Bourbonia ei tarvitse valmistaa Kentuckyn lähelläkään, ja se voi silti olla 100-prosenttisen aitoa. Sen nimi on loppujen lopuksi ”America’s Native Spirit”, ei ”Kentucky’s Native Spirit”. Ei sillä, että sinun kannattaisi möläyttää tämä Kentuckylaiselle sen jälkeen, kun olette molemmat juoneet muutaman.
Katsotaanpa vain Alkoholi- ja tupakkavero- ja kauppaviraston puolueettomia, selviä (niin sanotusti) määräyksiä – niin kuin kaikki arkaluonteiset alueellista ylpeyttä koskevat kysymykset pitäisi ratkaista. TTB:n mukaan nämä ovat ainoat vaatimukset ”aidon” bourbonin tuotannolle: se on tuotettava Yhdysvalloissa, sen maissipitoisuus on vähintään 51 %, se on tislattava korkeintaan 160-prosenttiseksi ja se on tislattava korkeintaan 62,5-prosenttiseksi ABV:n tynnyrissä hiilletyissä, uusissa tammiastioissa. Kentuckya tai blue grassia ei mainita missään. Joten kyllä, voit valmistaa bourbonia Orlandossa, Floridassa tai Sitkassa, Alaskassa, ja kutsua sitä sellaiseksi – näin sanovat ainakin liittovaltion määräykset.
Voitko vakuuttaa Kentuckylaisen, on toinen juttu. Kentucky Distiller’s Associationin mukaan ”vain Bluegrassin osavaltiossa on täydellinen luonnollinen yhdistelmä ilmastoa, olosuhteita ja puhdasta kalkkikivivettä, jotka ovat välttämättömiä maailman parhaan Bourbonin tuottamiseen”. Kentuckyn ilmastolla on erityinen vaikutus, sillä alueen lämpimät kesät nopeuttavat kevyesti kypsymistä tynnyrissä (kun taas Skotlannin viileämmässä ilmanalassa skotlantilainen viski vanhenee yleensä pidempään, joten ”alaskalaisella bourbonilla” voi olla vaikeuksia saavuttaa ”huippunsa” kohtuullisessa ajassa). Ja lämpötilan vaihtelut lämpimästä viileään rick house -tilassa (jossa Kentuckyn bourbonia kypsytetään) auttavat viskiä imeytymään tynnyriin ja tynnyristä ulos, ja tämä lisääntynyt vuorovaikutus antaa teoriassa enemmän makua.
Joten kyllä, on joitakin syitä uskoa, että Kentucky on ihanteellinen paikka kypsyttää bourbonia (ellei jopa ainoa). Mutta viimeaikaiset, kunnolliset tuotteet niinkin kaukaisista paikoista kuin Coloradosta, New Yorkin osavaltiosta ja Wyomingista (jossa on oma kalkkikivipohjainen pohjavesialue) osoittavat, että bourbonin tuotantopotentiaali on Kentuckyn ulkopuolella. Ei kuitenkaan niin, että siitä todennäköisesti tulisi kansallista lähiaikoina. Kentucky vastaa tällä hetkellä noin 95 prosentista kaikesta bourbonin tuotannosta (vuonna 2014 tuotettiin 1,3 miljoonaa tynnyriä, mikä on suurin tuotanto sitten vuoden 1970). Tietty määrä alueellista identiteettiä on paikallaan, puhumattakaan siitä, että se sisältyy kollektiiviseen kulttuuriseen käsitykseemme ”pirun hyvästä bourbonista”. Kyse on kuitenkin henkisestä identiteetistä, ei oikeudellisesta, ja jos bourbonin suosio jatkaa kasvuaan, kun pula (ehkä?) uhkaa, Kentuckyn voi haastaa yhä useampi maanlaajuinen kilpailija, joka haluaa hiiltää tynnyreitä ja hyödyntää viskin janomme.
*Toinen sekaannuksen aihe on ”Tennessee whiskey”, joka valmistetaan pohjimmiltaan täsmälleen samalla tavalla kuin bourbon, mutta joka usein suodatetaan hiilisuodattimella, mikä teoriassa johtaa pehmeämpään lopputuotteeseen. Tennessee-viski on kuitenkin valmistettava Tennesseessä.