Norjalaisen black metalin tarina

Norjassa on muutakin kuin öljyä ja mereneläviä. Yksi maan kaikkien aikojen suurimmista vientituotteista on kokonainen musiikkigenre, mutta se ei ole kaikkien mieleen.

Mitä tulee mieleesi, kun ajattelet norjalaista musiikkia? Onko se Ylviksen juustoinen ”What Does the Fox Say” vai 1980-luvun pop-royalty a-Ha:n ”Take on Me”? Ehkä se on Auroran moderni syntetisaattoripop?

Monille tämä kaikki on merkityksetöntä, ja Norjan ainoa varteenotettava musiikki on jotain aivan muuta… erikoisempaa. Tänään on aika puhua norjalaisesta black metalista.

Sisältöä koskeva varoitus: tämä artikkeli käsittelee sellaisia teemoja kuin itsensä vahingoittaminen ja itsemurha.

Yleiskatsaus heavy metaliin

Metallifanit voivat ohittaa tämän osion! Ennen kuin syvennymme norjalaisen black metalin erityispiirteisiin, asiaan vihkiytymättömille voisi olla hyödyllistä tehdä nopea sukellus ”heavy metalin” yleiseen genreen.

Metallimusiikki koostuu vääristyneistä kitaroista, ajavista rumpu- ja bassosoundeista, painokkaista kitaralinjoista ja kovaäänisestä, ylikorostuneesta lauluäänestä, jota usein huudetaan tai kiljutaan.

Sanoitussanoitukset käsittelevät elämän synkkiä puolia. Aiheet, kuten yksinäisyys, eristyneisyys, sosiaalinen epätasa-arvo ja kuolema, ovat yleisiä. Heillä on puolestaan usein visuaalinen tyyli, joka sopii musiikkiin.

Lue lisää: Norjalainen musiikki

Jokainen metallin monista eri alalajeista korostaa tai vähentää tämän ytimen eri puolia. Death metal, kuten nimikin kertoo, käsittelee kuolemaa, tuhoa ja kuolemanjälkeistä elämää. Nopeasti soitetut viritetyt kitarat ja matala, muriseva laulu. Black metal? No…katsotaanpa.

Mitä on norjalainen black metal?

Black Metal keskittyy ensisijaisesti okkultismiin. Satanismin kaltaiset teemat ovat yleisiä ja sitä kutsutaan usein uskonnonvastaiseksi liikkeeksi. Norjalaisessa black metalissa on matalien murisevien lauluäänien sijaan yleensä korkeampia, enemmän huutoa muistuttavia lauluääniä.

Tuotannollisesti tämä on myös keskeinen asia. Se on tarkoituksella lo-fi. Musiikki oli alunperin tarkoitettu vain paikan päällä oleville ihmisille, ja se nauhoitettiin alkeellisilla laitteilla.

Jopa genren kasvaessa ja tienatessa rahaa bändit vieroksuivat kiillotettuja tuotantotekniikoita.

Yksi perussana, joka nousee esiin melkeinpä kaikessa, mitä mustasta metallista lukee, on ”autenttinen”. Ehkä enemmän kuin missään muussa musiikkigenressä sen artistit pyrkivät pysymään uskollisina musiikin juurille – fanien toimesta, faneja varten – ja välttämään kaupallisten intressien aiheuttamaa turmelusta.

Yksi viimeiseksi ominaispiirteeksi voidaan mainita se, että melkein kaikki black metal -muusikot ainakin genren alkuaikoina käyttivät salanimiä.

Yksinään bändi Mayhemillä oli jäseniä nimeltä: Euronymous, Dead, Hellhammer, Count Grishnackh, Necrobutcher, Maniac, Blasphemer ja Ghul.

Norjalaisen black metalin alkuvuodet

Kuten kaikissa musiikkilajeissa, alkuperästä kiistellään aina. Eri yhtyeet väittävät olevansa pioneereja ja fanit ottavat kantaa.

Black metal kasvoi alun perin 1980-luvulla speed-, death- ja thrash-metallista. Nimi keksittiin Venomin vuoden 1982 toisen albumin nimeksi. Vaikka tuota albumia ei nykyään pidetä black metalina, nimi on ainakin jäljitettävissä siihen.

Kun puhutaan ”True Norwegian Black Metalista”, useimmat viittaavat ”black metalin toiseen aaltoon”. Tämä kasvoi jostain The Black Circle eli Black Metal Inner Circle -nimisestä yhtyeestä 1990-luvun alussa, ja siinä ovat vahvasti mukana yhtyeet Mayhem, Emperor ja Burzum.

Tämän Black Circlen aloitti tehokkaasti Mayhemin vokalistin Deadin (Per Yngve Ohlin) itsemurha. Hänen lavaesiintymisiinsä, joissa hän käytti ruumismaalia, kuului usein kuolleiden eläinten teurastamista ja itsensä vahingoittamista. Hän viilsi ranteensa auki ennen kuin ampui itseään päähän.

Hänen löysi Mayhemin kitaristi Euronymous (Øystein Aarseth), joka järjesteli tapahtumapaikan uudelleen ottaakseen valokuvia ennen kuin soitti poliisille. Euronymous teki myös kaulakoruja luunpalasista, joiden väitti olevan peräisin Deadin ruumiista.

