Ihmisen ja kädellisten näkökentän yhteydessä termiä ”näkökenttä” käytetään tyypillisesti vain siinä merkityksessä, että sillä rajoitetaan sitä, mikä näkyy ulkoisella laitteella, kuten silmälaseja tai virtuaalitodellisuuslaseja käytettäessä. Huomaa, että silmänliikkeet sallitaan määritelmässä, mutta ne eivät muuta näkökenttää.
Jos käytetään analogiaa silmän verkkokalvon toimimisesta anturina, vastaava käsite ihmisen (ja suuressa osassa eläinten näkökykyä) on näkökenttä. Se määritellään ”näkökulman asteiden lukumääräksi silmien vakaan kiinnityksen aikana”. Huomaa, että silmien liikkeet on jätetty määritelmän ulkopuolelle. Eri eläimillä on erilaiset näkökentät, jotka riippuvat muun muassa silmien sijainnista. Ihmisen näkökentän vaakasuora kaari on hieman yli 210 astetta, kun taas joidenkin lintujen näkökenttä on kokonaan tai lähes kokonaan 360 astetta. Näkökentän pystysuuntainen alue ihmisellä on noin 150 astetta.
Näkemiskykyjen alue ei ole yhtenäinen koko näkökentässä, ja se vaihtelee lajien välillä. Esimerkiksi binokulaarinen näkö, joka on stereopsiksen perusta ja tärkeä syvyyshavainnon kannalta, kattaa ihmisellä 114 astetta (vaakasuunnassa) näkökentästä; jäljelle jäävällä 40 asteen perifeerisellä alueella kummallakin puolella ei ole binokulaarista näköä (koska vain toinen silmä näkee nämä näkökentän osat). Joillakin linnuilla on niukasti 10-20 astetta binokulaarista näköä.
Samoin värinäkö ja kyky hahmottaa muotoa ja liikettä vaihtelevat näkökentässä; ihmisellä värinäkö ja muodon hahmottaminen keskittyvät näkökentän keskelle, kun taas liikkeen hahmottaminen on vain hieman heikentynyt periferiassa, ja näin ollen sillä on siellä suhteellinen etu. Fysiologinen perusta tälle on se, että väriherkkiä käpysoluja ja väriherkkiä parvocellulaarisia verkkokalvon gangliosoluja on paljon enemmän foveassa eli verkkokalvon keskiosassa, ja ne ovat laajemmin edustettuina näköaivokuoressa, kun taas väriherkkiä sauvasoluja ja liikeherkkiä magnocellulaarisia verkkokalvon gangliosoluja on enemmän visuaalisessa periferiassa ja niiden edustus näköaivokuoressa on pienempi. Koska käpysolut vaativat aktivoituakseen huomattavasti kirkkaampia valonlähteitä, tämän jakauman tuloksena on edelleen se, että perifeerinen näkö on yöllä paljon herkempi suhteessa foveaaliseen näköön (herkkyys on korkeimmillaan noin 20 asteen eksentrisyydessä).