Jalkaväkiyhteisöllä on ongelma. Maavoimien Irakin ja Afganistanin operaatioiden keskipiste, jalkaväkiprikaatin taistelujoukkue, on vaarassa vanhentua lähes tasavertaisten vastustajien edessä. Tämä kolmen jalkaväkipataljoonan, pioneeripataljoonan, tykistöpataljoonan, ratsuväkipataljoonan ja tukipataljoonan muodostama kokoonpano on uudistettava, jotta jalkaväkiprikaatin menestymismahdollisuudet voidaan maksimoida nopeatempoisten ja nopeasti kehittyvien monialueoperaatioiden aikakaudella. Ensimmäistä kertaa 50 vuoteen jalkaväkiprikaati voi odottaa, että sen tykistö on alivoimainen ja että se joutuu elektronisten ja ilmahyökkäysten kohteeksi. Maavoimien johtajat toteavat usein, että monialueoperaatiot eivät ainoastaan vaikuta maavoimien organisaatioihin ja operaatioihin, vaan ne myös ohjaavat maavoimien nykyaikaistamistoimia. Ehdotan, että armeijan on siirryttävä kolmesta jalkaväkipataljoonasta jalkaväkiprikaatissa kahteen. Näin prikaatiin voidaan tuoda kipeästi kaivattuja elektronisen sodankäynnin ja ilmapuolustuksen voimavaroja, joita yksikössä ei tällä hetkellä ole, ja lisätä muita olemassa olevia voimavaroja, jotka osoittautuvat välttämättömiksi tulevissa taisteluissa.
Kuvitelkaa jalkaväkiprikaati ohjatun ohjuksen kaltaiseksi asejärjestelmäksi. Teillä on ohjuksen aivot (prikaatin esikunta), rakettimoottori (tukipataljoona), ohjausjärjestelmä (ratsuväkipataljoona), läpäisykärki (pioneerit ja tykistö) ja taistelukärki (jalkaväkipataljoonat). Ohjuksen tehtävänä on asettaa taistelukärki kohteeseen sen tuhoamiseksi; prikaatin tehtävänä on asettaa jalkaväki kohteisiinsa. Suuri taistelukärki on hyödytön, jos ohjus väärennetään, ammutaan väärää kohdetta vastaan tai ammutaan alas. Vaikka kannatankin ehkä pienempää taistelukärkeä (vähemmän jalkaväkeä), väitän samalla, että meidän on parannettava ohjuksen muita osia, jotta voimme varmistaa, että ohjus saavuttaa edelleen kohteensa ja toimittaa hyötykuorman. Tarkempi ja luotettavampi ohjus on tehokkaampi myös pienemmällä taistelukärjellä. Tässä tapauksessa jalkaväkiprikaati ei poikkea tästä.
Tässä on neljä rajoitusta ja neljä oletusta, jotka on syytä huomioida, ennen kuin ryhdytään argumentoimaan näin jyrkän muutoksen puolesta. Ensimmäinen rajoitus on se, että minkä tahansa muutoksen on tapahduttava nollakasvuisen armeijan sisällä. Toisin sanoen uuden aseman luomiseksi vanha asema on ensin poistettava. Seuraavaksi jalkaväkiprikaatin, joka on optimoitu monialueisiin operaatioihin ja ratkaisevan toiminnan uhkaympäristöihin, pitäisi pysyä riittävän joustavana tukemaan muita tehtäviä – kuten meneillään olevia terrorismin torjunta-, turvallisuus-, tukikohta- ja neuvontaoperaatioita Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa ja Afrikassa. Kolmanneksi, kaikki tämän artikkelin luvut ovat peräisin armeijan virallisista julkaisuista, jotka voivat heijastaa tai olla heijastamatta todellisia miehityslukuja. Viimeinen rajoittava tekijä on se, että suositellut muutokset koskevat vain jalkaväkiprikaatin voimarakennetta eivätkä Stryker- tai panssariprikaatin kokoonpanoja.
