Crediting itseään Neal McGoy, foneettinen kirjoitusasu hänen sukunimensä, hän allekirjoitti riippumattoman 16th Avenue Records-levymerkin vuonna 1988. Hän julkaisi singlet ”That’s How Much I Love You” ja ”That’s American”, ja vaikka edellinen ylsi country-listan sijalle 85, hän ei julkaissut albumia levymerkille. Hän jatkoi kiertueita Priden avausnäyttelijänä vuoteen 1990 asti, jolloin 16th Avenue -levymerkki lopetti toimintansa.
1990-2000: Atlantic RecordsEdit
Tämän jälkeen hän teki sopimuksen Atlantic Recordsin kanssa vuonna 1990 ja muutti sukunimensä McCoyksi levy-yhtiön pyynnöstä, sillä fanit olivat jo alkaneet kutsua häntä McCoyksi. Hänen debyyttialbuminsa At This Moment julkaistiin samana vuonna. Yksikään kolmesta singlelohkaisusta ei päässyt countryn Top 40 -listalle, vaikkakin levyn avaussingle ”If I Built You a Fire” oli Top 20 -listan countryhitti Kanadassa. Kaksi muuta julkaisua olivat nimikappale, cover Billy Vera and the Beatersin #1 Hot 100 -hitistä loppuvuodesta 1986-alkuvuodesta 1987, ja ”This Time I’ve Hurt Her More Than She Loves Me”, jonka oli kirjoittanut Earl Thomas Conley ja jonka alun perin levytti Conway Twitty. McCoy jatkoi kiertämistä ja kehitti ”maineen jännittävistä, vapaamuotoisista live-esiintymisistään.”
Vuonna 1992 seurasi toinen albumi Atlanticille, Where Forever Begins. Tämä albumi tuotti hänen ensimmäisen amerikkalaisen Top 40 -countryhittinsä 40. sijalle nousseella nimikappaleellaan, jota seurasivat ”There Ain’t Nothin’ I Don’t Like About You” 57. sijalla ja ”Now I Pray for Rain” 26. sijalla. Albumi oli myös hänen ensimmäinen merkintänsä Top Country Albums -listalla, sijalla 58.
Työskennellessään ensimmäistä kertaa tuottaja Barry Beckettin kanssa McCoy julkaisi läpimurtoalbuminsa No Doubt About It vuonna 1994. Albumi tuotti hänen ainoat listaykköseksi nousseet countryhittinsä nimikkokappaleen ja ”Winkin”, jotka molemmat nousivat myös vähäisinä Billboard Hot 100 -listalle. Albumi sai myös platinasertifikaatin Recording Industry Association of America (RIAA) -järjestöltä ja kultasertifikaatin Canadian Recording Industry Association (CRIA) -järjestöltä. Sen viimeinen single oli ”The City Put the Country Back in Me” sijalla 5.
1990-luvun puoliväli Muokkaa
You Gotta Love That, hänen neljäs albuminsa, sai myös platinasertifikaatin ja se tuotti neljä singleä: ”For a Change”, ”They’re Playin'” (suomennos), ”They’re Playin'” (suom. Our Song” ja nimikkokappale (vastaavasti ensimmäinen, toinen ja neljäs single) olivat kaikki korkeimmillaan sijalla 3, kun taas ”If I Was a Drinkin’ Man” ylsi sijalle 16.
McCoyn samannimisellä viidennellä studioalbumilla alkoi hänen listamenestyksensä lasku. Vaikka se sai kultasertifikaatin, Neal McCoy teki vain yhden Top Ten -hitin coveroimalla The Casinosin vuoden 1967 doo-wop-singleä ”Then You Can Tell Me Goodbye”. Seuraavat kaksi singleä – ”Going, Going, Gone” ja ”That Woman of Mine” – olivat molemmat korkeimmillaan sijalla 35. Samoin vuonna 1996 hän lauloi vierailevana laulajana monen artistin hyväntekeväisyyssinglellä ”Hope”, jonka tuotto meni T. J. Martell Foundationin syöpätutkimukseen. ”That Woman of Minen” jälkeen hän ylsi sijalle 5 kappaleella ”The Shake”, joka oli ainoa uusi kappale hänen ensimmäisellä Greatest Hits -paketillaan, joka toisti yhdeksän hänen suurimmista hiteistään siihen mennessä ja sai myös platinasertifikaatin.
Be Good at It, hänen kuudes studiojulkaisunsa, seurasi vuonna 1998. Tämä oli hänen ensimmäinen albuminsa sitten Where Forever Beginsin, joka ei sisältänyt Top Ten -hittiä. Nimikappale, ”If You Can’t Be Good, Be Good at It”, oli korkeimmalle nouseva singlejulkaisu siitä sijalla 22, jota seurasi ”Party On”, josta tuli hänen ensimmäinen singlensä sitten vuoden 1992, joka jäi kokonaan Top 40:stä. Sen jälkeen tuli sijalla 29 oleva ”Love Happens Like That”. McCoy esiintyi toisen kerran samana vuonna usean artistin hyväntekeväisyyssinglellä, yhtenä monista yhteistyökumppaneista Victoria Shaw’n kirjoittamassa kappaleessa ”One Heart at a Time”, joka oli tarkoitettu kystisen fibroosin tutkimuksen hyväksi.
