Automaattipankkiautomaatit, jotka tunnetaan paremmin nimellä pankkiautomaatit, ovat olleet osa amerikkalaista maisemaa 1970-luvulta lähtien – ne ovat olleet itsepalvelun ja mukavuuden majakoita ja mullistaneet pankkitoiminnan tavoilla, joita pidämme tänä päivänä itsestäänselvyytenä. Ne elävät palvellakseen; huomaamme ne oikeastaan vain silloin, kun emme löydä sellaista.
Viime vuosina pankkiautomaatti ei kuitenkaan enää tee mitään sellaista, mitä mikään muu automaatti tai myyntipiste ei voi tehdä, ja sen päivät ovat joidenkin mielestä luetut. Vai onko? Koska näyttää siltä, että juuri sillä hetkellä, kun pankkiautomaattien käyttö on laskussa, jotkut amerikkalaiset pankit kaksinkertaistavat pankkiautomaatti-investointinsa.
”Maailman ensimmäinen” pankkiautomaatti saapui Lontoon esikaupunkialueella sijaitsevan Enfieldin pääkadulle Barclays-pankin sivukonttoriin; rakennuksen, joka on edelleen Barclays, ulkopinnalla on jopa sininen muistolaatta muistoksi käteisautomaatin 27. kesäkuuta 1967 pidetystä ensiesittelystä. Tarina kertoo, että John Shepherd-Barron, painotalo De La Ruen insinööri, keksi käteisautomaatin eräänä lauantai-iltapäivänä myöhästyttyään pankin aukioloajoista. Hän oli nimittäin kylvyssä. Shepherd-Barron lähestyi Barclaysia ideansa kanssa, sopimus laadittiin kiireesti (vaaleanpunaisen ginin äärellä), ja pian sen jälkeen uusi käteisautomaatti, josta voi nostaa enintään 10 puntaa, ilmestyi pankin viereen. Automaatti muutti pankkitoiminnan, ja Shepherd-Barronin nimi jäi historiaan: Vuonna 2005 hänet nimitettiin Britannian imperiumin ritarikunnan upseeriksi hänen pankkitoiminnalle antamistaan ansioista, ja hänen kuoltuaan vuonna 2010 kaikki muistokirjoitukset kutsuivat häntä ”pankkiautomaatin keksijäksi”.
Hyvä tarina, vaikkei se melkein varmasti olekaan totta – ”täyttä hölynpölyä”, naurahti professori Bernardo Batiz-Lazo, joka on bisneshistorian ja pankkijohdon historian professori Bangorin yliopistossa, Walesissa, ja pankkiautomaatin historiaa käsittelevän kirjan toinen kirjoittaja.
Shepherd-Barron oli tosiaan osa Barclaysin koneryhmää, vaikka Batiz-Lazon mukaan useat tiimit työskentelivät itsenäisesti keksiäkseen ratkaisun samaan ongelmaan: Miten saada käteistä ulos pankista aukioloaikojen jälkeen turvautumatta ryöstöön? Idea ei myöskään tullut tyhjästä, heureka-hetki kylvyssä lukuun ottamatta. Pankit olivat aktiivisesti etsineet tapaa automatisoida kassaprosessia – Batiz-Lazo sanoo, että yksittäiset insinöörit eivät ehkä tienneet, että joku muu työskenteli samojen ideoiden parissa, mutta pankit varmasti tiesivät. Lisäksi pankkiautomaatti-innovaatiolla oli useita selkeitä edeltäjiä. Batiz-Lazo viittasi amerikkalaisen Lutherin George Simjianin vuonna 1960 keksimään Bankograph-koneeseen, jonka avulla pankkiasiakkaat pystyivät tallettamaan shekkejä ja käteistä koneeseen ja joka vietti lyhyen aikaa newyorkilaisen pankin aulassa (se ei yleistynyt): ”Ainoat ihmiset, jotka käyttivät koneita, olivat prostituoituja ja uhkapelureita, jotka eivät halunneet olla tekemisissä kassanhoitajien kanssa kasvotusten”, Simjian muka sanoi). Muita edeltäjiä ovat magneettijuovakortin soveltaminen esimerkiksi sähköisissä lippuluukuissa sekä itsepalveluhuoltoasemien ja -automaattien innovaatiot.
