Batman: The Animated Series -sarjassa on kuuluisa jakso, jossa Bruce Wayne jää loukkuun uneen, jossa hän ei ole enää Batman. Jokin on selvästi pielessä, mutta hän ei voi todistaa sitä – kunnes hän avaa sanomalehden ja näkee vain satunnaisia symboleja.
Kuten Batman tuon jakson lopussa kaunopuheisesti ilmaisee, ”lukeminen on aivojen oikean puolen toimintaa, kun taas unet tulevat vasemmalta puolelta”. Toisin sanoen lukemiseen käytettävään aivojen osaan ei pääse käsiksi, kun näkee unta. Batmanin päättely ei ole täydellistä, mutta se on aika hyvä lasten sarjakuvaksi. Harvardin yliopiston uniasiantuntija ja psykologian apulaisprofessori Deirdre Barrett, Ph.D. kertoo Inverse-lehdelle, että unitutkimus todella vahvistaa, että useimmat meistä eivät voi lukea unissamme.
Itse asiassa Barrett sanoo, että useimmat uneksijat menettävät lukemisen kyvyn lisäksi myös kielen kyvyn kokonaan.
”Suurin osa siitä näyttää liittyvän siihen, että koko kielialueemme on paljon vähemmän aktiivinen”, hän sanoo. ”Vaikka ihmiset kuvaavat asioita, joissa he ovat kaveriporukan kanssa puhumassa jostain, jos oikeasti kysytään, ovatko he kuulleet ääniä ja tiettyjä sanontoja tai lauseita, valtaosa ihmisistä sanoo ei.”
Kun heitä painostetaan ajattelemaan asiaa, ihmiset käyttävät käsitettä ”telepatia” kuvaamaan kommunikaatiota näissä unissa.
Miksi et voi lukea unissasi?
Kun nukumme, koko aivojen kielialue on vähemmän aktiivinen, jolloin lukeminen, kirjoittaminen ja jopa puhuminen on unissa hyvin harvinaista.
Wayne oli oikeassa siinä, että aivojen kieltä käsittelevät osat ovat enimmäkseen keskittyneet vasempaan aivopuoliskoon, mutta se ei ole mikään kova ja varma sääntö. Joillakin ihmisillä kielenkäsittelykyky jakautuu molempiin aivopuoliskoihin, ja joillakin ihmisillä se on jopa keskittynyt oikealle puolelle. Lisäksi erityisesti lukemiseen osallistuu näköhermo, joka käsittelee näkemiäsi sanoja, ja pistekirjoitusta lukevien ihmisten kohdalla jopa tuntoaistia käsittelevä aivokuori.
Kielen tulkintaan liittyvät monet aivojen osat sijaitsevat kuitenkin aivojen taka- ja keskiosassa ja ovat yleisesti ottaen paljon vähemmän aktiivisia nukkuessamme.
”Viime yönä näin unta, että ystäväni ojensi minulle piikkisian ja sanoi minulle: ’Älä päästä sitä karkuun. Se haluaa juosta.”
Neihin kuuluu ratkaisevasti kaksi aluetta, jotka tunnetaan nimillä Brocan alue ja Wernicken alue. Nämä kaksi aluetta, jotka on nimetty niiden löytäneiden tutkijoiden mukaan, ovat olleet ratkaisevassa asemassa määriteltäessä, mitä aivojen kielikeskuksessa tapahtuu, kun näemme unta, Barrett sanoo.
Brocan alue on aivojen osa, joka käsittelee kielen muodostamista ja ilmaisemista – eli merkityksen liittämistä sanoihin. Samaan aikaan Wernicken alue käsittelee kielioppia ja syntaksia, jonka avulla pystymme yhdistämään sanoja mielekkäillä tavoilla. Normaalisti ne toimivat yhdessä, jolloin voimme kommunikoida lauseissa. Mutta niillä harvoilla, jotka onnistuvat muistamaan joko lukevansa, kuulevansa tai puhuvansa kieltä unissaan, syntyvät lauseet viittaavat aina siihen, että Wernicken alue on viallinen, Barrett sanoo.
