María Branyasilla, joka oli 113-vuotias ja jonka uskotaan olevan Espanjan vanhin nainen, oli vain lieviä oireita Covid-19:stä. New Jerseyssä kuvernööri Phil Murphy ylisti Sylvia Goldshollia siitä, että hän voitti uuden koronaviruksen 108-vuotiaana. Connie Titchen, 106, sai aplodit lääkäreiltä ja hoitajilta, kun hänet talutettiin ulos Birminghamin kaupunginsairaalasta. Hän sanoi tunteneensa itsensä hyvin onnekkaaksi, että oli taistellut virusta vastaan.
Yksi Covid-19:n vakiintuneista tosiasioista on, että se iskee pahiten iäkkäisiin ihmisiin – siksi tarinat satavuotiaista Covid-19:n voittaneista ihmisistä herättivät geneetikko Mayana Zatzin uteliaisuuden. Centers for Disease Control and Prevention -järjestön mukaan yli 85-vuotiaiden riski kuolla Covid-19:hen on 630 kertaa suurempi kuin 18-29-vuotiaiden nuorten aikuisten. Miten siis jotkut vanhimmista vanhuksista selviävät Covid-19:stä vahingoittumattomina?
Zatzilla, joka johtaa ihmisen genomin ja kantasolujen tutkimuskeskusta São Paulon yliopistossa Brasiliassa, on aavistus, että pelkkä onni ei riitä selittämään asiaa. Häntä on aina kiehtonut se, miten tietyt vanhukset näyttävät selviävän vaivattomasti kaikenlaisista terveysongelmista. Viime vuosina hänen ryhmänsä sekvensoi 1 170 yli 60-vuotiaan ihmisen koko perimän. Hankkeen, joka on Latinalaisen Amerikan suurin iäkkäiden aikuisten genomitutkimus, yhtenä tavoitteena oli tunnistaa geneettisiä piirteitä, jotka voivat vaikuttaa terveeseen ikääntymiseen. Zatz oli juuri kirjoittamassa tuloksia, kun pandemia iski.
”Kun minulta kysytään, miksi nämä ihmiset selviytyvät hengissä, vastaan yleensä, että se johtuu luultavasti juuri siitä, että he ovat satavuotiaita.”
Nyt keskittyen Covid-19:n kukistaneisiin yli 95-vuotiaisiin Zatz rekrytoi ja kerää jo nyt verinäytteitä tuohon ikäryhmään kuuluvilta ihmisiltä, jotka ovat joko sairastuneet Covid-19:ään tai jotka ovat olleet hyvin läheisessä kontaktissa oireileviin Covid-19:n potilaisiin. ”Kun minulta kysytään, miksi nämä ihmiset selviytyvät, vastaan yleensä, että se johtuu luultavasti juuri siitä, että he ovat satavuotiaita”, Zatz sanoo. ”Ilmeisesti näillä ihmisillä on valtava vastustuskyky kaikkia ympäristöstä tulevia haasteita, myös Covid-19:tä vastaan.”
Koko genomin sekvensoinnin avulla hän toivoo voivansa tunnistaa mahdollisia geneettisiä mutaatioita, jotka liittyvät Covid-19:n superkestävyyteen. ”Epäilemme, että kyseessä ei ole yksittäinen geeni, vaan geenien yhdistelmä”, Zatz sanoo. Ja jos tällaisia mutaatioita on olemassa, hän haluaa tietää, mitä ne aiheuttavat. Ovatko mutaatiot vastuussa siitä, että ne muuttavat esimerkiksi tietyn proteiinin toimintaa, joka saattaa auttaa elimistöä puolustautumaan virusta vastaan? Jos tutkijat löytävät keinon laukaista sama vaikutus ihmisissä, joilla ei ole tällaisia mutaatioita, se voisi olla mahdollinen uusi tutkittava hoitostrategia.
Tutkimuksen toisena vaiheena on käyttää satavuotiaiden verisoluja luodakseen laboratoriossa muuntyyppisiä soluja, kuten sydän-, hengityselin- tai hermosoluja, ja tarkkailla, miten ne reagoivat Covid-19:ään verrattuna tautia sairastavien ihmisten soluihin, jotka kehittivät vakavia oireita. Laboratoriossa verisolut on mahdollista ohjelmoida uudelleen niin sanotuiksi indusoiduiksi pluripotenteiksi kantasoluiksi (IPS). Nämä solut käyttäytyvät aivan kuten tietyt ihmisalkion solut, jotka pystyvät kasvamaan erityyppisiksi kudoksiksi. Havainnoimalla, miten virus käyttäytyy satavuotiaiden kudoksissa, voidaan Zatzin mukaan avata myös uusia hoitokeinoja.
Toistaiseksi hänen tutkimuskeskuksensa on ottanut mukaan kuusi vapaaehtoista, kaikki naisia, iältään 98-106-vuotiaita, joilla oli vain lieviä Covid-19-oireita tai ei lainkaan oireita huolimatta siitä, että he olivat läheisessä kosketuksessa jonkun sellaisen henkilön kanssa, jolla oli diagnosoitu virus.