Shepherd-Barronin kanssa samaan aikaan työskenteli ainakin kaksi muutakin ryhmää, vaikka on olemassa todisteita siitä, että käteisautomaatti ponnahti esiin Japanissa hetken aikaa jo ennen kuin Barclaysin laite ilmestyi. Vain viikko sen jälkeen, kun Barclaysin käteisautomaatti oli asennettu, ilmestyi ruotsalainen käteisautomaatti; kuukautta myöhemmin brittiläinen Westminster Bank otti käteisautomaattinsa käyttöön. Seuraavien kahden vuoden aikana useammat ryhmät alkoivat kehittää omia koneitaan. Vuosi 1969 oli pankkiautomaattien suuri vuosi: toinen brittiläinen pankki, Midland, teki yhteistyökumppanuuden teknologiayritys Speytechin kanssa ottaakseen koneensa käyttöön; japanilainen Omron Tateishi -yritys asensi yhden automaatin Sumitomo Bankin ulkopuolelle; ja Chemical Bank Rockville Centreen, New Yorkiin, asensi pankkiautomaattinsa ennakoivalla mainoslauseella: ”Syyskuun 2. päivänä pankkimme avautuvat kello 9 aamulla eivätkä enää koskaan sulkeudu.”
Nämä ensimmäiset laitteet eivät olleet vain maantieteellisesti hajallaan, vaan ne olivat myös teknisesti hajallaan kaikkialla. Automaattisen käteisautomaatin luomiseen liittyvät esteet olivat melko merkittäviä, ja kukin laite hoiti ne eri tavoin. Jotkut automaatit jakoivat käteistä muovipatruunoissa eikä yksittäisinä seteleinä; joissakin automaateissa asiakkaat käyttivät metalli- tai muovimerkkiä, joka työnnettiin automaattiin ja säilytettiin, jotta se voitiin myöhemmin postittaa takaisin asiakkaalle; toisissa automaateissa asiakkaat saivat paperipinoja, kuten shekkejä, joita käytettiin samalla tavalla.
Omron Tateishin automaatti käytti magneettijuovakorttia; Barclaysin automaatti pyysi asiakkaita syöttämään PIN-koodin tunnistaakseen henkilöllisyytensä, ja se tarkisti numeron periaatteessa automaattiin työnnettävää shekkiä vastaan. Turvallisuus oli kuitenkin aina ongelma – ei ollut mitään keinoa varmistaa, että tunnisteen käyttäjä todella oli tilin haltija, mitä ruotsalaiset protohakkerit käyttivät hyväkseen vuonna 1968, kun he käyttivät varastettua pankkiautomaattitunnistetta nostaakseen valtavia summia rahaa eri automaateista. Lisäksi pankkiautomaattien elektroniikka joutui toimimaan kaikissa sääolosuhteissa, mikä johti usein rikkoutumisiin. Nämä varhaiset pankkiautomaatit olivat isoja, kömpelöitä ja epäluotettavia, eivätkä ne olleet uskomattoman suosittuja.
Miksi pankit siis jatkoivat niiden asentamista?