Näiden suositeltujen muutosten taustalla olevat oletukset ovat seuraavat. Ensinnäkin monialaisessa taistelussa mahdollistajat – kuten pioneerit, ilmapuolustus ja elektroniseen sodankäyntiin erikoistuneet sotilaat – ovat yhtä tärkeitä kuin jalkaväki, elleivät jopa tärkeämpiä, sen varmistamiseksi, että jalkaväki pystyy suorittamaan tehtävänsä. Näin ollen jalkaväkiprikaatin ensisijaisena tehtävänä on edelleen saattaa jalkaväkimies maaliin. Kolmanneksi elektronisen sodankäynnin, ilmapuolustuksen ja miehitetyn tiedustelun merkitys kasvaa, kun viestinnän ja miehittämättömien voimavarojen toiminta häiriintyy, heikkenee tai tuhoutuu yhä enemmän. Lopuksi, kun otetaan huomioon nollakasvu ja armeijan pyrkimys joukkojen tekniseen nykyaikaistamiseen, on käytännöllisempää ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää rakentaa ja ottaa käyttöön uutta kalustoa kuin kasvattaa armeijaa.
Kolmen pataljoonan joukkue
Nykymuotoinen jalkaväkiprikaatin taistelujoukkue koostuu noin 4 413 sotilaasta, jotka on sijoitettu seitsemään alaisuuteen kuuluvaan pataljoonaan. Kolme jalkaväkipataljoonaa muodostavat prikaatin taisteluvoiman ytimen. Tämä rakenne on seurausta päätöksistä, jotka tehtiin, kun armeijaa supistettiin divisioonan neljästä prikaatin taisteluosastosta kolmeen. Samanaikaisesti supistamisen kanssa olivat käynnissä oleva konflikti Afganistanissa ja äskettäin päättyneet operaatiot Irakissa.
Nykyinen rakenne soveltuu toimintaan Irakissa ja Afganistanissa, mutta se on anakronistinen ja soveltuu huonosti suoriutumaan hyvin siinä monimutkaisessa ja nopeatempoisessa toimintaympäristössä, jota armeijan nykyinen johto odottaa tulevaisuudessa. Miksi? Tämä johtuu osittain siitä, että prikaatilta puuttuu prikaatin sisäisiä voimavaroja, jotka voivat estää vastustajilta ilmatilan ja sähkömagneettisen spektrin käytön, mutta myös vuoden 2015 supistuksista ja yleisestä liiallisesta riippuvuudesta ilmavoimista.
Nykyrakenteessa oletetaan, että prikaatilla on aikaa harkittuun harjoitteluun ja että ”mahdollistajat”, kuten lisäsotilaat elektronista sodankäyntiä ja räjähtävien taisteluvälineiden hävittämistä varten, voivat integroitua prikaatiin, ennen kuin heidät työnnetään taisteluympäristöön. Nykyinen jalkaväkiprikaati soveltuu hyvin laaja-alaisiin turvallisuustehtäviin ja vakausoperaatioihin Irakin kaltaisissa paikoissa, joissa on mahdollista valmistautua harkitusti ja joissa toimintaympäristö on kehittynyt ja joissa on jo valmiita tukijoukkoja, kuten siviiliasioita hoitavia yksiköitä, ylimääräisiä reittiselvitystehtäviä hoitavia yksiköitä, ylimääräistä tiedustelupalvelua jne. Mutta nopeasti kehittyvässä taistelussa, jossa jalkaväkiprikaati voi olla mukana välittömässä vastaiskujoukoissa, komentajilla ei ole aikaa tavata ulkoisia tukijoukkojaan ja käydä niiden kanssa läpi harkittua koulutusprosessia. Jos prikaatin halutaan pysyvän Yhdysvaltain armeijan ensisijaisena taistelumuodostelmana, se on varustettava niin, että se voi menestyä yksipuolisesti.