Vuonna 1999 McCoy julkaisi viimeisen albuminsa Atlanticille, The Life of the Party. Siitä tuli vain kaksi singleä: Phil Vassarin yhteiskirjoittama ”I Was” sijalla 37 ja ”The Girls of Summer” sijalla 42. Hän, Tracy Byrd ja T. Graham Brown lauloivat myös vieraslauluja kappaleessa ”Now That’s Awesome”, joka sisältää katkelmia Bill Engvallin komediasketsistä ja joka löytyy Engvallin Now That’s Awesome -albumilta. Tämä single oli korkeimmillaan sijalla 59.
2000-04: Warner Bros. Records ja SEA RecordsMuutos
Johtuen Atlantic Recordsin Nashvillen osaston sulkemisesta vuoden 2000 puolivälissä, McCoyn seuraava albumi 24-7-365 julkaistiin Giant Recordsin kautta. Se sisälsi singlet ”Forever Works for Me (Monday, Tuesday, Wednesday, Thursday)” (maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai)”, ”Every Man for Himself” (jokainen mies itselleen) ja ”Beatin’ It In” (Beatin’ It In), jotka sijoittuivat vastaavasti sijoille 38, 37 ja 41. Vuoden 2000 lopulla hän julkaisi jouluisen medleyn, joka koostui kappaleista ”I’ll Be Home for Christmas” ja ”Have Yourself a Merry Little Christmas”, joka ylsi sijalle 74 kausittaisen soiton perusteella. Kun myös Giant sulkeutui, hän siirtyi jälleen Warner Bros. Recordsille, jossa hän levytti The Luckiest Man in the Worldin. Vaikka nimikappale nousi country-listoille ja oli korkeimmillaan sijalla 46, itse albumia ei julkaistu, ja McCoy poistui Warner Bros:sta vuoden loppuun mennessä. Hän teki sopimuksen itsenäisen SEA Records -nimisen levy-yhtiön kanssa vuonna 2004, ja hänen oli määrä julkaista sille single vuoden puolivälissä, mutta hän jätti levy-yhtiön julkaisematta mitään.
2005-07Edit
Vuonna 2005 Neal McCoy ja hänen managerinsa Karen Kane perustivat levy-yhtiön nimeltä 903 Music. Hänen ensimmäinen singlensä omalle levy-yhtiölleen oli ”Billy’s Got His Beer Goggles On”, joka pääsi Hot Country Songs -listan top 10:een vuonna 2005. Kappale toimi hänen vuoden 2005 albuminsa That’s Life alkusoittona. Albumi sisälsi myös coverin Charley Priden ”You’re My Jamaica” -kappaleesta, jota edelsi Yhdysvaltain armeijan kenraalin Tommy Franksin puhuttu intro, sekä studioversion ”Hillbilly Rap” -kappaleesta, jota hän oli esittänyt konserteissa 1990-luvun alusta lähtien. McCoyn seuraava singlejulkaisu, ”The Last of a Dying Breed”, oli korkeimmillaan 36.
Darryl Worley ja Drew Davis Band saivat myös sopimuksen 903:n kanssa. Worley julkaisi 903:lla vuonna 2006 albuminsa Here and Now, joka tuotti top 40 -hitit ”Nothin’ but a Love Thang” ja ”I Just Came Back from a War”. Toukokuussa 2007 McCoy ilmoitti, että levy-yhtiö oli hakeutunut konkurssiin ja sulkenut ovensa.
Kesällä 2007 Neal nähtiin esittämässä komediallisia kykyjään paikallisissa televisiomainoksissa Wacon, Texasin markkinoilla Mike Craig Chevrolet Pontiac Buick Marlinissa, Texasissa. Mainokset jatkuivat noin vuoden ajan. Yhdessä niistä Neal näyttelee kuin nukke Teksasin Hillsborossa sijaitsevan Mike Craigin jälleenmyyntiliikkeen konttoripäällikön käsissä.
2008-13: The Very Best of Neal McCoy, XII ja PrideEdit
Vuonna 2008 Rhino Records julkaisi kokoelma-albumin nimeltä The Very Best of Neal McCoy. Tällä albumilla kerrattiin suurin osa hänen suurimmista listahiteistään siihen mennessä, ja se sisälsi uuden tallenteen ”Rednecktified”, joka julkaistiin singlenä, mutta ei päässyt listoille. Myöhemmin samana vuonna hän julkaisi toisen singlen, ”For the Troops”, joka ei myöskään päässyt listoille. McCoy julkaisi vuonna 2011 kirjan nimeltä New Mountain to Climb, joka julkaistiin samaan aikaan samannimisen singlen kanssa.
Huhtikuussa 2011 McCoy teki sopimuksen Blaster Musicin kanssa. Hän julkaisi 12. albuminsa, XII, etiketille 6. maaliskuuta 2012. Blake Shelton ja Miranda Lambert tuottivat albumin yhdessä Brent Rowanin kanssa ja lauloivat taustalauluja sen lead-off-singlellä ”A-OK”.
Vuotta myöhemmin McCoy julkaisi Pride: A Tribute to Charley Pride Slate Creek Recordsin kautta Garth Fundisin tuottamana. Albumilla vierailevat Darius Rucker, Trace Adkins ja The Mavericksin Raul Malo. Albumin mainostamiseksi McCoy ja Pride kuvasivat videon kappaleelle ”Kaw-Liga”, jonka oli kirjoittanut ja alun perin levyttänyt Hank Williams ennen kuin Pride coveroi sen vuonna 1969.