Lyhyt vastaus on, että rajoituksistaan huolimatta pankkiautomaatit olivat tekniikan edelläkävijöitä, ja siksi ne olivat haluttuja. Pankkiautomaatit syntyivät 1960- ja 70-luvuilla uljaassa uudessa maailmassa, jossa ”itsepalvelu” ja ”automaatio” olivat isoja iskusanoja, jotka vetosivat laajaan joukkoon ihmisiä. Pidempi vastaus on, että jokaisella pankkiautomaattien kehittämisen parissa työskennelleellä maalla oli omat syynsä ja erityinen sosiaalinen ympäristö, joka vauhditti automaattien innovointia. Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa syntyi kolme ensimmäisistä toimivista pankkiautomaattiprototyypeistä, pankkiyhdistykset painostivat pankkeja ennennäkemättömällä tavalla sulkemaan ovensa lauantaisin. Tämä tapahtui Britanniassa suuren ammattiyhdistysliikkeen aikaan, jolloin työntekijäliitoilla oli yhä enemmän valtaa; samaan aikaan yritysjohtajille myytiin ajatusta, että automatisointi säästäisi työvoimakustannuksia ja vähentäisi ammattiyhdistysten vaikutusvaltaa. Kassa-automaattiprosessin automatisointi vaikutti erittäin hyvältä idealta, joka tyydyttäisi asiakkaita ja pankkiyhdistysten liittoja ja antaisi jopa pankeille itselleen jonkinlaisen kontrollin.
Yhdysvalloissa oli varmasti tarvetta joustavammalle pankkitoiminnalle – pankeilla oli kamalat työajat työssäkäyville. Mutta samaan aikaan jopa 30 prosenttia amerikkalaisista ei vaivautunut pankkeihin, ja miksi vaivautuisikaan. Monet amerikkalaiset työntekijät saivat palkkapakettinsa joka viikon lopussa isona kasana käteistä, ja laskujen maksamisen jälkeen ei joko jäänyt tarpeeksi rahaa pankkitilille tallettamiseen tai siihen ei yksinkertaisesti ollut mitään syytä. Jos palkkasi maksettiin shekkeinä, tavaratalot, kuten Sears tai J.C. Penney’s, lunastivat shekkisi mielellään käteiseksi – varsinkin jos he arvelivat, että voisit käyttää osan siitä matkalla ulos. Pankit, jotka nyt siirtyivät yhä enemmän vähittäiskaupan alalle, olivat kuitenkin havahtumassa siihen, että ne menettivät paljon liiketoimintaa. Pankkien kiinnostus pankkiautomaattien käyttöönottoon johtui siitä, että ne halusivat houkutella lisää asiakkaita kiiltävillä uusilla laitteilla ja sitten, kun asiakkaat olivat saaneet heidät, myydä heille lisää esimerkiksi lainoja ja luottokortteja. Pankit ajoivat pankkiautomaattien käyttöönottoa myös muista, suuremmista syistä: pankkiaikoja ei tarvinnut pidentää, pankkikonttoreiden ruuhkautuminen väheni, uusien konttoreiden avaamisen tarve lykkääntyi tai jopa poistui, mutta fyysinen läsnäolo säilyi edelleen, ja tietenkin työvoimakustannuksia voitiin leikata. Niinpä jotkin pankit, kuten Citibank, ajoivat pankkiautomaatteja voimakkaasti.
Automaatti oli lopulta osa vallankumousta siinä, miten pankkitoiminta nähtiin ja miten se nähtiin. Tämä muutos liittyi siihen, millaista liiketoimintaa pankkiirit luulivat harjoittavansa – kävi ilmi, että se oli tietojenkäsittelyä, ei rahan siirtämistä. Batiz-Lazon mukaan pankkiautomaatti helpotti myös pankkien voimasuhteiden muuttumista: Ihmiset alkoivat samaistua pankin brändiin eivätkä niinkään yksittäiseen konttoriin; tämä oli perustavanlaatuinen muutos pankkien roolissa yhteiskunnassa. Pankkiautomaatit osoittivat, että pankkitoiminnan ei tarvitse olla sidoksissa konttoriin tai edes ihmiseen, ja ennakoivat maailmaa, jossa pankkiasioita hoidetaan 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa kännyköillä ja kannettavilla tietokoneilla eikä missään nimessä konttorissa (tästä lisää myöhemmin).