Matalammat jalkaväkiprikaatit jäävät syrjään
Jos nykyinen muodostelma joutuisi nykyään sotaan tasavertaisia ja lähes tasavertaisia vastustajia vastaan, prikaatilla ei olisi valmiuksia menestyä. Johtajat huomaisivat nopeasti, että jalkaväkiprikaati on liian hidas, liian riippuvainen ulkoisesta tuesta ja kykenemätön hallitsemaan laajoja maa-alueita verrattuna Stryker- ja panssariprikaatien muodostelmiin. Tämä käy helposti ilmi, kun tarkastellaan Kaliforniassa sijaitsevan kansallisen koulutuskeskuksen (National Training Center), jossa Stryker- ja panssariprikaatit harjoittelevat ennen komennusta, ja Louisianassa sijaitsevan yhteisen valmiuskoulutuskeskuksen (Joint Readiness Training Center), jossa jalkaväkiprikaatit harjoittelevat, välisiä eroja. Molempien paikkojen ympäristöt ja simuloidut taisteluskenaariot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, ja molemmista paikoista saadun henkilökohtaisen kokemuksen perusteella kansallisen koulutuskeskuksen toimintaympäristö on monin verroin ”tappavampi” kuin yhteisessä valmiusharjoituskeskuksessa – kansallisessa koulutuskeskuksessa koetut nopeatempoisemmat, liikkuvammat ja pidemmän matkan taisteluja käyvät taistelut ovat vain korostaneet ratsuväkiyhdistelmien merkitystä vertaistaistelussa. Jalkaväkiprikaatit joutuisivat nopeasti kapeisiin rooleihin, jotta panssaroidut muodostelmat voisivat suorittaa pääoperaation.
Tämä ei tarkoita, etteivätkö nykyiset jalkaväkiprikaatit menestyisi, sillä menestys riippuu muustakin kuin siitä, miten yksikkö on jäsennelty, mutta nykyinen kokoonpano ei tee prikaatille mitään hyvää. Tämä aiheuttaisi sen, että kokoonpanot eivät selviäisi suursodasta nykyisessä muodossaan, vaan ne todennäköisesti joko muuttuisivat radikaalisti konfliktin aikana tai korvattaisiin kokonaan sen jälkeen.
Jotta prikaatin kyvykkyys saataisiin suunnattua uudelleen niin, että se säilyttäisi merkityksensä tulevassa taisteluympäristössä, nykyiseen rakenteeseen olisi tehtävä muutoksia. Valitettavasti nollakasvun ollessa rajoitteena ei ole vaihtoehtoja, joissa jokainen sotilasammattiala voittaa. Prikaatin on menetettävä havaittu kyky yhdessä paikassa, jotta se voi parantaa muualla. Haasteena on, miten se voidaan tehdä ja samalla parantaa prikaatia kokonaisuutena.
Suosittelemani ja epäilemättä kiistanalainen muutos on yhden jalkaväkipataljoonan poistaminen kolmesta pataljoonasta, jotta voidaan vapauttaa paikkoja käytettäväksi muualla. Tämäkään ei ole ensimmäinen kerta, kun prikaatin osien leikkaaminen lisäyksiköiden pystyttämiseksi muualle on tuotu esille. Vapautuvien asemien ansiosta prikaati voi perustaa uudelleen erikoisjoukkopataljoonan, lisätä pioneeri- ja tiedustelukapasiteettia ja lisätä tulivoimaa jäljellä oleviin jalkaväkipataljooniin. (Ennen prikaatin taistelujoukkojen uudelleenjärjestelyä erikoisjoukkopataljoonaan kuului sotilastiedustelu, viestikomppania ja yksi pioneerikomppania. Uudelleensuunnittelun yhteydessä lisättiin toinen pioneerikomppania, ja pataljoona merkittiin uudelleen prikaatin pioneeripataljoonaksi.)
