Keskustelu
Hoitamattomana masennus johtaa lisääntyneeseen terveydenhuollon käyttöön, mikä johtaa päivystyskäynteihin huonon elämänlaadun ja itseään vahingoittavan käyttäytymisen vuoksi (10). Tämä puolestaan aiheuttaa kielteisiä vaikutuksia talouteen lisääntyneiden poissaolojen ja ammatillisten haittojen vuoksi (11). Se häiritsee perhettä aiheuttamalla menestymishäiriöoireita sellaisten äitien lapsille, joiden äideillä on samanaikainen masennus ja päihdehäiriöt.
Tällä hetkellä ei ole olemassa mitään erityistä arkkityyppiä masennuksen etiologian kuvaamiseksi. On olemassa useita koulukuntia, jotka vaihtelevat orgaanisista ja fysiologisista tekijöistä biologisiin merkkiaineisiin ja neurotransmitteripuutoksiin. Hyväksytyin teoria masennuksesta pitää sitä psykologisten ja biologisten tekijöiden monimutkaisen vuorovaikutuksen tuotteena. Masennuksen ja stressaavien elämäntapahtumien välillä on positiivinen suhde ja masennuksen ja sosiaalisen tuen välillä negatiivinen suhde (33). Aiheuttajat, psykologiset tai somaattiset, voivat kuitenkin olla geneettisiä tai hankittuja alttiuksia.
Maailman terveysjärjestön raportin ”The Global Burden of Disease” (13) mukaan masennusta pidetään suurimpana taakkana naisilla verrattuna kaikkiin muihin sairauksiin. Naisilla on yleisesti raportoitu olevan suurempi riski sairastua masennuksen ensimmäiseen episodiin ja se alkaa aikaisemmin kuin miehillä (12). Afroamerikkalaisilla naisilla on raportoitu olevan vuosittain kolme miljoonaa mielenterveyskäyntiä.
Afrikkalaisilla amerikkalaisilla on ainutlaatuinen historia, sillä heidät tuotiin maahan orjina (8). Heillä on erityiset perinteet ja käytännöt sekä poikkeukselliset yksilölliset ja kollektiiviset identiteetit (14). He ovat tietoisia roolistaan äiteinä ja kotiäiteinä, mutta tuntevat syyllisyyttä osallistuessaan itsensä kehittämistä edistävään toimintaan. Tämä henkilökohtaisen kehityksen ja perheen selviytymistarpeiden välinen rooliristiriita johtaa usein afroamerikkalaisten masennukseen (15).
Afrikanamerikkalaisten masennuksen kulttuurisidonnaisten oireiden diagnosointi ja arviointi on suuri huolenaihe. Erot afroamerikkalaisten ja muiden ryhmien oireiden esiintymisessä voivat johtua kulttuurisidonnaisista ilmaisuista. Kulttuurinen osaaminen on olennaista tarkan diagnoosi- ja hoitoprosessin kannalta, joka on tarkoitettu erityisesti kullekin tietylle rodulliselle tai etniselle ryhmälle. Afroamerikkalaisilla esiintyvä kulttuurisidonnainen oireyhtymä on huimausta seuraava äkillinen romahdus, jota kutsutaan usein ”kaatumiseksi”. Myös unihalvausta, jolle on ominaista kyvyttömyys liikkua herätessä tai nukahtaessa, havaitaan toisinaan afroamerikkalaisilla (16).
Arviolta lähes puolet Yhdysvaltojen koko väestöstä koostuu etnisesti ja rodullisesti erilaisista ihmisistä vuoteen 2052 mennessä (6). Tässä rotujen moninaisuuden kasvuvauhdissa on siksi tärkeää ymmärtää, että valkoisille ominaiset tilastot eivät riitä käsittelemään afroamerikkalaisten mielenterveysongelmia (17). Rasismin, seksismin ja köyhyyden kokemukset ovat lisänneet afroamerikkalaisten masennusriskiä.
Afrikkalaisamerikkalaisten masennuksen esiintyvyyden on raportoitu olevan kaksinkertainen valkoisiin verrattuna (18).
