Posted by lashibes on Nov 30, 2014
Mitä on personifikaatio?
Personifikaatio on elottomien esineiden tai abstraktien käsitteiden varustamista elollisilla tai elävillä ominaisuuksilla.
Varovaisuutta suositellaan, ettei esineelle tai käsitteelle anneta liikaa elollisia ominaisuuksia. Se voi nopeasti muuttua epärealistiseksi tai koomiseksi, jos ei ole varovainen.
Kun näin tapahtuu, kuulija alkaa kyseenalaistaa puhujan luotettavuuden, ja jos epäilys vahvistuu muilla huonoilla havainnoilla tai kuvakielellä, joka ei kuulu mahdollisuuksien piiriin, kuulija lähtee pois.
Jos personifikaation käyttäminen on niin suuri riski, niin miksi sitä sitten käyttää ollenkaan?
Kuten kaiken kuvakielen, sen on tarkoitus vedota aisteihin ja auttaa lisäämään kuulijalle yhteyttä ja laajempaa merkitystä repliikkiin.
Käyttämällä neljää ensisijaista kuvakielen tyyppiä: vihjausta, metaforaa, vertausta ja personifikaatiota vahvojen mielikuvien luomiseksi kirjoittaja luo suoran yhteyden kuulijan muistoihin ja tunteisiin.
Ja se on loistava keino vahvan mielikuvituksen luomiseksi kappaleeseen. Katsotaanpa muutamia.
Tim McGraw/Taylor Swift ”Highway Don’t Care”: …highway don’t care …
Lauluntekijät: Mark Irwin, Josh Kear, Brad Warren & Brett Warren
The highway won’t hold you tonight
The highway don’t know you’re alive
The highway don’t care if you’re all alone
But I do, I do.
Moottoritie ei kuivaa kyyneleitäsi
Moottoritie ei tarvitse sinua täällä
Moottoritie ei välitä jos tulet kotiin
Mutta minä välitän, minä välitän.
Mitä pidän tässä laulussa on: koko laulun otsikko on personifikaatio!
Mikä tekee personifikaatiosta niin hyvin toimivan tässä laulussa, on se, että ensimmäiset kaksi riviä ovat totuudenmukaisia lauseita. Ne ovat tosiasioita. Kun päästään kolmanteen riviin ja siihen, että valtatie ei välitä siitä, että ihminen on yksin, faktat ovat jo perustelleet sen tosiasiana.
Kuuntelijana otat selvää, että valtatie on kylmä ja yksinäinen paikka, ts, ei mitään hyvää verrattuna henkilöön, joka odottaa ”sinua” kotona.
Hyvää henkilöitymisen käyttöä!
Green Day ”Good Riddance”: Time grabs you by the wrist, directs you where to go
Lauluntekijä: Billie Joe Armstrong
Toinen käännekohta, tienhaara jumissa.
Aika tarttuu sinua ranteesta, ohjaa sinua minne mennä.
Tee siis tästä koettelemuksesta parhaansa äläkä kysy miksi.
Ei se ole kysymys vaan ajassa opittu läksy.
Pidän tästä jakeesta useista kuvakielellisistä syistä.
”Aika tarttuu sinua ranteesta” on aika kirjaimellinen: sinulla on kello on ranteessasi, ja katsot sinne ohjaamaan, mitä teet päivässä. Ajalla on myös taipumus hallita elämäämme, joten se ”ohjaa” sinua toisinaan.
Koska koko ensimmäinen säkeistö muistuttaa Robert Frostin ”The Road Not Taken” -teosta, ajan käyttö toimii hyvin. Runo kertoo katumuksesta, joten mukava viittaus. Laulu käyttää aikaa polkuna oppitunnille.
Nyt jos olisi valittu lause ”Time took me by the nose”, se ei luultavasti olisi ollut läheskään yhtä vahva, varsinkin kun otetaan huomioon sanan ”time” toistuminen säkeistön lopussa. Ja olisi ollut jo vähän liioittelun rajoilla.
Sting ”Fields Of Gold”: . . . aurinko kateellisella taivaallaan. . .
Songwriter: Sting
Muistat minut, kun länsituulet liikkuvat
Ohrapelloilla
Unohdat auringon kateellisella taivaallaan
Kun kävelemme kultaisilla pelloilla
Niin. hän vei rakkaansa katselemaan hetkeksi
Ohran pelloille
Miehen syliin hän kaatui, kun hänen hiuksensa putosivat
Kullan pelloilla
Jäätkö luokseni, Oletko sinä minun rakkauteni?
Ohrapeltojen keskellä
Me unohdamme auringon kateellisella taivaallaan
Kun makaamme kultapelloilla
Kuinka voi aurinko olla kateellisella taivaalla? Mikä hemmetti on kateellinen taivas? Yksinään tämä personifikaatio vaikuttaa parhaimmillaankin kömpelöltä, hölynpölyä hipovalta. Asiayhteydessä se kuitenkin toimii.
Miksi? Koska kappaleen loppuosa pysyy selkeissä, selkeissä yksityiskohdissa eikä käytä muita kuvakielen muotoja kohtauksen välittämiseen.
Niin, vaikka kuuntelijana en luota lauseen ensimmäiseen käyttöön, kappaleen loppuosan kuvakieli säilyttää luottamukseni. Olen valmis keskeyttämään sen hylkäämisen ja sen sijaan keskittymään yksityiskohtiin. Tämä palvelee antamaan lauseelle merkityksen, kun ymmärrän, että tämä on rakkauslaulu, ja vaikka aurinko näkee kaiken, sillä ei ole mitään siitä – ”mustasukkainen taivas.”
Hyvin hienoa kirjoitusasua, joka ei ole vain runollinen, vaan säilyttää kuulijan!
Kaiken kuvakielen suurin vaara on törkeä, epäoikeudenmukainen tai koominen vertailu.
Kun vertailu on kuulijan korvissa kohtuuton tai naurettava, häntä ei voi enää voittaa takaisin.
Ei ole enää aikaa, ja mikä pahempaa, kuulija voi jäädä jumiin huonoon kuvakieleen eikä kuunnella loppua laulua.
Palataan siis takaisin maantielle esimerkkinä siitä, mitä ei kannata tehdä.
Fiktiivinen lauluteksti: ”
Vaikea uskoa, että moottoritien kyltti hymyilee sinulle, puhumattakaan siitä, että se purskahtaisi nauruun. Tässä vaiheessa tilanne muuttuu sarjakuvamaiseksi, koska mieleen tulee kyllä kuva. Jonkinlainen lauantaiaamun sarjakuvakuva.
Tässä kohtaa muu kuvakieli astuu kuvaan. Entä jos keskellä on viilto ja siksi ajattelet, että se näyttää siltä kuin se nauraisi? Tällöin olet vain valinnut väärän kuvakielen keinon.
Yllä olevassa esimerkissä personifikaatio-ongelmasi voitaisiin ratkaista yksinkertaisesti käyttämällä vertausta ”liikennemerkin ruosteinen viilto näytti siltä kuin se nauraisi minulle…”