University of Tromsø – The Arctic University of Norway
”Tutkin sitä, kuinka nopeasti reagoit johonkin pelottavaan asiaan, ja kävi ilmi, että kestää vain sekunnin kymmenesosa siitä, kun altistut jollekin pelkäämällesi asialle, siihen, että reagoit”, Tromssan yliopiston psykologian laitoksella työskentelevä post doc -tutkijana toimiva Ole Åsli kertoo.
”Reaktiomme pelkoon on lähes yhtä nopea kuin refleksi.”
Åsli sanoo, että ihmisinä olemme alttiita pelkäämään, ja että tämä reaktio on peräisin esi-isiltämme. Kun esi-isämme elivät Afrikassa, henkiin jäivät ne yksilöt, jotka oppivat pelkäämään vaaraa.
”Käärmeiden ja hämähäkkien pelkääminen oli ennen hyödyllinen reaktio, mutta nykyään se ei ole yhtä hyödyllinen. Meillä on luultavasti liian tehokas pelkojärjestelmä.”
Aivojen pelkokeskus
Tutkimusyksikön johtaja Magne Arve Flaten sanoo, että pelko tulee aivojemme siitä osasta, joka on erikoistunut ilmaisemaan kauhua.
”Pelkokeskuksemme sijaitsee aivojen etupuolella lähellä ohimoa olevalla alueella, ja sitä kutsutaan amygdalaksi. Tutkimukset, joita on tehty ihmisillä, joilta puuttuu amygdala, osoittavat, että he eivät osoita pelkoa”, hän sanoo.
Flaten ja Åsli sanovat, että ihmiset, joilta puuttuu amygdala, ymmärtävät, että asiat ovat vaarallisia, mutta he eivät tunne pelkoa. Nämä ihmiset eivät tunnista pelkoa toisissa ihmisissä.
”He näkevät, että ihmiset ovat iloisia, vihaisia tai järkyttyneitä, mutta he eivät pysty tunnistamaan pelkoa ja pelkoa. Voi olla vaarallista olla pelkäämättä. Henkilöt, joilla on Urbach-Wiethesin oireyhtymä, joka voi vaikuttaa amygdalaan, elävät harvoin vanhuuteen asti”, Flaten sanoo.
Pelko on tärkeää, koska se herättää selviytymisvaistomme. Pelko valmistaa meidät pakenemaan tai hyökkäämään.
”Kun pelkäämme, kehossamme tapahtuu joukko fysiologisia muutoksia. Olemme kaikki kuulleet tarinoita äideistä, jotka ovat nostaneet autoa pelastaakseen lapsensa, ja ihmiset, jotka pelkäävät, eivät tunne fyysistä kipua loukkaantuessaan. Ihmisiä saatetaan puukottaa kuolettavasti, mutta he saattavat silti pystyä pakenemaan tekijää. Kipu tulee jälkikäteen”, Åsli sanoo.
”Syynä tähän on se, että veri kulkee aivoista lihaksiin. Refleksit ohjaavat meitä ja meistä tulee vahvoja”, hän selittää.
”Keho on valmis taistelemaan tai pakenemaan.”
Tarpeeton pelko
Tässä yhteydessä pelkääminen voi olla positiivinen asia, mutta entä jos pelkää jotakin sellaista, joka on oikeasti turvallista? Ylireagoiminen pelolla joka kerta, kun näkee ampiaisen, voi olla uuvuttavaa.
”Ihmiset voivat pelätä monia asioita. Monet eurooppalaiset pelkäävät hyönteisiä, mutta tarkkaan ottaen pistorasiat ovat meille paljon vaarallisempia, puhumattakaan autoilusta. Autofobiat ovat äärimmäisen harvinaisia, mutta suklaakammosta on raportoitu”, Flaten sanoo.”
”Pelkoa ohjaavat usein tiedostamattomat prosessit.”
Pelon torjuminen
Pelokkaat ihmiset voivat olla varsin rajoittuneita arjessaan. Ahtaiden tilojen, avoimien tilojen tai suurten ihmisjoukkojen pelko voi johtaa siihen, että ihmiset eristäytyvät ja heidän elämänlaatunsa voi olla varsin huono.”
”Paras hoito pelkoon on altistuminen sille, mitä pelkää.”
”Paras hoito pelkoon on altistuminen sille, mitä pelkää. Sitten huomaat, että se, mitä pelkäsit tapahtuvan, ei tapahdukaan. Mutta sinun on aloitettava hitaasti altistamalla itsesi pelottaville asioille. Jos pelkäät hämähäkkejä, sinun pitäisi vähitellen lähestyä niitä”, tutkija selittää hymyillen.
”Mieti ensin, miten sinun pitäisi lähestyä hämähäkkiä, ja aloita sitten lähestyminen. Tavoitteena on antaa hämähäkin ryömiä paidan alle. Olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat todella tehneet niin.”
Psykologian laitoksella työskentelevien kollegoiden mukaan opimme pelkäämään hyvin nopeasti. Jos olet esimerkiksi pudonnut hevosen selästä, hevospelkosi voi kestää hyvin pitkään.
”Kykymme pelätä on hyvin tehokas – tarvitaan vain yksi tapaus, jotta pelkäämme jotain. Pelon oppiminen voi kuitenkin kestää kauan”, Åsli sanoo.
Nopea säikähdysrefleksi
Ihmiset ovat myös hyvin säikkyjä. Ei tarvita paljoa saadakseen meidät todella hyppäämään ulos nahoistamme.
”Meillä ihmisillä on hyvin kehittynyt hätkähdysrefleksi, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä enemmän pelkäämme, sitä voimakkaampi refleksi on.”
Tutkijat voivat mitata hätkähdysrefleksiämme ja sitä, kuinka peloissamme olemme mittaamalla, kuinka paljon räpyttelemme silmiämme.
Flaten ja Åsli ovat tutkineet tätä sijoittamalla koehenkilöitten silmien alapuolelle elektrodeja, jotka tallentavat hätkähdysrefleksin. Pelon mittaamiseksi tutkijat yhdistävät esimerkiksi äänimerkin ja sähköiskun.
Henkilö siis pelkää äänimerkkiä, koska tietää, että siihen liittyy sähköisku.
Kun kova äänimerkki laukaisee koehenkilön säikähdysrefleksin, tutkijat voivat mitata pelon astetta.
”Äänimerkin pelko saa aikaan sen, että olet erityisen hermostunut ja räpäytät silmiäsi jopa enemmän kuin muuten.”
Flaten sanoo, että toimintaelokuvat asettavat meidät tarkoituksella tilaan, jossa säikähdämme todennäköisemmin. Musiikki ja tunnelma vaikuttavat meihin niin, että hyppäämme istuimissamme.
”Me ihmiset olemme niin herkkiä pelolle, että kun näemme edes kuvan jostain, joka näyttää siltä, mitä pelkäämme, reagoimme välittömästi. Kuvia näytettiin vain muutaman sekunnin sadasosan ajan, jotta koehenkilöt eivät nähneet kuvien sisältöä”, Flaten sanoo.