National study of American life (NSAL) (20) -tutkimuksen mukaan masennuksen elinikäinen esiintyvyys on valkoisilla (17,9 %) korkeampi kuin afroamerikkalaisilla (10,4 %) ja Karibian alueen mustilla (12,9 %), mutta kun masennuksen kulkua tarkastellaan, afroamerikkalaisten masennus jatkuu pidempään. Tämä pysyvyyden mitta oli 56,5 % afroamerikkalaisilla, 56 % Karibian mustilla ja 38,6 % valkoisilla. Näin ollen masennusta pidetään mustilla kroonisena sairautena. Koska afroamerikkalaiset altistuvat enemmän yhteisö- ja perheväkivallalle, heillä on suurempi riski sairastua masennuksen liitännäissairauksiin, kuten päihteiden väärinkäyttöön, yleistyneeseen ahdistuneisuuteen ja posttraumaattisiin stressihäiriöihin (19).
Kolme vuosikymmentä kestäneestä tutkimuksesta huolimatta masennuksen ja sen liitännäissairauksien hoito on edelleen merkittävä kansanterveysongelma Yhdysvalloissa. Masennuksen ja sen liitännäissairauksien hoitoa pidetään nykyisin mielenterveysalan ammattilaisten yleisimpänä ja kiireellisimpänä huolenaiheena (21). Afrikkalaisamerikkalaisten masennuksen hoitoa koskevia lopullisia tutkimuksia on vähän. Mustaihoisten korkeampi masennuksen jatkumisriski edellyttää, että keskitytään hoitomuotoihin ja kausaalisten tekijöiden tunnistamiseen.
Yhdysvalloissa vain 57 prosenttia MDD:tä sairastavista aikuisista saa hoitoa (22). On väitetty, että masennuksen menestyksekkäät psykoterapeuttiset hoitomuodot ovat universaaleja ja että niitä voidaan soveltaa yhtä lailla kaikkiin rodullisiin ja etnisiin ryhmiin, mikä saattaa hyvinkin olla virheellinen oletus (23).
Kognitiivisen psykoterapian ja farmakoterapian masennushoitojen vertailussa kognitiivinen psykoterapia todettiin yhtä tehokkaaksi tai tehokkaammaksi kuin farmakoterapia alkuvaiheen hoidossa ja seurannassa (24). Afroamerikkalaisilla depressio-oireet vähenivät merkittävästi 12 kognitiivisen terapiaistunnon jälkeen, kun niitä verrattiin samanpituisiin analyyttisesti suuntautuneisiin terapiaistuntoihin (25).
Holistiset terapiat kohdistuvat fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin sekä diagnoosi- että hoitomuodoissa (6). Afroamerikkalaisilla holististen hoitojen on todettu onnistuvan vähentämään masennusoireita (26). Lähestymistapa ahdingon ja masennuksen voittamiseksi on ongelmien kohtaaminen niiden välttämisen sijaan. Yritä hakea apua perheeltä; ystäviltä, naapureilta ja uskonnollisilta johtajilta (14). Tutkijat voivat hyödyntää tätä erityistä havaintoa afroamerikkalaisilla laajentaakseen ymmärrystään psykologis-sosiaalisesta strategiasta.
Uskonnon vaikutusta afroamerikkalaisessa inventaariossa ei voi sivuuttaa. Rukous on afroamerikkalaisten yleinen selviytymisreaktio hädässä. Nykyään lähes 85 prosenttia afroamerikkalaisista kuvailee itseään ”melko uskonnollisiksi” (27) tai ”hyvin uskonnollisiksi”, ja ”uskonnollinen osallistuminen” voi olla moderaattori, joka vähentää masennuksen puhkeamista (28).
Etnisyys on laiminlyöty näkökohta mustan väestön heterogeenisyydestä (29). Vaikka rotuerojen tutkiminen hoitotuloksissa on tärkeää, valkoisten/kaukasialaisamerikkalaisten ja mustien/afrikkalaisamerikkalaisten välisiä eroja ei yleensä tutkita. Kun niistä on raportoitu, tutkijat ovat yleensä tehneet jälkikäteen vertailuja, jotka perustuvat otoksiin, jotka eivät ole yhtä edustavia.
On huomattu, että mustat, joilla on mahdollisuus saada mielenterveyspalveluja, saavat huonolaatuista hoitoa valkoisiin verrattuna (30). Olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin näiden rotujen välisten erojen poistamiseksi. Yhtäläisen ja laadukkaan saatavuuden tarjoaminen kaikille auttaa poistamaan syrjintää ja eroja. Afroamerikkalaisten mielenterveystilanteessa on edelleen merkittäviä eroja, vaikka vuoden 1840 väestönlaskennasta on kulunut 150 vuotta (31).