The Black Circle

Kuukausi myöhemmin Euronymous avasi Osloon levykaupan nimeltä Helvete (Helvetti) ja levy-yhtiön (Deathlike Silence Productions).

Helvetessä oli mustat seinät koristeltu keskiaikaisilla aseilla ja bändien julisteilla. Siitä tuli pian kasvavan black metal -skenen keskipiste, ja liikkeessä ja sen kellarissa kokoontuneista tuli Black Circle.

Tämä oli ryhmä nuoria muusikoita, jotka roikkuivat liikkeessä ja uskoivat Euronymousin ihanteisiin. Heidät esitetään usein saatanalliseksi kultiksi, vaikka monet jäsenet kiistävätkin, että se olisi ollut mitään todellista tai vakavaa. Pikemminkin he sanovat, että se oli Euronymousin keksimä nimi, jonka tarkoituksena oli vakuuttaa ulkomaailma siitä, että se oli todellinen asia.

Heidän ideologiansa oli yhteiskunnan vastainen ja vastusti rajusti järjestäytynyttä uskontoa, erityisesti kristinuskoa. Heidän mielestään Norjan ei pitäisi olla kristitty maa.

He myös hyökkäsivät Saatanan kirkkoa vastaan, koska se oli ”liian inhimillinen”, ja sanoivat, että se pyrki levittämään vihaa, surua ja pahuutta. On vaikea sanoa, kuinka paljon tästä oli möläytystä ja imagoa ja kuinka paljon vakavasti otettavaa, mutta suurin osa entisistä jäsenistä väittää jälkimmäistä.

Black metal -skenen pimeä puoli

Väitteet siitä, että tämä ideologia olisi pelkkää puhetta, alkavat hiukan romahtaa, kun otetaan huomioon joukko tosielämän rikoksia, joita Black Circlen jäsenet ovat tehneet. Pelkästään vuonna 1992 poltettiin 8 kirkkoa.

Burzumin kreivi Grishnackh (Varg Vikernes) tuomittiin kolmesta ja häntä epäillään useammasta. Myös Faust (Bård Guldvik Eithun) Emperorista ja Jørn Inge Tunsberg Immortalista tuomittiin.

Tuomiot tulivat, kun Vikernes antoi Bergens Tidende -lehdelle nimettömän haastattelun, jossa hän väitti tietävänsä tekijät. Kun artikkeli julkaistiin, poliisi oli jo pidättänyt hänet. Myöhemmin Vikernes väitti, että kirkkojen tuhopoltot tehtiin kostoksi viikinkitemppelien ja -muistomerkkien häpäisemisestä.

Vuonna 1992 Faust oli eräänä iltana kävelemässä kotiin, kun hän väittää, että Magne Andreassen kosi häntä Lillehammerin olympiapuistossa.

Faust puukotti Faustia 37 kertaa ja potkaisi häntä toistuvasti päähän. Poliisilla ei ollut epäiltyjä, ja vasta vuonna 1994 hän tunnusti ja sai 14 vuoden tuomion. Hänet vapautettiin vankilasta vuonna 2003.

Kreivi Grishnackh ja Euronymous… eroavat toisistaan

Vuonna 1993 Grishnackhin ja Euronymousin suhde muuttui yhä katkerammaksi. Euronymous sulki Helveten ja Grishnackh uskoi, että se tarkoitti, että hänen kirkon tuhopoltoista vankilassa viettämänsä muutama viikko oli turha.

Eräänä elokuun iltana Grishnackhin ajoi Euronymousin Oslon asunnolle Thorns-yhtyeen Blackthorn (Snorre Ruch). Yhteenoton jälkeen Grishnackh puukotti Euronymousin kuoliaaksi ennen kuin pakeni paikalta, pysähtyen vain hävittämään veriset vaatteensa.

Kukaan ei tiedä tarkalleen, mitä tuona yönä tapahtui, tai pikemminkin kukaan ei oikein usko Grishnackhin kertomusta. Grishnackh väittää, että Euronymousilla oli suunnitelma tainnuttaa hänet ja sitten murhata hänet kameran edessä. Euronymous kuulemma houkutteli hänet asuntoon sopimuksen allekirjoittamisen varjolla.

Grishnackh väittää, että hänen tarkoituksenaan oli allekirjoittaa sopimus ja lähteä, mutta Euronymous joutui paniikkiin ja hyökkäsi hänen kimppuunsa, joten hän tappoi hänet itsepuolustukseksi. Faust uskoo, että Grishnackhilla oli täysi aikomus tappaa Euronymous sinä yönä, tapahtui mitä tahansa.

Grishnackh tuomittiin 21 vuodeksi murhasta sekä kirkon polttamisesta, jonka hän lopulta myönsi, ja myös 150 kilon räjähteiden hallussapidosta. Hänet vapautettiin vuonna 2009.

Black metal painettuna

Tapahtumista Mayhemin, Black Circlen ja norjalaisen black metal -skenen synnyn ympärillä kerrotaan kirjassa Lords of Chaos: The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground, jonka ovat kirjoittaneet Michael Moynihan ja Didrik Søderling.

