Pro-life-puolustajat ja ministeriöiden johtajat kyseenalaistavat uuden tutkimuksen tulokset, joiden mukaan suurin osa naisista ei kärsi emotionaalisesti abortin jälkeen ja että ajan mittaan he harvemmin ilmaisevat katumusta.
San Franciscon Kalifornian yliopiston (UCSF) tutkijat seurasivat 667 naista 30 klinikalla sen jälkeen, kun he olivat tehneet vapaaehtoisen abortin, ja havaitsivat, että enemmistöllä oli joko myönteisiä tunteita tai ei lainkaan tunteita päätöstään kohtaan sekä viikkoa myöhemmin (71 %) että viisi vuotta myöhemmin (84 %), ilmenee Social Science & Medicine -lehdessä viime viikolla julkaistusta tutkimuksesta.
Corinne Rocca, yksi tutkimuksen kirjoittajista ja UCSF:n professori, sanoi, että tutkimus todistaa, että ajatus siitä, että naisille kehittyisi kielteisiä tunteita abortin jälkeen, on ”myytti” ja ”harhautus”. Rocca on myös osallistunut useisiin tutkimuksiin ja kirjoittanut useita artikkeleita Guttmacher-instituutille, joka on Planned Parenthood -järjestön tutkimusosasto.
Vaikka valinnanvapautta kannattavat ovat käyttäneet tutkimustuloksia vihjaillakseen, että ajatus ”abortin katumuksesta” on pelkkä aborttimyönteisten pelottelutaktiikka, kriitikot sanovat, että tutkimuksen otos ei riitä oikeuttamaan sitä kumoamista, jota sen laatijat ovat mainostaneet tiedotusvälineissä.
National Review -lehteen kirjoittanut tutkija Michael J. New huomautti, että naiset, jotka vastaavat vapaaehtoisesti kysymyksiin abortin jälkeen, ovat todennäköisemmin niitä, jotka kokevat abortin myönteisesti, ja siksi tulokset eivät edusta abortin tehneiden naisten koko kirjoa. New – Amerikan katolisen yliopiston professori ja elämänmyönteisen Charlotte Lozier -instituutin tutkija – huomautti, että kaikista osallistumaan pyydetyistä naisista alle 40 prosenttia oli samaa mieltä, ja noin 30 prosenttia 667:stä osallistuneesta naisesta oli lopettanut vastaamisen viiden vuoden tutkimuksen loppuun mennessä.
Lisäksi abortin jälkeisessä palvelutyössä työskentelevät kristityt ovat nähneet abortin katumuksen heräävän naisissa vielä pitkään tutkimuksen viiden vuoden jälkeenkin.
”Suurin osa naisista, joita tapaamme, on tavallisesti 15, 20, 30, 40 vuoden päässä abortista”, kertoi Carrie Bond, Surrendering the Secret -järjestön entinen valtakunnallinen koulutusjohtaja. Bondin kaltaiset neuvonantajat ja henkilökunta kohtaavat erityisen todennäköisesti niitä, jotka ovat alkaneet katua aborttiaan tai huomaavat, että he olivat pidätelleet päätöksen emotionaalista painolastia.
Abby Johnson, entinen Planned Parenthoodin henkilökunnan työntekijä, josta tuli elämänmyönteinen puolestapuhuja, jakoi samanlaisen havainnon Twitterissä: ”Tässä on todellista puhetta. Trauma ilmenee yleensä vasta 10-15 vuotta traumaattisen tapahtuman jälkeen. Näillä naisilla EI ole MITÄÄN aavistustakaan siitä, miltä heistä tuntuu aborttinsa jälkeen monta vuotta myöhemmin.”
Bondin mukaan useimmat naiset on kulttuurisesti ehdollistettu joko salaamaan aborttinsa tai juhlimaan sitä. ”Ne ovat kaksi vaihtoehtoa”, hän sanoi. ”Olla hiljaa tai sanoa: ’Se ei ole vaikuttanut minuun!”” Jotkut eivät ehkä edes tajua, että jotkut kielteiset oireet, joita he kokevat abortin jälkeisinä vuosina – esimerkiksi painajaiset tai syömishäiriö – ovat saattaneet johtua heidän kokemuksestaan.
Bond kyseenalaisti myös tutkijoiden johtopäätöksen, jonka mukaan tunteiden puute on myönteistä. Kaukana hyvästä asiasta, hän sanoi, että se voi itse asiassa olla todiste traumasta. Yksi yleisimmistä abortin jälkeisen stressin oireista, joita hän näkee naisilla, on emotionaalinen turtumus. Eräässä 90-luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa, jonka toteuttivat elämänmyönteiset tutkijat, todettiin, että 92 prosenttia naisista kokee jonkinasteista ”tunnetyhjentymistä” jopa 10 vuotta toimenpiteen jälkeen. (Kyseisessä tutkimuksessa haastateltiin 260 naista, jotka olivat aktiivisesti hakeneet neuvontaa abortin jälkeen.)