Miksi jalkaväkipataljoonan poistaminen, voisi kysyä? Jalkaväkipataljoonat ovat suurimpia alaisia muodostelmia, ja poistamalla yhden niistä prikaati maksimoi uusien asemien saatavuuden. Poistamisella vapautuisi noin 729 virkaa (mukaan lukien etulinjan tukikomppania) uudelleenkäytettäväksi. Siirtymällä kolmesta jalkaväkipataljoonasta kahteen jalkaväkipataljoonaan prikaati voi lisätä kykyään tukea paremmin jäljelle jääviä kahta jalkaväkipataljoonaa siten, että mahdollistajien ja ”ampujien” suhde on suurempi. Lopuksi on muistettava, että siirtyminen kahden jalkaväkipataljoonan prikaatin ytimeen ei ole uusi ajatus, sillä ennen vuoden 2015 uudelleenjärjestelyä prikaatissa oli vain kaksi jalkaväkipataljoonaa per prikaati.
Who’s Who’s Who in the New Brigade
Erikoisjoukkopataljoonan palauttaminen lisää prikaatien kykyä vaikuttaa viholliseen ilmassa ja sähkömagneettisella spektrillä taisteluoperaatioiden aikana. Erikoisjoukkopataljoona saisi nykyisin pioneeripataljoonassa olevat viesti- ja sotilastiedustelukomppaniat sekä lakkautetun jalkaväkipataljoonan etutuki- ja esikuntakomppaniat. Lisäksi pataljoona saisi elektronisen sodankäynnin komppanian, jolla täytettäisiin kriittinen puute pataljoonan suorituskyvyssä. Viimeinen lisäys uuteen pataljoonaan olisi ilmapuolustuskomppania, johon kuuluisivat lyhyen kantaman ilmapuolustusjoukot ja kannettava stinger-joukkue (MANPADS). Lyhyen kantaman joukkueet ja kannettavat ohjukset luovat monikerroksisen ilmapuolustuksen, joka pystyy suojaamaan prikaatia sekä vihollisen taistelukoneilta että taisteluhelikoptereilta. Tämä osoittautuu ratkaisevan tärkeäksi, jotta prikaatin taistelukyky säilyy koko intensiivisen konfliktin ajan. Nämä kerroksittaiset ilmapuolustusyksiköt tarjoavat kriittisen voimavaran paitsi vihamielisiä lennokkeja myös vastustajia vastaan, jotka ovat viime vuosikymmenen aikana parantaneet omaa kykyään suorittaa lähi-ilmatukea.
Kun sotilastiedustelu- ja viestikomppaniat siirtyvät erikoisjoukkopataljoonan alaisuuteen, pioneeripataljoona voi keskittyä kokonaan pioneeritehtäviin ja -operaatioihin. Jalkaväkipataljoonan siirtymisen myötä vapautuvien miespaikkojen ansiosta pioneerijoukot voivat lisätä pataljoonaan yhden ylimääräisen 35-miehisen sapperijääkärijoukkueen, jolloin pataljoonan kokonaisvahvuus nousee neljään joukkueeseen. Lisää sapereiden lisääminen lisää prikaatin kykyä suorittaa murto- ja räjäytysoperaatioita sekä korkean että matalan intensiteetin konflikteissa. Pioneeripataljoona voi lisäksi järjestää horisontaaliset joukkueensa uudelleen yhdeksi horisontaaliseksi komppaniaksi. Tämä uusi komppania koostuisi kolmesta horisontaalisesta joukkueesta ja yhdestä reitinraivausjoukosta. Horisontaaliset joukkueet kaivureineen ja puskutraktoreineen lisäävät prikaatin kykyä rakentaa puolustusesteitä ja tuhota rakennuksia kaupunkitaistelussa. Lopuksi pataljoonan esikunta saisi yhden räjähteiden hävittämisjoukon, joka auttaisi entisestään reittien raivauksessa ja räjähteiden hävittämisessä. Myös pataljoonan etutukikomppanian kokoa kasvatettaisiin hieman pataljoonaan lisättyjen ajoneuvojen vuoksi. Nämä muutokset lisäävät pioneeripataljoonan joustavuutta ja antavat sille mahdollisuuden keskittyä pioneerioperaatioihin sekä ratkaisevassa toiminnassa että matalan intensiteetin konflikteissa. Pioneerijoukkojen ja jalkaväkipataljoonien suhde 2:1 antaa prikaatille lisää joustavuutta siinä, miten se haluaa käyttää pioneerejaan.