Lords of Chaos on kehuttu ”jännittävimmäksi tietokirjaksi sitten Vanhan testamentin” ja ”tyhjentäväksi lähteeksi popmusiikin ja -kulttuurin hämärästä ja saatanallisesta puolesta”.

Jotkut ovat myös kritisoineet sitä siitä, että se ei kyseenalaista joidenkin haastateltujen edustamia äärioikeistolaisia ideologioita.

Count Grishnackh väittää, että kirja ei tarjoa näkemystä todellisesta tarinasta eikä ymmärrä, mistä black metalissa on kyse. Sen sijaan kirjoittajat ovat ”onnistuneet täyttämään metallifanien sukupolven päät valheilla”.

Lords of Chaos valkokankaalla

Kirjasta teki vuonna 2018 elokuvan Grammy-palkittu musiikkivideoohjaaja Jonas Åkerlund. Adaptaatiota tähdittivät Rory Culkin Euronymousina, Emory Cohen Varg Vikernesinä ja Jack Kilmer ja Dead.

Kriitikoiden mielipiteet elokuvasta ovat jakautuneet: jotkut julistavat elokuvan ”usein epämiellyttäväksi, mutta oudon mukaansatempaavaksi” (”Indiewire”), ”herättää sekä kunnioitusta että vastenmielisyyttä” (”Hollywood Reporter”), ja se on myöskin ”valtavan hauska” (”Variety”).

Toisaalta ’elokuvan ymmärtäminen on pikemminkin halveksuntaa’ (The AV Club), ’Se ei ole hauskaa. Se ei ole surullinen. A lot of time it’s not even all that interesting” (Rolling Stone) ja ”never establishes a coherent or interesting point of view” (New York Times).

Näin elokuvan, kun se oli Britanniassa ensi-illassa, ja täytyy sanoa, että nautin siitä suunnattomasti. Se ei ole helppo katsottava, jos olet herkkäuninen (ilmeisesti yksi yleisön jäsen feintasi ja toinen oksensi ensimmäisessä näytöksessä!), mutta olen enemmän samaa mieltä ensimmäisten arvostelujen kanssa kuin jälkimmäisten.

Riippumatta siitä, mitä mieltä olet aiheen totuudellisuudesta, Åkerlund on koonnut elokuvan hyvin, ja se on katsomisen arvoinen… jos vain jaksat!

Norjalaiset black metal -yhtyeet

Soundin osalta todetaan usein, että Bathoryn neljä ensimmäistä albumia, jotka julkaistiin vuosina 1984-1988, loivat pohjan black metalin toiselle aallolle. Tärkeää oli myös uusi kitaransoittotyyli, jonka edelläkävijöinä toimivat Euronymous of Mayhem ja Blackthorn of Thorns.

Toisin kuin suurin osa metallista, joka käytti kahdesta tai kolmesta nuotista koostuvia voimasointuja, he sen sijaan käyttivät kaikkia kuutta kielijänteensä luodakseen niin sanotusti melodisemman dissonoivan melun muodon!

Mayhemin ja Burzumin (lähinnä Varg VIkernesin sooloprojekti) Deathlike Silence Productionsin tuottamia levyjä pidetään varhaisimpina esimerkkeinä aidosta norjalaisesta black metalista.

Ironisesti Mayhemin ensimmäinen täyspitkä albumi De Mysteriis Dom Sathanas, joka on ainoa, jolla Euronymous ja Vikernes esiintyvät, julkaistiin vasta Euronymousin kuoleman jälkeen ja samassa kuussa, jolloin Vikernesin oikeudenkäyntiä hänen murhastaan käytiin.

Darkthrone, toinen suurista black metal -yhtyeistä, aloitti itse asiassa death metalista. He ”löysivät tiensä” ja heistä tuli vaikutusvaltainen soundi black metalissa seuraavien 15 vuoden ajan ennen kuin he muuntuivat jälleen kerran primitiivisemmäksi thrash-yhtyeeksi.

Emperor saattaa olla kiistanalainen nimi joidenkin black metal-puristien keskuudessa, mutta heidän paikkaansa black metalin historiassa ei voi kiistää. Olivathan he Black Circle -yhtyeessä. Joidenkin mielestä heidän sinfonisten elementtien ja suuremman teknisyyden ja musikaalisuuden käyttönsä oli kuitenkin black metalin vastakohta.

Dimmu Borgir on myös hieman kiistelty siitä, että he julkaisevat levyjä, jotka ovat oikeasti helppokuuloisia! For All Tid oli lo-fi mutta sinfoninen ja Stormblast oli paljon hiotumpi. Erona on kuitenkin se, että laulu on paljon parempaa kuin lähes kaikilla heidän aikalaisillaan.

Voisimme mainita monia muitakin bändejä, joiden fanit epäilemättä julistaisivat heidät parhaiksi. Immortal, Satryicon, Thorns, Gorgoroth, Ragnarok, Carpathian Forest… Kaikki nämä nimet löytyvät jonkun top ten -listalta monien muiden ohella.