Yksi vapaaehtoisista on 98-vuotias Carmen Ferri. Hänen 72-vuotias poikansa Antonio sai maaliskuussa flunssan kaltaisia oireita. Verkkolääkärin kautta hänellä diagnosoitiin virheellisesti poskiontelotulehdus ja häntä hoidettiin antibiooteilla kotona, jossa hän asuu vaimonsa ja Carmenin kanssa. Noin 10 päivän ajan Antonio oli edelleen läheisessä yhteydessä äitiinsä. Yhtenä Carmenin tärkeimmistä hoitajista hän auttaa Carmenia liikkumaan kotona ja käyttämään wc:tä. Nämä olivat pandemian alkuaikoja Brasiliassa, eikä kukaan talossa käyttänyt naamareita.
Kun Antonion oireet pahenivat, hänen vävynsä vei hänet sairaalaan, jossa hänellä diagnosoitiin Covid-19 ja hän vietti 15 päivää puoli-intensiivisellä osastolla. ”Pidimme hyvin kummallisena sitä, että isoäitini ei sairastunut oltuaan niin läheisessä kosketuksessa tartunnan saaneen isäni kanssa”, kertoo Adriana Ferri, entinen genetiikan tutkija ja Carmenin lapsenlapsi. ”Uskon, että hänessä oli jotain erilaista. Ehkä jokin suojageeni tai vahva immuunijärjestelmä. Olen hyvin utelias näkemään, mitä tässä tutkimuksessa löydetään.”
Laajentaakseen vastustuskykygeenin etsintää Zatz otti tutkimukseensa mukaan toisen ihmisryhmän: pariskunnat, joissa vain toinen sai Covid-19-tartunnan. Ihmiset, jotka onnistuivat välttymään virukselta huolimatta siitä, että he jakoivat sängyn oireilevan kumppanin kanssa, ovat myös potentiaalisesti vastustuskykyisiä, ja tutkija toivoo, että heidän genominsa auttaisi vastaamaan joihinkin hänen kysymyksiinsä.
Tällaisten ihmisten tutkiminen saattaisi johtaa myös arvioon siitä, kuinka suuri osa väestöstä on luonnostaan vastustuskykyistä virusta vastaan. ”Useimmissa tutkimuksissa arvioidaan tartunnan saaneiden ihmisten määrää tietyssä väestössä tarkastelemalla vasta-aineita saaneiden prosenttiosuutta. Mutta meillä ei ole aavistustakaan siitä, kuinka moni ihminen, vaikka hänellä ei ole vasta-aineita, on vastustuskykyinen virusta vastaan”, Zatz sanoo.”
Niin kuin Covid-19:stä selviytyy satavuotiaita ihmisiä, on valitettavasti myös nuoria ihmisiä, joilla ei ole mitään perussairauksia, jotka tauti kukistaa. Zatzin laboratorio teki yhteistyötä São Paulon yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa toimivan toisen tutkijaryhmän kanssa, joka tekee minimaalisesti invasiivisia ruumiinavauksia ihmisille, jotka ovat kuolleet epäiltyyn Covid-19-tautiin. Hänen ryhmänsä valitsee nuoria ihmisiä, jotka kuolivat tautiin ja joilla ei ollut liitännäissairauksia, ja sekvensoi heidän genominsa ihonäytteistä.
Tässä tapauksessa tavoitteena on etsiä haavoittuvuusgeenejä. Zatzin tutkimuskeskus tekee useiden eri puolilla maailmaa sijaitsevien laitosten ohella yhteistyötä Covid Human Genetic Effort -nimisen kansainvälisen yhteenliittymän kanssa löytääkseen geneettisen perustan nuorten vakavalle koronavirusinfektiolle. Tuoreessa artikkelissa tutkimusryhmä kuvaili hypoteesia, jonka mukaan nuorilla ja terveillä esiintyvät vakavat tapaukset johtuvat niin sanotuista ”monogeenisistä synnynnäisistä immuniteettivirheistä”, yksittäisistä geeneistä, jotka häiritsevät henkilön immuniteettia tiettyjä taudinaiheuttajia vastaan. Ryhmä toimitti hiljattain ensimmäiset, vielä julkaisemattomat tuloksensa Science-lehteen.
Ajatus siitä, että ihmisen perimän ja sen välillä, kuinka alttiita hän on tietylle taudinaiheuttajalle, on ollut olemassa jo jonkin aikaa. Kauan ennen kuin genomin sekvensointi tuli mahdolliseksi, tätä suhdetta tutkittiin kaksostutkimuksilla, jotka ovat hyviä paljastamaan, onko geeneillä merkitystä tietyssä sairaudessa. Vuonna 1943 tehty kaksostutkimus paljasti esimerkiksi, että geneettiset tekijät voivat selittää alttiuden tuberkuloosille.
Nykyaikaisten geenisekvensointitekniikoiden ansiosta resistenssi- ja haavoittuvuusgeenien etsiminen on nyt mahdollista, ja genetiikka voi olla avain sen mysteerin ratkaisemiseen, miksi Covid-19 on niin tuhoisa joillekin ihmisille mutta ei toisille.