Panssaripataljoonien merkitys ja koko kasvaa
Kuten Ukrainan meneillään olevissa konflikteissa on nähty, lennokkien käytön valtava lisääntyminen on johtanut myös niiden torjuntakyvyn lisääntymiseen. Kun yhä ahtaampi sähkömagneettinen ympäristö vaikeuttaa lennokkien asianmukaista käyttöä, perinteisten miehitettyjen tiedustelujoukkojen merkitys kasvaa jälleen. Tämän tukemiseksi ratsuväkiosasto kasvaisi yhdellä 92-miehisellä ratsuväkiosastolla ja saisi yhden 28-miehisen joukkueen lisää ratsuväkiosastoon. Näin ratsuväkirykmentin koko kasvaisi kahdesta ratsuväkiosastosta ja kahdesta jalkaväkiosastosta kolmeen ja kolmeen ratsuväkiosastoon. Tämä lisäys parantaa joukko-osaston kykyä suorittaa tiedustelu- ja turvaoperaatioita. Lisäksi tällä kasvulla säilytetään prikaatin tiedustelukyky, jos prikaatiin lisätään liikkuva suojaava tulivoimainen panssariprikaati: Armeija pohtii parhaillaan, miten nämä kevyet panssarivaunut liitetään jalkaväkiprikaatin kokoonpanoon. Armeija joutuu todennäköisesti tekemään sen poistamalla yhden ratsuväen ratsuväkiosaston panssariosaston hyväksi. Ratsuväkirykmentin laajentaminen kolmeen ratsuväkiosastoon tarkoittaa, että ratsuväkirykmentti ei menetä mitään tiedustelukykyä, jos näin tapahtuu.
Kahden jäljelle jäävän jalkaväkipataljoonan koko kasvaisi myös noin 726:sta (mukaan lukien tukikomppanian henkilöstö) 770:ään kummassakin. Kumpikin pataljoona saisi lisää kaksi aselajijoukkoa ja ylimääräisen aselajikomppanian esikunnan, jolloin pataljoona muuttuisi yhdestä neljän joukkueen aselajikomppaniasta kahdeksi kolmen joukkueen aselajikomppaniaksi. Tämä lisää jalkaväkipataljoonan komentajan käytettävissä olevia vaihtoehtoja lisäämällä pataljoonan panssarintorjunta-alustojen määrää ja tarjoaa ylimääräisen komppanianpäällikön auttamaan taistelun johtamisessa. Samalla prikaatin panssarintorjuntavälineiden kokonaismäärä pysyy samana. Näin varmistetaan, että TOW-ITAS-ohjusalustoja ei menetetä, mikä on keskeinen ase, joka on välttämätön lähitaistelussa.