Vuonna 2014 pitämässään esitelmässä Barrett esitteli katkelmia kielestä, jonka yliopisto-opiskelijat väittivät muistavansa sanatarkasti unistaan. Niissä on kieliopillisesti täysi järki, mutta niihin liittyy sanaryhmiä, jotka eivät oikein sovi yhteen – havainto, joka tehdään usein ihmisillä, joilla on Wernicken afasiaksi kutsuttu tila:
”Viime yönä näin unta, että ystäväni ojensi minulle piikkisian ja käski minua: ”Älä päästä sitä karkuun. Se haluaa juosta.”
”Kuulin jonkun puhuvan. Tajusin, että se oli Adam Westin ääni! . Ääni sanoi: ”Lola oli guloff ja Jeannie oli hänen vaimonsa.””
Tämmöiset oudot lausunnot viittaavat siihen, että erityisesti Wernicken alue on se osa aivojen kielikeskusta, joka ei toimi kovin hyvin unen aikana. Barrettin mukaan tutkijat eivät kuitenkaan tiedä varmuudella, sillä ei ole tehty tutkimuksia, joissa olisi tutkittu kovin tarkkaan, onko Wernicken alueella enemmän vai vähemmän toimintaa verrattuna Brocan alueeseen.
Hän huomauttaa lisäksi, että ”yksilöiden välillä on keskimäärin paljon vaihtelua, samoin kuin unijaksojen välillä”. Hän viittaa erilaisiin unitiloihin, joihin kuuluvat syvä uni sekä REM-uni, joka liittyy eloisimpiin unityyppeihin. Koska niin harvat tutkimukset herättävät ihmisiä REM-unen aikana ja kysyvät heiltä, mitä he muistavat, on vielä paljon opittavaa siitä, millainen rooli kielellä on näissä unissa.
Miksi jotkut ihmiset osaavat lukea unissaan
Voidaan kuitenkin varmasti sanoa, että suurin osa ihmisistä ei käytä kieltä erityisen merkityksellisesti nukkuessaan. Mutta juuri se tekee niistä ihmisistä, jotka tekevät niin, poikkeuksellisia: Tämä pieni ihmisryhmä, sanoo Barrett, koostuu valtaosin kirjailijoista – erityisesti runoilijoista.
Samuel Taylor Coleridge, huomauttaa hän, kirjoitti tunnetusti klassikkorunonsa Kubla Khan nähtyään sen unessa (runon alaotsikko on loppujen lopuksi A Vision in a Dream: A Fragment). ”On monia muita runoilijoita, jotka sanovat nähneensä unessa yhden pitkän säkeistön tai kolme pitkää säkeistöä – paljon enemmän kuin useimmat meistä ikinä lukevat unissamme”, Barrett sanoo.
Tämä johtuu osittain siitä, että kirjailijat ja runoilijat ajattelevat kieltä enemmän kuin useimmat ihmiset, ja näiden ajatusten pitäminen mielessään juuri ennen unta voi vaikuttaa unien sisältöön, hän selittää. Mutta erityisesti runoilijat saattavat kokea uniensa sisältämän kielen hyödyllisemmäksi kuin muut.
”Uskomukseni siitä, miksi runoilijat näyttävät niin paljon todennäköisemmin näkevän unissaan käyttökelpoisia asioita missä tahansa pituudessa, liittyy taas tuohon Wernicken afasiaan liittyvään ongelmaan – runoudessa ei tarvitse olla yhtä tiukkaa loogista järkeä”, Barrett sanoo.
”Merkityksessä on paljon liikkumavaraa.”
Meistä suurin osa ei todennäköisesti koe uniensa kieltä ikinä samalla tavalla. Vuonna 1996 arvostettu unien tutkija, tohtori Ernest Hartmann julkaisi uraauurtavan artikkelin siitä, mitä koemme ja mitä emme koe unissamme, otsikolla ”We Do Not Dream of the Three Rs”. Hän viittasi lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen – energiaintensiivisiin toimintoihin, jotka kuormittavat jokapäiväistä elämäämme – ja havaitsi, että alle yksi prosentti hänen tutkimistaan ihmisistä kokee niitä unissaan.
Niille 99 prosentille meistä, jotka eivät koe niitä, ei jää muuta kuin arvostaa vapaata aikaa.