetreja ja stenttejä, koska nämä bakteerit muodostavat biofilmejä, ja biofilmiin tai mikrokolonioihin sulautuneet stafylokokkisolut ovat selvästi vastustuskykyisempiä antibiooteille . Lisäksi kaikki asiaan liittyvät henkilöt (eli hoito- ja hoitohenkilökunta, perheenjäsenet ja ystävät) voivat helposti kontaminoitua ja olla linkkinä HA-:sta CA-MRSA:han.
Onko hävittäminen siis välttämätöntä vai lisääkö tällainen hoito resistenssin määrää? Yllättäen havaitsimme merkittävää resistenssin vähenemistä amikasiinille (T, 67,08 %; OR, 0,6116; p<0,0001) (kuva 2), gentamisiinille (T, 68.31 %; OR, 0,6265; p<0,0001) (Kuva 3), siprofloksasiinille (T, 87,65 %; OR, 0,7408; p=0,0153) ja klindamysiinille (T, 79,84 %; OR, 0,7914; p=0,0187). Nämä havainnot antavat viitteitä antibioottien spesifisestä ja systeemisestä käytöstä virtsatieinfektioiden hoidossa.
Metisilliinille vastustuskykyisen Staphylococcus aureuksen resistenssin väheneminen kuuden vuoden aikana amikasiinin käytön perusteella.
Metisilliinille resistentin Staphylococcus aureus -resistenssin väheneminen gentamysiinin käytön perusteella samassa aikajaksossa kuin amikasiinin Kuva. 2.
Mahdollisena mikrobilääkeresistenssin lähteenä tuetaan antibioottien ei-kriittistä käyttöä. Jopa virusperäisissä hengitystieinfektioissa määrättiin tässä tutkimuksessa antibiootteja. Lisäksi potilaiden nykyisten lääkkeiden käyttö aiempien infektioiden hoitoon sekä suositusten vastainen hoidon ennenaikainen lopettaminen edistävät osaltaan resistenssin kehittymistä.
Infektioiden torjuntatoimenpiteet ja hoitohenkilökunnan seulonta sekä asianmukainen käsihygienia ja seurantakulttuurit voivat auttaa pysäyttämään MRSA:n leviämisen sairaalaympäristössä . Antibioottipolitiikka voi estää MRSA:n ja muiden bakteerien resistenssin kehittymisen edelleen. MRSA:n herkkyysmallien seurannasta voi olla apua MRSA:n ja antibioottiresistenssin esiintyvyyden vähentämisessä .
Lisäksi sairaalasta kotiutumisen jälkeen kerättävä itseraportointikysely seulotuista potilaista ja MRSA-seulonnan mahdolliset myönteiset vaikutukset potilaisiin ja laajempaan yhteisöön eivät vähentäisi infektiomäärää, mutta mahdollistaisivat tarvittaessa varhaisemman ja täsmällisemmän hoito-ohjelman. Lisäksi tällaisten kyselyjen avulla voidaan antaa asianosaisille tietoa siitä, miten ryhtyä asianmukaisiin hygieniatoimenpiteisiin.