Tämän uudelleenjärjestelyn jälkeen jäljellä on noin 60 virkaa. Nämä 60 virkaa voitaisiin joko hajauttaa prikaatiin, jotta päästäisiin todelliseen nollakasvun muutokseen, tai ne voitaisiin sijoittaa prikaatin kenttätykistöpataljoonaan (todennäköisesti myös pataljoonaan tulevan lisävarustuksen mukana) tai tukipataljoonaan. Vaikka tykkipataljoonan ja siihen liittyvän sodankäyntitehtävän parantaminen olisikin ihanteellista, uskon, että tämä voidaan toteuttaa parantamalla kalustoa, eikä sen tarvitse perustua henkilöstömäärän muutokseen. Toinen vaihtoehto on, että nämä 60 virkaa poistetaan jalkaväkiprikaatista kokonaan ja ne käytetään muualla armeijassa. Nämä 60 virkaa kerrottuna 13 aktiivipalveluksessa olevan jalkaväkiprikaatin taisteluosaston kesken vastaavat 780 virkaa eli noin jalkaväkipataljoonan verran henkilöstöä, jonka avulla voidaan perustaa lisäyksiköitä muualle. Kansalliskaartille vapautuisi noin 1 200 virkaa, jos samoja muutoksia sovellettaisiin sen 20 jalkaväkiprikaatiin.
Yhteenvetona voidaan todeta, että jalkaväkiprikaatin taisteluosaston nykyistä rakennetta olisi päivitettävä, jotta se pystyisi paremmin taistelemaan ja voittamaan monialueisessa taistelussa. Organisaation on muututtava, jos se haluaa välttää marginalisoitumisen tulevissa korkean intensiteetin konflikteissa. Armeijalla on rajoitettu kyky kasvattaa joukkoja, eikä sillä ole helppoa vaihtoehtoa yksinkertaisesti lisätä lisähenkilöstöä tarpeen mukaan. Suositukseni on, että yksi jalkaväkipataljoonien kolmesta pataljoonasta per jalkaväkiprikaatin taisteluosasto poistetaan, jotta prikaatit voidaan suunnata uudelleen monialueisiin operaatioihin. Kun yksi jalkaväkipataljoona menetetään, prikaati lisää suojaus- (ilmapuolustus), tuli- (elektroninen sodankäynti), liikkumis- ja manööveri- (pioneerijoukot ja jalkaväen asekomppaniat) ja tiedustelutoimintoja (ratsuväkirykmentti) sodankäyntitehtäviin. Tämä kompromissi lisää jalkaväkiprikaatin menestymismahdollisuuksia tulevassa konfliktissa samalla kun se säilyttää joustavuuden suorittaa monenlaisia muita tehtäviä.
Armeija ei ole yksin vaikeiden päätösten kanssa, joita sillä on tällä hetkellä edessään – kaikki Yhdysvaltain asevoimat pohtivat, millaisia jyrkkiä muutoksia saatetaan joutua tekemään varmistaakseen, että ne kykenevät jatkossakin tukemaan kansallisessa puolustusstrategiassa hahmoteltuja suunnitelmia. Elämme epävakaassa maailmassa, jonka puolustusbudjetit ovat vielä epävakaammat. Jalkaväkiprikaatin vahvuus on se, että se on komentajille nopeasti käyttöönotettava ja joustava vaihtoehto. Tämä joustavuus yhdistettynä rakenteeseen, joka on suunniteltu monialaisia uhkia varten, varmistaa, että jalkaväkiprikaati voi jatkossakin taistella ja voittaa kansakunnan taistelut lähitulevaisuudessa.
Kapteeni Daniel Vazquez on valmistunut vuonna 2013 Norwichin yliopiston kadettikunnasta ja hänellä on kandidaatin tutkinto historiasta. Hänet määrättiin jalkaväkimieheksi vuonna 2013, ja hän on palvellut sekä Stryker- että jalkaväkiprikaatin taisteluosastomuodostelmissa kiväärijoukkueen johtajana, komppanian toimeenpanevana upseerina ja tiedustelujoukkueen johtajana. Tällä hetkellä hän palvelee pataljoonan operaatioupseerina jalkaväkiprikaatin taisteluosaston jalkaväkipataljoonassa. Hän on kirjoittanut teoksen The War Yet to Come: A Story of the Future Battlefield, joka on saatavana Amazon Kindlestä. Kirjoituksessa kuvatut näkemykset ja mielipiteet ovat hänen omiaan eivätkä vastaa Yhdysvaltain armeijan virallista kantaa.
Kuva: U.S. Army