Vaikka abortin jälkeinen työ on luonteeltaan sellaista, että se todennäköisesti vetää puoleensa naisia, jotka kokevat katumusta ja etsivät paikkaa, jossa he voivat parantua – heidän työnsä ei ole mitätön. Kuten Julie Roys kirjoitti CT:ssä vuonna 2015:
Viimeisten 20 vuoden aikana abortista toipumisryhmät ovat lisääntyneet seurakunnissa maanlaajuisesti. Surrendering the Secret on kouluttanut noin 2 500 johtajaa kirkoissa ja kriisiraskauskeskuksissa. Toinen johtava toipumispalvelu, Rachel’s Vineyard, järjestää vuosittain noin 1 000 retriittiä 48 osavaltiossa ja 57 muussa maassa. Silti nämä tilastot kalpenevat kirkossa olevien abortin jälkeen elävien naisten määrän rinnalla (puhumattakaan miehistä, jotka katuvat vaimojensa tai tyttöystäviensä abortteja).
Vilent No More -kampanja, joka on Priests for Life -järjestön ja Anglicans for Life -järjestön hanke, on isännöinyt 6 469 naista ja miestä, jotka ovat jakaneet aborttitodistuksensa. ”Kadun aborttiani” on iskulause sen kampanjan mielenosoituskylteissä.
Aborttiluvut ovat laskeneet viime vuosina, ja ne ovat saavuttaneet ”historiallisen alhaisen tason” 625 000 aborttia vuonna 2016, joka on viimeisin vuosi, jolta Centers for Disease Controlin tiedot ovat saatavilla. Tilastollisesti 625 000 aborttia tarkoittaa, että jokaista tuhatta hedelmällisessä iässä olevaa naista kohden Yhdysvalloissa tehtiin tuona vuonna 12 aborttia. Luku voi olla suurempi, koska aborttien ilmoittaminen CDC:lle on osavaltioille vapaaehtoista. Summa on kuitenkin huikea. Eri ideologisista lähtökohdista tulevat tutkijat arvioivat, että Yhdysvalloissa on tehty noin 60 miljoonaa aborttia sen jälkeen, kun korkein oikeus päätti asiassa Roe v. Wade tammikuussa 1973.
UCSF:n tutkimuksessa tutkijat lähestyivät mahdollisia osallistujia aborttiklinikoilla. Tämä jätti kuitenkin mahdollisesti pois erään naisten osajoukon: ne, jotka tekevät lääkkeellisiä abortteja. Joissakin osavaltioissa naiset voivat saada reseptit aborttilääkitysprotokollaa varten videokonsultaation kautta lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa, eikä heidän tarvitse koskaan astua jalallaan klinikalle.
Guttmacher-instituutti raportoi, että lääkkeelliset abortit ovat kasvussa, ja niiden osuus kaikista vuonna 2017 rekisteröidyistä aborteista oli yli kolmannes. Yleisimmin käytetty lääkkeellinen aborttiprotokolla määrätään vain ensimmäisellä raskauskolmanneksella, ja se sisältää kaksi lääkettä: ensimmäinen estää alkiota saamasta elintärkeää progesteronia. Toinen, joka otetaan 24-48 tuntia myöhemmin, käynnistää synnytyksen.
Lääkkeitä säätelee tällä hetkellä elintarvike- ja lääkevirasto (Food and Drug Administration), ja joissakin osavaltioissa ne on annettava laillistetun lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön toimesta, mutta valinnanvapautta kannattavat ryhmät vastustavat tällaisia säännöksiä.
Chuck Donovan, Charlotte Lozier -instituutin puheenjohtaja, on huolissaan siitä, että lääkkeellinen abortti voi aiheuttaa enemmän traumoja kuin klinikalla tehtävä abortti, sillä naiset saattavat tuntea enemmän vastuuta abortista, kun he joutuvat ottamaan lääkkeet itse. Hän sanoi myös, että lääkkeellinen abortti aiheuttaa sen mahdollisuuden, että nainen näkee kuolleen vauvansa sen jälkeen, kun lääkityksen vaikutus on päättynyt.
Bond Surrendering the Secretistä sanoi, että hän on neuvonut monia naisia, joilla on ollut juuri tällaisia kokemuksia. Hän on samaa mieltä siitä, että lääkkeellisestä abortista aiheutuva trauma voi olla jopa akuutimpi kuin kirurgisen toimenpiteen jälkeen koettu trauma. ”Sinulle ei kerrota totuutta, ja sitten sinut jätetään yksin kärsimään traumasta: voimakkaista kouristuksista, verenvuodosta, vauvan synnytyksestä”, hän sanoi
UCSF:n tutkimuksessa kerrottiin myös, että 95 prosenttia naisista, joiden kanssa he keskustelivat, sanoi olevansa varmoja siitä, että abortti oli oikea päätös heille. Mutta Bond sanoi, että jopa naiset, jotka ilmaisevat vahvaa luottamusta päätöksentekohetkellä (tai jopa pian sen jälkeen), ovat silti suuressa vaarassa kärsiä abortin jälkeisestä stressistä. Hänen mukaansa aborttiklinikalla ilmaistu luottamus voi itse asiassa olla kieltämistä, ja se voi haihtua myöhemmin.